Vaimona narsisti

[Pena]

Tarkennus meinaa tulla surullinen olo, kun jonkun ihmisen kommentti tyyli muistuttaa ex-puolisoni puhetapaa.

[Pena]

Kävin sitten lapsen hakemassa hoitoon. Exäni sanoi, sitten vähän ennen lähtemistä, kun oli sanonut sen tuovani paikkaan, johonka olin mennyt, että jos soitat tai lähetät viestin, kun tulet. Tuo jäi sitten mieleen epämääräisenä möykkynä. En tiedä miksi. Ehkä siksi, että hän on monesti sanonut jos vaikka oikeasti se on ollut ehdoton käsky, koska kieltäytyessä on tullut kommentti tai ilmeitä, jotka on kertonut tämä ei käy. No en kuiteskaan soittanut, en uskaltanut pelkäsin häntä ja soitin sitten ihmiselle, joka tiesi hänen olevan lähellä, tarkoitus oli vain viedä lapseni sisälle ja lähteä, mutta hän olikin tullut pihalle ja odotti selkäni takana ja sanoikin sitten yhtäkkiä jotakin epämääräistä. Autossani oli lapsen tuoli, joka oli ennen tuota jos soita kommenttia siirretty autooni. No hän sitten sanoi, jos viittit, niin tuo lapsen tuoli autooni. Tämä jo herätti pienen suuttumuksen, kun aina on tällä tyylillä käskytetty ja sanoinkin, olisin sen ottanut muuteskin, johonka hän vastasi sanoin, vain koska on vaikea molemmilla käsillä ottaa lapseen ja tuoliin kiinni. Hän ei siis yhtään kuunnellut minua ja selitti omiansa päälle ja se, että olisin sen muutenkin ottanut kiinni ei vaikuttanut mitään. En tiedä, mutta minusta tuntuu, että se minun puheeni tuotti jonkin sortin loukkaavan sävyn ja hän siirsi sen minun päälleni, a:koska tämmöinen ohitus ei kuuntelu tyyli on ollut häneltä yleistä, hän on sitä keskusteluissa jatkuvasti käyttänyt ja tuo kolahtaa minuun tosi paljon, lisäksi tuo tyyli, jos viittit tuo tuoli. Siinä on samassa lauseessa saan päättää ja lisäksi käsky. Piti vain päästä sanomaan jotaki, koska olisin sen kyllä nostanut, lisäksi tuosta nouseen mieleen jotakin epämääräisiä tuntemuksia siitä, että hän on jotenkin koko ajan kommentoinut, että minussa vikaa, siis lauseiden sivussa on ollut, etkö ymmärrä, etkö tajua, muistatko.. b:koska hän on kerran sanonut minulle, että hän antoi samaa takaisin minulle, mitä minä annan hänelle, siis jos hän on loukkaantunut tai jotakin muuta tunnetta, niin hän vain antoi takaisin samaa, vaikka minä en tahallaan hän ole loukannut esim. olen huumorilla sanonut jotakin, jota ei ole tarkoitettu henkilökohtaiseksi. Mutta näillä lyhyillä muutaman minuutin mittaisilla jutuilla jo tuli olo, että hän yrittää heti päteä, ohjata, neuvoa ja jotenkin käyttäytyä minua kohtaan niin ,että olisin jotenkin vammainen pikku lapsi, joka ei osaa mitään, siltä se tuntui ja sitä meidän elämä oli. Menen niin helposti hajalle hänen puheistaan ja tunnen epämääräisen kovaa pahaa oloa, mietinkin vain, että olenko sairas, koska noissahan ei varsinaisesti tapahtunut mitään maata mullistavaa, sen voin sanoa, että rikki niistä menen vähän liiankin helposti, olen näköjään vieläkin herkkänä noihin pieninkiin kommentteihen ja käskyttämisiin mitä hänen taholtaan tulee. Tein myös tämmöisen oma laatuisen tulkinnan tuosta. En soittanut hänelle, enkä lähettänyt viestiä, niinkun hän halusi, lisäksi soitin toiselle ihmiselle, ehkä tämä ärsytti häntä, kun en tehnytkään hänen tahtonsa mukaan ja hän sen takia tuli pihalle ja halusi sanoa tuosta tuoli asiasta ja vielä saman tyylillä, kun tuon viesti asiankin, siis ajattelin, että hän sai kuiteskin tahtonsa läpi ja minun tekemään kuten hän halusi, siis hän oli voittaja. Mun kommentti oli olisin sen tuotnut oli tyhjää ilmaa vain. Tämä on tosi loukkaavaa, kun sitä on kymmeniä ja satoja kertoja tapahtunut, hän ohittanut kommenttini täysin ja selittää siitä mihinkä hänen asiansa jäi eli hän siis täydensi tuota omaa kommenttia, jos viittit tuo tuoli, jos viittit tuo tuoli sen takia, koska on vaikea ottaa molempiin käsiin yhtä aikaa, eikä yhtään välittänyt siitä, että olisin sen tuonut, joka tapauksessa. Mitä mieltä olette tämmöisestä, onko tämä narsismiin viittaavaa vain ihan vuorovaikutuksen puutteesta johtuvaa, lähinnä tulee tunne ja ajatus, että se on hänen päässä ei minun.

[Pena]

Tämmöisiä asioita tuli tuon edellisen viestin tiimoilta mieleen. Olin vähän ennen lapsemme hakemista sanonut, viittisitkö pukea lapsemme, koska en ollut hetkeen häntä pukenut ja että näkisin sitten siitä, kuinka nuo vaatteet laitetaan päälle. Ja samoin taisin sanoa, että jos haet tuon lapsen tuolin. Hän sitten haki tuolin ja asensi sen autooni, jonka jälkeen tuli kommentti, jos soitat tai lähetät viestin. Tässä on kyllä järkikin takana, ihan hyvä on soittaa, mutta kun se tuli tuon minun jos pyytämisen jälkeen mieleen, niin hän vain sanoi minulle samalla lailla takaisin. Tavallaan kosti. Ehkä jotenkin tajusin tämän ja en sen takia soittanut ja koska niissä useimmiten jää jotakin hampaankoloon. Sitten viedessä lapsen sinne, hän esitti saman tyylisellä kommentilla, jos viittit (hän ei koskaan muistaakseni ole sanonut, jos viittit), mitä minä sanoin tuossa kommentissa viittisitkö pukea lapsemme. Äänen sävyä ei tässä kirjoittelussa kuule, mutta se oli käskevä, vaikka siinä oli jos ja en tiedä kuulinko siitä nimeen omaan tuon takaajatuksen vain minkä, mutta se jäi vaivaamaan. Ja se pitää vielä sanoa, että nykyään tuollaiset käskyt:kannattaa, tee näin, älä tee jäävät minua usein vaivaamaan, en ole tiennut miksi, mutta ajattelen sen johtuvan siitä, että olen hänelle puhunut tällä tyylillä, ilman pahaa tarkoitusta ja hän on näiden tilanteiden jälkeen, joko kääntänyt asiat päälaelle tai sitten tätä on käytetty minua vastaan saman tyylisillä alku sanoilla tai voi myös olla muut yhdessä. Ja ajettelen myös, että alitajunta on tehnyt työn mun puolesta. Ajattelen, että hän projisoinut nämä minun tällä tyylillä sanonut sanat itseeni. Tavallaan käsky käskystä, mutta pahalla tarkoituksella. Sen tiedän, että hän sanonut sanoneensa tahallaan rumasti takaisin, kun olin itse ensin sanonut ensin, vaikka en ole pahalla sanonut eli hän tavallaan, kostaa minulle tunteensa ja loukkauksen. Mitä mieltä olette Hiilipannu ja muut tämmöisitä ajatuksista ja siitä, että onko hän tämän perusteella narsisti(epäilen tätä, koska en ole ulkopuolelta eli läheisiltä saanut vastakaikua tai minua ei uskota tai sitten asiat selitellään jotenkin normaaliksi, toisinaan on ollut vahva tunne, että hän on semmoinen),hän sai myös kommentillaan, se mikä minun päähäni tulee, ei sieltä lähde pois epäilemään, että se on vain päässäni, sitä ennen oli vahva tunne narsistista, tuosta tulee mieleen manipulointi. :inulla on jo pitemmän aikaa ollut tunne, että hän kostaa minulle asioita, jotka hänelle kolahtaa ja käyttää niitä sitten minua vastaan samoilla sanoilla. Hän on sanonut itsessään olevan voimakkaita narsistisia piirteitä, mutta ittellä tuli tuosta vain ajatus, että se oli silmän kääntötemppu, koska olin sanonut hänen olevan narsisti. Mutta nyt ymmärrän, että ei oikea narsisti voi tuollaista myöntää tai ymmärtää, että hän on. Minullakin tuli tässä avioliiton aikana sellainen kosto mieli, jota ei koskaan ole ollut, senkin ajattelen johtuvan alitajunnasta, joka tavallaan ymmärsi ennen minun tietoista mieltä, että tämä ihminen kostaa minulle asioita ja minäkin rupesin samanlailla toimimaan ja että minulla on siihen oikeus, koska hän tekee näin ja näin.

[Narsistimagneetti]

Hei! Tuttua tarinaa. Pelottavinta on just noi itsetuhoiset ajatukset. Joskus olen haaveillut lähteväni vaan pois, jättämään kaiken kävellen vittu vaikka länteen niin pitkään kun jaksaa. Toisaalta aivopesu kohdallani on onnistunut aika hyvin kun ajattelen sellaisiakin että ehkä hänelle minun kuolemani olisi helpompi käsittää kuin ero!"? Lasten takia haluaisin pysyä yhdessä kaikin keinoin, enpä vaan tiedä miten pää kestää. Ei varmaan kestäkkään.
Edellinen suhteeni noudatti suunnilleen samaa kaavaa joskus nuorempana ja lopulta päättyi siihen että hän petti joka käänteessä. Olin ihan romuna vuosia sen jälkeen ja pelkään jos taas jää yksin niin sitten varmaan kuolen.

Mutta joo tunnistan itsessäni uhrin koska olen se joka on pyrkinyt muokkaamaan elämäänsä niin ettei tulisi konfliktia. Ja mä oon se joka odottaa peloissaan kotona että millähän tuulella sitä taas ollaan. Hän on aina se vihainen ja mä syyllinen, yleensä aivan mitättömistä asioista tulee se helvetinmoinen kriisi joka kestää muutamia päiviä esim. jostain kotitöistä. Tilanteen pitkittyminenkin on mun syytä kun en enää puhu. En pysty kun olen niin vitun lukossa.

Meilläkään ei käy ketään kylässä, hänellä ei ole ystäviä koska mielestään kukaan ei yllä hänen älylliselle tasolleen. Eipä mullakaan ole kuin yksi kaveri jolla voin kerran viikossa vierailla. Eikä mua tietenkään ole kielletty suoraan mistään omasta elämästä, mutta olen jotenkin ymmärtänyt että parempi on näin.

Olen aika masentunut, mutta kevättä kohti kuitenkin.....

[marcus]

Todella kuluttavien parin viikon aikana tartuin itseäni niskasta kiinni ja ilokseni voin todeta että kirjoitan nyt omasta asunnosta. Heti kun sain sanottua ääneen sen että nyt lähden, sain jostain lisää voimaa. Kiitos teille kaikille jotka annoitte hyviä neuvoja. Ne tuli tarpeeseen koska sieltä tuli vastaan taas tuota samaa: syyllistämistä, johan tästä on puhuttu, syyllistämistä, rakkaudentunnustuksia, syyllistämistä, kaikki muuttuu kulta paremmaksi, syyllistämistä, ja että hän kunnioittaa minun päätöstäni ja elämääni ja minun täytyy tehdä niin kuin minusta itsestäni tuntuu.. Ja kun sanoin että nyt oikeasti lähden, hän kertoi mitä saan ja en saa tehdä, ketkä saavat nähdä lapsiamme ja että pilaan lastemme ja vaimoni elämän. Olen niin ylpeä että sain sanottua takaisin että ei, juuri lastemme edun vuoksi lähden. Parempi olla terve eronnut vanhempi kuin onnettomana yhdessä. En tiedä mistä sain voimaa sanoa vastaan, kai se kumpusi jostain vuosien nöyryytyksestä ja siitä vihasta että mulla ei oikeasti ole mitään elämästä jäljellä. Olen melko rahaton mutta saan vanhemmiltani ja ystäviltäni tähän apua ja tästä vielä noustaan!! Loppu peleissä mitkään omaisuus asiat ei minua kiinnosta, tärkeintä on että olen VAPAA!!! Ja jännä miten tuossakin selvisi, että vaikka vaimoni sanoi että minun pitää itse päättää elämästäni niin se oli vain silmän lumetta..aiemmin tämä näytti siltä että hän oikeasti välittää ja antaa minun valita, koska asiat meni suht mallikkaasti niin kauan kuin tein kuten hän on tyytyväinen! Ja nyt kun sanoin että lähden enkä tanssinut enää hänen pillinsä mukaan, sieltä paljastui taas se todellinen luonne kun hän ei saa sitä enää pidäteltyä ja sumutettua minua silmään. Ystäväni sain takaisin kuten arvelit LiibaLaaba, en olisi itse ehkä siihen enää uskonut, kiitos sinulle! Jotenkin silmät avautui minullakin paremmin kun ystäväni kertoivat että he olivat salanneet numerot ja kaiken tiedoistaan netissä vaimoni takia. Noh jos poliisilla uhataan niin kai siitä vähemmästäkin säikähtää. Mutta mikä heidän käytöksessä on hienoa ja tyystin erilaista kuin vaimollani, heiltä ei tule saneluja siitä että suhteemme olisi kiinni siitä saanko nyt nähdä vaimoani ja he ovat tarjoutuneet minua auttamaan vaikeissa tilanteissa tietäen että joutuvat häntä tapaamaan. Huolimatta siitä mitä ovat joutuneet sietämään! Olen niin kiitollinen. Tästä se elämä alkaa!!

[Liibalaaba]

Vaikka ero on aina to-del-la vaikea asia, kun lapsia on kuvioissa, joskus se on ainoa oikea ratkaisu. Vaikeita hetkiä tulee vielä ja voin vain kuvitella kuinka vaimosi kiristää lasten kautta vielä sinua. Omaisuus on sivuseikka, yllättävän vähällä sitä pärjää kun on pakko. Mutta kaikista kauheuksista ja vaikeista hetkistä huolimatta kertaakaan en ole miettinyt että olisin tehnyt väärän ratkaisun. Voimia sinulle uuteen alkuun.

[Notavictim]

Mahtavaa. Mä olisin kernaasti näkemättä narskua enää koskaan ja tuumaan nyt, millä saisin kokonaisen tapaamiskiellon niin ettei enää koko ajan tarvitsisi tätä vitun sirkusta... Kun elämässä pääsee paljon helpommallakin!!!

[Notavictim]

Kun ei tää homma oikeesti vaan voi mennä niin että tänne tulee yksi rehvastelemaan ja yrittää sen jälkeen kääntää kaiken kierimään oman napansa ympärille, valjastaa palvelijoita itselleen ja kohdella kaikkia miten huvittaa. Tää ei voi mennä niin!!! Mä en jaksa murehtia sen jatkuvia temppuiluja koska se tarttisi oikeasti hoitoa tohon sen vakavaan luonnehäiriöön. Ei voi olla niin että mun pitäisi kestää tällaista. Ei ihan oikeesti voi.

[hiilipannu]

Täällähän on tapahtunut vaikka mitä.. marcus onnea ja menestystä. Narsistimagneetti tuo ajatus kuolemasta kävi minullakin mielessä monta kertaa. Ajattelin etten ole kyennyt olemaan vaimolle tarpeeksi hyvä ja edes elämään täysin hänen hyväkseen vaikka niin olin ajatellut. Mutta tuossa samassa lauseessa se ongelmakin tulee esiin eli sanassa edes, sehän on täysin vinoutunutta ajatella että eläisi täysin jollekin toiselle. Äh, tulee heti paha olo, omasta ns. epäonnistumisesta asiassa jossa on mahdoton onnistua.

Pena mietiskelin mitä olet kertonut ja kyllä ainakin aiempien kertomustesi perusteella olisin sitä mieltä että ei vaimosi kyllä ihan tavallinen ole.. On ne piirteet niin selviä ja tuttuja.. usein puhutaan siitä mitä kaikkia ominaisuuksia etsitään narsistista mutta totuushan on se että , narsistissa on kaksi puolta ja se hyvä puoli saa sen häiriintyneemmän puolen hämärtymään. Eihän narsisti ole välttämättä paha ihminen vaan tietyllä tavalla kaksi persoonaa tyyliin, Jekyll ja Hyde. Sitä alistajaa yrittää selitellä piiloon ja sulkea silmänsä mutta ne molemmat puolet ovat olemassa. Henkistä alistamista on niin vaikea muille todistaa. Esim. juuri sitä että, ei välttämättä suoraan kielletä mutta tehdään toiselle sellainen tunne että, omat menot eivät ole suotavia. Päätin vain usein että nyt en enää ajattele vaimostani pahaa vaan uhraudun hänelle täysin.

Toisekseen hyvin kuvailit tuossa että pienetkin naljailut tuntuu pahalta koska, ne rakentuvat sen kaiken aiemman paskan päälle ja tunnistan tämän itsessäni täysin. Yhtä lailla kun etsitään narsistista häiriintyneitä ominaisuuksia ongelman tunnistamiseksi, voisi tunnistaa asian myös siitä miten uhri käyttäytyy ja jos, nämä molemmat täsmää niin, eikö se ole aika selvää kauraa. Kerroit että opit hyvin käytämään samoja aseita kuin mitä vaimosi käytti sinuun ja niin tein itsekin. Kuvittelin että kaikki muut olivat väärässä ja minua vastaan , raivosin muille vaikka se paha asuikin kanssani samassa asunnossa. Kuvittelin aina normaalitilanteissakin että mitä tuo tuollakin sanalla tarkoitti, miksi se katsoo minua noin, nyt tässä on riita ja vastapuoli vihainen tai koittaa murtaa minut ja vastasin hyökkäyksellä. Ihan kuin kaikki olisivat minulle uhka. Mutta, se mille he olivat uhka oli pilvilinnani jonka, olin rakentanut puolustaessani vaimoani ihan älyttömissäkin jutuissa. Jos olisin myöntänyt kaiken sehän olisi tarkoittanut elämäni hajoamista.

Myöhemmin olen ajatellut uhrin ominaisuuksista että, kun on lapsena ja vaimon kanssa koko ajan oppinut näkymättömäksi maan matoseksi jolla ei ole väliä, suostunut tossukkana joka ikiseen asiaan ja skannaillut tuntosarvet pystyssä, oppinut miellyttäjäksi, sitten ei muidenkaan ns normaalien ihmisten kanssa osaa lakata tekemästä sitä vaan, ylianalysoi muiden kulmakarvan asennot ja sanan vivahteet ja tarkoitukset ja kääntää omat paskat fiiliksensä toisten syyksi. Esimerkiksi jos joku kysyi jotain mielipidettäni tyylillä ”mielestäni asia on näin, mitä mieltä sinä olet” niin, tulkitsin niin että minun on oltava samaa mieltä vaikka, lauseessa on selvä kysymys siitä mitä mieltä itse olen. Sitten olin vihainen henkilölle joka tuon oli sanonut ja lyttäsin hänet. En kuullut sitä koskaan että joku kysyy oikeasti mielipidettäni, olisinko edes tiennyt mitä mieltä olen kun en koskaan ollut mitään mieltä. En tehnyt päätöksiä itse.

Taisin jo alussa kertoa että minusta tuli täysi mulkvisti enkä uskaltanut uskoa että kukaan ihminen tahtoisi minulle hyvää ja sitten kohtelinkin muita kuin roskaa. Noh väärässä tietysti olin mutta meni kuukausia ennen, kuin uskoin kenenkään pyyteettömyyteen. Mutta, toisiin tapoihin voi oppia kun pääsee normaaleihin ihmissuhteisiin käsiksi. Kuvittelin myös että olen syypää kaikkeen, minusta ajatellaan jatkuvasti pahaa, minusta halutaan vain hyötyä ja viedään kuin pässiä narussa, en hallinnut ajatuksiani. Siihen vain on niin tottunut että, omilla tarpeilla ei ole merkitystä että sitten kun jollekin sillä on merkitystä, sen leimaa heti siihen että tässä on koira haudattuna. Kävin siis taistelua exäni käytöstä vastaan kaikkien muiden kanssa paitsi exäni. Voi sanoa etten luottanut keneenkään.

Enkä sietänyt että joku toinen oli onnellinen. Varmaan siksi että alitajuisesti tiedostin etten ikinä voi itse olla onnellinen siinä elämässä jota elin. Vaikka meillä oli lyhyt avioliitto opin seurusteluvuosiemme aikana mitättömäksi. Meni vähän syvälliseksi mutta näin olen sen ajatellut ja näin jälkikäteen myös todeksi havainnut ainakin omalla kohdallani.

[karri]

Jotain naksahti tajunnassa huonosti nukutun viime yön jälkeen. En enää jaksaisi kantaa mukanani tätä huonouden taakkaa. Kun jaksamiseni raja ylittyy, puran pahaa oloa nykyiseen puolisooni, joka on ihmeissään koko asiasta. Tuntuu että annan tällä tavoin entisen vaimoni (tekee pahaa edes kutsua häntä vaimoksi..) pilata tämänkin suhteeni. Suhteen jossa kaikki on hyvin ja sitten haamut palaavat kummittelemaan, olen huono ja arvoton, kelpaamaton mieheksi ja isäksi ja joka sana on tarkoitettu minua vastaan. Eikö nämä arvet ikinä parane. Olenko ikuisesti räsynukke jota hän hallitsee. Tiedän että kaikki on nyt kotona hyvin mutta näitä tilanteita joissa päästän höyryjä pihalle on tullut nyt enemmän kuin ennen, ehkä siksi että olen alkanut käsitellä koko asiaa enemmän. Pelkään että pilaan tämän kaiken hyvän sekoilullani.. Ja tunnen itseni vielä huonommaksi.. Miksi annan itseni satuttaa ihmistä josta niin kovasti välitän, joka luottaa minuun eikä odota minulta tällaista.. Näen pelon hänen kasvoillaan kun tulistun.. Paha olo. Onneksi kotona voi puhua. Tunnen vain itseni toisinaan niin kerta kaikkisen huonoksi ihmiseksi. Joku kysyi aiemmin tällä palstalla voiko narsistista enää toipua. No minulla ainakin on järkkynyt perusluottamus muihin ihmisiin ja elämään yleensä.