Sosiaalitoimiston huoltajuuskiistan sovittelutyö ihan epistä

[Macca]

No niin, annan vielä lisäesimerkkiä siitä, että millaista toiminta sosiaalityöntekijöiden kanssa on.

Sain tänään sosiaalityöntekijöiden dokumentit keskusteluista 1) minun ja 2) lapsen isän kanssa.

Alunperin minulle oli toisella ja viimeisellä tapaamisella sanottu, että isän käytös on todella harmillista, kun ei suostu lastenvalvojan tai sossun kautta tekemään tapaamissopimusta. Sosiaalityöntekijät olivat kertomukseni ja lähettämieni liitteiden perusteella samoilla linjoilla kanssani, että valvotut tapaamiset olisivat aiheellisia isän aikaisemman toiminnan ja ongelmien vuoksi.

No, nyt papereissa homma oli saanut sellaisen lisäsävyn, että kun isä oli mennyt oman, yhden ja ainoan, tapaamisensa lopussa huomauttamaan, että minulla varmaan on mielenterveysongelmia, niin sosiaalitoimi oli lisännyt tämän huolenaiheeksi. Itselläni siis aikoinaan liitteinä sossulle omasta takaa kaikki kertomukset keskusteluista mm. kahden psyk.sairaanhoitajan kanssa minun mielenlaadustani "hyvä keskustelija", "tasapainoinen ihminen", "positiivinen suhtautuminen elämään" jne. ja tilanteista isän lapsen suunnalta "henkinen väkivalta", "minun pitänyt mennä turvakodille", "aikaisemmasta suhteesta olevan lapsen halventaminen", "rahalla kiristäminen ja vähättely", "aborttiin painostaminen", "päihteiden väärinkäyttöä" jne. Isä ei toimittanut mitään papereita väitteidensä tueksi tai että olisi minun vuokseen joutunut hakemaan apua. Eli yksi ilkeyksissään heitetty kommentti isän puolelta, että minulla on mielenterveysongelmia, on lisätty huolenaiheeksi. Tämä siitäkin huolimatta, että sossu itse tehnyt minusta merkinnät, että "hyvä ja huolehtiva äiti" ja "kotiolot erinomaiset".

Papereissa tuli myös esille, että isä itse ensiksi kieltänyt ongelmansa ja ettei hänellä mitään diagnooseja ole mistään, mutta myöhemmin sanonut, että on lääkkeet. Miten voi olla lääkkeet lääkäriltä, jos ei ole diagnoosia???? Näitä hänen omia sanomisiaan ei kuitenkaan ole noteerattu huolenaiheissa.
Mainittu kuitenkin, että ristiriitoja kertomuksissa.

Toiseksi, lapsen tapaukseen liittyvien muiden ihmisten kanssa käytyjä keskusteluja ei ole rekisteröity ollenkaan. Nämä ihmiset puhuneet juuri minun kanssani samoilla linjoilla, vaikka ei yhteisiä intressejä asian suhteen, eli heillä ei olisi syytä valehdella. Mielenkiintoista! Onneksi on erikseen näiden ihmisten todistukset asiasta.

Kolmanneksi, sosiaalityöntekijät olivat sanoneet, että olivat käyneet lapsen isän kotona, mutta papereista selvisi, että itseasiassa isä oli käynyt toimistolla. Eli sosiaalityöntekijät eivät ole nähneet hänen kotiaan ja puitteitaan, kuten meidän kotimme ja puitteet. Eli mitään todellista kuvaa isän elämästä ja olosuhteista ei ole tullut. Mutta nehän selviävät viimeistään sitten, jos ja kun oikeuden kautta aletaan selvittää elinolosuhteita. Mielenkiintoista silti!

Nämä nyt päällimmäisenä, mutta oli muitakin kohtia, joissa selvästi huomasi, että asioihin ei haluttu tai ehditty perehtyä kunnolla ja raportit kirjoitettu kiireessä.

Eli jos tilanne on todella kinkkinen, niin ei kannata liikaa alkaa sosiaalitoimen kanssa asioita vääntämään, vaan viedä asia tai antaa toisen viedä asia oikeuteen. Näyttää pahasti siltä, että jos liikaa on tekemisissä noiden kiireessä rypevien ja kuten joku sanoi "laiskojen" sossujen kanssa, niin dokumenteissa lukee vähän sitä sun tätä. Voi olla loppupeleissä vain harmia koko hommasta. Meillä tosiaan loppui isän vastustuksesta asiointi sossun kanssa ja ollaan nyt menossa oikeuteen, jossa tuntuisi olevan paremmat mahdollisuudet saada jotain järkeä koko hommaan.

[Mustikka]

Juuri näin. Tulkitaan jälkikäteen vuoden takaisia asioita, kun raportteja jostain syystä joku alkaa kysellä. Joitakin asioita tuodaan esiin ja tulkitaan, joitakin ei koeta tärkeiksi ja niitä ei mainita ollenkaan. Jos raportit perustuvat yhteiskeskusteluihin, joissa toinen on dominoivampi, hänen näkökantansa tulevat selkeämmin raporteissa esiin. On myös mahdollista, että toinen ei puhu siksi, että suojelee lapsiaan. Jos toinen saa lisäaseita ja suuttumuksen aiheita, hän kostaa sen lasten kautta tai lapsille. Tätä on vaikea uskoa. Että joku voisi tahtoa pahaa omille lapsilleen ja näiden vanhemmalle, sille ex puolisolle. Sitäkin on vaikea uskoa, että joku pystyy etukäteen laskelmoimaan monimutkaisiakin kuvioita ja tekoja tunteettomasti omien tarpeidensa mukaan. Se sama ihminen on sossun ovien sulkeuduttua täysin eri ihminen kuin yleisön kuullen. Sitäkin on monen vaikea uskoa. Välillä yhteenvetoja ei voi saada itselleen tai niitä osia ei voi näyttää, jotka koskevat toista vanhempaa. Ainoastaan, jos joku viranomainen niitä pyytää, niiden sisältöön voi päästä tutustumaan. Aivan kuin salaseura. En voi suositella sossua silloin, kun toinen on N. Se on kuin musta aukko, jonka uumeniin uppoaa. Käytänteet on joka kerran erilaiset. Sossuunkaan ei voi siinä mielessä luottaa. Välillä lapsia haastatellaan, välillä heitä ei voi kuormittaa. Välillä on mahdotonta järjestää haastatteluja toisesta erillään, välillä se katsotaankin sallituksi, välillä elatusasiat eivät kuulu keskustelun piiriin, välillä taas pitäisi ottaa koko kokonaisuus huomioon jne. Välillä lapsia pitää kuulla, välillä heidän kertomansa asettaa heidät lojaaliristiriitaan. Lojaaliristiriita on sana, joka toistuu koko ajan. Se on sana, jonka perusteella voidaan päättää ja tulkita mitä vain. Ja jos lähtee sille tielle, että päättää korjata väärinkäsitykset, väärät väittämät tai tulkinnat, elämän täyttää pelkissä menneisyyden negaatioissa vellominen ja lisäselvitysten tekeminen, vaikka tarkoitus olisi mennä eteenpäin ja keskittyä hyviin asioihin. Energia menee oikaisemisiin, kun sen pitäisi mennä lasten hyvinvoinnin pikaiseen kohtentamiseen. Lasten pitäisi olla keskiössä ja huomion kohteena. Se kuuluisa lasten etu on jotain sellaista, joka voidaan päättää lapsia kuulematta, koska nämä ovat niin eturistiriitojen sekoittamia - iästään huolimatta. Sossu ikäänkuin kaivaa kuoppaa asiakkailleen. Toki, jos kyse on lapsiaan rakastavista terveistä aikuisista, tilanne on eri. Kuka uskoo, että oma lapsi voi olla vanhemmalleen vain itsensä jatke, kuvajainen, menestyksen merkki, omien tarpeiden täyttäjä ? Että on olemassa vanhemmuuden naamion takana lymyilevä olento, joka ei rakasta lasta omana itsenään, ja jonka kasvatuksessa lapsi oppii, että rakkaus on välineellistä, turvatonta, suorittamista ja alati muuttuvaa N vanhemman muuttuvien tarpeiden mukaan?

[Karju]

Juuri näin olen myös kokenut, kuten Mustikka tuossa kirjoittaa.. Välillä on sellainen tunne kun keskustellaan, että viesti menee perille ja hupskeikkaa kaikki on taas käännetty päin (en sano mitä) ja luonnehäiriöinen exä saa taas kiedottua sossut omalle puolelleen, vaikka edellisessä lauseessa olisi myöntänyt pahoinpidelleen minua.. siis exä on nainen ja itse olen mies. Itselläni on se periaate ollut aina, etten naista lyö vaikka henki menis ja sekkii ollut lienee aika monesti lähellä, kun ei ole koskaan osannut pelätä exän impulsseja... tuumannut vain että aha vai sillatavalla tälläkertaa ja laittanu monesti lenkkeilykamat päälle ja parin tunnin lenkille. Lukuisista episodeista huolimatta ei lue missään lausunnossa mitään exän edesottamuksista ja kaikki käännetään minu syyksi sossujen toimesta, ja päätelmät perustuu sossujen tekemiin lausuntoihin.

[miesuhri]

Vielä oma kokemus tänne lastenvalvojasta. Olen mies, joten pelkäsin tuota tapahtumaa paljon. Exäni ei pysy totuudessa mitenkään. On tosin huono valehtelemaan - mutta ei sitä ehkä muut tajua ellei ole kokenut. Esim. poliisi varmasti huomaisi että nyt meillä on krooninen valethtelija käsissä, uskoisin.

Lastenvalvoja oli nainen, ja ennakkoasenteeni oli, että isänä ja miehenä kaikki on menetetty. Varsinkin kun pyysin tapaamista ennakkoon, josta hän sanoi että OK mutta saimmekin molemmat kutsun. Olisin kieltäytynyt jos olisin tiennyt että näin menetellään. Ymmärrän kyllä pointin sovittelun merkityksestä, jossa ei ole hyvä puhua ilman, että toinen on paikalla.

Mutta siitä olisi voinut kertoa, että se ei onnistu, eikä lähettää kirjeitä. Sekin oli minun petostani. Tosin osa eroa lasten kanssa on, että lastenvalvoja nähdään. Erossahan minä hoidin kaikki järjestelyt, exä ei tehnyt mitään vaan vieressä haukkui miten raahaan häntä julmasti eroprosessissa. Koska minä erosin hänestä.

No, lastenvalvojan tapaaminen menikin hyvin. Ennakkoluuloistani huolimatta lastenvalvoja oli itsessään neutraali, ja koska exäni keskitty minun haukkumiseen, hän näki nopeasti asian laidan. En jaksanut alkaa väittelemään asioista vaan jossain vaiheessa totesin että minusta tämä on nyt turhaa ja loukkaavaakin kun mennään henkilökohtaisuuksiin.

Exä kävi kuumana ja puhui vaati oikeuksia, joita ei ole edes olemassa, kuten että minun pitäisi maksaa myös hänelle henkilökohtaista elatusmaksua. jnejne. Ja että lapset kuuluvat äidilleen automaattisesti ja miten surkea faija olen, epäluotettava ja ties mitä. Ja miten en koskaan tee edes ruokaa (ei pidä paikkaansa), johon lastenvalvoja totesi että eipä tässä siitä ole kyse ja pysytäänpäs nyt asiassa.

Loppujen lopuksi lastenvalvoja lähinnä ihmetteli exäni virheellisiä käsityksiä käytännöistä, koska hän heti alkuun kuulutti tyytyväisenä olevansa AMK:n sosionomi ja että tämä ala on hänelle tuttua ja hän on jopa ollut töissäkin näissä hommissa. Itseäni hieman ahdistaa se tosiasia, kuinka tyytyväisenä hän aikoinaan ilmoitti olleensa mukana lasteen huostaanottotapauksissa, kun lapsi otetaan kokonaan pois vanhemmilta. Myös hänen päättötyönsä käsitteli kummallisen paljon huostaanottoja ja miten sitä tehdään. Lastenvalvojaa julistus ei vakuuttanut. Ja faktat oli häneltä - yllättäen - aivan hukassa. Minun onnekseni oma entinen kotinarsku on vähän hitaampi tapaus. Ei älykäs, mutta luulee olevansa!

[Kaura]

Täälläkin on kokemusta siitä, että narsisti hakee oikeusteitse viikko-viikko -systeemiä. Lopulta yli vuoden kestävien sovitteluyritysten, minä aikana hän muutti joka välissä radikaalisti vaatimuksiaan (välillä ei halunnut loma-aikojen luonapitoja, välillä halusi, välillä vaati vain yhtä lasta luokseen asumaan), hän yllättäen suostui lähes täsmälleen siihen, mitä olin aivan alunperin ehdottanut asianajajan välityksellä. Edelleen tosin välillä heittää uhkauksia, että lähtee uudelleen riitelemään. Tässä vaiheessa uhka ei kuitenkaan enää tunnu niin valtavalta, lapset ovat parissa vuodessa kypsyneet niin, että osaavat kertoa, mikä toisen vanhemman luona mättää: arvojärjestys, jossa he ovat alimmaisina, ainainen huonouden tunne, vanhemman välinpitämättömyys heitä kohtaan, jne. Hänen itsensä on myös ollut vaikea omalta puoleltaan järjestää tapaamisia.

Sanoisin, että jos vastaavaan tilanteeseen joutuu, ei kannata luovuttaa kovin helpolla, kannattaa muistuttaa itseään, että on tosiaankin hyvä vanhempi, joka haluaa suojella lastaan ja elää elämäänsä ja kasvattaa lapsensa rauhassa. Tätä oikeasti kannattaa muistuttaa itselleen, sillä omalla kohdalla ainakin läheisiltäkin ihmisiltä on ollut vaikea saada tukea, he eivät todellakaan ymmärrä, millaisen henkilön kanssa ollaan tekemisissä. Itse ainakin olin pitkään narskun otteessa niin vahvasti, että itsekin epäilin omia vaikuttimiani, hänen näkemyksensä on se sama vanha virsi, yritän vieraannuttaa hänet lapsista. Hän ei ymmärrä, että hänen itsensäkin on tehtävä töitä vanhemmuutensa eteen, ja osoitettava lapsille rakkautta ja hellyyttä, lapsi vierastaa sitä tunnekylmyyttä. Myös tässä tapauksessa toistuu tuo ylempänä mainittu näkemys, että lapsi ei välttämättä tarvitse äitiä, vaan kuka tahansa naisihminen, jolla on kasvatusote kohdillaan, kelpaa lasten kasvattajaksi ja hoitajaksi.

Follo-sovittelusta ei ole paljoa hyvää sanottavaa, avustava asiantuntija näki tilanteen narskun haluamalla tavalla, että olen mustasukkainen, katkera ja kostonhimoinen äiti, joka ei voi hyväksyä lasten isän uutta elämää (vaikka itse olin se, joka lähti, ja löysi uuden, terveen suhteen). Ainoa hyvä puoli siinä kenties oli, että narsku pääsi siellä ääneen, sai estradinsa, mikä saattoi edesauttaa sopimuksen syntymistä. Tilanteena se oli äärimmäisen vastenmielinen, aloin monta kertaa tuntea fyysistä pahoinvointia katsellessani ja kuunnellessani hänen maneereitaan ja kuinka ne upposivat asiantuntija-avustajaan kuin veitsi kuumaan voihin.

Kannattaa tosiaan pitää pää kylmänä eikä luovuttaa painostuksen alla, vuoroasuminen ei tosiaankaan ole aina hyvä ratkaisu. Lopputulosta ei voi koskaan tietää, mutta luovuttaminen on ainakin varma tappio. Narsku antaa mielellään sinulle sellaisen kuvan, että olet heikoilla, ja kaikki näyttö on sinua vastaan, todellisuudessa näin ei välttämättä ole, esimerkiksi käräjäoikeudet erittäin harvoin määräävät vuoroasumista, jos vanhemmat ovat siitä erimielisiä. Tsemppiä ja kovasti voimia!

[rekja]

Minun kokemukseni sossuista on ihan erilainen. Yhtä aikaa lastensuojeluselvityksen aikaan kävin traumaterapiaa yksityisellä psykiatrilla. Sinne päädyin, kun sossut katselivat myötätuntoisesti riehumistani (meni hermot tyhjänpäiväisestä heihin) ja sanoivat lämpimästi, että ei tämä haittaa, sinä olet pahoinpidelty nainen ja tämä riehuminen on ihan normaalia pahoinpidellyn naisen käytöstä. Sinun pitäisi mennä puhumaan siitä väkivallasta asiantuntijalle. No minä menin ja psykiatri runnoi minuun läpi sen asenteen, että isä hoitaa lasta hyvin (...kunnes muuta todistetaan), mitä ideaa sossuille toistelin. Yhtään en häntä isänä haukkunut, koska mielestäni pitäisi esittää vain asioista, joista on näyttöä.

Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja siitä vuoden masennusjakso ja itsemurhayritys (väkivaltainen elämä narsistin kanssa oli liikaa). Tämä ei mitenkään kääntynyt vahingokseni Lasussa, vaan käymäni terapia kuittasi sairauden ja itsemurhayritys laitettiin isän syyksi (asiakkaalla oli tuolloin kuormittava elämäntilanne...). Kerroin vain asioista, joista näyttö kunnossa, esim välisemme s.postit, joissa hän kertoo kuristaneensa minua. Taisi olla nuo teot ja pelkäämiseni sossuille liikaa. Myös olin sossuista hirveän onnellinen, että he tulivat auttamaan silloin, kun itse pelkäsin niin paljon. Meille syntyi välillemme aito kiintymys ja keskinäinen kunnioitus.

Vaikka isä oli todistetusti ollut väkivaltainen vuosia, mustamaalasi minua ja valehteli todistetusti, hän oli kerran tapaamisen perusteella sossuista oikein hyvä isä. Tuntui pahalta, itse olin eri mieltä, vaikka fiksusti pidin suuni kiinni.

Kerran itketti, kun Lasu ei suoraan tukenut. Mutta kun sain paperit, näin, että ne oli oikeutta varten kirjoitettu niin, että mulle pitäisi tulla yksinhuolto ja isälle tapaamiset. Minusta kirjoitettiin hirveän kauniisti ja kaikki provosoituminen ja traumatisoituminen jne oli vaan jätetty pois tai kuitattu olemattomaksi. Oli joulu ja liikutuin kyyneliin, että joku uskoo. 20 sivua oli tekstiä ja niistä 16 sivua minun näkemyksiä tai isän suoria uhkailuja.

Lakimiehenä sanoisin, että ylemmät asteet voivat tukeutua alempien viranomaisten näkemyksiin, minkä takia jo Lasu pitäisi voittaa. Hirveä merkitys on naisen (tai miehen) omalla käytöksellä. Käyttäytymällä väärin voi menettää lapsensa. Jos ei seksuaalista hyväksikäyttöä, pahoinpitelyä tmv todistettavasti ole, mielestäni isäsuhdetta pitäisi tukea. Kumpi puoliso pystyy paremmin tukemaan etäpuolisoa ja hänen tapaamisia saa helpommin oikeudessa lapset luokseen. Lasten vuoksi pitäisi uhrautua ja esittää uskottavasti.

Sossut on sidottuja vallitsevaan lakiin ja oikeuskäytäntöön ja vielä ajatellaan, että kaksi vanhempaa on lapsen etu ja että tapaamisten toteutuminen on lapsen etu. vanhempien huonot välit vaikuttavat enemmän huoltokysymyksiin.

[Notavictim]

Joo niin sitä aina sanotaan että isän ja lapsen suhdetta pitäisi tukea, mutta mitä, jos lapsen isä ottaakin tämän perässä roikkumisena ja häneltä huomion hakemisena? Nyt ilmoitti ettei aio kuukauteen tavata lastaan töidensä takia. Kehuskeli vielä, että tekeepä näin ja näin paljon tunteja.

Mitä se minua liikuttaa? Eläköön elämänsä miten haluaa kunhan lapsesta kantaa isän vastuun, eikä sekään näytä toteutuvan. Onneksi lastani ei tunnu häiritsevän tämä asia ollenkaan ja ehkä onkin parempi, että tapaavat vain harvoin. Ei pääse isä liikaa vaikuttamaan vinoutuneilla käsityksillään lapsenkin maailmankuvaan.

[Pilvipouta]

Lähipiirissäni on niin karuja kokemuksia lastensuojelusta, että vaikea on löytää siitä mitään positiivista sanottavaa. Lähtökohtana on narsisti-isä, joka on koko lasten elämän ajan puhunut äidistä pahaa, uskotellut lapsille tämän olevan paha, välinpitämätön, hullu ja vaarallinen. Isä on siis murentanut alusta saakka äidin vanhemmuutta ja auktoriteettia ja pyrkinyt tuhoamaan sekä hänen elämänsä että hänen suhteensa lapsiin. Erosta 14 vuotta ja äiti ollut siitä asti lähivanhempi. Hän ei ole psyykkisesti sairas, alkoholisti, narkomaani tai väkivaltainen, vaan korkeasti koulutettu, normaalista perhetaustasta tuleva, huolehtiva ja rakastava, tavallinen ja kommunikointikykyinen kolmen lapsen äiti.

Reilu vuosi sitten kotielämä 16-vuotiaan pojan kanssa meni mahdottomaksi. Isä siunasi pojan varkaudet, uhkailut, pelottelut, valheet ja lintsaamisen - syy kaikkeen tähän oli hänen mukaansa luonnollisesti äidissä. Hän sai pojan myös uskomaan, että äiti yrittää myrkyttää tämän. Äiti erehtyi hakemaan ahdistuneelle pojalle apua lastensuojelusta. Työskentelyn tavoitteeksi asetettiin pojan voinnin ja elämänhallinnan sekä äidin ja pojan välisen vuorovaikutuksen parantaminen.

Lastensuojelusta tarjottiin avohuollon tukitoimia. Poika viis veisasi niistä. Hän ei suostunut myöskään tapaamaan nuortenpsykiatria kuin kerran. Isän mielestä poika ei sellaista tarvinnut - äiti kun on se hullu. Lyhytaikainen, vapaaehtoinen sijoitus kodin ulkopuolelle oli pöydällä, mutta siihenkään isä ja poika eivät suostuneet. Poika ei liioin halunnut muuttaa isänsä luo.

Jäljelle ei näyttänyt jäävän muuta vaihtoehtoa kuin kiireellinen sijoitus. Sitä valmisteltiin lastensuojelussa. Kun äiti sitten eräänä päivänä soitti lastensuojeluun käynnistääkseen prosessin sovitusti, pojan "oma" sosiaalityöntekijä ilmoitti soittavansa vielä isälle informoidakseen tätä sijoituksesta. Puhelun seurauksena lastensuojelu ilmoittikin äidille sijoittavansa pojan väiaikaisesti isän luokse. Isä hyppäsi autoonsa ja ajoi hakemaan pojan parin tunnin varoitusajalla. Lähtiessään isä ja poika hajottivat ja veivät mukanaan kodin irtaimistoa. Isän mukaan äiti heitti pojan ulos ja yritti sulkea tämän laitokseen.

Äiti valitti heti sijoituspäätöksestä lastensuojeluun. Hänen mielestään pojan olisi ollut parempi missä tahansa muualla kuin isän luona. Häntä ei kuunneltu. Kukaan ei osannut kertoa, mitä "lyhytaikainen/väliaikainen" tämän sijoituksen yhteydessä tarkoitti. Poika katkaisi kaiken yhteydenpidon äitiin ja äidin puolen sukuun. Hän siirsi kirjansa isän kotipaikkakunnalle. Isä taas vuokrasi 16-vuotiaalle, huonosti voivalle pojalle oman asunnon äidin kotikaupungista, jotta tämä voisi jatkaa siellä koulunkäyntiään. Äiti ihmetteli, eikö lastensuojelu ollut täysin holtittomasti käyttäytyneen pojan voinnista tai totaalisesta välirikosta äidin kanssa lainkaan huolissaan. Ei ollut, kunhan ei esiintynyt fyysistä väkivaltaa.

Sekä koulu että pojan täti olivat tehneet pojasta lastensuojeluilmoituksen. Kun pojan asiakkuus siirtyi kirjojen vaihtamisen myötä toiseen kaupunkiin, täti teki sinne uuden lastensuojeluilmoituksen. Myöhemmin kävi ilmi, ettei sitä edes kirjattu minnekään. Kuukausia myöhemmin pojan äiti soitti lastensuojeluun. Hän ei ollut kuullut pojasta mitään puoleen vuoteen. Sosiaalityöntekijä oli fiksun ja myötätuntoisen oloinen. Narsismi ja vieraannuttaminen olivat hänelle tuttuja ilmiötä. Hän lupasi kutsua isän ja pojan välittömästi tapaamiseen ja ottaa heti seuraavana päivänä uudelleen yhteyttä äitiin.

Soittoa ei kuulunut seuraavana päivänä eikä viikon kuluessa. Äiti lähetti sähköpostia lastensuojeluun kysyäkseen, missä mennään. Hänelle ei vastattu. Hän yritti soittaa sosiaalityöntekijälle, mutta tämän puhelinajat kuulemma vaihtelivat, joten häntä oli vaikea tavoittaa. Äiti jätti useamman soittopyynnön lastensuojeluun. Kukaan ei soittanut takaisin. Ikinä.

Kun äidin juristi otti yhteyttä ensimmäiseksi pojan asiaa hoitaneeseen lastensuojeluun saadakseen selville, miten oli päädytty pojan sijoittamiseen isän luo ja kuinka pitkäaikaiseksi sijoitusta oli ajateltu, sosiaalityöntekijä ilmoitti, ettei tunne tapausta riittävän hyvin voidakseen kertoa siitä. Hän oli kuitenkin itse soittanut isälle. Kun juristi keskusteli lastensuojelun toisen sosiaalityöntekijän kanssa, tämä ilmoitti, että poika oli sijoitettu isän luokse vanhempien keskinäisellä päätöksellä. Sijoituksesta ei siis ollut tehty lastensuojelussa päätöstä eikä siitä näin ollen voinut myöskään valittaa minnekään.

Nyt pojan muutosta on kulunut yhdeksän kuukautta. Äiti ei ole nähnyt poikaansa koko tänä aikana eikä edes puhunut tämän kanssa puhelimessa. Äidin tekstiviestit eivät mene perille. Hän ei tiedä poikansa osoitetta. Poika on edelleen enemmän poissa koulusta kuin paikalla. Tyttöystävän jätettyä hänet hän ei kuulemma saa syötyä eikä nukuttua, vaan on hyvin ahdistunut. Koulua hän ei jaksa käydä. Yksin asuminen pelottaa. Kukaan ei kuitenkaan ole edelleenkään hänestä huolissaan.

Isä vaatii äidiltä mahdottomia 700 euron kuukausittaisia elatusmaksuja, koska pojan asuminen omassa asunnossa luonnollisesti maksaa. Äiti ei halua olla pojalle pelkkä kukkaro, joten hän on päättänyt vaatia elatusmaksuoikeudenkäynnin yhteydessä pojan huoltajuutta itselleen ja asumisen palauttamista sinne, missä tämän vanhempien keskinäisen ja lastenvalvojien vahvistaman sopimuksen mukaan pitäisi asua: hänen luokseen. Hän tietää, ettei voi voittaa juttua oikeudessa, koska mikään oikeus tuskin määrää nyt jo 17-vuotiasta poikaa asumaan äidilleen vastoin tämän omaa tahtoa. Äiti on kuitenkin valmis maksamaan ja käymään rankan prosessin läpi vain saadakseen kertoa oman puolensa tarinasta. Jospa joku viimeinkin kuuntelisi jatkuvasti keskeyttämättä, päälle huutamatta, totuutta vääristelemättä ja manipuloimatta. Ehkä tarinan toisenkin puolen kuulemisella voi olla pojalle merkitystä viimeistään aikuisena. Ehkä.

[Salvia]

ÄL-KÄÄ suostuko sovitteluun narsistin kanssa! Jos se onnistuu, olette todella onnekkaita!

[Mustikka]

Kokemukseni mukaan apua ja myötätuntoa tarjotaan, mutta toden tullen, vetäydytään vastuusta, unohdetaan omat puheet ja lupaukset, väitetään vanhemman muistavan tai käsittäneen väärin. Lausuntoja ei kirjata ylös tai niitä ei voida luovuttaa - lista on loputon. Silti valtaa on paljon, joka mahdollistaa vallankäytön vaillinaisiin, jopa vääriin tietoihin perustuen. Äänittäkää istunnot ja tapaamiset. En enää ikinä koskaan hae apua oman paikkakuntani sosiaalitoimen mistään elimestä, enkä usko, että käsittävät pahan olemassaoloa tai narsistivanhemman rajatonta kiusaamisen ja kostamisen halua vielä vuosia, vuosikymmeniä eron jälkeen. Yksinäisempi ja turvattomampi uhri lapsineen ei voisi olla. Sieltä mistä apua pitäisi saada, tuleekin uusi uhka ja vaaran pesä. Parhainta keskusteluapua olen saanut nettiturvakodista tai ylipäänsä turvakotien henkilökunnalta. Mutta fyysisesti turvataloihin lähteminen johtaa aina samaan lopputulokseen - sieltä otetaan yhteys paikalliseen sosiaalitoimeen. Sinne, joka on narsistin lisäksi vaarallinen paikka.