Sivu 4/4
Re: Pettääkö narsistti?
Lähetetty: 23 Tammi 2016, 16:04
Kirjoittaja hulluna
Kyllä pettää. Minua alkoi syyttää mustasukkaisena pettämisestä kahden seurustelukuukauden jälkeen ja sitten se olikin ihan jatkuvaa suhteen päättymisenkin jälkeen. Löysin häneltä netistä suhteemme aikana tehdyn seksinhaku ilmoituksen ja eromme sai alkunsa kun löysin deittiprofiilin. Sen paljastumisen takia minua haukuttiin ällöttäväksi kyttääjäksi ja sairaaksi ja tietysti syytti pettämisestä. Humalassa oli jo aiemmin sanonut että sillä on toinen nainen mutta selvinpäin kiisti kaiken. Tämä pettäminen onneksi oli suhteemme pienin ongelma ja olisin jopa voinut katsoa läpi sormien, mutta kaikki se kotona tapahtuva henkinen väkivalta painoi vaakakupissa enemmän ja lisäksi se, että hän oli manipuloinut viranomaiset ja osan ystävistänikin lakeijoikseen jotka vuoti minusta asioita joita hän sitten käytti pääni sekoittamiseen, koska hän tiesi että minulla on mielenterveysongelmia jo alkujaankin ja lopulta paljasti, että koko suhteemme on ollut valetta. Hän vain tarvitsi asunnon paikkakunnalta ja minun avulla sai sen ja sitten alkoi savustaa minua ulos tappouhkauksin ja rajulla ryyppäämisellä. Hän on saanut lietsottua ihmiset hysteerisesti pelkäämään minua ja minulle maineen psykopaattina, koska sairauteni on sellainen että äärimmäisessä stressissä alan puhua kaikkea agressiivista ja jopa sairasta. En tarkoita mitään tehdä eikä ne puheet tarkoita mitään. Varsinkin kun olin ihan yksin ja kukaan ei tullut apuun vaikka mies uhkasi tappaa ja paloitellakin minut vähän väliä ja kertoili miten osaa lihanleikkaajana paloitella minut keittiöveitselläkin ilman kirvestä. Näitä juttuja kuukaudesta toiseen ja ei olisi saanut seota? Kuten yleensäänkin narskut niin hänkin jatkaa elämäänsä täysin tyytyväisenä ja minä sairastuin vielä anoreksiaankin. Minulle ei mitään apua heru mutta hänelle sitäkin enemmän kaikilta auttavilta tahoilta ja saa erityisesti sossut tekemään kaiken mitä hän haluaa. Suhteen loputtua sain kuulla että minusta oli tekaistu rikosilmoituksia ja yritetty jo kuukausia saada minua mielisairaalaan M1 lähetteellä, mutta kun en niin hullu sentään koskaan ollut. Varmaan käyttää nyt uutta suhdetta hakiessaan tätä minunkin hulluuttani keräämään sääliä itselleen ja mitä olen ymmärttänyt niin naisia riittää.
Re: Pettääkö narsistti?
Lähetetty: 25 Tammi 2016, 19:21
Kirjoittaja minttumaari
Moikka,
Aivan samat temput asuntoasioista alkaen. Nyt juuri tuo minun psykopaatiksi päivittely -vaihe menossa yhteisessä ystäväpiirissämme, kun erosta nelisen kk aikaa. Uutta naista on hoitamassa raukkaa, koska hän on pahan naisen uhri.Odottelen vaan milloin uudet kullat alkavat saada osansa hänen " ihanuudestaan".
Terveyttä kohden!
Re: Pettääkö narsistti?
Lähetetty: 29 Tammi 2016, 23:45
Kirjoittaja panta
Juu asui, loisi kanssa meillä, käytti autoa yms. Petti, valehteli, ryyppäsi... Kännissä puhui yhtä ja oli niin vittumainen että, selvinpäin aivan eri ihminen. Minä jouduin sairaalaankin ja syy ei yksin ole minun mielenterveysongelmien. Ei todellakaan. Kumma juttu ett'ä itsetuhoiset ajatuksetkin ovat tyystin hävinneet kun olen ollut erossa kyseisestä henkilöstä. Tää on taas todiste siitä että tällanen ihminen etsii tai luontaisesti löytää sellaisia ihmisiä jotka ovat herkkiä, herkempiä kuin he itse. Koska oikeasti se ulkokuori tällaisessa ihmisessä on vain raapaisun alla...he itse ovat herkkiä. Siirtävät vaan omat heikkoutensa toisiin ja inhoavat ja halveksuvat heikkouksia (mitä tosiasiassa itse omaavat)
Re: Pettääkö narsistti?
Lähetetty: 30 Tammi 2016, 17:26
Kirjoittaja hulluna
Sama täällä. Kaikki sekoilut, itsetuhoisuus ja hysteria on hävinneet kun en ole tämän henkilön kanssa tekemisissä. Kukaan ei tietenkään usko, sitä että joku voi muka aiheuttaa täydellisen sekoamisen jollakin toisella, mutta kyllä voi silloin kun on erityisen herkkä ja sairastaa sairautta jonka voimakkain piirre on toisten tunteiden heijastaminen ja niihin voimakkaasti reagointi sekä vaikea läheisriippuvuus.
Re: Pettääkö narsistti?
Lähetetty: 30 Tammi 2016, 23:39
Kirjoittaja panta
Tuo on juurikin mielenkiintoista kun tuntuu ettei kukaan usko. Mulle on sanottu että itse sen oman päänsä sekoittaa, ei sitä kukaan muu voi sekoittaa. Voi olla totta mutta kyllä toisella kipeällä ihmisellä voi olla ainakin tosi iso osuus siinä prosessissa. On vaikea sanoa oliko meidän tapauksessa kyseinen "prosessi" tarkoituksellista vai tajusiko toinen osapuoli ollenkaan mitä tapahtui. En osaa sanoa. Otit puheeksi hysterian, tuo on niin tuttu tunne myös. Mulle on toisteltu läheisten ja myös terapia henkilökunnan kautta että "olet liian herkkä, niin herkkä, miksi olet niin herkkä, ei sun pitäisi olla noin herkkä". Nyt voin sanoa että KYLLÄ olen ja olen ylpeä siitä! Tämä maailma on täynnä ihan toisenlaisia ihmisiä jotka jyräävät tai yrittävät jyrätä tällaisia minunlaisiani mennen tullen. Enpä anna sen enää tapahtua, en ainakaan niin helposti kuin ennen. Luulen että mun hyväksikäyttö ei enää ihan hevillä onnistu! Ei fyysinen, henkinen eikä rahallinen hyväksikäyttö!
Re: Pettääkö narsistti?
Lähetetty: 31 Tammi 2016, 19:03
Kirjoittaja hulluna
Tutkimuksissa on todettu että tervepäinen rehellinen, ei ikinä mitään rikoksia tehnyt ihminen pystytään manipuloimaan kolmessa tunnissa myöntämään vakavakin rikos, jopa murha ja saada se itse uskomaan että sen on tehnyt. Miten luulisi käyvän ihmisille joka on kuukaudesta ja jopa vuodesta toiseen aivopestävänä ja täysin eristettynä muista ihmisistä. Tutustuppa termiin gaslighting. Minulle esiteltiin tämä termi erään ystäväni toimesta joka seurasi tilannettani. Kuvaa hyvin psykopaatin ja narsistin toimintatapoja. Siinä periaatteessa psyko tekee uhristaan hullun tai ainakin saa uskomaan uhrin että tämä on hullu ja samalla myös ympäristön uskomaan, että kohde on sekaisin. Mitä enemmän pistät vastaan ja hyökkäät syytöksiä vastaan niin sitä hullumpi olet muiden silmissä. Minun narsistini oli valitettavasti huippuälykäs ja täysin kylmäpäinen, koska on psykopaatti. Hänen ei hermot menneet koskaan kun veti naamion päälle. Sitä vaan en ymmärrä miten viranomaiset voi olla noin hel-ve-tin tyhmiä vielä nykyaikanakin ettei pysty erottamaan narsistia ja psykopaattia. Ei heillä itsellään mikään kilise päässä kun he huomaa yhtäkkiä kertovansa jollekin asiakkaalle henkilökohtaisista asioistaan ja tapaamisten ja puheluiden olevan kaikkea muuta kuin asiasta ja tekevänsä pelkkiä puoltavia päätöksiä ja aivan poikkeuksellisella aikataululla. Kun muut joutuu odottamaan viikkoja niin narsku saa kaikki päätökset siltä istumalta tai että puheet siitä pahasta puolisosta on jotenkin ihan ristiriidassa tämän historian kanssa. Ei ihmiset vain sekoa yhtäkkiä. ei sellaista olekaan että olet normaali vuosikymmeniä ja pam sekoat joksikin mielikuvitukselliseksi sekopääksi joka saa aikaan joukkohysterian.
Re: Pettääkö narsistti?
Lähetetty: 31 Tammi 2016, 22:57
Kirjoittaja panta
Kaasuvalaistus,tiedän termin!