KESKUSTELUFOORUMI

riitti2017 kirjoitti:Minun narskuni, nainen, jäätyään kiinni alkoi levittää valeita minusta lähipiirilleen. Hänelle selvisi, että olen lukenut persoonallisuushäiriöistä ja tietysti seuraus oli viha ja raivo. Hän käänti asiat ylösalaisin ja väittää minun olevan häiriintynyt. Aiemmin olin hänen mielestään kaksisuuntainen ja läheisriippuva ja ties mitä, kun en sietänyt hänen jatkuvia raivokohtauksiaan ,jotka alkoivat aivan mitättömistä asiosta. Minä en ollut hänen raivonsa kohde kuin harvoin, mutta kuulijana ja yleisönä piti kuitenkin olla. Hänen mielestään olin heikkohermoinen kun en lähes päivittäistä kielteisyyttä ja katkeruutta halunnut vastaanottaa. Olisi kuulema pitänyt alkaa rauhoittavaa lääkettä syömään, jotta sitä riehumista olisin paremmmin kestänyt . Itse ei nähnyt käytöksessään mitään outoa. Oli kuulema vain tempperamenttia. Nyt olenkin hänen mielestään julma narsisti ja naisvihaaja, joka on ottanut elämäntehtäväkseen naisten kiusaamisen Olen vastaanottanut raivoisia, halventavia ja loukkaavia viestejä kymmenittäin. Joukossa on ollut myös uhkauksia. Aivan viimeinen oli puhelimitse annettu verhottu tappouhkaus. Minulle on hiljattain selvinnyt narskullani olleen taipumusta väkivaltaisuuteen aiemmassa elämässään. Eli mitä tahansa voi siis odottaa tapahtuvaksi.

Vähä kans on "pelkoja" jos ja kun tämä oma homma päättyy.. että miten kostaa asioita, kun tulis jätetyksi. Jollain tavalla varmasti sen tekee.. se on tälläsillä enemmän sääntö kun poikkeus.

Huh, kuulostaa liiankin tutulta. Pari vuotta olen eroa yrittänyt ja oikeastaan olen sitä harkinnut ensimmäisen kerran jo yli viisi vuotta sitten kun ymmärsin, että kaikki ei ole kohdallaan. Mutta aina jään ja petän itseäni uskomalla, että asiat muuttuu, mutta ei ne muutu vaan muuttavat muotoa. Peruskuvio on kuitenkin koko ajan sama. MInä olen käsikassara, jonka pitää osallistua puolison jokaiseen työhön ja hoitaa ne ja kaikki muut asiat minun pitää hoitaa itse ja varastaa siihen aikaa, sillä jos asia ei ole puolisolle tärkeä (ostaa jotain) niin hän toteaa, että istu hänen viereensä, ehtii sen asian hoitaa myöhemminkin. Ja usein hän lupaa auttaa jos osaa, mutta koskaan hän ei auta. Kaikki muutkin lupaukset ovat vain savuverho, millä minut pidetään hetken tyytyväisenä. Jos jokin "miesten" kotityön tekeminen viivästyy hänestä liikaa (5s - 15 min) niin hän uhkaa tilata paikalle ammattimiehen, sillä eihän se noin vaikeaa voi olla. Ja usein hän tilaakin apua aivan yksinkertaisiinkin asioihin, kuten esim lamppujen asennukseen. Ja exänsä on useamman kerran pyytänyt meille remonttihommiin kun sillä on kuitenkin aikaa ja minulla niin kiire. Ja exä on kuulemma narsisti ja väkivaltainen ja varas. No on se tehnyt minustakin perättömän rikosilmoituksen ja uhannut väkivallalla. Kerran vaimoni ehkä ymmärsi miltä minusta tuntuu kun kysyin miltä hänestä tuntuisi jos pyytäisin minun exää meille siivoamaan? Mutta kaikkea ei ehdi tehdä hänen toivomassaan ajassa (se voi tosiaan olla sekunteja) kun olen kuitenkin se joka käy töissä ja elättää hänet ja hänen lapsensa kun hän omien sanojen sa mukaan ahkeroi kotona opiskellen ja tehden työhakemuksia (ts. nukkuu puoleen päivään ja sen jälkeen roikkuu luuri kädessä kirpputoripalstoilla ja naamakirjassa ja odottaa, että joku lapsista tulee tekemään hänelle ruokaa ja että tulen ajoissa kotiin (ennenkuin työaika edes loppuu) häntä viihdyttämään). Koskaan hän ei tee palveluksia minulle, mutta pitää itsestään selvänä, että minä autan kaikessa ja lähden mukaan kaikkeen mitä hän järjestää. Jos minä järjestän meille menoa tai kutsun vieraita, ne pitää aina peruuttaa, sillä hän ei juuri nyt jaksa. Sama tilanne esim. lasten syntymäpäivien kanssa. Hänen lapsille pitää järjestää kotiin herkkuja, mutta minun lasten kohdalla hänellä on juuri nyt niin rankkaa, että ei jaksa järjesteää mitään. Joululahjoissa budjetti menee niin, että hänen lapsille pitää ostaa kalliit lahjat ja minun lapset ei tarvitse lahjoja koska heillä on toinen vanhempi ja isovanhemmat joilta saavat lahjoja, mutta hänen lapsensa saavat lahjat vain minulta. Samoin hän saa keskustella illat pitkät muiden kanssa, mutta jos minä istun puhelimen äärellä, niin se on kuulemma kasvanut minuun kiinni. Hän pelkää, että kirjoittelen muille naisille ja en saa pitää kenenkään yhteyttä. Viimeksi kun erehdyin miespuolisen ystävän kanssa kahvilaan niin jouduin lähettämään hänelle kännykällä kuvan, että olen todellakin kahvilassa ko. ystävän kanssa. Yhteisistä naisystävistä hän kyselee vähän väliä onko ne olleet minuun yhteydessä ja minun pitää heti kertoa jos ovat. Mustasukkaisuus on aika äärimmäistä. Mutta puhelimeeni hän ei enää pääse ja on siitä vihainen. Mutta olen sanonut sen olevan reilua, sillä minullakaan ei ole pääsyä hänen puhelimeen ja siihen hän on saanut tyytyä. Ennen hänellä tosin oli pääsy sekä tietokoneelle, että puhelimelle, mutta olen ottanut oikeudet pois koska kaikki rehellisyys, avoimmuus ja luottamus on vain yksisuuntaista. Eihän tämä miksikään muutu, mutta ero on silti vaikea päätös. Silti varmaan ainoa oikea.

Eipä ole ollut hirveästi uusia juttuja, mitä kirjoitella. Samaa rataa kun aikaisemminkin, niin hyvässä kun pahassakin. Ainoastaan yksi uusi kuvio tullut mukaan, nimittäin pyykit.

Naisen mielipide on kokoajan ollut, että pyykinpesu kuuluu hänelle. Niihin en saa koskea. Ainut, että jos en salaa pese itse, niin multa loppuu vaatteet. Erehdyin kerran pesemään koneellisen, niin sotahan siitä tuli, kun hän näyttää nyt huonolta, kun joudun itse pesemään pyykkini.

Tämä on tietysti samaa sarjaa noiden muiden juttujen kanssa. Lupaa hoitaa ja kieltää hoitamasta, muttei kuitenkaan lopulta hoida. Vaikka ruoan suhteen. Sanoo tekevänsä ruoan, mutta ei tee elettäkään asian eteen. Kun alan lopulta itse tehdä, kieltää, ettei saa ja hän hoitaa, mutta lopulta jää kyllä syömättä. En ymmärrä, mihin tuolla pyritään?

Sun tekemänä ei kelpaa ne asiat? Eihän alempiarvoinen voi tehdä mitään, kun se ei osaa.. Hän osaa kaiken paremmin kuin kukaan, paremmin kun ammattilainen.. Kuten minä en kelpaa kahviakaan keittämään Tällästä tuli mieleen...

Alan tulla siihen tulokseen, että mun tapauksessa ei ehkä ole varsinainen N, vaan pikemminkin jokin rajatila tai vastaava epävakaa. Hyvinä päivinä/hetkinä todella hyvä ja vaikea kuvitella, että pystyy näyttelemään niin hyvin. Ainoa vaan, että huonot hetket tulee salamana ja ikäänkuin kaikki aikaisemmin puhutut asiat nollautuu ja suhteellamme ei ole mitään väliä. Puhuu avioliitosta ym. yhteisestä tulevaisuudesta usein, mutta sitten taas käytännön teot tulevaisuuden suunnitelmiin nähden on välillä melkoisessa ristiriidassa.

Näistä tulevaisuuden jutuissa ja tehtävissä, oon ottanut nyt sen tyylin, että en tee enää yksin mitään niiden eteen. Tavalla tai toisella hoidan asiat niin, että häneltä odotetaan myös käytännön toimia asioiden eteen. Ja kovin vähän tuntuukin nyt tapahtuvan.

Lapsia pyrkii sanojensa mukaan kohtelemaan tasapuolisesti, mutta käytännössä jos hänen lapsi sotkee tai muuten hölmöilee, niin kaikkia lapsia komennetaan ja syytetään ja rangaistaan kerralla. Jos taas joku minun lapsista tekee vastaavaa, niin toruminen ja rangaistus on aina yksilöllistä. Hän tuskin itse huomaa moista, enkä minäkään sitä aluksi huomannut, mutta kun yksi oma niin sanoi, aloin kiinnittämään asiaan huomiota.

Melkoista vuoristorataa mennään aivan kaiken suhteen. Lapsetkin jo vähän ihmettelee alati muuttuvia sääntöjä ja suunnitelmia.