KESKUSTELUFOORUMI

Lisättäköön, että ko. ex lähestyy minua vähintään 1 kerta vuoteen yhden viestikanavan kautta, vaikka muualla olen hänet estänyt. Jossain vaiheessa tein sen virheen että laitoin takaisin vihaviestejä, nykyään tajuan, ettei kannata vastata mitään ikinä.

Hei,
Minulle oli se viimeinen pisara reilu kaksi vuotta sitten, kun hän kävi minuun käsiksi. Minulla ei ollut avaimia omaan kotiini, koska hänen mielestään en tarvinnut niitä, "sivuovi on aina auki". Kerran hän unohti avaimet erään piharakennuksen pöydälle ja otin ne, ajattelin teettää itselleni niistä avaimet. Kun hän tajusi, että olin vienyt ne hän vei kännykkäni (ei ollut ensimmäinen kerta kun hän otti salaa kännykkäni ja etsin sitä monta päivää, kunnes se yhtäkkkiä löytyi paikasta, josta olin etsinyt kymmenen kertaa ja olin vakuuttunut, että olin jättänyt sen siihen).
Vietyään kännykkäni sain jostain voimia vastustaa ja vaatia, että hänellä ei ole oikeutta tähän. Kun yritin saada sitä pois häneltä, kävi ensimmäisen kerran avoimesti käsiksi minuun, fyysisesti oli mahdotonta saada kännykkää pois. Laitoin Messengerin kautta viestin ystävälleni, että nyt tarvitsen apua ja soitti poliisit. Kun poliisit tulivat paikalle, mies istui aittamme verannalla ja sanoi, että olin laittanut kännykän lukossa olevaan aittaan ja olisin saanut haettua sen milloin tahansa, mutta koska olin hullu olin soittanut poliisit paikalle.
Kun sain kännykän, laitoin nopeasti välttämättömät tavarat kassiin ja lähdin, minulla oli oma asunto onneksi vapaana sillä hetkellä osin kalustettuna. Muuten en tiedä, miten olisin selvinnyt. Tajusin, että olen tekemisissä hullun kanssa. Olimme naimisissa ja olleet 6 vuotta yhdessä. Narsismia olin epäillyt vuosia, mutta järjettömällä tavalla ajatellut, että minulla ei ole riittävästi todisteita. Todisteeksi riittää, miltä SINUSTA tuntuu.
Nyt olen eri kaupungissa, uudessa työpaikassa ja eronnut vuosi sitten. Tein ehdottomasti oikean ratkaisun, mutta ymmärrän niin hyvin, miten vaikeaa irrottautuminen on, jos toinen sanoo, että olen elämäsi paras mies ja kukaan koskaan ei voi tarjota sinulle parempaa.
En ole aloittanut uutta parisuhdetta enkä varmaan pysty siihen aikoihin, jos koskaan. Voimia sinulle!

Todisteeksi riittää MILTÄ SINUSTA TUNTUU on hyvin sanottu. Se sopii kaikenlaisille narsisteille.

Kesän jälkeen edelleen "jumissa". Toisaalta tilanne on ollut aika rauhallinen, narsisti on "uinunut" ja nostaa päätään aina silloin kun sitä
vähiten odottaa. Kai olen itse vaan ollut tyytyväinen, kun elämä on ollut niin normaalia kun se vaan voi olla, mutta sitten taas huomaa kuinka
mikään ei ole muuttunut. Eihän sitä enää oikeasti edes odota mutta väsymykseltään ei jaksa koko ajan taistella, ei hänen eikä itsensä ja omien
ajatustensa kanssa. Ja sitten riittää yksi lause muistuttamaan mitä se elämä OIKEASTI on. Väsymys valtaa mielen ja ruumiin...Kiitos kaikille viesteistä!

Mä olen eronnut narsistista jo 20 vuotta sitten. Silloin en tiennyt mikä on narsisti. Ihmettelin suhteessa jatkuvaa vähättelyä, väkivaltaa, mustasukkaisuutta ja epäonnistumista. Miehen silmät muuttuivat aina kelmeäksi, kun kiusaaminen alkoi. Nyt tämän henkilön nimi on alkanut putkahtelemaan esiin mediassa joissain uutisissa.
Hänellä on vaimo ja kaksi lasta. Lähetän vaimolle paljon voimia ajatuksissani, koska tämä mies ei osaa lopettaa. Hän saa pelimiehenä aina uuden rikottavan. Niin on ollut jo vuosikymmeniä sitten.

Se mikä oli minulle viimeinen niitti, oli baarireissut, joissa tultiin seuraavana päivänä kotiin. Yöllä soitettiin kännissä ja kerrottiin menevän jonkun naisen luo harrastamaan seksiä. Kotona minua revittiin hiuksista ja valvotettiin yöllä. Iltavuorosta tullessani minua syytettiin et ole ollut työkaverin kanssa sängyssä. Milloin olin lesbo ja milloin harrastanut ryhmäseksiä. Olin ihan tavallinen nuori nainen, joka kävi kolmivuorotöissä.

Mun silmät vaan aukes ja totesin etten voi olla näin läpimätä ihminen ja ansaitse tällästä kohtelua. Lähdin näyttävästi ja en ole katunut päivääkään. Kolmen vuoden suhteesta jouduin paranemaan viisi vuotta.

Mietin pitkään, mikä tämän kokemuksen tarkoitus oli ja sain siihen vastauksen muutama vuosi sitten. Puolisoni oli kuollut ja hänen puolen suku kävi raha-asioissa kimppuun. Tekivät kaikkensa, ettei meidän yhteinen lapsi olisi saanut isänsä osuutta. Siinä toistui samanlaisia asioita kuin 20 vuotta sitten. Kiusaajia olikin nyt kolme. Tällä aikaisemmalla kokemuksella en alentunut kynnysmatoksi. Rajasin heidät pois elämästäni. Jouduin pyytämään poliisilta apua ja sain sitä. Rajat on laitettu.

Nyt mietin mihin minua valmistetaan tämän viimeisimmän kokemuksen kautta?

Toivon teille kaikille voimia jättämään narsistinen suhde. Se ei ole helppoa. Mikäli entisen puolisoni nykyinen tai joku entisistä tunnistaa itsensä, niin voitte laittaa privaa.

Willow74 kirjoitti: ↑30 Huhti 2020, 09:14 Kuulisin mielelläni teiltä, jotka olette "uskaltaneet" lähteä pois huonosta suhteesta,
että mikä lopulta katkaisi sen kuuluisan aasin selän? Itse olen tilanteessa, 27 yhteisen vuoden
jälkeen, että tiedän ajatuksen tasolla, että pitää lähteä ja pelastaa itsensä. Olen päässäni
tehnyt jo päätöksen, mutta en saa konkreettisella tasolla otettua sitä askelta ulos ovesta.
Ainut pelko enää on ehkä "fear of the process", että miten se sitten tapahtuu? Minulla
on taloudellisesti asiat hyvin, hyvä tukiverkosto ihmisiä, jotka tietävät tilanteeni ja joilta
saan apua, heti kun pyydän, mutta jokin estää...
En enää jaksa uskoa siihen että itseni kohdalla se on mikään yksittäinen asia,
joku tarpeeksi paha asia, mistä saisin pontta lähteä, niitä on ollut jo tarpeeksi,
koitan kääntää ajatukset niin, että se oman pään sisäinen unelmointi elämästä, missä
saan olla rauhassa, hiljaa, minä, lopulta antaa voimaa.
Tiedän, että loppupeleissä kysymys on vain rohkeudesta ja siitä, että rakastaisin itseäni
tarpeeksi.
Kertokaa, te voimanaiset, miten saitte itsenne takaisin.

En ole uskaltanut lähteä, mutta huomasin tätä ketjua lukiessani, että minäkin odotan tuota viimeistä pisaraa alitajuntaisesti!
Meillä on mennyt enemmän ja vähemmän huonosti koko suhteen ajan, seitsemän vuotta, mutta vasta tänä kesänä tajusin ettei tämä muutu vaikka itse kuinka muuttuisin.
Tällä hetkellä on hyväkausi juuri alkanut, mutta edellisen huonon lopussa tein asuntohakemuksen ja kerroin useille ihmisille tilanteestani. Nyt odotan huonon kauden alkua ja toivon, (ehkä typerästi) että lapset voisivat viettää joulun vielä tässä kodissa.
Sitä tuntee itsensä petturiksi kun hybän kauden aikana miettii tämmöisiä..

Mulle viimeinen pisara oli kun 13v tytär sanoi"nyt äiti valitset mut ja siskon, tai sen miehen. Jos sen valitset, et enää nää meitä."
Taustaa: emme asuneet yhdessä, suhteemme kesti vuoden. Narsisti nakersi minun ja lähimmäisteni välejä. Tuon lauseen tyttäreni sanoi kun tulin silmä mustana kotiin reilu kk sitten.
Olin odottanut viimeistä pisaraa kauan. Ilman tuota lausetta olisin ehkä palannutkin. Toitotin kaikille kuinka kauhea mies on, ajattelin sillä ehkäistä paluun riskiä. Etten kehtaa palata. Yritin olla ystävällinen narskulle. Se johti jatkuvaan piirittämiseen ym. Kun sain sanottua, ettei meistä tule enää paria, ratkesi hän juomaan. Johan olikin selvänä 1,5 viikkoa eikä vielä näy loppua. Edellinen putki kesti 2vkoa. Ryypätessään soittaa n.10 puhelua ja 30 viestiä, solvauksia. Olen estänyt hänet ja tässä kuussa mennään käräjille pahoinpitelyistä. Josko tämä helvetti sitten loppuisi..

Punaistajamustaa kirjoitti: ↑06 Touko 2020, 12:08 Minun viimeinen pisara ei ollut niinkään mies vaan minä itse ja käytökseni. Suhde oli loppunut jo aikaisemmin monen mutkan kautta, mutta pidimme vielä yhteyttä, koska olisin halunnut jonkinlaisen viimeisen ystävällisen välienselvittelyn. Itseasiassa hän oli ehdottanut sitä itse. Sehän ei narsistin kanssa tietenkään onnistu, vaan hän haluaa pitää ”jalkansa aina oven välissä”.
Mies oli ignoorannut jo pidemmän ajan eikä pitänyt sanojaan: kaikki yritykset normaaliin keskusteluun menivät puihin kerta toisensa jälkeen. Sain toisinaan seksuaalisesti lämmitteleviä viestejä ja ikävän tunnustuksia. Toisinaan täyttä hiljaisuutta ja mitätöintiä.
Kunnes...
Yhden hiljaisuusepisodin jälkeen, minä repesin. Kirjoitin 20 todella pisteliästä ja kaiken paskan sisällään pitävää viestiä ja laitoin vielä kuvan mukaan keskisormestani. En mitään hulluja uhkailuja, mutta heitin oman pahan oloni hänen puhelimeensa. Samalla tajusin, että olin ylittänyt omat rajani, koska menin aivan pois tolaltani ja käyttäydyin kuin raivotar. Ei ole minun tapaista haukkua ihmisiä pystyyn ja raivota. Käyttäydyin kuin nurkkaan ahdistettu nainen. Lopulta halusin pelastaa itseni toisen jatkuvalta mielivallalta ja pahassa olossa vellomiselta. Siinä vaiheessa terve itserakkauteni voitti. Se oli toisaalta vapauttava ja samalla huumaavan ihanaa. Jatkuva kiltteys minussa murtui ja esiin astui todella räväkkä, määrätietoinen nainen.
Hetken päästä pistin päälle täydet estot joka viestintävälineeseen. Se oli helppoa, koska lapsia tai muuta yhteistä ei ole. Tästä on yli puoli vuotta aikaa. Tänä aikana olen opetellut viihtymään omassa seurassani ja rakastumaan pieniin, tavallisiin asioihin. Ja tiedän, etten enää koskaan palaa entiseen, enkä minä enää palaa entisenlaiseksi kynnysmatoksi.

Teit juuri samoin, ku mä. Mä laitoin niin törkeen viestin suodattamatta yhtään mitään, eli oksensin kaiken paskan ulos suoraan kyseisen henkilön luuriin. Ja joo-o.... tyypin narsistinen raivo puhkes saman tien. Ite en sen viestin jlk vastannu mihinkä hänen viesteihin, enkä puheluihin sanallaka ja lopulta pistin kaikilta kanavilta tyypin täysin estoon. Siitä nyt puol vuotta aikaa ja edelleen valitettavasti koen suurta vihaa häntä kohtaan. On edelleen asioita, jotka muistuttaa mua hänestä ja joille mä en vaan voi mitään mut yritän vaan ajatella, et mä oon vahva ja pääsen tän yli, enkä ikinä enää koskaan päästä tätä ihmistä mun lähelle millään tasolla ja satuttamaan mua mitenkään ja käyttämään kynnysmattonaan.

Josko tännekkin toisi oman viimeisen pisarani...

Takana oli siis 8 vuotta parisuhdetta, 4 niistä naimisissa. Miehellä oli päällä jo valmiiksi alkoholismia ja huumausaineden käyttöä, jonka vuoksi mie hoidin tosiaanki kaiken. Siinä vaiheessa kun kesälomamatkalla 2020 huomasin olevani se joka maksoi kaiken, myös juomisen ja muun koska "sinähän tätä reissua halusit" halusin vain lähteä. Suunnittelin puoli vuotta kuinka tulisin lähtemään sanomatta sanaakaan, haalin huonekaluja itselleni kavereiden nurkkiin ja samalla myötäilin narsistin lauseita ja kestin unettomia öitä.

Lopllinen päätös tälle kaikelle saatiin tämän vuoden maaliskuussa, jätin avaimet ja lapun ja lähdin. En kertaakaan ole katunut.

Jos on vaan mahdollista kannattaa jotenkin ottaa etäisyyttä, jotta saa miettiä asioita yksin. Itse lähdin lasten kanssa viimeisimmän riitamme (tai siis hänen silmittömän raivokotauksensa) jälkeen vanhimman tyttäreni kotiin turvaan, kun hän oli jo nukahtanut. Miehelleni jätin lapun keittiö pöydälle, että minun pitää miettiä asioita. Hän ilmoitti lähtevänsä pois, koska narsistiahan ei jätetä vaan hän jättää (tai sen hän haluaa jäävän muille näkyväksi asetteluksi) nyt olen ollut pari viikkoa yksin ja hänelle hain uuden asunnon. Hän on ihme kyllä pitäytynyt pois kodistamme, johtuu osaksi siitä että pyysin äitini meille. Jos ei ole mahdollisuutta jäädä yksin omaan kotiin, mene ystävän tai sukulaisen luokse tai vaikka turvakotiin miettimään asioita. Minulla ainakin on auttanut yksin olo, jotenkin aivot toimii paremmin kun saa etäisyyttä. Toinen juttu on asiasta puhuminen tai kirjoittaminen. Mielestäni se tekee asiat konreettiseksi. Netissä on muuallakin paljon neuvoja narsistista eroamiseen ja toipumiseen. Omalla kohdallani tiedän, että tulen tarvitsemaan myös terapiaa. Toivon sydämeni pohjasta rohkeutta kaikille lähteä. Itsellä meni 22 vuotta tajuta että vain minä itse voin muuttaa tätä tilannetta ja ainoa apu jonka itselleni voin antaa on lähteminen, vaikka se pelottaa aivan hirvittävästi.