KESKUSTELUFOORUMI

Jo aika alussa ehdotti tapaamista,ja sitten suurimman osan tästä tapaamisesta keskittyi puhelimen kanssa omiin juttuihinsa,eikä reagoinut muhun mitenkään,korkeintaan ärähti jos yritin "häiritä"...

Nyt kun näitä mietin ja muistelen,tuntuu ihan uskomattomalta kuinka sokeasti oon siinä ollut!
Epämääräinen huono olo,samaan aikaan kun tunsin eläväni parhaassa parisuhteessa ikinä...

Tällä myös tarkkojen aikataulujen tekeminen mulle!

Outoa oli myös se, että hän yritti koko ajan tehdä minut mustasukkaiseksi silmäilemällä täysin estottomasti vieraita naisia ja kommentoivansa myös heidän anatomiaa. Tämän lisäksi hän oli ylipursuavan auttavainen muita naisia kohtaan, mutta antoi minun aina selvitä ilman apua. Esim. mattoja pestessä hän miltei juoksi auttamaan muita naisia, mutta minulle ei koskaan tarjonnut apua.

Nyt kun erostamme on kulunut aikaa hän kirjoittelee harrastajafoorumillen uusista panoistaan ja haukkuu meitä exiä, joita taitaakin olla aika liuta.
Hän lisäksi kehuu olevansa varakas, vaikka minun luottokortilla olisi pitänyt rahoittaa hänen harrastuksiaan.

Outoja merkkejä oli paljon. Olisi vain pitänyt luottaa omaan intuitioon. Onnekseni meidän tarina jäi lyhyeksi.

Huhhuh, taas pitää vaan toistaa semmonen asia kuin liiallinen elämänvalintoihin puuttuminen, vaikka kyseiselle ihmiselle ei olis edes luvattu paikkaa sun elämässäs, mikä puolestaan saattais merkitä joitain kompromisseja. Narsku yrittää näemmä maskeerata tän valintoihin puuttumisen toisen edun ajattelemiseksi mutta todellisuudessa se puuttuminen on aggressiivisen röyhkeää, määräilevää ja sille pitää "raportoida" ihan ihme asioista.
Kyseinen ihminen on toimintatavaltaan vähän kuten äitini, mikä nostatti kyllä omat höyrynsä pintaan. Ymmärtäsin pomottelun siedättämisen jos liittyisi työelämään mutta mun mielestä semmonen ei vaan kuulu vapaa-ajan ihmissuhteisiin. Saati kotiin.
Jos elämänarvot on oikeasti eri, miksei asiasta voi puhua suoraan ja asiallisesti vaan yhen pitää yrittää muuttaa toista ihmistä niihin sopivaksi sen sijaan että jatkettais vaan eri teitä eteenpäin? Se olis kaikille paras vaihtoehto. Edes "jotkut ihmiset on kusipäitä" ei kuittaa mitä hän tekee...

Omaltakin kohdalta voin todeta, että juuri tuo aiemmin mainittu varuillaan olo hänen seurassaan jo ihan ensikohtaamisesta lähtien taisi olla niitä ensimmäisiä merkkejä. Vaikka ei siis olisi mitään riitaa, edes erimielisyyttä, niin jotenkin sellainen olo, että ei voi olla rennosti ja se vuorovaikutus ei ole samanlaista kuin normaalien ihmisten kanssa. Lisäksi minusta omituista oli myös hänen tyylinsä, kuinka hän päätti puhelinkeskustelut; katkaisi puhelun sanomatta mitään "moikka" tms. Vaikka siis puhelussa ei olisi mitään riitaa tms. kitkaa ollutkaan. Hän teki niin jokaisen puhelinkeskustelun päätteeksi. Voi toki olla, että tämä nyt vain oli hänen tyylinsä eikä liitty tähän narsisimiin millään lailla. Sitä muistan kuitenkin ihmetelleeni.

Hyi miten karmivan asian myös ymmärsin. Olisi pitänyt varmaan jotain siitäkin osata päätellä, että hän piti Johnny Cashin Hurt -kappaleesta. Eli narsku tosiaankin ainakin tässä tapauksessa taitaa olla hyvinkin tietoinen omasta ongelmastaan. Hrrr.. jotenkin puistattavaa

Lovebombing= jatkuva yhteydenpito. Rakas, kulta sitä tätä. Kukkia ym.
Olin aika haavoittuvassa tilassa.
Mun keho ja intuitio kertoi jo alussa, että EI! No kuuntelin sydäntä tietenkin…
Monta kertaa alussa yritin sanoa,että otetaan aikalisä.
No eihän se onnistunut.


Jotenkin selitin itselleni, että olen löytänyt ihmisen joka arvostaa minua. No my ass arvosti!! Tai no ehkä puoli vuotta… jos sitäkään. Se tarvi mua ei arvostanut!

Pikku hiljaa tuli raivokohtaukset. Ne oli pelottavia. Ja alkuun hän ymmärsi lähteä tilanteesta pois. Lopussa sitten ei. Ja se meni vaan pahemmaksi!
Minä hukkasin itseni totaalisesti puolessa vuodessa.
Ensin ajattelin, että olin töistä väsynyt ja varmaan olinkin mutta se kaaos ja manipulointi sai mut väsymään vielä enemmän.

Mietin edelleen,että miten terve aikuinen ihminen ei nähnyt sitä mitä sen edessä tapahtui?!
Ja tästä tottakai syyllistän itseäni. Siitä miten voin olla niin sokea.
Siinä vaiheessa kun mun olis pitänyt jatkuvasti vain hymyillä vaikka kuinka itketti niin kyllä minä jotain ehkä tajusin. Ja omia tunteita ei saanut näyttää.

Mun olis pitänyt tajuta jotain jo paljon aikaisemmin.
Mutta se manipulointi oli jotain niin rankkaa etten vain tajunnut. Se tiesi lopussa tasan tarkkaan millä mua voi haavoittaa. Läheisyyden puute, poissaoleva ym kaikki millä se keksi mua hämmentää. Lopussa taloudellinen tuki. Kun ei saanut mua enää muulla reagoimaan koska olin jo niin turta kaikkeen.
Ja kaikki loppui pahoinpitelyyn. Nyt keräilen palasiani ja tunnun olevan vieläkin hänestä riippuvainen.

Erosta on vasta vähän aikaa. Olen saanut apua. Mutta keho ja mieli kaipaa häntä. Se on kyllä erikoinen tunne. Eikä mitenkään voi järjellä sitä selittää. Ja tiedän, että kyseessä on traumaliitos.

Jos tästä on yhtään apua jollekin toiselle niin hyvä. Kaikki hyvä mitä saat alussa otetaan sulta pois lopussa kaksinkertaisesti! Toivottavasti huomaat jo alussa, että kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa…
Toipumisen alussa tosiaan ja mun vain pitäis nyt oikeasti olla kovana koska joudun olemaan tekemisissä hänen kanssaan pakosta.

Raskasta on mutta päivä kerrallaan…

Onpas täällä hiljaista. Vastaan nyt kuitenkin tähän, jos joku näitä lukee. Sekavaa selostusta, mutta ehkä joku helmikin joukossa alla

Se, mitä olen narsismia nyt tutkinut, heitä on hyvin erilaisia, joten merkkejäkin on erilaisia. Tässä edellinen kirjoittaja kirjoittaa love bombing, mutta omassa tilanteessani samaistun enemmän varhaisempiin vastauksiin, joissa kuvataan tunnekylmyyttä.

Minun oli vaikea vuosiin huomata mitään, koska molemmat vanhempani ovat hyvin samanlaisia. Erityisesti äitini. Luulin, että kaikki se on normaalia. Että ihmiset eivät lohduta toista juurikaan tai näe mitään vikaa omassa käytöksessään tai pyydä anteeksi... oletukseni on ehkä ollut että hänkin katuu, vaikkei suoranaisesti sitä sano. Nyt alan olla sitä mieltä, että minä ajattelen niin, koska _minä_ kadun asioita ja tekemisiäni ja siksi olen tulkinnut häntä siten. Hän on todennäköisesti aina ajatellut, ettei se ollut kuitenkaan hänen vikaansa, mutta ei ennen sanonut sitä, ennenkuin tilanne muuttui siihen mikä on tänä päivänä.

Ehkä ensimmäisiä huomioita oli se, että hän "esiintyy" koko ajan ja tekee itsestään numeron. En toki tajunnut ajatella, että siinä on mitään vikaa. Päin vastoin, se oli minulle van helpotus, koska en pidä huomiosta lainkaan, inhoan jopa vieraille puhumista kokonaan. Nykyään olen huomannut, että hänen pitää ylittää lapset jossain, missä lapset onnistuvat. Jos joku pääsee paikkaan x matematiikkataitojensa vuoksi, hänen on pakko kertoa, miten hän sitä ja tätä. Jopa niin, että se on ihan naurettavan häpeällistä. En muista oliko se aina niin paha, tuskin, ehkä on pahentunut iän myötä kun kontrolli muutenkin heikkenee, kun fyysinen kunto on huonompi ym.

Ihan ohjeena voisin sanoa (toki tässä vaiheessa jo vähän myöhäistä, kun teillä on lapsia), että jos miehesi vastaa lapsesi puolesta kysymykseen, jossa lapsi voisi päteä tiedoillaan, jonka joku (esim. sinä) osoitat lapselle TAI miehesi kertoo lapsesi päälle vitsin lopun TAI kun miehesi kertoo lapsen päälle, miten hän sitä ja tätä, jos lasta kehutaan - älä ota tällaista miestä. Kuten sanottua, se on nyt myöhäistä. Niin myöhäistä. Jotenkin minä näin tällaiset kai sellaisena hermostuksena ja innostuksena tms. etten osannut nähdä niiden tarkoituksenmukaisuutta tai sitä, että olipa tahallista miten paljon tai ei, se kertoo kuitenkin siitä, että hän on ennen lapsia. Aina.
Sitten toinen asia, minkä olen ymmärtänyt. En myöskään tajunnut, miten paha asia tuo voi olla. Se ei ehkä ole paha, jos vähän kehuskellaan jossain ruokapöydässä, kun istutaan iltaa, mutta kun jaat sen henkilön kanssa kaiken ja hänen vointinsa huononee ja tulee elintasosairauksia, uniapneaa, tai jos sinun vointisi huononee tai lapset tarvitsevat tukea - hän ei ole se ihminen, jonka haluat silloin vierellesi.

Ehkä tässä voisi olla minun vinkkini kaikille, että kannattaa miettiä sitä - kun p** osuu tuulettimeen, onko hän se, joka on apuna, veturina vai riippakivenä kuin kiukutteleva raivoisa iso lapsi. Puhumattakaan, jos hän on aiheuttanut itse jotain, koska silloin jokainen defenssi räjähtää käsiin.

Tuntuu täysin siltä, että minulla on ylimäärinen iso ja raivokas haastava uusi lapsi ja mikäs siinä, jos olisi aikaa keskittyä 24h hänen hoivaamiseensa, mutta kun on niitä oikeitakin lapsia.

Onkohan täällä kenellekään tuttu narsistin mantra. Se kuvastaa minun keskivertopäivääni. Vähän muunnellen: En tehnyt mitään. Jos teinkin, se oli sinun vikasi. Jos teinkin, se oli vahinko (+ sinun vikasi). Jos teinkin, se ei ollut edes väärin. Jos teinkin, sinä teet paljon enemmän xxx. Ehkä parhaana päivänä päästään tähän (joka sisältää jo jonkun itsetunnistuksen): Jos teinkin, en pysty sille (itselleni) mitään. > asia ei muutettavissa ja on ikään kuin vain universaali totuus, joka muiden pitää hyväksyä.

Nykyään mieheni uusi juttu on seuraava: mutta minä kuulin, että sanon XXX. "ok, mutta en sanonut niin, joten toimintasi tai kommenttisi oli väärin/kohtuuton tms." "MUTTA MINÄ KUULIN NIIN." Ihan kuin hän siis sanoisi, että "koska minä kuulen näin, asia ON niin. piste." ja kaikki on oikeutettua.

Vaikka montaa asiaa voi valittaa lapsuudessani, onneksi opin jo pienenä, että en usko mitä ihmiset sanovat vaan mitä tekevät ja miten. Tosin mietin paljon, että jos vaan uskoisin mieheni juttuja, ehkä elämä olisi helpompaa. Tosin hän käyttäisi sitä heti hyväkseen ja tiedä mitä olisi jo tapahtunut.

Ehkä vielä sellainen ajatus. Vaikeinta mielestäni on omassa tapauksessani se, että tuo "mikään ei ole minun vikaani" luuppi johtaa jatkuvasti syvempiin vesiin. Tästä johdan seuraavan hajatelman: paljon puhutaan narsissim supply. Mutta entä jos onkin kyse siitä, että - ei niinkään siitä, että joku täyttää kuppia - vaan siitä, että narsistin on pakko vaihtaa kohdetta, koska hänen tehonsa vähenee, joka johtaa siihen. Jos ajattelee, että henkilö on mielestään aina oikeassa ja mikään ei ole hänen vikaansa. Asiat kuitenkin menevät pieleen, hänellä on seuraavia vaihtoehtoja: myöntää, että se on hänen vikansa ja korjata toimintaansa tai pitää kiinni kannastaan ja tulla tulokseen, että se on tuon toisen henkilön vika (jos kyse on esim. kahden ihmisen yhteiselämästä). Hän voisi tulla myös tulokseen jostain keskivaiheilta, jotka kaikki johtaisivat ongelman jonkinlaiseen korjausyritykseen. Narsisti _ei todellakaan_ tule puolitiehen. Mitä muuta hän voisi tehdä kuin etsiä uusia "uhreja", koska ollaan pattitilanteessa.

Voi kuinka tutulta sait kuulostamaan tuon narsistin "mantran". Meillä myös arkipäiväistä.
Juuri parhaillaan mies on tehnyt 12 asian lista, joista meidän täytyy keskustella (=hän syyttää minua näistä asioista, ja asia on loppuunkäsitelty vasta kun minä myönnän olleeni väärässä).
Joskus, vuosia sitten ennenkuin ymmärsin eläväni narsistin kanssa, kysyin häneltä rauhallisessa, riidattomassa tilanteessa, että eikö ole kummallista että kaikki (siis 100% kaikki!) riidat on minun syytäni. Hän vastasi, että kyllä, onhan se kummallista. Ja hyvä että minäkin huomasin, niin voin ruveta tekemään asialle jotain, eli parantamaan käytöstäni!!!
Nyt, yli 25 vuotta yhdessäolon jälkeen ja monen vuoden erohaaveiden jälkeen olen todellakin päättänyt erota. Parempi köyhänä ja vapaana kuin tätä elämää, jossa lapset ovat jo alkaneet kärsimään.
Olen laittanut kalenteriini merkinnän 4.9. (tämä päivämäärä erinäisistä syistä, aiemmin en pysty). Tuolloin ensin laitan erohakemuksen vireille ja sitten kerron miehelle että tämä oli tässä. Pelottaa hirveästi (ei fyysisesti, mies ei ole koskaan ollut väkivaltainen), mutta hänen reaktionsa. Tiedän jo että kostaa lasten kautta, yritän pienentää vahinkoja. Tiedän että maanittelee jäämään suhteeseen, mutta nyt olen päättänyt! Tällä kertaa se tapahtuu. Pitäkää peukut pystyssä että pysyn kovana ja teen, kuten olen suunnitellut ja pääsen miehestä eroon.