KESKUSTELUFOORUMI

Nyt ollaan loppusilausta vailla. Tällä viikolla on tarkotus tehdä lopullinen päätös. Rouvan reagointi pitkään mailiini parisuhteen tilasta ja taloudellisista asioista on näkynyt reaktiona täysi 0. Teen vielä yhden kokeilun, jonka jälkeen tiedän lopullisesti yrittääneeni ihan kaiken ja vähän enemmän. Keskustelua? Ei. Koska meillä otetaan lapsi välineeksi väliin. Ei missään nimessä. Email tai ei mitään. Jos hän ei halua, ei sitten.
Edessä varmasti todennäköisesti elämäni rankin vuosi.... mutta uskon että se on sen arvoinen vuosi.

Mitäs sinulle kuuluu? Mitenkä kuvio etenee?

Kiitos kysymästä!!!

Tänne kuuluu viimeistä viedään menttaaliteetti. Minun piti itseasiassa tänään viedä postiin avioerohakemus, mutta pojan synttärit kaveriporukalla ensi viikon jälkeisellä viikolla viivästyttää nyt vielä viikolla tätä projektia. Olin jo viemässä sitä lappua pari viikkoa sitten, mutta synttärit....ja nyt tämä kaveriporukka vielä....takaiskuja....

Olen ollut todella syvissä vesissä. Puhunut kymmeniä tunteja puhelimessa eri ystävien kanssa ja ammattilaisen kanssa. Olen sinut sen kanssa, että menetän ydinperheeni, joka on isoimpia asioita minulle. Avioliitto on vaan liitto. Eniten kuitenkin huomasin tässä painineeni sen asian kanssa, että koin menettäväni pojan luottamuksen, jos eroan. Pettäväni hänen luottamuksen kun isä ottaa ja hauaa rikkoa perheen. Sen asian kanssa tein työtä varmasti kuukauden päivät hyväksyä. Ja kun oma isäni, ammattilainen sekä useat ystäväni sanoivat, että "ei se nyt ihan kuule näin mene, se luottamus on huuhaata sinun pään sisällä, ja mitä sitten käy ku menetät kaiken kun et tehnyt mitään...sillon sinä vasta pojan luottamuksen menetätkin".

Olen lukenut monia kirjoja, Markku Salo - Varo Narsistia ja lukenut otteen Muutoksen Matkaopppaasta netin kautta. Marja Jyrkäs - Muutoksen matkaopas kirja "Nyt tämä paska saa loppua" on jäänyt siitä kirjasta mieleen todella, sen lyhyen pätkän mitä netti tarjoaa ilmaisen näytelukemisen osalta.

Joten tämänkin asian kanssa olen nyt sinut pääni sisällä. On ollut todella rankkaa ymmärtää, että tämä missä olen nyt reilun 4 vuotta rypenyt, viimiset puolitoista vuotta apua hakenneena on todellisuus. Perheeni menee rikki ja pahin syy siihen on oma puoliso, joka palvoo isäänsä mielin määrin. Isäänsä, joka on tehnty vuosi tolkulla töitä järjestelmällisesti saadakseen minun ja vaimoni välit rikki, jonka jälkeen jatkoi työtään päästäkseen minun ja pojan väliin näyttämään oikeaa isän roolia.

Mutta olen päätökseni tehnyt jo kuukausi takaperin. Tulen hakemaan yksin avioeroa ja sen kirjeen kun postiin vien, päätös on ehdoton ja tämä taloudellinen hyväksikäyttö, kiusaaminen, valtapeli kotona...kaikki tulee loppumaan pian. Minulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin lähteä, pelastaa itseni ja poikani taloudellista täystuholta, henkiseltä valtapeliltä.

Hei, pidän peukkuja. Kaiken jälkeen on tärkeää että olet pojalle saatavilla ja rakastava isä aina kun vaan mahdollista. Puhelimen päässä, viestein ja soitteluin sillon kun et näe häntä. Hyväksyt hänet sellaisena kun hän on ja tuet ja kannustat. Se kantaa pitkälle Voimia

Niipper kirjoitti: ↑26 Loka 2020, 18:57 Hei, pidän peukkuja. Kaiken jälkeen on tärkeää että olet pojalle saatavilla ja rakastava isä aina kun vaan mahdollista. Puhelimen päässä, viestein ja soitteluin sillon kun et näe häntä. Hyväksyt hänet sellaisena kun hän on ja tuet ja kannustat. Se kantaa pitkälle Voimia

Kyllä se turvallisuus on nyt tärkeää sanoa pojalle. ETtä olen aina tavottavissa, hän voi aina tulla kylään. Hän on aina tervetullut. Mikään ei muutu. Hänestä välitetään enemmän vielä kuin ennen.... Miten tämän kaiken saan sanottua ääneen ja osaan sanoa.... Se on ollut isoin työ tässä koko asiassa.
Miten selitän tämän pojalleni.....

Samalla tiedän, ettei minulla ole mitään muuta mahdollisuutta. Kun tajusin viime kevääänä sen, että vastoin harhakäsitystäni, että selviämme tästä perheenä. Sanomme Apille heipat ja myymme tai vuokraamme kämpän asiallisesti ja selviämme tästä takaisin jaloilemme. Kun tajusin rouvan olevan mukana isänsä "juonessa"....se vei jalat altaj a sen tajuaminen on ollut yksi rankimmista asioista....

Se mitä olen lukenut, "Narsisti tuhoaa kaiken ympärillään, parisuhteet, avioliitot, perheet, taloudellisesti ja fyysisesti ja henkisesti" on täysin totta.

Päivitystä, avioerohakemus lähti postiin maanantaina. Asia on mun kohdalta päätetty ja missään tapauksessa en tule pyörtämään pitkää yli puolentoista vuoden pohdinnan päätöstäni.
Kiitos kaikille Tuesta ja kommenteista.

Tulen päivittämään tänne jatkossa mitä nyt tapahtuu tämän jälkeen. Katsotaan.
Toivotaan että olemme tukijoitteni kanssa oikeassa parissa asiassa. Asioissa joita naristit vihaavat yli kaiken, jospa toi rouva olisi sen verran järkevä että ymmärtää minkä kanssa leikkii, JOS haluaa riitauttaa asiat.

Laittelen tänne jatkossa tosiaan miten tämä nyt sitten menee kun rouva sitten toivottavasti ensi viikolla saa tän asian tietoonsa.

Onpas hienoa! Onnittelut varmasti hyvästä päätöksestä.

Kannattaa henkisesti valmistautua siihen, että miinoja lentelee suuntaasi jatkossakin. Kun on siihen varautunut, niin se ei romauta sinua kokonaan vaan voit suhtautua siihen toimintaan oikeassa kontekstissaan. Eli sairaan ihmisen huomion hakemisena. Ja muistaa että huomiota ei kannata antaa missään muodossa, koska se vaan pahentaa tilannetta.

Kokemusta on useista oikeushaasteista ja kaikki mahdolliset viranomaiset on käyty läpi aina perhesovittelusta sosiaalineuvonnan kautta lastensuojeluun ja lasten kouluun sekä terveydenhuoltoon ja terapiaan (kaikissa pyritty valheellisesti osoittamaan toisen vanhemman syyllisyyttä milloin mihinkin). Ja tämä siis vielä monien vuosien jälkeen erosta.

Hienoa! Nostan hattua että olet ottanut ratkaisevan askeleen! Miltä nyt tuntuu, päätös tehty ja toimeenpantu. Onkos taakka helpottanut yhtään? Mitenkä puoliso on suhtautunut tai mitenkä poika on ottanut asian?

solacium kirjoitti: ↑03 Marras 2020, 11:32 Onpas hienoa! Onnittelut varmasti hyvästä päätöksestä.

Kannattaa henkisesti valmistautua siihen, että miinoja lentelee suuntaasi jatkossakin. Kun on siihen varautunut, niin se ei romauta sinua kokonaan vaan voit suhtautua siihen toimintaan oikeassa kontekstissaan. Eli sairaan ihmisen huomion hakemisena. Ja muistaa että huomiota ei kannata antaa missään muodossa, koska se vaan pahentaa tilannetta.

Kokemusta on useista oikeushaasteista ja kaikki mahdolliset viranomaiset on käyty läpi aina perhesovittelusta sosiaalineuvonnan kautta lastensuojeluun ja lasten kouluun sekä terveydenhuoltoon ja terapiaan (kaikissa pyritty valheellisesti osoittamaan toisen vanhemman syyllisyyttä milloin mihinkin). Ja tämä siis vielä monien vuosien jälkeen erosta.

Olen valmistautunut yli puoli vuotta täyteen sotaan. Se alkoi maalis-huhtikuusta, jolloin tajusin vaimon olevan isänsä puolella. Eikä suinkaan haluavansa järjestää perheen talouden takaisin kuntoon ja pitää perheen puolia. Siinä keskustelussa tajusin, että olen todella suossa. Vaimo on isänsä vietävissä. Ja minä olen yksin ajatuksieni kanssa. Siitä lähtien olen valmistautunut täyteen sotaan. EN silti usko, että rouva on niin tyhmä, että se haluaa lastensuojelun-valvojan-sossun-käräjäoikeuden tähän mukaan. Nää ihmiset pelkää niitä kuitenkin, kun totuus omasta hienosta täydellisestä oikeellisuus kuplasta saattaa murentua ja totuus tulee silmille....

Toivon todella että rouva on sen verran järkevä, että vaikka ihkuisukki sanoisi mitä, hän tajuaa että ihkuisukki voi paljastua siinä kohtaa täydeksi idiootiksi halusi rouva tai ei.

Sinulle toivon paljon voimia ja jaksamista. Ei kuulosta kivalta. Mutta voimia.!

Niipper kirjoitti: ↑03 Marras 2020, 19:29 Hienoa! Nostan hattua että olet ottanut ratkaisevan askeleen! Miltä nyt tuntuu, päätös tehty ja toimeenpantu. Onkos taakka helpottanut yhtään? Mitenkä puoliso on suhtautunut tai mitenkä poika on ottanut asian?

Ei mulla ole ollut vaihtoehtoja. Onneksi mulla on 2 luotto ihmistä tässä mukana monen muun lisäksi, jotka ovat takoneet päähän tämän asian, mitä tulevaisuus on jos jäät. Aluksi vaikea uskoa puolisosta kaikkea tätä pskaa mitä tässä on tullut ilmi. Toiseksi vaikea ymmärtää, että ihan oikeasti avioliitto on kyseessä. Kolmanneksi onko minun todella pakko hakea eroa..... Neljänneksi ydinperhe hajoaa... viidenneksi miten selitän tämän pojalleni, luottamuksen mentys siinä asiassa ja kaikki muu. Kuudenneksi rouvan hilpeä iloinen ihan kuin ei mitään käytös sekottaa lopullisesti, kunnes saat 3-4 kertaa rätin naamaan ja tajuat, että se on teatteria. Halu keskustella vielä lähetetystä sähköpostista laimeni huomattavasti leffa episodin jälkeen sekä myöhempien tapahtumien jälkeen totesin itselleni, että mikään ei muutu. Kaapin paikka näytetään tasaisesti ja ainoa vaihtoehto on lähteä ja katkaista kaikki.

Olen enemmän ja enemmän sitä mieltä, että appiukko on tarkoituksellisesti rikkonut välimme vaimoni kanssa. Ja tarkoituksellisesti änkeää väkisin pojan ja minun väliin. Rouvalla on osuutensa tässä sillä hän on aikuinen ihminen. Tekee itse päätökset, joko lähtee isänsä tielle tai miettii itse aiat. Hän valitsi isänsä ja lopputulos on tässä. Pojan reaktiot asioita tiedustellessa ovat paljastaneet sen, että häntä on tavalla tai toisella kielletty puhumasta. Katse maahan "en tiedä kenen kanssa ja minne mennään" kertoo kaiken mulle. Tai sitten on olemassa se vaihtoehto, että häntä hävetää ja hän ei uskalla sanoa totuutta, koska tietää etten tule toimeen appiukon, eli hänen vaarinsa kanssa.
Mitä enemmän tätä mietin, sitä enemmän mulla on kiire pois tästä. Todella on. Etenkin tämä päivä vielä lisää tätä tunnetta.

Taakka helpotti, enää en vatvo millon ja koska laitan sen postiin. Päätös on lopullinen. Mutta se mitä nyt odotan on se päivä kun tämä totuus avioeron hakemisesta tulee puolisolle. Jo paniikin omaisia ajatuksia siitä hetkestä on ollut mielessä, miten selviä, onko väkivaltaa, tuleeko appiukko kyllään kovistelemaan, uhkaako hän...mitä lie..... Mutta en pelkää. Narsistille EI SAA IKINÄ NÄYTTÄÄ PELKOA. Tämän lapun tulemiasen jälkeen todennäköisesti on suuri helpotus. Kaikki on pöydällä, mitään ei enää tartte salata. Yli puolitoista vuotta puolison selän takana toimiminen on ollut todella raskasta. Tosin viime aikoina en ole kokenut sielun tuskia yhtään siitä. Mutta alussa se oli todella rankkaa.

Tosiaan rouva tai poika ei tiedä mitään tästä asiasta. Vielä. Ennen kuin maistraatista tulee tiedoksianto puolisolleni, jossa kerrotaan hänen aviomiehensä hakeneen avioearoa. Mukana on paperi, jonka allekirjoittamiseen hänellä on 10 päivää aikaa. JOs ei kirjoita, maistraatti soittaa perään ja lopullisesti ero tuomitaan kärjäoikeudessa käsittääkseni. Halusi tai ei, kirjoitti tai ei...ero tulee voimaan 6kk päästä.
Ainoa keino päästä eroon tästä pskasta on tämä, kylmä toimiminen toisen selän takana ja esittää kuin ei mitään olisi tekeillä.

Toivon, että hänellä on aivot vielä, ymmärtää että olen tosissani ja en louvuta.....kuten ylempänä sanoin että hän todennäköisesti pelkää muutamaa viranomaista niin paljon, ettei halua niitä katsomaan kuplansa sisään....

Kerron miten jatkossa menee... Päivitän tänne asiat. Toivottavasti jaksatte lukea. Ja kiitos Tuesta.!