KESKUSTELUFOORUMI

Toivoisin kokemuksia ja esimerkkejä teiltä, jotka olette olleet tekemisissä sellaisten narsistien kanssa, joilla impulssikontrolli pysyy. Ei siis ole fyysistä väkivaltaa tai pahoja ylilyöntejä. Miten se tilanne on näyttäytynyt?

Olen vuosia koittanut etsiä syitä siihen, miksi voin puolison kanssa huonosti ja miksi ilman häntä tuntuu helpommalta hengittää. Olemme olleet pitkään yhdessä, ja meillä on lapsia. Hän on hyvännäköinen ja itsestään/ulkonäöstään keskimääräistä paremmin huoltapitävä, urallaan menestynyt ja kotona aikaansaava tyyppi. Hänellä on paljon kavereita, useimmat jollain tavalla menestyneitä ja suuri joukko vaikuttaa pitävän häntä huipputyyppinä.

Olen kertonut pahasta olostani muutamalle luotetulle henkilölle, antanut esimerkkejä puolison käytöksestä kotona, ja useampi henkilö on kysynyt "onko hän narsisti". Mistä tietäisin?

Olen lukenut artikkeleita narsismista ja usein löydän yhtymäkohtia. Erityisesti ainakin:

- tunne siitä että aitoa yhteyttä on vaikea saada, ja ihan kuin hän usein olisi jossain "roolissa"
- ote toisesta lipsuu koko ajan, rooli voi vaihtua hetkessä toiseksi
- selittämätön outouden tunne, kaikki ei ole ihan kohdallaan
- konfliktien ja jännitteen syntyminen lähes tyhjästä
- arkisten tilanteiden muuttuminen valtapeliksi
- tunne että pitää varoa sanojaan ja tilanteet vääristyvät helposti
- kylmä käytös, kun en toimi hänen haluamallaan tavalla tai kyseenalaistan hänen sanomaansa (tuntuu kuin hänen rakkautensa lakkaisi siinä hetkessä olemasta?)
- riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteet
- näkymättömien sääntöjen muodostuminen kotona

Kun puoliso on poissa, en kaipaa häntä takaisin kotiin. Tuntuu että hengitän vapaammin, rentoudun ja selittämätön paha olo väistyy. Viikonloput ja lomat ahdistaa etukäteen. Hän päättää tunneilmapiirin, ja yleensä se on lähellä jompaakumpaa äärilaitaa.

Hyvällä tuulella hän on superkiva ja salliva vanhempi ja puoliso. Silloin päristellään mahaa ja nauretaan kovaa! Keksitään pieruvitsejä, syödään spontaanisti jäätelöä! Eroottinen hieronta illalla saunan jälkeen! Todennäköisesti saan kehuja – paras puoliso, mahtava vanhempi, hiton hyvä peppu. Jos tulevaisuudessa olisi tiedossa saunailta ystävien kesken, se kannattaa tuoda esiin nyt. Nyt siitä ei todennäköisesti tule riitaa.

Koitan pysyä mukana ilossa ja sopeutua, vaikka mieltä vielä painaisikin hetkeä aiemmin vallinnut ikävä tunneilmapiiri, jolle en keksinyt mitään erityistä syytä. Silloin en osannut tehdä mitään oikein. Jälkiäni saa olla koko ajan siivoamassa. Voisit laittaa edes yhdet kengät telineeseen eteisessä, jätit jääkaapin oven auki, miksi oot jättänyt tän mukin tähän, jätit käytetyn suodatinpussin kahvinkeittimeen, mitä jos edes kerran siivoaisit keittiön heti kun oot tehnyt ruuan, ootko ikinä pyyhinyt pölyjä täällä? Mikä sulla kesti? Voisitko väistää! Kommunikoimattomuutta, tylyjä vastauksia tai vastaamatta jättämistä, selän kääntämistä, ignoorausta, hiljaisuutta, tietokoneella istumista. Kun koitan kysyä tehtäisiinkö jotain mukavaa, mentäis vaikka puistoon, on vastaus ”Tee mitä lystäät.” Lapset saavat huutoa ja äksyilyä pienimmästäkin syystä. Istu suorassa, kyynärpäät pois pöydältä, mene nyt siitä häiritsemästä, en kaipaa sua nyt tähän! Viikonloppu tuntuu pitkältä, kun puoliso on huonolla tuulella. Mikään ei tahdo onnistua.

Oli hyvä tai huono hetki, hänen läsnäolonsa tuntuu täyttävän huoneen.

Monesti kuvataan, että narsisti voi olla fyysisesti väkivaltainen, pettää, valehtelee ja haukkuu julkeasti. Ei koskaan kehu tai pyydä anteeksi (jos ei hyödy siitä). Olisi helpompi lähteä tästä parisuhteesta, jos käsissä olisi jotain muutakin kuin se selittämätön fiilis, että ympärilleni on rakentunut vankilan seinät. Olen sanonut etten voi hyvin, että koen riittämättömyyyttä ja kävimme terapiassakin, mutta tuntui että sielläkin tuli joku rooli esiin, enkä uskaltanut kertoa tätä outouden tunnetta.

Olen kokenut lähes kaiken tuon, mistä kerrot. Ex mieheni oli menestynyt, komea, muiden suosiossa, vain henkisesti väkivaltainen. Ainoat erot ovat siinä, että exäni oli seksissä huono eikä hänen kanssaan ollut oikestaan koskaan hauskaa. Lähdin suhteesta, kun olin tullut täysin vakuuttuneeksi siitä, että hän oli pahanlainen valkokaulusnarsisti. En ole katunut. Opiskelin paljon narsismia, se auttoi. Kriisikeskuksessa myös arveltiin, että hän on narsisti.

Täällä samaa kokenut mies. Edelleen pitkässä suhteessa vaikkei käytännössä suhdetta enää ole ollut vuosiin kuin yhteisten lasten ja osoitteen verran. Ensimmäiset vuodet meni jotenkin kun jaksoin myötäillä ja mukailla. Nyt kun pitkän aiheen opiskelun, itsetutkistelun ja terapian, lasten kasvun jälkeen alkanut pitää jossain asiassa puoliani niin onpa kitkerää. Välillä tunnen itsenikin narsistinksi ja tavallaan saatan jopa olla piilonarsismiin taipuvainen tässä suhteessa, ollessani läheisriippuva/liian kiltti. Äärimmäisen mutkikasta tunnistaa milloin olen terveellä tavalla itsekäs ja puoliani pitävä. Milloin on ihan ok että joustan ja olen mukana... Olisi mukava löytää joku ei lähipiiristä jonka kanssa jakaa kokemuksia ja raskasta mieltä.

Täällä samaa kokenut mies. Edelleen pitkässä suhteessa vaikkei käytännössä suhdetta enää ole ollut vuosiin kuin yhteisten lasten ja osoitteen verran. Ensimmäiset vuodet meni jotenkin kun jaksoin myötäillä ja mukailla. Nyt kun pitkän aiheen opiskelun, itsetutkistelun ja terapian, lasten kasvun jälkeen alkanut pitää jossain asiassa puoliani niin onpa kitkerää. Välillä tunnen itsenikin narsistinksi ja tavallaan saatan jopa olla piilonarsismiin taipuvainen tässä suhteessa, ollessani läheisriippuva/liian kiltti. Äärimmäisen mutkikasta tunnistaa milloin olen terveellä tavalla itsekäs ja puoliani pitävä. Milloin on ihan ok että joustan ja olen mukana... Olisi mukava löytää joku ei lähipiiristä jonka kanssa jakaa kokemuksia ja raskasta mieltä.

Moi riippuva, voit laittaa mulle yv jos haluat, ihan mielelläni vaihdan fiiliksiä jonkun samaa pohdiskelevan kanssa.
Tunnistan tuon vaikeuden asettaa omat rajat ja olla terveesti itsekäs, etenkin kun kokee helposti syyllisyyttä. Puoliso tuntuu osaavan myös taidokkaasti hyödyntää tämän ominaisuuden minussa...

Krassi, jotain hänessä varmaan kuitenkin oli ns.kohdallaan, että hän pääsi ihmisten suosioon? Mikä se oli?
Mietiskelin tuossa itsekin, voinko sanoa että puolisoni kanssa olisi kovinkaan usein hauskaa, kun olemisesta lähes aina puuttuu sellainen hyvä fiilis ja rento meininki. Hauska hän kyllä osaa olla, ja on usein porukassa se tarinoiden ja vitsien kertoja, ja koko ajan äänessä.

Hei,

Tunnistan myös paljon samaa kirjoituksistanne. Olen eroamassa/eronnut 6 vuotta kestäneestä suhteesta. Tosin tässä suhteessa minua petettiin ja jätettiin yksin selviämään mm.keskenmenoista. Mutta muutoin kirjoitatte kuin minunkin parisuhteestani. Se kummallinen tunne, ettei kaikki ole ihan kohdillaan. Jatkuva toisen ja toisten lukeminen, joka näkyi myös hänen lastensa käytöksessä. Tunnelma saattoi muuttua kuin veitsellä leikaten äärilaidasta toiseen. Kaikkialla näkyi hänen laatimansa näkymättömät säännöt, joita ei sopinut vastustaa ja krisoida. Ei mitään ylilyöntisääntöjä, mutta kuitenkin säännöt. Mm.hän sai vaihtaa Tv-kanavaa vaikka muut katsoivat jotakin ohjelmaa. Toki me muutkin olisimme saaneet tehdä saman hänelle, mutta seuraukset tiesimme. Joten jätimme tekemättä. Hyvä ja huomioiva seuramies, isä, ystävä, työntekijä, ainakin niiden silmissä, jotka eivät nähneet häntä 24/7. Tähän oli myös aina hyvä vedota:minä olin se ainoa, jonka kanssa oli ongelmia. Kuin suuri hienosti käsikirjoitettu näytelmä, jossa yksi liikutteli lavallaan näyttelijöitään...

Vendetta. Hän oli komea, älykäs, tehokas, osasi esiinyä hyvin vakuuttavasti. Osasi mielistellä, ihmisiä, jotka eivät tunteneet häntä. Osasi valehdella vakuuttavasti, sitä ei huomattu. Toisin sanoen uskoi omat valheensa.

Kerron vielä. Hän osasi näytellä empaattista. Katsoi ja hymyili ymmärtäväisesti, kun joku kertoi murheitaan. Todellisuudessa hän ei osannut sanoa mitään lohduttavaa oikeasti. Ei keskustella.

Vieläkin minua huvittaa. Silloin, kun olin jo eroamassa, eräs henkilö tuli selittämään minulle: "kyllä sinulla on ihana aviomies, hänen ksnssaan voi puhua mistä vain, sopisi vaikka kansanedustajaksi." Selitykseni tähän on, että hän antoi kyseisen henkilön vain puhua. Kuunteli ja nyökytteli ymmärtäväisesti.

Hei Vendetta

Olen pitkään selaillut tätä foorumia hakeakseni vertaistukea muiden tarinoiden kautta. Vihdoin päätin avata oman sanaisen arkkuni kun löytyi avaus joka oli sen verran kirjoitettu. Etenkin tuo selkeä ranskalaisilla viivoilla tehty osa osuu 100% omaan tämän hetkiseen tilanteeseen.

Itse olen oppinut kontrolloimaan puolison impulssit niin, että hän juuri lainkaan enään "räjähdä", mutta samalla olen huomannut vajoavani yhä syvemmälle kuoppaan. Koska en saa olla enää oma itseni kun joutuu varpaillaan varomaan sanomisiaan. Pahinta on juuri sanoa vastaan, parempi vain nyökkäillä tai olla hiljaa. Se on nyt toiminut pitämään rauhan maassa pisimpään koskaan mutta oloni on kuin alistetulla koiralla.

Koitan olla hyvä isä ja teen suuren osan kotitöistäkin, laitan ruuan, siivoan ja myös ne stereotyyppisesti miesten työt hoidan (tosin nekin usein huonosti tai väärin) ja on sanottu etten ole tarpeeksi mies. Mutta kyllähän se tietty ihan kulissinkin kannalta on tärkeää ostaa uudet kaappien ovet ja asentaa ne itse kun toinen ne suuttuessaan rikkonut. Voin toki allekirjoittaa asian, en ole mikään mekaanikko, mutta silti alistunut liikaa.

Koenkin henkisesti olevani nykyään enemmänkin YH isä hoidan 90% kotitöistä sekä arviolta 80%perheen elättämisestä talouspuolella. Vaimolle on kuulemma ok laittaa rahansa omiin juttuihin mutta minulle ei. Mietin usein miksi jaksan. Lapset ja asuntolaina painaa mieltä. Ja pelkään myös mitä tapahtuisi eron myötä, miten pärjäisin ja mitä lapsille käy. Tuntunut jo vuoden siltä, että kulissit sortuu.

Hassua että päätin kirjoittaa nyt kun suhteessa on ns. Hyvä jakso päällä ja vaimo joskus jopa hymyillyt kun töistä olen tullut kotiin. Ennen vastaanottoa ei ollut ja kotiintulo alkoi saarnalla mitä olin aamulla lähtiessä tai illalla tehnyt väärin. Jättänyt eteisen välioven raolleen tai joku pienin mahdollinen syy. Ja heti töistä tullessa "minä haluaisin sitä ja tätä että tekisit tänään"

Kiitos vertaistuesta! Olen tämän tarpeessa

Mielenkiintoista että voisin miehenä kirjoittaa kuten sinä Anaheim kirjoitit. Samat kokemukset. Koitetaan kestää. Vai onko noin väärin sanoa. Pitäisikö sanoa että lopetetaan jo kestäminen ja sietäminen?