KESKUSTELUFOORUMI

Tämä on varmasti hieman erilaisempi kuin muiden kokemukset koska tämä kaikki tapahtui netissä. Noin 5vuotta sitten elämäni alkoi mennä ala mäkeä oikeas elämässä kun koulussa ollessani masennukseni ja isäni minuun kohdistuva väkivalta jatkui. Mun koulu menestys alkoi huonontua kun tuntui etten vaan enää jaksa. Pelit olivat usein ns pakopaikka minulle dissosioitua niistä ahdistavista hetkistä/tunteista kun vanhemmat joko
tappelivat tai kun isäni uhkaili minua lyömällä tai pakottaa mut syömään ruokani lattialta. Olin aina kiusattu tyttö koulussa kun en pukeutunut kuin muut.
Mutta ajauduin pelaamaan yhtä peliä mitä aiemmin olin nähnyt videoita mutta se oli suljettu ajat sitten kunnes joku koodari palautti sen taas: omilla rahoillaan yhä pyörittää sitä. Tutustuin yhteen henkilöön. Hän oli minua huomattavasti nuorempi mutta suhtauduin häneen kuin hän olisi ollu pikkusisko. Alusta lähtien se ystävyyn tuntui tosi ihmeelliselle..tutustuin jostain syystä niin helposti ihmisiin siellä. Kaikki aluksi tuntui nii mahtavalle
miten yks kaks tapasi näin hyvän porukan.. kunnes pari kuukautta meni ja alkoi nähdä outoja merkkejä mutta jostain syystä sivuutin ne. Halusin uskoa ihmisistä hyvää loppuun asti mutta jouduin loppuje lopuksi joukko kiusatuksi ja tiedän että he edelleen puhuvat minusta julkisesti pahaa.
Ensimmäisiä outoja merkkejä ystäväni käytöksessä oli randomit heitot itsestään.. hän sanoi joskus että hän vähät välittää muista ihmisistä ja hän saattaa valehdella ja kääntää muut ihmiset henkilöä x kohtaan. Jähmetyin kun olin nii ymmälläni.. loppujen lopuksi ajattelin ehkä hän vain vitsaili. Kuka normaali vitsailee tällaisesta?. Vähän ajan päästä tämän jälkeen hän alkoi jatkuvasti piikitellä minua. Aluksi se oli hyvin pientä ja mielestäni harmitonta niin en kiinnittänyt siihen huomiota kunnes se herjaaminen alkoi asteittain pahentua. Ja oma oloni alkoi pahentua myös.. Olen melko rauhallinen perusluonteeltani ja en yleensä menetä malttiani helposti mutta pian tunsi itsensä niin..
" väsyneeksi" ja yks kaks aloin olevaan todella ärstyinen ja ärähtelin asioista. Aina sen kiukunpuuskan jälkeen olin hyvin hämmentynyt miksi käyttäydyn näin. Ystävälleni mikään ei riittänyt. Ihan sama mitä mä tein hän teki sen paremmin ja minä huonosti, hän nautti jos tein jotain huonosti, nautti julkisesta loukkaamisestakin; hän esim laittoi hahmostani melko pilkkaavan kuvan vaikka sanoin hänelle että en halua et hän tekee niin mutta sen silti teki.
kerran yksi uusi tuttava sanoi minulle että olen hyvä tyyppi mutta ystäväni tuli heti sanomaan siihen väliin että näh en mä oikeesti oo hyvä ihminen. Se satutti todella paljon... kestin tätä hiljaa melko pitkään.. varmaan pari kuukautta kunnes mun mitta alkoi olla täynnä. Hän sanoi aina että hän vitsailee... halusin nähdä todisteita : onko tämä todella vitsi? jos todella on. Katsotaan miten reagoit jos itse saat samaa kohtelua kuin miten sinä kohtelet muita.
Sanoin hänelle takaisin. Hän itki ja oli aika hysteerinen. Yksi meidän porukasta sanoi minulle että kuinka kehtaan kohdella toisia ystäviä kuin paskaa. Minun tulee muuttua tai mut jätetään yksin. MINUN TULEE MUUTTUA? tiedän että tein väärin kun reagoin kiusaamiseen näin mutta en todellakaan aio vaa seistä kun toinen selkeesti yrittää tahallaan herjata mua tolleen. Jos ihmiset ovat minulle kilttejä olen heille myös kiltti.
Mutta niin tällainen henkisen väkivallan kehä alkoi. He ei koskaan kuulleet mun puolta asiasta. Ei koskaan.
Olin osa sitä porukkaa joka piti/pitää tätä peliä yhä yllä. Kaikki julkisuudessa puhuu heistä vain hyvää ja saa todella paljon ihailua osakseen.. kaikki jotka oli siinä porukassa saivat. Mutta aloin nähdä ristiriitoja mitä ne jotka ovat tämän porukan ulkopuolella ei näe koskaan; he on todella ilkeitä ja itsekeskeisiä. He puhuivat todella paljon mm. fani tapaamisista. Kerran oli hetki jolloin he laski heidän "fanejaan" yksitellen pelaamaan heidän kanssaan ja yksi heistä vain trollatakseen potki ihmisiä tietyltä alueelta pois ihan pilanpäiten, haastoi ihmisten kanssa riitaa ja kun riita melkein syttyi muut jäsenet tulevat hätiin lepyttelemään et älkää olko vihaisia. Aluksi syyllistyin puolusteluun kanssa mitä häpeän nyt todella paljon.
He osaavat pitää kulissit tiukasti kasassa ja niin ettei ne jotka on heidän porukan ulkopuolella ei kuule harmillista informaatiota heistä. Ja ne jotka uskaltaa nousta vastarintaan heidät mustamaalataan niin maanrakoon ja joukkovihataan kun vaan voi. He rakastivat negatiivisuutta; mitä törkeämpi olit ja olit heitä kohtaan myönteinen sen parempi. Tätä jatkui lähes vuosi kunnes sattui eräs välikohtaus facebookissa mikä sai mut avaamaan silmäni ja oikeasti etsimään faktoja ja miettimään moraalin, oikean ja väärän välillä. Ryhmässä yksi ns" kuuluisista " pelaajista postasi että häntä kiusataan youtubessa ja näytti pätkän videosta. Se oli mukamas vitsi mikä pakko myöntää ettei se minusta mikään hauska ollut
pikemminkin todella omituinen. Postaus sai yhteisön räjähtämään. Iso osa + minä mukaan lukien puolustin häntä. Kunnes se ryhmän pitäjä jossa se ns kiusaaja oli liittyi keskusteluun mukaan ja sanoi että kuinka te kehtaatte mustamaalata koko meidän ryhmän vain sen takia että yksi meistä teki väärin ja että me muistetaan tämä. Hänen reagointinsa sai mut jostai syystä jähmettymään ja aloin kyseenalaistaan kaikkea, kaikkia ja minua. Pääsin juttelee kiusaajalle ja totuus alkoi pikku hiljaa paljastua. Hän sanoi että ystävä jota puolustin oli muokannut alkuperäistä videota ja postannut sen myöhemmin ja et videosta sai paljon hyökkäävämmän kuvan kuin mitä se oli. Näin alkuperäisen ja hän puhui totta ja yllätyin kuinka hyvin vastuullisesti hän käsitteli tapahtunutta; hän halusi jutella joka ikisen ihmisen kanssa jolla oli osuutta siihen. Kun taas ystäväni? hän vaan murjotti eikä suostunut puhumaan, ei edes kun yritin suostutella hänet siihen. Ihmettelein; miksi muokata sitä videota? ihan kuin hän halusi kontrolloida ihmisten mielipiteitä ja saada heidät näyttämään huonommassa valossa kuin he oikeasti on... siitä lähtien aloin tarkkailla
kaikkien käytöstä mun ryhmässä. He kaikki meni tietyn kaavan mukaan; ne tietyt julkkikset sanoo sanan jota kaikki pitäisi totella muuten olet roskaa eikä sussa ole mitää ihmisarvoa. Ja olin todella järkyttynyt siitä että pelin pitäjinä meidän vastuumme olisi taata pelaajille hyvä kokemus, hyvä ympäristö ja varsinkin korostan tätä: antamaan pelaajille mahdollisuus torjua kiusaajat, torjua syrjintä. Mutta se on vale. Porukka piittaa vain omasta tekemisistään, minkäänlaisia toiminta suunnitelmia ei ole, kaikki tekee asiat miten sattuu. He loivat vähän aikaa sitten säännöt ja ne näkyvät kyllä pelissä mutta todellisuudessa he eivät välitä niistä tippaakaan; heidän moderaattorit( niille jotka eivät termiä tiedä: henkilöt jotka voivat laatia rangaistuksia pelaajille jotka rikkovat sääntöjä mm. estää heidän osallistumasta keskusteluun) tiedän osan nimiltä ja he kiusaa omilla tunnuksillaan toisia pelaajia miten lystää jopa muiden pelin henkilökunnan nähden eivätkä puutu siihen millään lailla. Minulla on myös todisteita missä yksi heistä on käskenyt muita vaikenemaan ja heidän tulisi tässä asiassa olla varovaisia. Ja niin he
ovat olleetkin. He veivät kiusaamisensa julkisesta keskustelusta yksityisempiin. Pelissä on myös tapahtunut pedofiliaa; siellä on parisuhteita mm. 15v ja 26v välillä ja se on kaikkien mielestä ok...
ja myös tällainen hulluus tapahtunut että toiset jakavat alaston kuvia toisistaan. Ja tiimi sanoo ettei he voi tehdä asialle mitään. He eivät tee sille mitään koska osa heidän OMASTA PORUKASTA puhuu todella asiattomasti. Siitäkin minulla on todisteita. Koko jengi on tässä mukana. Ihmiset puolustelee heitä koko ajan mutta huomaan että he mielistelee heitä mutta sitten verhojen takana sanovatkin mitä he oikeasti ovat mieltä.
Kun aloin nähdä tämän kuvion mua alkoi oksettaa.. aloin vihata sitä kun kuulin itsestänikin ihmisten sanovan et" joo oot mahtava ja kun oot niiden kanssa". Ne ihmiset ei oikeesti tiiä mitä tapahtuu... halusin kertoo mut tiesin ettei kukaan mua usko olin kuukausia hiljaa, tietämättä mitä tehdä, tiesin haluavani pois siitä ringistä mutta en halunnut hylätä "ystävääni" sinne, Halusin yrittää saada hänetkin pois siitä ringistä. Ja olin niin typerä että yhä uskoin siinäkin vaiheessa meidän ystävyyteen. Aloin kääntyä heitä vastaan varsinkin sen jälkeen kun tässä porukassa oli 3 tyttöä joista 2 oli ennen kavereita hyvn pitkään mutta sitten kolmas tuli heidän väliin. Toinen ei halunnu tanssia 3. pillin mukaan ja ei suostunut olemaan "julkkis" hänen kanssaan niin kaveri numero3. alkoi puhua pahaa hänestä, muutkin menivät siihen mukaan ja hänet jätettiin ulkopuolelle. Olin todella ravoissani kun hän tuli kerran siis ihan vaan kehumaan minulle miten kateellinen se jätetty kaveri on hänelle. Kun hän yritti saada kavereita muualta heidän mielestään hän oli "väärässä porukassa". Hänkin alkoi masentua ja pahasti.. mutta sitten ns "bestis" yks kaks lopetti puhumisen minulle. Ei kertonut syytä, ei ikinä tervehtinyt, kohteli kuin ilmaa. Hän puhui ja oli normaalisti muiden kanssa mutta minulle hän ei puhunut mitään. Muut meidän ympärillä oli ihmeellisen välinpitämättömiä tilanteesta.. se joka herjas siitä toisesta kaverista sanoi älä valita ja toinen kun menin ihan sanomaan et oon tosi surullinen kun en ymmärrä miksi hän ei halua puhua minulle sain vastauksen: hän voi tehdä mitä haluaa.
Riideltiin ja sain ystävältä selityksen" tiedän että olen itsekäs, en ole parasta ystävä materiaalia " ja sit hän vaa häipy. Ei minkäänlaista keskustelua asiasta ja silti kaikki syytti vaan minua kun "kiusaan häntä koko ajan".
Lopulta kysyin häneltä suoraan miksi hän käyttäytyy näin. me puhuttiin joskus jopa et joskus oltais tulevaisuudessa ihan nähtykin ja et about pari kuukautta sitten hän sano mulle et ollaan parhait kavereita. Mut hän sano päin naamaa et se kaikki oli " vitsi ". Se oli mulle kova shokki, olin aika sekasin sen jälkee.
Aloin voida henkisesti entistä pahemmin. Lähdin heidän ryhmästään ja liityin toiseen kun sain kutsun. siitäkös he innostui. siitä ryhmästä mistä lähdin.. yks heistä tuli mulle herjaamaan miten mä onnistun aina pilaamaan kaiken, et miten
MINÄ kohtelen ihmisiä näin ja mitä kyseinen helvetin akka on tehnyt ansaitakseen tämän?!!!!. He yritti pakottaa mua olemaan heidän kanssaa mut kieltäydyin koska he olivat mut pettäneen ystävän kanssa. en suostunut olemaan hänen seurassaan enää. kaikki oli taas todella välinpitämättömiä. Ja kolmannen kerran kun kieltäydyin yks heistä sano suoraan et mä tuun menettää ystäviä.
Yks kaks mun bestis sanoikin et hei kokeillaan olla vielä kavereita ja yritetään olla avoimempia toisillemme. Halusin uskoo... mutta senki jälkeen hän kohteli yhä mua ku ilmaa, iha kuin mitää "sovinto" keskustelua ei olisi ikinä ollutkaan. Halusin kuitenkin yrittää.. viimeisen kerran.. puhua asioista. Niin kerroin hänelle avoimesti mitä mieltä oikeesti olen heistä. sanoin tuntuu ettei tämä porukka välitä mistää muusta kuin vaan maineestaan. olin myös todella huolissani sen hyljeksityn kaverin olotilasta halusin että hänenkin tilannettaan oltaisiin katsottu. Mutta sainki aika yllättävän vastaan oton. En tiedä mitä ystäväni oli heille sanonut, en saanut koskaan tietää. Suurin osa heistä tuli mun eteen rivinä seisomaan, kyllä jopa mun paras ystävänikin tuli seisoo heidän rinnallaan. ja yks heistä tuli sanomaan että "kiva maski sinulla painu vittuun" toinen sanoi mulle " sinulle ei koskaan mikään riitä, älä ikinä ota minuun yhteyttä".
Ja ne kaikki + ystäväni mukaan lukien deletoi mut yhteystiedoista kaikkialta.. sen jälkeen en jaksanu enää mitään, en jaksanut mennä kouluun. itkin vaan ja tuijotin seiniä en jaksanu huolehtia itsestäni en jaksanu syödä en jaksanut siivota en mitään. Halusin vain kuolla. Syytin itseäni et olen nii vitun itsekäs paska, ansaitsen joutua rekan alle. Yritinkin viiltelyä mutta se ei auttanut pahaan oloon ollenkaan. Kun aikaa kului tarpeeks alkoi se "usvainen olo" mitä narsisti tapauksissa uhreilla usein on, alkoi hälvetä, Tuntui et hieman oma identiteetti alkoi palautua. aloin etsiä tietoa hullun lailla narsismista siitä lähtien kun törmäsin aiheeseen ja mitä enemmän luin, sitä enemmän asiat alkoi loksahtaa paikoilleen. Tämä porukka ruokkii itseään negatiivisuudella, sairaalla kilpailulla ja toisten alistamisella mutta tiesin nyt mitä tehdä ja tiesin että ennemmin tai myöhemmin he tulevat ottamaan yhteyttä. Ja olin oikeassa.
Yksi heistä + bestis puoli vuotta myöhemmin tapahtuneesta tuli puhuu mulle ihan kuin mitää ei olisi tapahtunut. Bestis sanoi että hän ei vaa halunnu olla niin masentavan ihmisen seurassa. Ei mitää suoraa anteeksi pyyntöä.ja sit toinen sanoi et kaikki vaan halusi vaa päästellä höyryjä ja rauhottuu ja vetosi siihen et hei meillä oli kivaa eikö vaan ollaan taas kavereita.
oliko minulla kivaa?... ei. Halusin tuntea kuuluvani johonkin ja minulle koko peliprojekti oli todella tärkeä ja lähellä sydäntä mutta niin kauan kun se sortaa pelaajia ja valehtelee heille näin. En halua olla osana tällaista korruptiota, haluan olla ihminen jolla on kanttia tehdä moraallisesti OIKEIN. Sanoin hänelle että tulen poistamaan hänet ja loputkin tästä ryhtästä minun yhteystiedoistani ja toivotin hänelle hyvää jatkoa joka tapauksessa vaikka tämä kaikki päättyi näin. Hän ei pitänyt siitä hah tunsin hänet liian hyvin. Hän ei ole tottunut sanaan "ei" ja hän suuttui siitä niiin paljon. " et voi kohdella ihmisiä näin " ja hän meni tämän jälkeen kertomaan muille tapahtuneesta ja jopa mun bestis oli siellä sanomassa julkisesti ääneen " kuinka joku voi tehdä näin?". Tänäkään päivänä en ole katunut sitä et lähdin ja he edelleen puhuvat minusta julkisesti. Viimeks näin mun
parhaan kaverini sanovan minusta että outoa et minun ikäiseni olisi hänen ystävänsä vaikka aika hassua sillä siinä porukassa hänen ystävänään on myös minun ikäisiä edelleen. Helpottunut et ymmärsin etten voi luottaa häneen enää. He eivät koskaan tule sitä lopettamaan ja minun on turha mennä kertomaan siitä koska ihmiset ei usko tai he ovat ehdollistuneet tekemään niin ku he sanovat. Ainut keino torjua tällainen kontrolli on katkaista välit ja lähteä pois antamatta mitään reaktiota. En ole syytön, minullakin oli osuuteni heidän kiusanteossaan muita kohtaan kun puolustin heitä ja olin toisinaan ihmisille töykeä. Kadun sitä syvästi ja toivon ettei sama omalta osaltani toistuisi enää koskaan. Tässä on varmasti paljon kirjoitusvirheitä, pahoittelen.

Aikamoinen tarina, monivaiheinen ja vaikea kuvitella edes kaikkea kertomaasi kun peli ympäristökin on itselle tuntematon. Ymmärrän tuntemuksiasi. Tuntuu että olisi hyvä jos saisit käydä tätä kokonaisuutta läpi ja erityisesti sitä mitä olet kokenut jonkun kanssa, toivottavasti näin onkin käynyt.

Luin tätä osissa, oli painavaa asiaa tässä ja kuvaa tosi hyvin millaista on toimia yhteisössä johon narsisti on juurtunut syvälle. Oon törmännyt tähän muutaman kerran itsekin nuoruudessa ja meno on ollut samanlaista mitä kuvasit. Asia mikä tuntuu usein nousevan esiin tämmösissä yhteisöissä on juuri tuo toksinen fiilis; useimmiten kavereiden kanssa oltua jää hyvä fiilis mutta tämmösissä jälkimaku on aina jotain loppuunkuluneen, ärtyneen ja masentuneen väliltä. Tiedän että joissain terveissäkin yhteisöissä voi tuntua välillä tältä, mm. koet olevasi yksinäinen vaikka olet porukassa joka kohtelee sua hyvin, mutta et kulunut läheskään samalla tavalla tai samoista syistä. Opin ton kantapään kautta ja myös sen ettei aina tartte selitellä omaa lähtöä porukasta muille jos heidän seurassaan on paha olla.

Jäin myös joskus samankaltaiseen loukkuun, eli eräässä porukassa syntyi erimielisyyksiä ja kaverisuhteet meni välillä vuoristorataa ties mistä mysteerisyistä. Lopulta tuli tunne että porukassa saattaa joku olla narsisti mutta myös jatkuvasti mietin "olenko itse narsisti jos vaadin tätä?". Osa ihmisistä oli töykeitä ja muistan että vuorovaikutus heidän kanssaan sai myös mut käyttäytymään töykeästi muita kohtaan ajan mittaan, mutta vielä pahemmin miten aloin kohtelemaan itseäni jotta voisin "kuulua porukkaan". Lopulta silmät aukesi mutta jäin vielä siinä toivossa että edes muutama kaveri avaisi silmät... mun piti lopettaa yrittämästä pelastaa heitä siltä mitä itse koin ja antaa vastuu heille omista valinnoistaan vaikka he joutuisivat oppimaan kantapään kautta kuten itsekin tein. Koin olevani henkisesti niin loppu kaikesta salapoliisityöstä "kuka tässä on aidosti viaton ja kuka tietoisesti puolustaa tätä myrkyllistä teatteria" että pudotin vaan kaiken ja lähdin. Tein siinä vielä muutamalle selväksi etten halua enää olla kehenkään heistä yhteydessä, en siksi että vihaisin heistä kaikkia vaan siksi etten halua enää vahingossakaan tulla vedetyksi mukaan semmosiin tilanteisiin jossa hyväksikäyttöä ja sosiaalista teatteria tapahtuu.

Ja tosiaan tuo tietoinen sokeus että tiettyjä ihmisiä syytellään siitä että ovat töykeitä, toiset saavat harrastaa sitä ja se on kaikille okei. Lyhyesti sanottuna kaikilla ei ole samoja sosiaalisia oikeuksia (ja velvollisuuksia) ja jos asian nostaa suoraan esiin niin sitten viimeistään saat syyt niskoillesi koko porukan ongelmallisuudesta. Sumua ja peilejä, jos vaadit oikeutta niin hämmennetään ja peilataan lisää. Vaikka järki voi sanoa (ja uskoa selityksiä) että "okei asia voi olla myös näin vaikka musta sen pitäisi olla näin" niin tunteet sanoo että porukassa asiat ei todellakaan ole okei. Moni asia tuntuu pakotetulta ja vääristellyltä.

Musta on surullista kuulla että peliprojekti mihin oot investoinut aikaa, vaivaa ja tunteitasi korruptoidaan tuolla tavoin ja ainut tapa olla siinä mukana on muuttaa tapaasi lähestyä koko projektia. Sen sijaan että kehittäisit sitä luontevalla tavalla, joudut pakottamaan itsesi tekemään semmosta mikä ei tunnu hyvältä. Oon itsekin tehnyt valintoja joista en aina ole pitänyt, mutta pakollisten rajojen vetäminen yhteisen edun takia ja myrkyllisen systeemin suojeleminen ovat kaksi eri asiaa.

Yksi sanonta mikä mua on helpottanut käsittelemään tämmösiä tilanteita on liittynyt siihen miten käsittelemme palautetta. Jos kerrot totuuden ja seisot sanojesi takana, se satuttaa normaalia ihmistä ensin mutta pidemmällä tähtäimellä se auttaa häntä eteenpäin. Jos kerrot narsistille totuuden, tulet toivomaan että olisit antanut kauniita valheita mielummin, sillä narsisti näkee totuuden (tai aidon mielipiteesi) uhkana koko olemassaololleen.

Haluun sanoa sulle, että oot ollut vahva kun oot uskaltanut puhua kiusaajaporukkaa ja heidän myrkyllistä käytöstään vastaan sekä osoittanut epäkohtia tarvittaessa. Kaikilla ei oo rohkeutta toimia moraalin mukaan ja seistä sanojensa takana vaikka muut eivät sitä hyväksyisi. Oot osoittanut myötätuntoa kun jäit auttamaan kaveriasi pois, vaikka siitä ei sulle jäänyt käteen ainuttakaan. Kaikki ihmiset ei oo sen arvoisia. Tämmöset paskamyllyt todistavat kuka oikeesti haluu seistä sun puolella ja arvostaa sua semmosena kun oot ja kuka saattaa vaan käyttää sua tai välittää mutta ei syvällisemmin. Vaikket ole täysin syytön, musta on parempi että pyrit tekemään oikein sen sijaan että hyväksyit kaiken sen sairaan mitä siellä tapahtui parantaaksesi omaa asemaasi siellä. Joskus oikeutta ja totuutta ei löydä olemalla 100% syytön.

Toivon, että jonain päivänä löytäisi henkisen rauhan tästä kaikesta mutta yhä olen siinä vaiheessa mistä olen lukenut paljonkin; mieli toisinaan pakonomaisesti palaa niihi hetkiin ja yritän väkisin löytää selittämättömille asioille järkevän selityksen. Se toistaa itseään koko ajan jopa viikon tai kaksikin kunnes palaa henkisesti loppuun. Tuntuu tulevansa hulluksi, en pääse eteenpäin, oon jumissa, voimat lopussa. Ja tulee se outo tunne et vaikka olenkin puhunut koko asian kertaalleen läpi se ei riitä, on pakko sanoa se vaan yhä uudelleen ja uudelleen kun muuten " hukkuu" siihen ahdistukseen ja pahaan oloon. Osa ihmisistä ovat ottaneet tämän niin, että tykkään vain puhua mahdollisimman monelle paskaa vaikka puhuinki totta. Yritin tukahduttaa sitä kirjoittamisella; ei auta, yritin viiltelyä; ei auta. Yhä on se ihme kaipuu siihen ystävään ja olo et ehkä voisi häntä auttaakin puhumalla järkeä.. mutta kun muistaa hänen sanat alusta asti. Ei hän koskaan halunnut ystävyyttä, samalla aaltopituudella kuin mitä minä. Hän yritti kaikin tavoin välttää puhumasta tunteista. Aina joko yritti saada jonkun muun käsittelemään sen hänen puolestaan tai keskeyttämällä minut ja lähtemällä tilanteesta pois. Tän jälkeen on tuntunut et ihan kuin entinen "minä" oikeasti kuoli pois ja tilalle jäi... jotakin muuta.
Henki joka on osin hyvin pettynyt itseensä, kun ei kuunnellut ja luottanut omiin vaistoihin kun se varoitti jo ihan alusta alkaen, että kaikki ei ole sitä mitä näyttää. Henki, mikä yhä lyö sua ja huutaa sulle miksi sivuutit ja petit itsesi. Ennen tätä sinulle oli niin tärkeää toimia moraalin mukaan mutta miksi nyt teit yhtäkkiä toisin?. Miksi?. Miten saatoit?
Aikoinaan yritin puhua muillekin totuutta heistä ja varoittaa manipuloivasta käytöksestä mutta yksi toisensa jälkeen he alkoivat lähteä. Huomaan tänä päivänä, että heistä on tullun samankaltaisia. Ei manipuloivia mutta... hyvin negatiivisia ja onnettomia ihmisiä. Pettynyt itsessäni siihenkin etten heitä pystynyt enää auttamaan. Heistä tuli osa sitä yhteisöä. Kenties ainut asia mitä voi enää tehdä on vaan lähteä sieltä, unohtaa kaikki ihmiset kokonaan mutta osin muistaa nämä asiat opetuksena, että osaa tulevaisuudessa tehdä asiat toisin. On vaan todella vaikeaa luottaa ihmisiin enää

Jatkan aiheesta...

Vaikka tämä tuntuu yhä kamalalle osin hieman kiitollinenkin siitä sillä se osin auttoi avaamaan silmiä henkiseltä väkivallalta mikä oli tapahtunu koko elämäni ajan. Koskaan ei olla käyty lääkärissä ynm mutta aikuisuudessa aloin epäillä isälläni jonkinlaista persoonallisuushäriötä. Tiedän että hänellä oli kamalat olot lapsena joista hän ei ilmeisesti koskaan päässyt puhumaan kenelekkään ja on nnyt koko elämän ajan kipuillut omia haavojaan parisuhteissa vaimoonsa ja lapsiinsa; kyllä ennen minua hänellä oli toinen perhe. Siitäkin sain kuulla vasta aikuisiällä. Isäni oli kova alkoholisti ja oli monta kertaa viikossa humalassa ja häntä piti todella pelätä. Hänestä tuli erittäin aggressiivinen ja arvaamaton. Jos et tehnyt juuri kuin hän halusi, tuli hirveet uhkailut, huudot perään. Vaikeimmat ajat oli kun olin 2 luokalla kun hän " opetti" mua kotona matematiikkaa. Jos en saanut vastauksia oikein hän alko uhkailla lyömisellä ja ties millä laki pykälillä. Kerran kuristikin, kerran yritti oikeasti mennä hakee ulkoo jotakin millä alkais mua hakkaa. Huusin iha täyttä kurkkua apua. Toinen asia mikä jäänyt erityisesti mieleeni ja mikä edelleen kylmää sisältä; 2 luokalla olin syystä tai toisesta unohtanut reppuni bussiin ja kerroin siitä isälleni. Hän sai hirveän raivokohtauksen ja kun menimme etsimään kyseistä bussia hän koko senmatkan ajan puhu musta miten surkea paska olen. kun sitä ei alkanu löytyä hän uhkaili mua: " ystäväni osaa pitää lapsensa kurissa. Laittaa ne syömään ruokansa lattialta.Ehkä minunkin pitäisi tehdä samoin ".
Eikä henkinen väkivalta loppunut täysin aikuisenakaan vaikka tottakai oli vähäisempää kun ei saman katon alla enää asuttu. Olin nuorempana tyhmä ja luotin häneen kun halusi kuitenkin pitää suhteet vahempiin. Isä alkoi tarjoutua maksaa laskuja jotta mulla olisi opiskeluiden kanssa helpompaa, suostuin. Mutta nyt kun katson asioita taaksepäin se on hänen tapansa saada ihmiset riippuvaiseksi itsestään. Jotta hänellä olisi mikä tahansa asia
millä kiristää myöhemmin. Raha oli hänelle melko suosittu tapa sillä hän teki niin myös äidille. Esimerkki tilanne; jos en ehtinyt syystä tai toisesta vastata saman päivän aikana puhelimeen (monta kertaa.. hän saattoi parhaimmillaan soittaa jopa 10 kertaa koska hän " muuten vaan" soittaa vaikka olin jo 18-22v) hän henkilökohtaisesti ajaa mun luo haukkuu mut pystyyn miten en osaa käyttää puhelinta tai toinen vaihtoehto; tekeytyy marttyyriksi "miksi sinä teet tämän minulle vaikka olen maksanut sinulle kaiken, huolehtinut ynm ynm". oli aika jolloin hän myös huijas mut asumaan hänen naapurissa. En enää ikinä mene siihen lankaan enää. Hän vähä väliä tarjoutui tekee asioita mun puolesta, anto mulle asioita, antoi hirveät raivokohtaukset jos en tehnyt niin kun hän haluaa; hän vei multa elämän. Hän ei halunnut et olisin itsenäinen aikuinen, olisin vaan hänen sätkynukkensa niin kuin äitini, siskoni ....tai aikasemmassa parisuhteessa olevat olleet. Pidän peleistä paljon mutta se on ollut lapsena myös alitajuinen tapa dissosioitua pois siitä pelottavasta ja ahdistavasta tilanteesta jonnekkin muualle kun ystäviä tai paikkaa minne mennä ei ollut.
( minua kiusattiin rajusti koulussa, niin henkisesti kuin fyysisestikin). Ton peliyhteisön kokemuksen jälkeen olit pitkään ns " aivokuollut " en yksinkertaisesti tuntenut enää mitään. En enää erottanu hengitänkö mä vai olenko enää tässä maailmassa enää. Sisko sitten yhtenä päivänä
ku nähtiin kysyi minulta: " jos tämä olisi sinun viimeinen päiväsi, mitä tekisit?" hän kertoi että olisi niin tärkeää minun etsiä asioita elämässä mitä haluan ja pyrkiä niitä kohti vaikka meillä ollu paska alku. Hän myös kertoi jotain mikä oli minulle järkytys. Isä oli yrittäny tirkistellä häntä suihkussa.
Aloin olla tosi paranoid isästä sillä parin vuoden ajan ihmettelin kovasti miksi hän hanakasti se kuttu mua uimahalliin mukaan ja kysy oikein kesälläki et tuo kaveri mukaas. En tietenkään voi todistaa sitä mutta ihmettelin että entä jos... Se pysäytti.
Pian isä aloitti riidan taas. Taas samasta aiheesta etten käytä hänen mielestään puhelinta oikein. Mutta tällä kertaa sanoin suoraan; "tiedätkö mitä?
sinun ei tarvitse maksaa enää euroakaan mistään! maksan laskuni itse, huolehdin asioistani ITSE. Ja toinen asia; älä ikinä ota minuun yhteyttä. Olen aikuinen, pidä se mielessäs vastedeskin." se on yrittäny soittaa minulle joka tapauksessa mutta edelleen olen pitänyt näkökantani, estin hänen numeronsa enkä ole kahteen vuoteen ollut yhteydessä häneen. Muu perhe on mutta se on heidän asiansa miten he sen hoitavat. Päätin vaan, että
ihan sama onko kyseessä vanhempi mutta jos he kohtelee mua kuin kuraa...raivaan sen henkilön pois tieltäni. mä ansaitsen elää ja uskaltaa mennä unelmiani kohti. Haluun yrittää voittaa sen hirveän ahdistuksen mikä minulla edelleen on pelkästä asiakaspalvelusta, soittamisesta.. et vois elää jonkinlaista normaalia elämää.En tiedä kykenenkö ikinä parisuhteeseen mutta ensin pitää saada omat asiat kuntoon ennen kuin voi edes harkita ketään elämään. Olo on edelleen.. osin tyhjä kun en tunne itseäni mutta.. alkanut tuntea sisimmässään enemmä elämää mitä ennen ei oo tuntenu. En tosin vielä uskalla tehdä paljon asioita.. paljon on" entä jos" ajattelua en luota itseeni vielä täysin. Kenties se luottamus kasvaa ajan myötä vain elämänkokemuksesta, pitää opetella heittäytymistä.

Tämäkin oli tosi pitkä mutta jos luit loppuun asti olen kiitollinen sinulle.