KESKUSTELUFOORUMI

Huhhei, mun on nyt VIHDOIN pakko saada jäsenneltyä nämä ajatukset jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi ja tiivistettyä ne. Tämä on sitten paikka sitä varten. Olen pitkään jo miettinyt tätä, mutta on tuntunut vaikeelta tarttua siihen, pelännyt kohdata niitä kumpuavia tunteita. Nyt teen tämän ja katson rohkeasti taaksepäin.

Olin 17 kun tapasin sen ihmisen, kokematon ja naiivi vielä. Ensimmäinen kunnollinen poikaystävä. Olin herkkä ja jo hieman haavoittunut ennestään, kiltti ja muut itseni edelle pistävä. Juteltiin netissä ja sovittiin tapaaminen, tuntui että oli löytynyt jotain hienoa, vaikuttihan se niin samanlaiselta! Ja siitä se alkoi, tapaamisen jälkeen olin myytyä. Se osoitti mulle kiinnostustaan ennenkokemattomalla tavalla, oli maailman ihanin heti alusta. Hyvännäköinenkin. En osannut epäillä mitään, enhän ollut koskaan kokenut mitään niin hyvän tuntuista ja ajattelin, että kerrankin mua onnisti! Lähetteli koko ajan viestejä, kuinka paljon tykkää ja haluaa olla mun kanssa koko loppuelämänsä. Sitähän olin halunnutkin. Käyttäytyi romanttisesti ja sanoi sanoja, jotka sai tuntemaan itseni erityiseksi. Olin onnellinen ja rakastuin.

(Huh, tämä on vaikeeta...)

Alle vuosi meni mahtavasti, kunnes alkoi tulemaan outoja piirteitä esiin. Pieniä ilkeitä sanoja, lupauksen pettämistä, mun tunteiden ja ajatusten mitätöintä, mustasukkaisuutta, seuraamista, kiinnipitämistä, syyttelyä. Pikkuhiljaa ja hitaasti se ihminen alkoi muuttumaan, muutos oli niin hidasta ja jotenkin peiteltyä, etten edes ymmärtänyt mitä on tapahtumassa. En osannut nähdä sitä. Ihmettelin vaan hiljaa mielessäni, mutta käänsin sen aina mielikuvitukseni tekosiksi. En ollut kokenut mitään vastaavaa ennen, joten en osannut varautua. Sehän kuitenkin rakasti mua niiiiiin paljon ja halusi olla mun kanssani enemmän kuin mitään, niin se sanoi. Eihän se voinut valehdella! Ja kyllähän minä halusin antaa sitä sille takaisin, oli se sen kuitenkin ansainnut sillä, että tunsi mua kohtaan jotain noin suurta. Niin nopeasti. Annoin itseni täysillä sille, avoimena ja hyväuskoisena.
Se alkoi satuttamaan mua yhä useammin, itkin usein lohduttomasti ja se jätti mut yksin siihen tilaan ja lähti kavereiden kanssa baariin. Kerta toisensa jälkeen. Usein jälkeenpäin se pyyteli anteeksi ja lupasi olla enää ikinä tekemättä niin. Joka kerta se petti lupauksensa ja satutti mua samalla tavalla uudestaan ja uudestaan. Kerroin sille avoimesti tunteistani, huolestani tilanteeseen liittyen ja pahasta olostani. Se alkoi vähättelemään mun sanoja ja tunteita. Osasi kääntää sen jotenkin niin taitavasti, että en edelleenkään oikein ymmärrä mitä se teki. Mutta seurauksena siitä aloin vähitellen syyttelemään itseäni ja ajattelemaan, että olin omalla toiminnallani aiheuttanut nämä ongelmat ja mun pitää vaan olla parempi ja täydellisempi. Ettei tule niitä turhia konflikteja. Minussa oli oltava vika, koska toinen rakasti mua. Ei se voi olla MINUA kohtaan paha, koska rakastaa. Joten minä aiheutan pahaa, ole enemmän.

Seksi oli aluksi hyvää, pidin siitä ja pystyin nauttimaan. Huomasin kuitenkin siinä vuoden kohdalla, että en enää oikein halua sitä ihmistä. Se ei saanut mua syttymään, enkä tykännyt kosketuksesta. Siitä se alkoi minua syyttelemään, ei pyrkinyt koittaa ratkaista ongelmaa ja kysyä, mitä sille voisi mahdollisesti tehdä. Ainoastaan syytteli mua. En ymmärtänyt, mitä tapahtuu. Luulin rakastavani sitä ja sen minua, eli pakkohan mun on haluta sitä. Mielessäni siis ajattelin, että vika on tässäkin asiassa minussa. Pikkuhiljaa tilanne paheni ja huomasin meneväni aina seksin aikana pääni sisällä johonkin turvalliseen ja kauniiseen paikkaan, pois siitä tilanteesta. Ikäänkuin poistuin kehostani ja katkaisin yhteyden itseeni. En tuntenut mitään, en kiihottunut enää koskaan, en ollut olemassa. Suoritin pelkästään, olin kuin robotti jota joku muu ohjailee ja käyttää haluamallaan tavalla. Ajattelin olevani jotenkin viallinen ja vääränlainen, seksistä tuli pakollinen velvollisuus minulle, halusin miellyttää sitä ihmistä täysin itseni kustannuksella.

Usein kieltäytyessäni seksistä se suuttui mulle, alkoi kiukuttelemaan ja syytteli minkä kerkesi. Aloin siis toimimaan paremmin, ettei minuun oltaisi pettyneitä. Jouduin koko ajan kauemmas itsestäni, kielsin omat tunteeni ja tarpeeni, aloin itsekin mitätöimään itseäni. Suuttuessaan se yleensä rupesi häiriköimään minua seksuaalisesti, väkisin kosketteli, häpäisi genitaalejani ja loukkasi törkeästi itsemääräämisoikeuttani ja kehoani. Muistan edelleen selvästi sen naamalla paistavan paholaismaisen vääristyneen halveksuntailmeen. Viha ja suru kasvoi vaan kasvamistaan. Se halusi seksiä päivät ja yöt, välittämättä minun haluistani ja tunteistani. Inhottavimpia oli melkein ne yöt, kun nukahdettuani se herätti mut ja alkoi vonkaamaan seksiä. Ja sitähän se tietenkin sai, tai otti kun en ollut halukas. Ahdistus mun sisällä oli järkyttävä. En pystynyt kiihottumaan sen kosketuksesta, joten se kehitti metodin, jolla pakotti mulle orgasmin. Se oli kivuliasta ja hirvittävää, feikkasin monesti jotta pääsisin tilanteesta mahdollisimman nopeasti pois.

Yksi ensimmäisistä mieleenpainuneista keskusteluista sen kanssa liittyen seksiin meni jotenkin näin hänen sanoessa: "Jos joskus erotaan ja tavataan vaikka kahden vuoden päästä uudestaan tilanteessa, jossa kummallakin on jo uusi kumppani, niin silmääkään räpäyttämättä lähtisin harrastamaan sun kanssasi seksiä välittämättä uuden kumppanini tunteista." Olin pöyristynyt ja sanoin, että en ikimaailmassa voisi tehdä omalle uudelle kumppanilleni samoin, kunnioittaisinhan niin paljon häntä ihmisenä ja hänen tunteitaan. Narsisti ei ymmärtänyt yhtään, suuttui vaan ja syyttely alkoi. Sanoi myös, että jos joskus harrastan seksiä muiden kuin hänen kanssaan, olen totaalisen saastunut, eikä hän halua enää koskea minuun pitkällä tikullakaan.
Ja mikä huvittavinta, parin vuoden päästä erostamme lupauduin ensimmäistä kertaa näkemään häntä ja menin hänen luokseen tupareihin. Yritti olla mielinkielin ja esittää muuttunutta miestä. Paikalla oli myös hänen uusi tyttöystävänsä. Ilta jatkui siitä sitten baariin ja kun kotiinlähdön aika oli, pyysi hänen uusi seurustelukumppaninsa, että narsisti menisi luokseen yöksi. Mutta mitä sitä kakkaa, vanha paholainen ei ollut muuttunut miksikään! Suhtautui täysin välinpitämättömästi tyttöystävänsä pyyntöihin, tyttö itkee ja minä huudan, että hiton sika, kato nyt miten kohtelet rakastasi. Narsisti jättää tytön yksin itkemään ja pakottaa minut taksiin kanssaan. Mun pyörä on siellä hänen asunnon pihallaan, joten se täytyi hakea. En missään nimessä halunnut joutua tämän kanssa sen enempää olemaan tekemisissä. Narsisti yrittääkin kaikin keinoin saada mua luokseen yöksi, "nukkumaan" ja teinkin hänelle tiukasti selväksi, että en todellakaan aio tulla. Sitten alkoi kiristäminen ja itku, sanoin vaan että siinäpähän jäät märisemään yksinäsi ja lähdin vetämään. Kerroin sille hänen uudelle tyttöystävälleen illan aikana kaiken sen kaltoinkohtelun, jota narsisti oli minua kohtaan harjoittanut, koska hän itse otti minuun kontaktia ja ihmetteli tämän narsistin käytöstä. Ehkä se sitten sai hänen silmät aukeamaan, koska parin kuukauden päästä narsisti valitti minulle sähköpostin välityksellä, että olin puhunut HÄNESTÄ PAHAA ja saanut hänet näyttäytymään huonossa valossa (o' really ), ja tämä tyttö oli jättänyt hänet.

Se oli myös mustasukkainen ja omistushaluinen. Haukkui kaikki ystäväni ja perheeni, uhkasi hakata isäni. Yritti tuhota ystävyyssuhteeni. Valehteli esimerkiksi, että ystäväni on lähettänyt sille viestin, jossa kertoo minulla olevan toinen mies. Ilmeisesti, että olisin myöntänyt tämän. Se epäili mua aina, jos menin ystävieni kanssa ulos, automaattisesti narsistin päässä olin pettämässä häntä. Ja totuus on se, että en pettänyt sitä yhtään ainutta kertaa, ei edes käynyt mielessä. Hän ei mennyt edes armeijaan, vaan hommasi vapautuksen, koska pelkäsi minun pettävän. Kun taas hän jäi kiinni muiden naisten kanssa säätämisestä, olipa kerrankin miespuolisen ystävänsä kanssa kahden mimmin luona yötä. Ja kertoi vieläpä tämän itse minulle. Erään toisen kerran hänen kaveri lipsautti vahingossa läsnäollessani joistakin muista naisista, että "Ne muijat pyysi meitä taas sinne hotelliin." Sitä se myös harrasti, että seurasi mua baariin, ei tietenkään paljastanut itseään, väijyi jossain pimeässä nurkassa että petänkö häntä. Muistan myös yhden kerran, kun hän ilmestyi baarin ulkopuolelle (oli ilmeisesti ollut taas väijymässä) ja syytti mua jostain olemattomasta. Tarttui kiinni, eikä suostunut päästämään irti. Jouduin korottamaan ääntäni ja huutamaan, että soitan poliisit ellei se päästä mua menemään.

Ja tätä kiinnipitämistä tapahtui useamman kerran. Tilanteet etenivät yleensä niin, että olin suuttunut hänelle jostain paskasta mitä se oli mulle tehnyt. Suuttuessani haluan poistua paikalta ja olla omissa oloissani sen aikaa, että olen rauhoittunut ja pystynyt miettimään asiat läpi. Narsistin kanssa se ei onnistunutkaan, koska yrittäessäni poistua paikalta se tarttui muhun kiinni, eikä päästänyt menemään. Se oli fyysisesti sen verran vahvempi, etten päässyt otteesta irti vaikka kuinka käytin kaikki voimani kamppailuun. Tietenkin menen täysin poissa tolaltani, huudan päin sen naamaa minkä keuhkoista lähtee ja yritän kaikilla keinoilla päästä irti otteesta. Sellainen taistele henkesi edestä -tilanne. Viha ja paniikki mun sisällä kasvaa kasvamistaan, huudan ja itken lohduttomasti, että päästäisi musta irti. Eikä se päästä. Jokaisessa tällaisessa tilanteessa olen valmis tappamaan sen, mutta onneksi itsekontrolli oli sen verran vahva etten tehnyt sitä. Kerran olin puukottamassa sen, kerran lyömässä lampulla päähän, puremassa sen sormen poikki... Mutta pystyin pitämään itsehillintäni. Aina se sanoi marttyyrimaisesti kiinnipitäessään, että: "Vaikka löisit puukon mun kylkeeni, niin en ilmoita poliisille, en halua sulle hankaluuksia, koska rakastan sua enemmän ku omaa elämääni." Eli teki musta syyllisen tilanteeseen ja sai mut tuntemaan empatiaa sitä kohtaan, olihan se sentään uhri. Nämä kiinnipitotilanteet kesti kahdesta tunnista kolmeen tuntiin, eli olin kirjaimellisesti sen armoilla niin kauan, kunnes mun voimat loppuivat ja jouduin antautumaan sille. Monesti lopuksi se harrasti mun kehon kanssa seksiä (en miellä olleeni itse tilanteessa), "sovinnoksi", kuten se asian ilmaisi. Muistan vieläkin nämä tilanteet kuin eilisen päivän, vaikka tapahtumista on kohta kymmenen vuotta. Traumatisoiduin pahasti. Menetin itsemääräämisoikeuteni ja sieluni haavoittui syvästi.

Sen harrastuksiin kuului myös muunkinlaisen kuin intiimin yksityisyyteni loukkaaminen. En tiennyt silloin vielä oikein tietokoneista, joten se supernörttinä sai säätää tietokoneeni iskukuntoon. Tietämättäni se olikin samalla asentanut koneeseeni jonkinnäköisen vakoiluohjelman, jolla se pystyi seuraamaan omalta koneeltaan kaikkia keskusteluja, joita kävin netin välityksellä. Se seurasi irkki-, messenger-, sähköposti-, facebook- ym. keskustelujani, tiesipä jopa salasanani nettipankkiini. Vieläkin takaraivossani on ajatus, josko se seuraa tätäkin kirjoittamaani, enkä yhtään ihmettelisi. Sairas mikä sairas. Päiväkirjani ja puhelimeni viestit se luki, en uskaltanut enää kirjoittaa sinne mitään muuta kuin positiivisia asioista hänestä, koska en halunnut sen suuttuvan. Muistan erään kerran, kun olin jollekin ystävälleni netissä kertonut, että lukioomme on tullut söpö poika ja narsisti sai vakoilemalla tietää tämän. Ei tietenkään halunnut paljastaa minulle vakoiluaan, joten kertoi että "yksi" hänen kaverinsa meidän koulusta (tiesin faktana, ettei se tuntenut ketään koulustani) oli kertonut sille, että olin kiinnostunut ja halusin seurustella kyseisen tyypin kanssa. En edes koskaan ollut todennut haluavani seurustella sen kanssa. Ei tietenkään suostunut kertomaan "kaverinsa" nimeä minulle. Siitä alkoi epäilykseni heräämään. Aloin välttelemään netissä keskustelua. Mutta seurustelumme viimeisenä vuotena mua ei enää kiinnostanut pätkääkään, että saako se tietää mun ajatuksistani sitä kohtaan, ja avoimesti puhuinkin netissä sen harjoittamasta kaltoinkohtelusta ja inhostani häntä kohtaan. Joten aika hyvin se lopulta oli varmaankin perillä mun tunteistani sitä kohtaan. Eihän noista ongelmista sen kanssa pystynyt puhumaan, koska aina käänsi kaiken minun syykseni.

Sillä oli myös tapana vessaan mennessäni ja oven lukkoon laittaessani tiirikoida lukko auki, ja tälläkin tavalla loukata yksityisyyttäni. Minun piti olla aina hänen käytettävissään. Yölläkin, se vaati mua aina olemaan kyljessään kiinni. Ei saanut olla omaa tilaa ja rauhaa edes nukkuessa, veti mut aina kainaloonsa ja piti tiukasti otteessaan aamuun saakka. Se oli inhottavaa, nukkuminen oli hankalaa ja aloin ahdistumaan pahoin sen kanssa nukkumisesta. Unettomuus alkoi vaivaamaan. Harrasti sitä, että umpikännissä baarireissuiltaan tullessaan saattoi ilmoittamatta ilmestyä oveni taakse ja pakotti mut päästämään hänet sisään. Halusi tulla tarkistamaan, että olen varmasti kotona ja tulla nukkumaan mun viereen. Inhosin sitä ja sanoinkin sen sille useasti. Kiitokseksi sitten kaveri oksentelee ympäri sänkyäni.

Se ei halunnut viettää kanssani juhlapäiviä, juhannukset ja uudetvuodet vietin yksin kotona itkien hänen samaan aikaan ollessa kavereidensa kanssa ties missä juomassa ja säätämässä muiden naisten kanssa. Se osasi hyvin pilata fiilikseni, etten lähtisi omalla tahollani ystävieni kanssa mihinkään, vaan pysyisin visusti kotona. Ei vastannut puheluihini, syytteli vaan kyttäämisestä ja mustasukkaisuudesta. Ja silloin harvoin, kun suostui kanssani olemaan tai ottamaan mukaan, kiristi mua mitä moninaisimmin keinoin. Minun piti totella kaikkia hänen käskyjään tai muuten se jättäisi mut taas yksin, enkä olisi oikeutettu osallistumaan illanviettoon. Esimerkkinä kerron tilanteen, jossa olin lopettanut e-pillereiden syönnin. Se oli armollisesti lupautunut ottamaan minut mukaan kaverinsa luokse bileisiin. Paria tuntia ennen lähtöämme se kehitti riidan siitä, että ei ollut yhtään kondomia jäljellä. Pitihän herran saada seksiä yön päätteeksi. Oli ilta ja kaupat olivat kiinni. Pakotti minut parinkymmenen asteen pakkasessa kävelemään edestakaisin useita kilometrejä huoltoasemalle ostamaan niitä, muuten se jättäisi mut yksin.

Joitakin kertoja suuttuessaan se myös heitti mut kodistaan keskellä yötä ulos ja jouduin kävelemään yli kaksikymmentä kilometriä kotiini. Tai pakotti mut nukkumaan pienessä nojatuolissa / lattialla. Teki sitäkin, että suuttui mulle autossa, pysäytti auton siihen paikkaan ja heitti mut tien varteen ja jouduin kävelemään kotiin.
Sen lempipuuhiin suuttuessaan kuului se, että uhkaili jättämisellä. Oli tajunnut, että tämä oli yksi hyvä kontrolloinnin keino. Oli kuulemma kyllästynyt minuun, olin niin hankala ja aiheutin vaan ongelmia, rajoitin hänen vapauttaan ja olin hänelle ilkeä. Oli jättämässä ja odotti, kunnes alkaisin anelemaan häntä takaisin. Möyrimään jaloissaan ja ripustautumaan hänen kaippivoipaisuuteensa ja rakkauteensa. Lopulta aina "armollisesti" otti minut takaisin ja kaikki jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämän ihmisen mielialat vaihteli hurjan nopeasti, ensimmäisessä hetkessä vannoi ikuista rakkauttaan minuun ja parin tunnin päästä oli täynnä vihaa ja raivoa, ja sanoi että parempi on erota. En pysynyt edes perässä, niin nopeasti tilanteet muuttuivat. En useinkaan edes ymmärtänyt, että mistä mikäkin johtuu ja missä nyt mennään. Se oli omiaan sekoittamaan mieltäni ja aiheuttamaan tarvittavaa hämmennystä, jotta narsisti pystyi pitämään lankoja tiukemmin käsissään.

Se oli manipuloinut mut oikein taitavasti hallintaansa, sai mut tekemään inhottavia asioita hänen puolestaan. Eräänkin kerran pakotti mut varastamaan hänen PARHAALTA ystävältään yöllä tämän ystävän pihalla olleen skeittilaudan. Siellä se lauta nätisti kökötti narsistin sängyn alla, kun tämä ystävä seuraavana päivänä tuli harmissaan kertomaan varkaudesta. Narsisti oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, myötäeli ja oli valmis hakkaamaan varkaan, jos joskus kiinni jäisi. Ehdotti jopa, että he yhdessätuumin lähtisivät etsimään varasta. Hyi hemmetti, olen miettinyt nyt jälkeenpäin josko tunnustaisin tälle varkauden kohteeksi joutuneelle asian oikean laidan.

Hänellä oli myös tapana joutua tappeluihin ja minulla oli periaate, että toista puolustetaan. Sainkin monesti turpaani tuntemattomilta miehiltä, koska menin puolustamaan narsistia tämän luikkiessa karkuun tilanteesta ja jättäessä minut yksin siihen.

Juominen oli sille mukava ajanviete, sitä se tekikin pari kolme kertaa viikossa. Itse en käyttänyt alkoholia juurikaan ollenkaan, joten ilmaisinkin tyytymättömyyteni tilanteeseen ja kerroin, miten se satuttaa mua. Ei sitä kiinnostanut, mitätöi täysin tunteeni ja ajatukseni ja jatkoi samaan malliin. Sain vaan syytökset niskaani, olinhan inhottava kyttäävä eukko, joka ei anna pojalle vapauttaan.
Hänellä oli tapana käydä kavereidensa kanssa ulkomailla kerran pari vuodessa. Ei koskaan pyytänyt minua mukaan, ilmoitti vaan lähdöstään siinä vaiheessa kun he olivat jo varanneet ja maksaneet matkansa. Mielipiteilläni ei ollut mitään väliä, minulla ei ollut mitään väliä. Oltiin suunniteltu yhteen muuttoa jo pitkään, eräänä päivänä kaveri tulee ja ilmoittaa, että he ovat kahden kaverinsa kanssa vuokranneet kimppakämpän ja muutto tapahtuu parin viikon päästä. Se siitä haaveesta yhteenmuutosta. Viimeisenä yhteisenä vuotenamme olin jo niin hajalla ja täynnä vihaa, että erään näiden ulkomaanreissunsa yhteydessä muistan ajatelleeni että toivottavasti se lentokone tippuisi, eikä narsisti tulisi enää koskaan takaisin kiduttamaan minua.

Viha sisälläni häntä kohtaan oli loputon ja paha, olin lopulta niin umpikujassa, että toivoin hänen kuolemaansa. Että bussi ajaisi hänen yli, hän kolaroisi (isänsä hienolla Volvolla, jota narsisti rakasti ja leveili sillä) kuolettavasti tai ihan mitä vaan, jotta pääsisin eroon hänestä. Minusta oli tullut narsistin orja, jolla ei ollut omaa tahtoa tai omaa identiteettiä. Olin pelkkä mitätön syyllinen, täysin arvoton ja likainen tiskirätti. Hänessä ei ollut koskaan vikaa, hän ei tehnyt asioita väärin, hän ei kohdellut minua kaltoin. Kehitti riitoja pikkuasioista, syytti minua mm. siitä, etten oikein koskaan huomannut jos hän oli ostanut uudet farkut. "Et ikinä huomaa uusia vaatteitani, miten voit olla noin välinpitämätön?!" Enhän voinut ymmärtää hänellä olevan uudet farkut, koska se osti aina samanlaisia ja saman värisiä!! Narsisti rakasti materiaa, piti olla kalliit uudet merkkivaatteet, hieno rannekello ja upeat ulkoiset puitteet, joilla leveillä ja nostaa statustaan. Se oli tosi pihi, onnekseni oltiin molemmat sen verran nuoria, että sillä ei ollut edes mahdollisuutta alkaa elämään minun rahoillani. Tietokonettaan se rakasti eniten. Sitä en saanut käyttää kuin valvotusti, laittoi aina sen kiinni kun poistui huoneesta (samoin otti kännykkänsä mukaan jopa suihkuun, sillä oli paljon salattavaa). Kerran katselin jotain hänen koneeltaan ja samalla söin nuudeleita, vahingossa tiputin yhden parin sentin pätkän nuudelia näpäimistölle ja narsisti pillastui täysin. Olin pilannut hänen rakkaimpansa!

Mykkäkoulut kestivät pitkään, päiviä jopa. Ilmapiiri oli järkyttävä, narsisti oli poissa tolaltaan ja täynnä vihaa. En ymmärtänyt, että miten se voi vihata minua niin paljon, oltiin kuin pahimmat vihamiehet. En vielä silloin kokemattomuuttani ymmärtänyt, että meidän parisuhde oli täysin vääristyneellä pohjalla. Ei rakkainta ihmistä vihata.

Se valehteli paljon, en tiennyt että mihin sen sanomisiin voi uskoa ja luottaa, ja mihin ei. Jos huomasi, että olin ajatellut eroamista hänestä, hän kehitti valheen, jolla saisi empatiani häntä kohtaan heräämään. Teki itsestään heikon uhrin, jotta haluaisin auttaa häntä ja olla tukenaan. Käytti säälimättä hyväkseen empaattisuuttani ja kiltteyttäni. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut olleeni täydellinen uhri narsistille ja myös oppinut, että minun pitää kehittää itseäni suuntaan, jossa otan ensisijaisesti itseni huomioon ja sitä kautta jaan sitä ansaitseville ja tarvitseville rakkauttani. Silloin en vielä tajunnut olevani tärkeä, muut menivät aina edelleni.
Minun piti olla aina hänen silmissään täydellinen. Olen ollut kasvissyöjä nuoresta pitäen ja se olikin hänen lempiaiheensa. Teki päätöksiä puolestani ja sai minut tuntemaan syyllisyyttä. "Me EI voida mennä tuohon tuntemattomaan pitseriaan, koska et voi tietää onko heidän käyttämässään juustossa juoksutetta. Sinä et voi syödä sitä." Monissa muissakin vain minua koskevissa asioissa sai mut tuntemaan syyllisyyttä ja pakotti täydellisyyteen. Muuten tuli konflikti.

Traumatisoiduin pahasti tuon kaiken seurauksena ja viimeiset vuodet ovat olleet täyttä kamppailua päästäkseni takaisin elämään kiinni. Kadotin oman identiteettini ja kosketukseni itseeni. Kehonkuvani vääristyi ja seksuaaliset traumat ovat vaikeimmat. En ole pystynyt elämään täysipainoista elämää, enkä kyennyt vuosiin uusiin ihmissuhteisiin. Menetin luottamukseni miehiin ja pelot valtasivat mieleni. Narsistin paholaismainen halveksuva ilme ja se kaikki hänessä ollut pahuus ovat alkaneet muistumaan mieleeni, välillä on todella vaikeaa käsitellä sitä sisällään olevaa vihaa samalla kun paholaisnaama hyökkää alitajunnasta vasten kasvoja. Tuntuu, ettei saa rauhaa ikinä. Nyt vasta pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtämään tätä kaikkea ja kyennyt hahmottamaan tuota kaaosta kokonaisuudeksi. Olen saanut valtavasti ymmärrystä lukemalla kirjoja liittyen narsismiin ja muiden vastaavia kokeneiden kertomuksia. Mun aivot oli vuosiksi "unohtanut" kaikki nuo asiat, piilottanut syvimpään onkaloon. Elin kuin mitään pahaa ei olisi tapahtunut ja syytin ongelmistani ihan muita elämäni tapahtumia. Traumatisoitunut mieli on kyllä monimutkainen. Tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa trauma alkaa purkautumaan, sen vuoksi pystyin tämänki kirjoittamaan. Aiemmin kaikki on ollut yhtä kaaosta, enkä ole saanut mistään kiinni. Terapia on auttanut minua asian käsittelyssä.

Tämä siis toimikoon minun ajatusten ulkoistamispaikkana, lisäilen asioita jos mieleen tulee ja kirjoittelen asiaan liittyviä tuntemuksiani. Saa myös vapaasti kommentoida, jos tuntuu hyvältä ajatukselta (:

P.S. Ja ajatelkaa, tämän ihmisen molemmat vanhemmat olivat psykiatreja.

Olen paljon miettinyt, että palautuuko sitä koskaan enää normaaliksi narsistin käsittelyn jälkeen. Miten te muut olette käyneet asiaa läpi? Mulle se oli niin iso shokki, meni pitkään ennen kuin olin valmis edes myöntämään tapahtuneen itselleni. Häpeä siitä, että minulle oli tapahtunut niin ja olin sen antanut tehdä minussa tuhojaan vuosikausia. Myötätunto itseään kohtaan lienee ensiarvoisen tärkeää!

Hei,

Kokemuksissasi on paljon samaa kun mitä olen itse käynyt läpi. Itsellä lähtökohdat oli erilaiset kuitenkin. Olin ennen todella vahva, joten meni vuosia ennen kun ex-mieheni sai minut nujerrettua. Pystyn samaistumaan moniin tuntemuksiisi ja kokemuksiisi. Tuntemasi narsistihan on raiskaaja ja hänet pitäisi tuomita törkeyksistä mitä on tehnyt sinulle. Vaikka olittekin suhteessa, ketään ei voi pakottaa seksuaalisiin tekoihin.

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja onneksi olet käynyt terapiassa. Itse aloitan terapian huomenna ja toivoin todella että sillä pääsisin itsekin yli tästä kaikesta.

emptiness kirjoitti:Hei,

Kokemuksissasi on paljon samaa kun mitä olen itse käynyt läpi. Itsellä lähtökohdat oli erilaiset kuitenkin. Olin ennen todella vahva, joten meni vuosia ennen kun ex-mieheni sai minut nujerrettua. Pystyn samaistumaan moniin tuntemuksiisi ja kokemuksiisi. Tuntemasi narsistihan on raiskaaja ja hänet pitäisi tuomita törkeyksistä mitä on tehnyt sinulle. Vaikka olittekin suhteessa, ketään ei voi pakottaa seksuaalisiin tekoihin.

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja onneksi olet käynyt terapiassa. Itse aloitan terapian huomenna ja toivoin todella että sillä pääsisin itsekin yli tästä kaikesta.

Kiitos viestistäsi ja kannustuksesta! Kiva kuulla, että aloitat myös terapian. Jos terapeutti on oikeanlainen ja henkilökemiat pelaavat, niin varmasti saa tuloksia aikaan. Kunhan on rehellinen itselleen, tarttuu päättäväisesti ongelman ytimeen ja ottaa rohkeasti vastaan kaiken kumpuavan. Lämpimiä ajatuksia lähetän sinulle, olet ansainnut kaiken hyvän.

Mun on ollut kyllä vaikea hyväksyä tuota seksuaalista väkivaltaa, vähätellyt sen merkitystä, vaikka todellisuudessa se oli yksi hirveimpiä asioita suhteessamme. Pikkuhiljaa alkaa itsellenikin avautumaan todellisuus kaikkinensa. Noista tapahtumista on kuitenkin niin kauan, että ei se varmaan enää edes olisi rangaistavaa... Ehkä yritän keksiä tekosyitä ja vähättelen, eihän mulla ole edes mitään todisteita enää omaa sanaani lukuunottamatta! Koitan, josko pääsisin seksuaaliterapiaan tässä samalla, kävin keskustelemassa lääkärin kanssa siitä alkuviikosta. Toivotaan!

Järkyttävä ahdistus, pakko purkaa. Näin viime yönä unta narsistista, vannoi olevansa muuttunut mies ja leveili nykyisellä statuksellaan ja rahoillaan. Yritti saada mua taas koukkuunsa. Aikaisemmin se ei ole tullut mun uniini, kunnes muutama kuukausi sitte kaikki alkoi. Trauma alkoi purkautumaan.

Mulla ei ole nykyään mikään muu mielessä, kuin tämä ihminen ja sen tekoset. Sen vaikutus mun elämääni. Mitä se teki, miten se teki, miksi se teki. Kuinka se onnistui siinä, kun en itsekään edelleen täysin ymmärrä. Silloin kun jätin tämän ihmisen, päätin etten enää koskaan ajattele sitä, se on työnnettävä kauas mieleni pimeimpään ja syvimpään koloon, jotta pystyn jatkamaan elämääni. Jotta selviän siitä elossa. Se oli suuri virhe, tiedostan että mieleni suojeli minua, en olisi kestänyt enää. Se oli rikkonut minussa jotain niin oleellista, jotain sellaista minkä rikkoutuessa minunkin elämäni lakkasi. Lakkasin olemasta, minut heitettiin mieleni vankilaan. En osaa selittää edes itselleni ajatuksiani, en osaa jäsentää sitä massiivista kaaosta järkeväksi kokonaisuudeksi.

Unohdin sen kauheat teot vuosiksi, yritin sinnitellä tässä elämässä kiinni vailla tietoa siitä, mitä on tapahtunut. Nyt se purkautuu, ja lujaa. Olen miettinyt viime päivinä, että miltä se ihminen näytti. Olen unohtanut senkin, en muistanut siitä mitään. Pikkuhiljaa pieniä yksityiskohtia muistuu mieleen, päällimmäisenä kuitenkin sen hirviömäinen halveksuva irvistyksen sekainen hymynkare huulillaan. Mielikuva siitä on inhottava. Tulee sadistisia keloja, haluaisin deletoida sen ilkeän paskailmeen lopullisesti. Kiduttaa niin, että ei enää koskaan tule minua vainoamaan. Ja tämä tuska, loputon tuska! Tuntuu, että sisällä kiehuu. Kuin se olisi istuttanut minuun jonkun pahan siemenen, haudannut sen mun sisälle niin syvälle, etten ikinä pääsisi siitä eroon. Mutta olen vihdoin saanut hieman jo vihiä sen olemassaolosta, tiedän että saan siitä kiinni, kunnes olen täysin valmis kohtaamaan.

Välillä tuntuu, että haluaisin kohdata sen ihmisen naamasta naamaan, monien vuosien jälkeen. En enää edes muista milloin olen nähnyt sitä viimeksi. Haluaisin kertoa sille kaiken sen pahan, mitä se mulle aiheutti. Kaikki se hirveys, kuvailla sille yksityiskohtaisesti se helvetti, johon se mut pakotti kärsimään. Tiedostan tietysti, sehän kävisi vastarintaan, yrittäisi saada mua taas alistumaan. Se vaan ei tiedä, etten ole enää sama ihminen. Tällä kertaa se olisi inisevä mitätön turhimus, joka saisi saavillisen paskaa niskaansa ja joutuisi elämään sen kanssa lopun elämäänsä. Se on ansainnut kaiken sen, haluan että se saa tietää. Mun pitää kehitellä tätä ajatusta vielä ja jossain vaiheessa pistää se toteen!

Huhhuh jes!! Olen aloittanut kirjoittamaan narskulle kirjettä, siitä tulee piiiiiitkä Aikamoisia tunnemyllerryksiä asian näin perinpohjainen pohtiminen aiheuttaa minussa, mutta tunnen jo tulevan helpotuksen. Saan sanottua kaiken sen, joka on vuosiksi hautautunut myrkyttämään mua. Neutraalisti syyttelemättä (enhän halua vajota lainkaan narsistin tasolle) olen sitä laatinut ja kirjoittanut, totean vain faktat ja kerron asiat niiden oikeilla nimillä. Saapa nähdä, mitä tapahtuu! Ei sillä varmaankaan ole aavistustakaan tästä aiheuttamansa ongelman laajuudesta, enkä tiedä miten tuommoinen tyyppi suhtautuu asiaan. Ellei se ole omaa vajavaisuuttaan ja vioittuneisuuttaan ymmärtänyt, ei se tajua yhtään. Täytyy toivoa parasta, ettei se ala hyökkäilemään mua kohtaan. Ei toisaalta edes kiinnosta, tärkeintä on saada tämä omilta harteilta pois. Trauma purkautuu pikkuhiljaa, jee jee jee!

Hei Piilossa,

Aivan mahtava idea kirjoittaa kirje narsistille hänen aiheuttamastaan traumasta ja siitä, miten olet kokenut elämän hänen kanssaan. Mutta...

Narsisti ei tajua sairauttaan, eikä koskaan lähde hakemaan apua. Joten kirjeen kirjoittaminen on sinulle aivan mahtavan terapeuttista, ei narsistille mikään silmiä avaava asia.

Ihan pikku neuvona sinulle: kun olet saanut kirjoitettua koko kirjeen valmiiksi ja purettua pahan olosi, niin polta se kirje ja samalla asiat, jotka ovat tuottaneet sinulle pahan olon Todennäköisesti olet huomattavasti eheämpi tämän jälkeen! Onnea matkaan!

Narsisti ei tajua sairauttaan, eikä koskaan lähde hakemaan apua. Joten kirjeen kirjoittaminen on sinulle aivan mahtavan terapeuttista, ei narsistille mikään silmiä avaava asia.

Tiedän tämän täysin, enkä yritäkään saada hänen silmiään avattua, haluan saattaa kärsimykseni hänen tietoonsa. Aion lähettää sen hänelle joka tapauksessa, olen vuosien varrella erinäisiä kirjeyritelmiä laatinutkin, mutta tuhonnut ne. Eikä ole auttanut saamaan taakkaa pois! Ymmärrän kyllä pointtisi, olet varmaan omakohtaisesta kokemuksesta huomannut tehottomuuden. Minusta tuntuu, että tämä on nyt tehtävä, jotta saan mielenrauhan. Mun täytyy kohdata se muutenkin kuin vain omien mielikuvien tasolla, liian suuri mörkö se on ollut mun mielessä ja pelotellut mua. Olen sen tyypin takia vuosia kärsinyt ja paininut erilaisten syömishäiriöiden, persoonallisuushäiriön, masennuksen, dissosiaation ja muunkinlaisen traumaoireilun kanssa ja haluan sen tietävän, että mitä se on mulle tehnyt!

Kiitos kannustuksesta!

Hei teille jotka kirjoitelleet viestejä kiusaajillenne.
Minä tein aikoinaan saman asian. Tunsin itseni tyytyväiseksi postattuani viestini. Olin vuosia joutunut kestään pettämistä, jopa kakkosen häirintää, valehtelua, henkistä ja taloudelista hyväksikäyttöä.
Kun hän ykspäivä sitten katosi, vaikka oli juuri vannonut olevansa muuttunut mies, niin pusu ja ulos autostani luvaten tulla kotiin syömään. Enkä koskaan enää saanut häntä kiinni, vaihtoi puhelinnumeronkin.
Hän ei mielestäni antanut minulle muuta mahdollisuutta kuin kirjoittaa hänelle. Kirjoitin monta e-posti viestiä ja vanhanaikaisesti kirjeitä.
Mitäpä tuo paholainen teki. Haastoi minut oikeuteen häirinnästä hakien minulle lähestymiskieltoa.
No hänen haaste ja tuomion haku minulle valui täysin hukkaan. Oikeudessa asiat kääntyi minun eduksi, joka taas puolestaan sai hänet suuttumaan enämpi ja tekemään kaikkensa pilatakseen maineeni.

En oikein tiedä onko oikein viisasta postata mitään nuille kun ne kyllä ainakin yrittää kääntää asiat häirinnäksi. Kirjoitellahan voi paperille on hyvä purkaa pahaaoloaan, mutta postaaminen ei ehkä ole viisasta.

Tämä oli minun kokemus asiasta. Miten teillä toisilla meni? Tuliko reaktiota?

Minä tosiaan lähetin pitkän sähköpostiviestin narsistille jo yli kuukausi sitten. Kerroin rehellisesti syyttelemättä hänen tekosensa minua kohtaan, mitä se minulle aiheutti ja pohdinpa sitä vielä meidän kummankin näkökulmasta. Että miksi luulen niin tapahtuneen ja mikä sai niin epäterveen suhteen syntymään ja jatkumaan pitkään. Oltiin kumpikin kuitenkin pohjimmiltaan hylättyjä ja haavoittuneita jo lapsuudessamme, josta epäterve suhteemme sai mainion kasvualustan. Täydennettiin negatiivisessa mielessä toistemme kehittymättömiä persoonan osia. Uhrillakin on usein tiettyjä vääristyneitä piirteitä persoonassa, jonka vuoksi ajautuu vahingollisiin ihmissuhteisiin. Näin ainakin minun kohdallani. No tosiaan, eipä sieltä ole kuulunut mitään, tiedän että narsisti on lukenut viestini, mutta ei ole vastannut. Ja parempi niin, aluksi pelkäsin tuleeko sieltä minkälaista reaktiota tai hyökkäystä. Ei onneksi. Viestin lähettäminen avasi mulle ihan uusia ovia, sain järjettömän taakan harteiltani pois ja olen aiempaa paremmin pystynyt käsittelemään vaikeita muistoja ja ymmärtämään itseäni uudella tavalla.