KESKUSTELUFOORUMI

(Alla oleva narsistin näkökulmasta kirjoitettu vastaus otsikon kysymykseen pohjautuu lukemaani, kuulemaani ja kokemaani.)

Se on mahtavaa, kuin taivas maan päällä!

Hah, ei sentään, se on todella syvältä. Se on elämistä jatkuvassa pelossa ja masennuksessa. Masennuksella en tarkoita surullisuutta, vaan että tuntee itsensä niin turraksi ja paskaksi, että se sattuu fyysisesti. Ajatukset ovat niin negatiivisia, että se aiheuttaa suoranaista kipua. Välillä se menee ohi, mutta se palaa aina takaisin. Se sattuu niin perkeleesti, että se saa minut satuttamaan muita kamalilla tavoilla ilman syytä.

Narsistina minulla ei ole empatiaa!

Hahaa, taas menit lankaan, minulla on empatiaa. Jos minulla ei olisi, olisin robotti, enkä pystyisi teeskentelemään ystävääsi. Kyllä minulla on empatiaa, kaikilla ihmisillä on. Mutta minulta ei riitä sympatiaa sinulle, koska oma henkinen paskani on niin suurta. Et voi edes kuvitella sitä. Minua vituttaa nähdä onnellisia ihmisiä. Miksi he saavat olla luonnostaan onnellisia, kun itse joudun kestämään tätä. Vitut onnellisista ihmisistä, vihaan kaikkia. Jos itse olen onneton, kaikki muutkin saavat olla. En halua kokea tätä tuskaa yksin. Usein en kuitenkaan jaksa välittää paskaakaan siitä, mitä sinä tunnet, koska oma oloni on niin totaalisen paskamainen. Olen liian täynnä omia tunteitani edes huomatakseni, mitä sinä todella tunnet.

Jos olisin onnellinen, kohtelisin sinua hyvin. Aidosti onnelliset ihmiset kohtelevat muita hyvin. Se miten kohtelee muita on suora reflektio siitä, mitä tuntee sisällään. Joko alat näkemään toimintamallejani..? Sisäinen onnellisuus tuottaa hyviä tekoja, sisäinen onnettomuus tuottaa paskaa käytöstä muita kohtaan. Se on niin yksinkertaista.

Kun katkaisen sinuun kylmästi välit antamalla "silent treatmenttiä", tuntuu hyvältä, kun joku toinen kokee edes pienen osan sitä samaa tuskaa, mitä itse koen jatkuvasti. Kun ensin saavutan luottamuksesi ja sitten rikon sen, voi vitt* se tuntuu hyvältä. Arvaatko miksi? Sinä arvasit! Koska minä olen kokenut sen ensikädessä ja traumatisoitunut siitä, jo pienenä lapsena. Olin silloin vielä viaton ja hyvä. Se vainoaa minua vieläkin, ja nyt tuntuu vitu*n hyvältä jakaa tuo kokemus jonkun kanssa. Se tuska ei ole mennyt minnekään, vaikka tunteeni muuten heittelevät, ja kyllästyn helposti.. tuska kuitenkin on ja pysyy. Joko nyt alat hahmottamaan yksinkertaisen ja ilmiselvän toimintamallini?

Välillä tajuan tekoni ja häpeän itseäni. Sillonkin annan sinulle "silent treatmentiä". Pelkään että olet saanut kiinni todellisen minäni ja paljastat minut muille. En ole yhtään pahempi enkä parempi kuin kukaan teistä, mutta kun elämäni on sisäistä kidutusta, helvetillinen käytökseni vain kumpuaa minusta luonnostaan. Kuten rakastava käytös kumpuaa Dalai Lamasta. Vitt* että vihaan sitä äijää.

Haluan saada sinunkin olosi yhtä paskaksi kuin omani. En jaksa kärsiä yksin. Mutta joko arvaat. Kun olen saanut sinut, en haluakaan sinua enää. En jaksa välittää paskaakaan sinun surustasi, painu vittu*n.

Meillä narsisteilla on usein myös erilaisia addiktioita. Kehomme ei tuota samalla tavalla hyvänolon hormonia kuin muiden kehot. Addiktio voi olla alkoholi, tupakka, uhkapeli, seksi, mikä tahansa mikä vapauttaa hyvänolon hormonia edes hetkeksi. Usein addiktio on vähintään muiden ihmisten hyväksyntä, "validaatio".  Meillä narsisteilla on niin paska olo usein, että toisten antama validaatio saa olomme hetkeksi kukoistamaan. Voi vitt* sitä tunnepiikkiä, minkä siitä saa, kun minuun ihastutaan ja rakastutaan. Sanotaan, että olet ihana ja mahtava. Kun minua kadehditaan. Teen mitä tahansa sen eteen. Petän, valehtelen, mitä ikinä se vaatiikaan..

Laitan sen onnellisen ihmisen ja hurmaavan persoonallisuuden maskin päälle, jotta voin saada sinulta validaatiota. Narsistinen lähteesi, jota annat, voi kestää vain päiviä mutta myös vuosia. Kun tunnen, että lähteesi alkaa tyrehtyä, hankin uutta hinnalla millä hyvänsä. Muuten vajoan, katoan, en ole olemassa muuten kuin syvässä helvetissä itseni kanssa. Pettäminen on huippua, koska saan tuoretta lähevettä ja lisäksi näen sinun surusi, mistä saan tunteen, että olen tärkeä ja merkityksellinen.

Olet hyvä narsistinen lähde, jos et oikein tajua omaa arvoasi. Minun kanssani ehkä ensi kertaa aloit rakastamaan itseäsi, kun pommitin sinua alussa rakkaudella. Minä näen sinun arvosi. Sen jälkeen rikon sinut, et ole mitään. Vain minä voin palauttaa sinulle arvosi, millä pidän sinut koukussa loputtomiin. Rikon ja rakennan, rikon ja rakennan. Anan sinulle aina sen verran, että jäät ja olet toiveikas.

Jatkanko vielä..?

Tossa moni asia kuulosti niin tutulta tohon sisäiseen kidutukseen liittyen että tuli mietittyä olenko itse narsisti. Tosin jos elämässä käy läpi rankkoja kokemuksia kuten koulukiusaaminen, kotona henkinen väkivalta ja omien elämäntavoitteiden saavuttamattomuus, on vaikea nähdä toisten tunteita oman paskakasansa yli kuten tuossa "narsisti" kuvasi. Mielestäni tuo liittyy myös muihin mielenterveysongelmiin mutta narsisti on omiaan aiheuttamaan niitä myös muille.

Tosin myös eroja löytyy, mm. yksin on rentouttavaa olla, yksinäisenä tosin samanlaiset tuntemukset alkaa nostaa päätään jos esim avunhuudot ja muut hyväksyttävät keinot saada tukea yms jätetään huomiotta. Ja tietty tuntuu paremmalta olla hyväksytty kuin hylätty tai saada negatiivista huomiota, kukapa ei haluisi olla tärkeä jollekin? Joskus jopa tunnustus vääristä asioista satuttaa, esim "haluan tulla nähdyksi näistä asioista mutta ihmiset näkee vaan nuo piirteet mussa... en uskalla sanoa mitään koska feikkaavat sitten palautteensa saadakseen mut tuntemaan oloni paremmaksi ja sillon palaute olisi epäautenttista".
Silti, feikkaaminen muuten kuin huumorimielessä ja riippuvuussuhteiden luominen(tai semmoisessa oleminen) tuntuu loppuunkuluttavalta - mielummin jakaisi niitä aitoja kokemuksia rakentaakseen ihmissuhteensa, mutta siinä tuleekin sitten kysymys, satuttaako toinen jos olet haavoittuva?

Silti, tekisi mieli lukea lisää näitä "miltä tuntuu olla narsisti" tekstejä. Voi jos näitä voisikin kysellä narskuilta ilman että siinä olisi vaaraa tulla vedätetyksi ja pelatuksi.

Joo, tuo ei tietenkään ole autenttinen kuvaus narsistina olemisesta. Pohjasin tuota erääseen englanninkieliseen tekstiin, jonka löysin netistä, ja joka kuulosti omiin kokemuksiini nähden uskottavalta. Minun on myös tapana yrittää ymmärtää, mitä toisen ihmisen sisällä tapahtuu, ja tuntuu uskottavalta, että narsistin paha käytös kumpuaa pahasta sisäisestä olosta. Ehkä tällaisessa on vaarana "yliymmärtää", joka voi johtaa myrkyllisen ihmissuhteen jatkumiseen.

Narsistit ovat tietynlaisia ihmisaddikteja, kuten ovat myös läheis- ja rakkausriippuvaiset. Etenkin läheisriippuvuus altistaa narsistisiin ihmissuhteisiin, ja narsismi ja läheisriippuvuus kietoutuvatkin kierolla tavalla yhteen. Läheis- ja rakkausriippuvaisilla on kuitenkin ehyempi psyykkinen rakenne, joka mahdollistaa oman elämän ja siinä toistuvien haitallisten käyttäytymismallien parantumisen. Meissä monessa täällä saattaa olla läheisriippuvuuden piirteitä (mikä saa meidät joskus epäilemään itsessämme narsismia, sillä haavamme liittyvät osittain samaan teemaan kuin narsistinkin haavat).

Belle, todella hyvä teksti. En ole ajatellut asiaa tuosta vinkkelistä. Minusta teksti on uskottava ja kuvaa narsistin ajatusmaailmaa. Tällaisia kirjoituksia pitäisi saada näkyvämmin julkisuuteen.

Ehkä kuvaus ei sovi yhtä hyvin narsistien lapsille kuin alistetuille parisuhteessa.

"Yliymmärtämisestä" ei ole minun kohdalla kysymys. On kyse siitä, että nyt vuosien päästä ymmärrän exäni olleen todella karsea. Kamalampi kuin erotessa luulin. Olen onnekas, että pääsin eroon.

krassi kirjoitti: ↑29 Huhti 2020, 23:22 "Yliymmärtämisestä" ei ole minun kohdalla kysymys. On kyse siitä, että nyt vuosien päästä ymmärrän exäni olleen todella karsea. Kamalampi kuin erotessa luulin. Olen onnekas, että pääsin eroon.

Omalla kohdallani pelkään sitä, että tunnen liikaa empatiaa narsistia ja hänen tuskaansa kohtaan. Että se, että hän on omien olosuhteidensa ja traumojensa uhri, saa minut haluamaan "pelastamaan" hänet (vaikka tiedänkin, ettei se ole mahdollista). Että kun ymmärrän hänen tilansa, olen valmis auttamaan häntä, pelastamaan edes hetkittäin hänet siltä paskaltaan (ja samalla saamaan oman dopamiinipiikkini..) enkä saa häntä elämästäni.

Yritän ajatella niin, että voin tuntea häntä kohtaan tietyllä tavalla empatiaa, mutta en voi pitää häntä elämässäni, koska se käy itselleni liian rankaksi. Narsisteja ei pysty auttamaan kukaan, vaan he imevät läheisensä sinne mustaan aukkoon mukanaan.

Luin vastikään tutkimusta, jonka mukaan narsistit ovat keskimääräistä onnellisempia ihmisiä. Tämä tutkimus on ristiriidassa sen käsityksen kanssa, että narsistit olisivat pohjimmiltaan kärsiviä sieluja, mistä heidän koko alhainen käytöksensä kumpuaa.

En tiedä mikä on todellisuus, mutta huomaan olevani niin pikkumainen ja kenties myös katkera, että toivon narsistin sisimmissään kärsivän. Vaikka toisen onni ei minulta pois olekaan, niin narsistin keskivertoa suurempi onnellisuus elämässä tuntuisi vääärältä. Huomaan saavani lohdutusta siitä, että naristi on riivattu jahtaamaan "lähdettä", joka edes hetkeksi poistaa pahan ja tyhjän olon.

Aihe on mietittynäyt minua näköjään ennenkin:
https://foorumi.narsistienuhrientuki.fi ... f=13&t=918

Mitä mieltä te olette, onko narsisti pohjimmiltaan onnellinen vaiko kärsivä sielu?

Varmaan tohonkaan ei ole yhtä oikeaa vastausta vaan se riippuu narsistista. Tiedän ittekin "alentuvani" todella narsistisiin mielitekoihin silloin kun mulla on tosi paha olla joten on helppoa projisoida toi "kärsivä sielu" ajatus narsistiin. Ja huono asema yhteiskunnassa, elämän perustarpeiden vajaavaisuus ja mielenterveysongelmat ruokkivat selviytymismoodia mikä rinnastetaan narsistisiin tekoihin mutta jokainen mm. köyhä, yksinäinen, mielenterveysongelmainen tai alkoholisti ei ole narsisti. Moni on tuonut esiin mm. alkoholismin (tai jonkun muun addiktion) ja narsismin korrelaatiota ja sitä miten pahaa oloa hoidetaan addiktioilla.
Jokaisella meillä on kummiskin myös "pimeä puoli" mutta kaikki sillä puolella käyvät eivät ole narsisteja tai pahoja ihmisiä. Tulkkaan itse sitä niin että jos et voi täyttää tarpeitasi sosiaalisesti hyväksyttävillä tavoilla, silloin kuvioihin voi tulla väkivalta, manipulointi, valheet, töykeä asenne muita kohtaan ja muut äärimmäiset selviytymistaktiikat yms., terveellä ihmisellä tosin menee "tarpeeksi hyvä" raja jossain mutta narsistilla omat tarpeet ovat loputtomia ja rajoja ei ole.

Mutta sitten kun aattelee siltä kantilta ettei narsistilla ole empatiaa muita kohtaan mutta hän rakastaa itseään, silloin kun hänellä on kaikki maalliset tarpeet tyydytettyinä ja hän on selkeästi keskivertoa paremmassa asemassa, miksei hän voisi olla onnellinen? Hän tuskin siis tuntisi siinä asemassaan tuskaa esim siitä jos muut valittavat kuinka hänen valtapelinsä vaikutti heihin: hänhän voitti ja he hävisivät. Hän tosin voisi myös tuhota toisen perusteellisesti pienimmästäkin eleestä minkä hän kokee uhkana tuolle valta-asemalleen.
Tässä on välillä hankala analysoida kunnolla sillä jokainen kunnianhimoinen ja menestykseen pyrkivä ihminen ei ole narsisti. Joillekin ammatillinen menestys ja siitä tuleva validaatio on ykkösprioriteetti ja rakkaus/perhesuhteet ovat sitten vähemmän tärkeitä. Menestyvä ihminen silti jakaa sitä ansaitsemaansa hyvää läheisilleen siinä missä narsistille noi olisi enemmän vain statussymboleja. Myös kyseisten ihmisten sisäinen maailma on varmasti erilainen.

Itsekriittisempi ja jatkuvasti kilpailuun pyrkivä narsisti taasen varmana kokee tuskaa sillä vaikka hänellä olisi jo valmiiksi asiat paremmin kuin monella muulla, se ei hänelle riitä. Aina pitää olla enemmän kunnes hän on koko maailman ykkönen ja kukaan muu ei voi nousta paremmaksi. Miten realistinen tavoite tämä on? Hänen sisältään ei tule sitä "nyt on tarpeeksi hyvä" fiilistä joten hän varmaan kärsii.

Voisin kirjoittaa tosi pitkän tekstivallin tosta toiveesta satuttaa narsistia koska hän satutti sua mutta saattaa mennä osittain semmoselle aihealueelle mikä olisi foorumin sääntöjä vastaan jos joku sen väärin tulkkaisi. Toivon itsekin että maailmassa olisi joku "universaali oikeudenmukaisuus" joka ottaisi pois narsisteilta kaiken mitä he vilpillisesti saivat uhriensa kautta ja tää pohjaa puhtaasti kristilliseen kulttuuriin että hyvät ihmiset palkitaan ja pahoja rangaistaan, jokainen saa täysin saman verran ja se riittää kaikille. Noita kumminkaan ei tosiasiassa ole, jos oikeutta haluaa, passiiviset toiveet eivät auta.

En usko, että narsisti voi mitenkään olla aidosti onnellinen, mutta hänellä on kyky luoda egonsa ympärille kulissi, jossa hänen ei tarvitse sitä miettiä. Kulissin ylläpitämiseen narsisti tarvitsee muita ihmisiä, peilejä. Jos hovi joltain osin lakkaa heijastamasta narsistia onnellisena, täydellisenä ja mahtavana, narsisti hylkää ja tuhoaa rikkinäiset peilit ja jos tarvis, uusi kulissikin on pystyssä käden käänteessä.

Narsistin kulissin ylläpitäminen on raskasta. Hovin jäsenet voivat kadottaa itsensä siihen loppuelämäksi. Jotta tällainen produktio kestää vuodesta toiseen, on siihen ladattava uskomattomat määrät manipulaatiota, valheita ja väkivaltaa... Narsistin lapset eivät mitenkään voi selvitä näytelmästä ilman omia traumoja. Pohjimmiltaan narsisti on siis aika onneton hahmo, pelkkä kuori. Hän on myös todella kostonhimoinen ja vihaa kaikkia, jotka tietää totuuden hänen vammastaan.

Ihminen kenen kanssa olin 6 v suhteessa ja jossa tunnistan narsistisia piirteitä, oli usein kärttyinen, pahalla päällä, kiroili, jäykkä ja jähmeä. Hetkittäin näytti tuskaiselta varsinkin silloin, kun sai osakseen kritiikkiä/palautetta. Se piti peilata vihalla pois itsestä. Oma kokemus on, että "onnellisin" hän oli, kun sai itsetunnolleen pönkitystä mm.uuden kalliin auton myötä(voi tuota maireaa hymyä hänen istuessaan autossaan ja näyttäessään sitä ympäri kaupunkia), tai hovin pörrätessä ympärillä(varsinkin yksi ystävä pönkittää kovin egoa). Eli kun sai kehuja jostain materiasta, se oli kehu hänelle ja koki suurta onnistumisen tunnetta. Tai kun sai valloitettua naisen, varsinkin eksän jne. Tosin se auton/naisen uutuuden viehätys katoaa nopeasti=tästäkin näkyi selvästi, miten mm.ihmiset ovat hänelle samanlaisia hyödykkeitä kuin tavarat. Ja uutta kehiinhän on saatava. Se muu aika, niin noh, eipä tuo kovin onnelliselta näyttänyt. Mutta sehän johtui varmasti minusta nyt on varmasti onnellinen kun erosimme. Tai sitten sama meno jatkuu kuitenkin...