KESKUSTELUFOORUMI

Kuulisin mielelläni teiltä, jotka olette "uskaltaneet" lähteä pois huonosta suhteesta,
että mikä lopulta katkaisi sen kuuluisan aasin selän? Itse olen tilanteessa, 27 yhteisen vuoden
jälkeen, että tiedän ajatuksen tasolla, että pitää lähteä ja pelastaa itsensä. Olen päässäni
tehnyt jo päätöksen, mutta en saa konkreettisella tasolla otettua sitä askelta ulos ovesta.
Ainut pelko enää on ehkä "fear of the process", että miten se sitten tapahtuu? Minulla
on taloudellisesti asiat hyvin, hyvä tukiverkosto ihmisiä, jotka tietävät tilanteeni ja joilta
saan apua, heti kun pyydän, mutta jokin estää...
En enää jaksa uskoa siihen että itseni kohdalla se on mikään yksittäinen asia,
joku tarpeeksi paha asia, mistä saisin pontta lähteä, niitä on ollut jo tarpeeksi,
koitan kääntää ajatukset niin, että se oman pään sisäinen unelmointi elämästä, missä
saan olla rauhassa, hiljaa, minä, lopulta antaa voimaa.
Tiedän, että loppupeleissä kysymys on vain rohkeudesta ja siitä, että rakastaisin itseäni
tarpeeksi.
Kertokaa, te voimanaiset, miten saitte itsenne takaisin.

Hei Willow74,

minä olen samassa tilanteessa. Kaksi vuotta olen miettinyt, että haluan pois. Haluan oman elämän, jossa en ole kenenkään sätkynukke. Yritän kerätä rohkeutta, ja tehdä ratkaisevan siirron kesän jälkeen. Mutta pelkään niin...Itseäni etten uskalla...

En voi parisuhteista varsinaisesti sanoa mutta yleisesti mistä tahansa ihmissuhteesta tai parisuhdekokeilusta oon lähtenyt huomatessani että mielenterveys kärsii monella eri tavoin ja kykyni rakastaa itseäni on liiallisesti sidottu narsistiin. Ymmärrettävästi lähteminen on vaikeaa jos narsku on päässyt lähelle ja juurruttanut itsensä niin isoksi osaksi elämäänne ettei sen kaiken purkaminen olekaan enää yksinkertaista ja narsistien pelit tietäen "uhkana" on myös se että narsisti kuluttaa teijät loppuun, kylvää pelkoa ja sabotoi kaikki oljenkorret joilla pääsisitte vapaiksi. Ja sitten kun et pelkää enää narsistia, pelkäät itseäsi... tai siis sitä minäkuvaa minkä narsisti on teille luonut sen aidon tilalle suhteen edetessä, koska se aito minäkuva on unohtunut narsistia miellyttäessä. En tykkää termistä "narsistin miellyttäminen" koska kyse ei välttämättä aina edes ole halusta miellyttää vaan halusta saada hetkeksi omaa rauhaa narsistin reaktioilta siihen että sulla onkin oma tahto. Mutta noin yksinkertaisesti ilmaistuna.

Rakastakaa itteänne, uskaltakaa olla sen verran narsistisia että pääsette patologisesta narsistista irti. Sitten annatte ittellenne aikaa normalisoitua, vaikka epäilystä tuliskin matkan varrella. Parempi ottaa riski ja katsoa mitä tapahtuu kuin passiivisesti hyväksyä henkinen väkivalta ja iloton suhde.

Viimeinen pisara oli minulle riita, joka oli aika tavallinen. Tiesin jo narsismin aakkoset ja pidin miestäni narsistina. Jonkin aikaa olin jo asunut omasta tahdostani toisella paikkakunnalla. Meillä oli menossa on/off -suhde. Kävin miehen luona silloin tällöin. Riitamme kuitenkin jatkuivat ja pahenivat. Sitten mies kerran haukkui minut kokonaan oman virheensä takia. Syytti
minua omasta virheestään. Virhe ei ollut mielestäni edes kovin iso. Hän vain ei kyennyt myöntämään sitä. Tässä riidassa lopulta olin aivan viilipytty. Tiesin silloin, että yhteiselo oli tässä. Olin ajatuksissani aivan varma. Muutamassa päivässä keräsin ystävättäreni avulla loput tavarani ja lähdin lopullisesti.

Joskus kirjoitti: ↑02 Touko 2020, 18:34 Hei Willow74,

minä olen samassa tilanteessa. Kaksi vuotta olen miettinyt, että haluan pois. Haluan oman elämän, jossa en ole kenenkään sätkynukke. Yritän kerätä rohkeutta, ja tehdä ratkaisevan siirron kesän jälkeen. Mutta pelkään niin...Itseäni etten uskalla...

Samoin, kaksi vuotta olen nyt enemmän tai vähemmän miettinyt, tutkinut, opiskellut, oppinut ja tehnyt pään sisällä matkaa kohti sitä hetkeä että se rohkeus jostain löytyisi. Nyt kun olen sanonut kotona asian ääneen, tilanne muuttuu vaan tukalammaksi, kaikki toiveet siitä että eron vois hoitaa siististi voi unohtaa ja hän tekee siitä varmasti mulle niin vaikeeta kun vaan voi, ja se on mulla varmaan se mikä lopulta estää, sovitaan ja kaikki jatkuu niin kuin ennenkin, "käyttäydyn" eli siis myötäinen, olen hiljaa ja suostun kaikkeen kunnes jälleen esim vkl saa mut menettämään hermoni ja kaikki alkaa alusta. Tätä on nyt tehty tämä kevät ja alan olla jaksamiseni äärirajoilla mutta toisaalta lähempänä kun koskaan lopullista breaking pointia.

Erossa on erittäin tärkeää oma päättäväisyys, hyvä suunnitelma ja oma tahto. On tehtävä omilla ehdoilla ja siten kuin itselle sopii. Jos kyselee kumppanilta, ei tule mitään. Toisaalta narsisti on ihmeissään, kun osoittaa päättäväisyyttä. Kun vaihtaa oman roolinsa miellyttäjästä pomoksi, valmista tulee. Omaa järkeä on käytettävä.

Narsistilla on vain yksi käyttäytymistapa, kun olemme oppineet sen, mikään ei enää tehoa meihin. Käytetään hyväksi narsistin yllättämistä päättäväisyydellä. Provosoitua ei kannata erossa. Ei meidän tarvitsekaan provosoitua, koska narsistin temput ovat läpinäkyviä ja samanlaisia sen jälkeen, kun olemme oppineet ne. Uhrit ovat luovia, he keksivät hyvät ratkaisut.
.

krassi kirjoitti: ↑03 Touko 2020, 18:56 Erossa on erittäin tärkeää oma päättäväisyys, hyvä suunnitelma ja oma tahto. On tehtävä omilla ehdoilla ja siten kuin itselle sopii. Jos kyselee kumppanilta, ei tule mitään. Toisaalta narsisti on ihmeissään, kun osoittaa päättäväisyyttä. Kun vaihtaa oman roolinsa miellyttäjästä pomoksi, valmista tulee. Omaa järkeä on käytettävä.

Kiitos vastauksestasi, tahdon puutteesta ei kyllä voi minua tai varmaan muitakaan samassa tilanteessa olevia syyttää, tahtoa kyllä olisi. Suunnitelmakin omassa päässä jo aika lailla valmis, totetus vaan ontuu. Pakko luottaa, että kyllä se sitten tapahtuu kun olen valmis.

Samojen asioiden kanssa täälläkin painitaan. Kun alkaa se ahdistavuus , syyttely, riitely ja mollaaminen niin päättäväisesti sitä miettii että nyt saa riittää mutta kun alkaa se "hyvä" kausi niin kaikki omat päätökset pään sisällä murenee. Jospa tää nyt kestäisi vaikka tietää kokemuksesta, ettei se kestä. Jotenkin on omat voimatkin ihan loppu alkaa edes koko ero prosessiin. On omakotilainat, lapsi jne. Toisaalta tunnen sisimmässäni että se viimeinen pisara häilyy jo edessäni, mikä tuo vähän voimaa itselleni etten ole mikään sätkynukke. Mieheni kanssa juteltiin viikko sitten pitkään (humalassa) ja hän ihan suoraan myönsi olevansa narsisti ja kaikkeen mitä sanoin narsismista , hän myönsi käyttäytyneensä noin. Hän manipuloi ja häntä ei kiinnosta yhtään jos näkee toisen kärsivän yms. Puhui kyllä terapiaan menosta ja se voisi olla hyvä juttu. En jaksa uskoa toteutukseen. Jotenkin koko keskustelusta jäi päällimmäisenä mieleen kun hän sanoi että tälläinen hän on eikä muuksi muutu. Niin onko se sitten mun elämän kannalta arvokasta....

LiianRikkiHajoamaan kirjoitti: ↑04 Touko 2020, 11:02 Samojen asioiden kanssa täälläkin painitaan. Kun alkaa se ahdistavuus , syyttely, riitely ja mollaaminen niin päättäväisesti sitä miettii että nyt saa riittää mutta kun alkaa se "hyvä" kausi niin kaikki omat päätökset pään sisällä murenee. Jospa tää nyt kestäisi vaikka tietää kokemuksesta, ettei se kestä. Jotenkin on omat voimatkin ihan loppu alkaa edes koko ero prosessiin. On omakotilainat, lapsi jne. Toisaalta tunnen sisimmässäni että se viimeinen pisara häilyy jo edessäni, mikä tuo vähän voimaa itselleni etten ole mikään sätkynukke. Mieheni kanssa juteltiin viikko sitten pitkään (humalassa) ja hän ihan suoraan myönsi olevansa narsisti ja kaikkeen mitä sanoin narsismista , hän myönsi käyttäytyneensä noin. Hän manipuloi ja häntä ei kiinnosta yhtään jos näkee toisen kärsivän yms. Puhui kyllä terapiaan menosta ja se voisi olla hyvä juttu. En jaksa uskoa toteutukseen. Jotenkin koko keskustelusta jäi päällimmäisenä mieleen kun hän sanoi että tälläinen hän on eikä muuksi muutu. Niin onko se sitten mun elämän kannalta arvokasta....

... sepä se, että kun on niin henkisesti JA fyysisesti väsynyt, niin ajatuskin siitä, että siihen eroprosessiin pitää ryhtyä tuntuu toisina päivinä täysin ylivoimaiselta. Että kun en osaa edes päättää mitä puen aamulla päälleni, niin miten musta on tekemään noin isoa loppuelämän päätöstä? Ja tiedän jo tässä vaiheessa, että kaiken joutuisin hoitamaan yksin. Meillä on myös yhteinen omakotitalo, mutta olen päättänyt, että pitäköön sen, en aio siitä ruveta taistelemaan. Minun mieheni on siis narsisti/alkoholisti, ja hänhän siis on siinä uskossa, että puhun erosta koska hän ei lopeta juomista, ei enää siihen itsenäisesti kykene, mutta ei ole valmis lähtemään hoitoonkaan. Viimeksi eilen sanoin hänelle, että lähdetkö hoitoon, jos siitä riippuu meidän yhteinen tulevaisuus? Että silloin voisin vielä antaa mahdollisuuden. Mutta vastaus oli vain, että ei taida pystyä. Totesin vaan, että jos sinä et pysty tekemään mitään niin sitten minun on pystyttävä. Näin ei voi jatkua. Todellisuudessa olen ymmärtänyt nyt viimeisen parin vuoden aikana, että alkoholismi on vain seuraus, eikä lopulta se suurin ongelma. Vaikka hän pystyisi lopettamaan, en usko, että hän ihmisenä muuksi muuttuisi.
Hirveän tärkeää olisi päästä vaikka hetkellisesti pois omasta maailmastaan, että näkisi, että on muunlaistakin todellisuutta. Että ei näe metsää puilta ja siihen turtuu. Niin kauheaa kun se onkin niin siihen kaikkeen väkivaltaan tottuu. Mulla mahdollisuudet siihen on olemattomat, koska mieheni on todella kontrolloiva ja omistushaluinen, mutta aina silloin tällöin se onnistuu, kun on valmis maksamaan siitä "hintaa" ja niinä hetkinä näkee oman elämänsä aivan toisin silmin. Ja tuokin mitä miehesi tekee, kuin myös omani, että luvataan muutosta (futurefaking) ja esitetään "ymmärrystä", on vain osa sitä peliä mitä pelaa. Ja mieheni on sanonut minulle nuo täsmälleen samat sanat, että ota tai jätä. Niin ylimielistä marttyyrimaista käytöstä, että ei mitään rajaa.
Itse katselin juuri asuntoja, yhtä paljon kun viha, sääli, pettymys, ymmärrys ja väsymys motivoi mua eteenpäin kohti mun parempaa elämää, niin tekee tollaiset unelmat ja haaveet siitä mitä voisi olla. Hyvä ajatusleikki on, että mitä menetät jos jäät, ja mitä voisit saada jos lähdet. Saatko elämältäsi nyt sen mitä ansaitset ja haluat? Minä en ainakaan saa. Ja tänä päivänä jo osaan sitä haluta itselleni.
Kiitos vastauksesta. Lisätään listaan mitkä auttaa eteenpäin, verraton vertaistuki!