KESKUSTELUFOORUMI

Oma vanhempani on suhteessa henkilöön, joka on osoittanut käytöksessään vahvasti narsismiin viittaavia piirteitä. Olen itse vasta itsenäistymisen partaalla. Äitini suhde alkoi erittäin nopeasti, ja sitä on nyt kestänyt n. 8 kk. Alussa tämän henkilön puolelta tuli vahvaa viettelyä, ylistämistä ja kehua. Viestejä äidilleni oli kirjoitettu novellimaisen kauniisti, jossa kuvailtiin äitini ulkoisia piirteitä ja kuinka hän niitä ihailee. Äidin kumppani oli ollut parissa suhteessa lyhyellä tähtäimellä, ja jättikin oman ex-kumppaninsa äitini takia.

Nopeasti, noin kuukauden tuntemisen jälkeen tästä seurasikin muutto yhteen, aivan siitäkin käytännön syystä että äitini vuokrasopimus oli loppumassa. Äitini oli tuossa vaiheessa jo stressaantunut ja loppu aiemman elämäntilanteensa seurauksena, joten uuden kumppanin järjestämä asuminen tuntui silloin hyvältä ratkaisulta.

Nopeasti uudessa kumppanissa alkoi kuitenkin ilmenemään varoittavia piirteitä. Olen itse vasta itsenäistymisiässä oleva täysi-ikäinen, joten asuin osaksi vielä täällä äitini uudessa kodissa. Uusi kumppani ei sietänyt äitini puolelta eriävää mielipidettä, ja mykkäkouluja oli usein. Äitini on aiemmin ollut kiltti ihminen, jopa hienoiseen hyväuskoisuuteen saakka. Nyt hän olikin uudessa tilanteessa, jossa hän löysi itsensä lepyttelemässä ja anteeksipyytelemässä päivästä ja viikosta ja kuukaudesta toiseen. Kumppani kyseenalaisti äidin käytöstä jatkuvasti.
Käytös ei ollut yleisen moraalikoodiston vastaista, vaan nimenomaisesti kumppanin omien halujen vastaista. Kumppani ohjeisti äitiäni usein. Minun korvaani se kuulosti kuin puheelta pikkulapselle: ''X, onko tämä nyt sun mielestä reilua?'' Ja tiukka katse silmiin, pieni kulmienkohotus ja hymy. Hälyttävää alkoi taas olla se, että vaikka uutta kumppania en mitenkään yrittänyt alussa poissulkea suhteessa äitiini, hän saattoi erittäin nopeasti menettää hermot siihen että jos olimme kolmistaan jossain ja minä ja äitini keskustelimme pienen aikaa ilman että uutta kumppania otettiin aktiivisesti mukaan (esimerkiksi kysymällä häneltä kysymyksiä) , hän menetti malttinsa ja lähti. Sanotaan tähän vielä, että äidin kumppani on erittäin ulospäinsuuntautunutta sorttia.
Pikku hiljaa hän alkoi myös puuttumaan minun toimintaani. Hänen tullessa kotiin hän alkoi äidilleni valittaa siitä, että minun alkanut ruoanlaittohetkeni ei sopinut hänelle. Myös pikkusisarukseni toiminta, kuten sähkönkäyttö häiritsi pahanpuhumiseen asti. Hänen mielestään kaikkien pitäisi syödä hänen ruokaansa, ja samalla hän kuitenkin jatkuvasti valitti siitä, kuinka käyttää pienipalkkaisen työnsä viimeisetkin rahat ruokaan. Sanottakoon, että näistä järjestelyistä ei ollut mitään sopimusta, ja noudatan erikoisruokavaliota. Kumppanilla on myös itsellään verrattain erittäin monta pientä lasta.

Monesti myös huomasin, että jos olimme ääneen puhuneet äitini kanssa jostain kahdenkeskisestä aktiviteetista, esim. leivonnasta, olikin kumppani nopeasti lapsensa kanssa tekemässä juuri tätä aktiviteettia, ja ottanut ohjat haltuunsa. Näiden insidenttien jälkeen myös minun välini kumppaniin viilenivät ensimmäistä kertaa. Tunsin todellista surua siitä, kuinka äitiäni kohdeltiin. Kumppani etsi minut sosiaalisessa mediassa, ja alkoi pommittaa siellä. Kertomuksiin kuului mm. kuinka hän on ''pelastanut'' äitini, ja muokannut hänen luonnettaan parempaan suuntaan. Hän ei kuulemma ole enää niin kiltti kuin aikaisemmin - äidilleni oli opetettu, ettei kaikkea saa hyväksyä. Kuitenkin, suhteessa kumppaniin, äitini täytyi aina olla myötäilevä.

Suuren kontrastin tilanteeseen aiheutti myöskin se, että kumppani oli äitiäni monta vuotta nuorempi,ja aivan eri elämäntilanteessa. Koen, että olen saavuttanut avoimen puheyhteyden äitiini aiempien vaikeiden perhetilanteiden myötä, ja hän sanoikin minulle moneen kertaan, ettei halua mitään uusiperhe-elämää (vastoin kumppanin toiveita) siitä huolimatta, että he asuivat yhdessä ja olivat yhdessä. Lisäksi hyvin aikaisessa vaiheessa äitini myönsi olevansa riippuvainen uudesta kumppanistaan. Kumppani vaati äitiäni osallistumaan lastensa harrastusmenemisiin, ja kieltäytymisestä seurasi uhriutuminen ja mykkäkoulu. Kumppanin ex-kumppanin kotiin täytyi myös mennä velvollisuudesta hoitamaan lapsia, silloin kuin kumppani ei sitä itse jaksanut. Äitini oli muuttanut pienelle paikkakunnalle, joka oli kumppanin kotipaikkakunta, ja isommissa kaupungissa lähettyvillä ei saanut ''huidella''. Kumppani lyöttäytyi myös aina mukaan, äidin kaikkiin mahdollisiin menoihin ja halusi, että äidin ystävistä tulee ''heidän yhteisiä ystäviä.' Työpaikkakin oli sama. Mitään omaa elämää ei siis saanut olla.

Äidilläni on ollut epävakaa-taustaa. Olin itse yrittänyt huomauttaa äitiäni siitä, että minusta tuntui kilpailuasetelman syntyneen suhteessa äitiini. Olin itse valmis antamaan tilaa äitini ja uuden kumppanin suhteen kukoistukselle, mutta suhteen erittäin nopeasti kasvanut intensiteetti ahdisti. En kuitenkaan ajatellut siinä olevan mitään epänormaalia, sillä äitini oli toiminut samoin myös aiemmissa suhteissan.

Keväällä kaikki kärjistyi. Huomasin uusia piirteitä äidin kumppanista. Kotiin tullessaan kumppani saattoi kylmästi todeta, että ''ompas täällä väsynyt tunnelma.'' Sen jälkeen alkoi tenttaus siitä, mitä äitini oli päivän aikana tehnyt, ja onko tehnyt riittävästi. Kumppani sai aina määritellä ilmapiirin omaa tunnetilaansa vastaavaksi. Muut talouden jäsenet joutuivat aina varomaan, ja aistimaan ilmapiirin turvallisuutta. Tuossa vaiheessa äitini oli uupumuksen takia poissa töistä. Todettakoon vielä, että äidilläni on huomattavasti kumppaniansa parempi palkka, eikä menoja heidän välillään jaettu koskaan, erillisistä vuokrasopimuksista lähtien.

Aina kun kumppani oli huonolla tuulella, ei sanaakaan saanut sanoa. Mitään empatiaa ei kuitenkaan muiden tunteille löytynyt. Kumppani saattoi alkaa manipuloivasti esittämään ylipirteätä ja huomioimatonta, jos huomasi äitini tunnetilassa laskua. Jos äidilläni ei tehynt mieli vastata kumppanille, jonka retoriikka oli manipuloivaa melkein koko kotonaoloajan, saattoi hän jäädä odottamaan vastausta ''no äläs nyt, vastaa'' tai vastaavasti suuttuessaan uhata, että ''älä X kuvittele koskaan että palaisin enää kotiin''. Kumppani tiesi, että äitini oli hänestä riippuvainen. Toisaalta kumppani oli riippuvainen myös äitini huomiosta ja vakuuttelusta. ''Enks mä ookki tosi empaattinen, y, x, mitä vielä.'' Kavereidensa tapaamista äitini joutui tekemään salassa.

Monia tulenarempiakin tilanteita on mahtunut, mutta niitä en jaksa edes miettiä. Viimeisen kuukauden aikana on selvinnyt, että kumppani on uhannut äitiäni todella painavilla uhkauksilla, jos äitini eroaa. Kumppani on mm. äänittänyt äitini puhetta, ottanut yhteyttä äitini sukuun ja yrittänyt saada puolelleen, sekä usuttanut omat ystävänsä äitiäni vastaan. He eivät enää asu yhdessä, mutta kumppani uhkaa levitellä äitini asioita julkisesti, ja pahimpia uhkauksia äitini ei ole edes uskaltanut kertoa.

Kumppani on haukkunut minua todella monilla eri nimityksillä, niin äidillenikin kuin minulle kasvokkain. Hän on kaivanut puhelinnumeroni, ja minusta tuntuu, että kun estän hänet yhdessä paikassa, tulee hän esiin toisessa. Hän on myös käskenyt äitiäni katkaisemaan välit minuun. Kumppani näki minut viimeiseksi osa-alueeksi, jota hän ei voinut hallita äitini elämässä ja se häiritsi häntä suuresti. Monesti, jutellessamme äidin kanssa arkisista asioista puhelimissa, kumppani oli selvästi huomaten aivan äidin vieressä. Puhelimen läpi kuului kuiskauksia, ohjeita ja kommentteja. Niissä tilanteissa, joissa kumppani ei ollut aivan äitini vieressä, kuunteli hän silti äitini puheluita erittäin tarkasti. Tämän tiedän siitä, että hän on itse argumentoinnissaan korostanut, että hän on kuunnellut äitini puhelut - hän tietää, mitä äitini oikeasti ajattele. Hän halusi korostaa ylivaltaansa sekä tiedollisesti, että kaikilla muillakin osa-alueilla. Sitä hän ei kuitenkaan tullut ajatelleeksi, että monesti äitini joutui myöntymään kumppanin ideoihin (mm. yhteisen asunnon ostosta), vain, jotta ei suututtaisi kumppania.

Silloin, kun äitini oli tuntenut kumppaninsa 5 kk ajalta, kumppani halusi ostaa äitini kanssa asunnon oman ex-kumppaninsa ja lastensa toisen kodin välittömästä läheisyydestä. Samaan aikaan äitini oli katsellut asuntoja yksin, itse ostettavaksi, mutta tätä hän ei uskaltanut kertoa.

Minulle ''sivullisena'', on ollut vaikeaa seurata vierestä. Olen onneksi pystynyt pysymään sinänsä etäällä, etten ole ollut äitini kodissa. Koko tämän ajan, kumppani on puhunut minusta pahaa äidilleni, ja viestipommitusta äidilleni tulee monia kymmeniä päivässä. Myös silloin, kuin he asuivat yhdessä. Lisäksi monia valituksia siitä, jos äitini ei ole vastannut puhelimeen.
Äitini alkaa pikku hiljaa heräämään tilanteeseen, viimeisenä niittinä kuulemma tuo rikosilmoitus minusta. Olen siitä ikionnellinen. Olen jo keväällä ollut niin loppu, että sanoin äidilleni akuutin tilanteen ollessa päällä kumppanin kanssa, etten enää jaksa. Sanoin, että joudun asettamaan itseni huomattavasti etäälle, jos tilanne kumppanin kanssa jatkuu. Kumppani oli tässäkin keskustelussa paikalla, sillä hän ei suostunut poistumaan huoneesta pyydettäessä.

Äitini alkaa pikku hiljaa heräämään tilanteeseen, viimeisenä niittinä kuulemma tuo rikosilmoitus minusta. Olen siitä ikionnellinen. Olen jo keväällä ollut niin loppu, että sanoin äidilleni akuutin tilanteen ollessa päällä kumppanin kanssa, etten enää jaksa. Sanoin, että joudun asettamaan itseni huomattavasti etäälle, jos tilanne kumppanin kanssa jatkuu. Kumppani oli tässäkin keskustelussa paikalla, sillä hän ei suostunut poistumaan huoneesta pyydettäessä. Äitini oli tuossa tilanteessa vielä niin kiinni suhteessa, ettei oikein nähnyt selvästi. Hän sanoi, että minun ehtoni olivat kohtuuttomia. Ei kuitenkaan otettu huomioon sitä, että minut itseni oli ajettu niin totaalisen loppuun eri osa-alueilla, että tunnekontrollini oli sekaisin, näin painajaisia, lohtusöin, muistini oli huono. Olin totaalisen tärisevä, ja ylikierroksilla koko ajan. Silti oli kohtuutonta, että minä olisin vienyt itseäni etäämmälle. Olin siis käytännössä vaadittu, ikäni aiheuttaman taloudellisen riippuvuuden vuoksi, pysymään tässä tilanteessa niin pitkään, ja odottaa sitä päivää kunnes äitini lopullisesti huomaisi kumppanin käytöksen. Hetkittäin oli pilkahduksia siitä, kun äitini oli saanut tarpeekseen. Nopeasti, tilanne palasi kuitenkin aina vanhaan. Äitini sietokyky oli selvästi kasvanut, ja tilanteesta oli tullut uusi normaali. Ei ollut enää tietoa muusta.

Viimeisiä pisaroita oli se, kun sain tuota hetkeä edeltäen hysteerisen itkukohtauksen kumppanin tullessa äitini kotiin. Yritin tietysti tämän reaktion saadessani vetäytyä rauhaa, mutta kumppani seurasi sinne ja ei suostunut lähtemään moneen tuntiin. Olin tuntenut turvattomuutta, ja pyytänyt äidiltäni ettei kumppani tulisi äidin kotiin sen parin päivän ajan kuin siellä vietin. Olin tuossa tilanteessa vielä vuokralaisena talossa osallistumassa vuokraan, kumppani ei. Tähän itkuun kumppani totesi äidilleni, että nyt sinun lapsesi yrittää manipuloida sinua. Tajusin, että hänelle tämä kaikki on vaan peliä. Minulle ei koskaan tullut mieleen, että tuollaisiakin manipuloinnin mahdollisuuksia on olemassa.

Äitini on nyt irrottautumisvaiheessa. En ole ollut yhteydessä äitiini, sillä huomasin, että äitini oli liian riippuvainen, ja lähellä kumppania, huomatakseen kumppanin väärän käytöksen. Halusin myös itse osoittaa, että en puutu äitini elämään enää millään tavalla. Kumppani on kutsunut minua jo pitkään narsistiksi, ja vaatinut äitiäni ''laittamaan minut ruotuun.'' Tuntuu, että minuuteni on murskattu. Monesti, kun yritin näitä kumppanin väärinkäytöksiä osoittamaan, äitini vihastui minulle siitä, että ''yritän hallita hänen elämäänsä.'' En ole koskaan kehoittanut itse äitiäni edes eroamaan. Olen itse käyttänyt kumppanista samaa ilmausta pari kertaa, en tosin koskaan kumppanille vaan äidilleni. Tavoitteena osoittaa kumppanin käytös. Tästä kumppani on tehnyt rikosilmoituksen minusta. Olen itse ollut liian väsynyt tekemään hänestä mitään, vaikka perusteita olisi paljon. Haluaisin tosissani vaan unohtaa koko tämän ajan. Äitini on kutsunut itse kumppania myöskin samoilla ilmauksilla, ja olen itse pyytänyt kumppanilta omaa toimintaani anteeksi. Tuntuu, että manipulaatiossa minusta on pyritty maalaamaan tietynlaista ihmistä, ja passiivis-aggression ja provokaation keinoin minusta on saatu tunnereaktio. Kumppanin aggressiivinen ja lapsenomainen käytös oli niin johdonmukaista, että ajattelin sen olevan normaalia. Puolen vuoden ajan ajattelin, että kumppani on vaan erityisen vahvaluontoinen ja - tahtoinen ihminen, ja myös äitini selitti asiaa samalla tavalla.

Kumppani on totetuttanut uhkauksiaan. Tämän lisäksi myös uhannut äidilleni tappaa itsensä, jos äitini eroaa. Äitini mukaan hän on jo levitellyt juoruja äidistäni, käynyt käsiksi, varastanut. Pahinta tässä on se, että olen tajunnut, etten voi loputtomasti auttaa äitiäni. Olen sanonut, että tuen häntä täysillä ja yrittänyt ohjata avun piiriin. Pelottaa, että äitini ei jaksakaan lähteä, vaikka on minultakin pyydellyt anteeksi kumppanin käytöstä, ja sanoo nyt näkevänsä kirkkaasti. Huomaan, että äitini on vielä osin kumppaninsa lannistama. Hän enemmänkin itse pelkää sitä, että tulisi häpäsityksi kumppanin mustamaalaamisen takia, eikä huomaa sitä, että tämä ihminen tekee siinä rikoksen. Tuntuu, että hän on häpeissään siitä, että oli niin ''typerä'', että koskaan lähti tuon ihmisen matkaan. Olen sanonut hänelle, että ei ole sen ihmisen vika, joka elää liian lähellä toista nähdäkseen kirkkaasti, vaan sen, joka siinä lähellä käyttää toista häikäilemättömästi hyväksi. Äidilleni ei ole koskaan tullut mieeleen uhata kumppania. Vaikka kumppani on käynyt pahoinpitelemässä ja huutamassa äidilleni, avaa hän silti velvollisuudesta oven hänelle aina.

Kumppani on ollut uhkaava myös teini-ikäiselle sisarukselleni. Äitini on soittanut poliiseja ja lastensuojeluilmoituksia on seurannut. Aina jälkikäteen äitini on kuitenkin vähätellyt näitä tilanteita. Sisarukseni on yrittänyt selvitä tilanteesta sulkeutumalla koko kevääksi huoneeseensa, ja äiti aina tulkitsi tätäkin käyttäytymistä niin, ettei sisarusta haittaa kumppanin käytös, eihän hän siitä ole valittanut.

Olen itse ollut ajoittain erittäin rikki tästä. Tuntuu, että kehoni on jatkuvassa hälytystilassa. Säikähdän pienimpiäkin yllättäviä ääniä. On vaikeaa jaksaa ponnistaa omaan elämään, vaikka sitä jo kovasti haluankin. En ole mikään pyhimys todellakaan, mutta olen pyrkinyt tekemään hyvää ympärilläni. Puhtaasta pyyteettömyydestä koitin kumppanin lapsillekin järjestellä anonyymisti joululahjoja joulupuukeräyksestä, kun kumppani valitti varojensa vähyyttä. Lapsille olin aina ystävällinen ja antelias. Huomaan, että itsellenikin tulee nyt tarve todistella, että en nyt tässä ole se narsisti. Olen aivan sekaisin ja haluaisin toipua, mutta se ei onnistu nin kauan kuin äitini on yhteydessä / riippuvuudessa kumppaniinsa, vaikka yrittääkin siitä kovasti pyristellä pois. Itse taas tarvitsisin kipeästi myös äitiäni tukemaan itsenäistymistäni. Tuntuu, että tässä on umpikuja, joka ei vaan selkene. Tähän pariin kuukauteen, jota tätä ''erokautta'' on mahtunut myös tunne siitä, että äitini on halunnut pyörtää eropäätöksensä. Ymmärrän, että se vie hänelle aikaa mutta olen samalla huolissani siitä, että alkaako äitini uskomaan kumppanin syyllistyksiä ja alistumaan hänelle. Olen huolissani myös äitini erittäin suppeasta turvaverkosta. Sukulaisetkin ovat kaikonneet, koska kyseessä oli suhde samaa sukupuolta olevaan henkilöön ja tätä he eivät voineet hyväksyä.

Monet tärkeät hetket ovat jääneet välistä. Äitini täytti merkittäviä pyöreitä vuosia, enkä pystynyt menemään juhliin paikalle. En pystynyt esittämään sukulaisille ja ystäville, että kaikki olisi hyvin ja olla osana ''edustamassa'' perhettä. Olin väsynyt kulisseihin, ja valmiiksi kamppaillut vakavan masennuksen kanssa. Näitäkin juhlia suunniteltaessa kumppani halusi sanella äidilleni reunaehdot toteutustavasta. Kumppani värväsi myös heti itsensä ja lapsensa pääjärjestäjiksi - ja kas vaan, minut oli työnnetty syrjään heti alkajaisiksi.

Minulla on jo taustalla lapsuudesta käsiteltäviä asioita, joiden osalta olenkin ollut avun piirissä. Äitinikin terapiaresurssit on valitettavasti myös käytetty loppuun, vaikka hän tarvitsisi myös voimaantumista ja tukihenkilöä. Tunne siitä, että on itse tulossa hulluksi kuin kukaan ei ymmärrä, on riipaiseva. En tiedä, onko äidilläni tässä oikeasti ulospääsyä. Toivon ja rukoilen, että on. Surullinen ja haikea olo on myös siitä, että lähes kaikki äitini suhteet ovat olleet erittäin vaikeita. Hän ansaitsisi niin paljon hyvää, jota hän ei edes uskalla olettaa itselleen. Hän ansaitsee kumppanilta aitoa ymmärrystä, pyyteetöntä tukea, sitoutumista, hellyyttä, läsnäoloa, naurua.

Kaikessa oli aina kyse kumppanista, hänen lapsistaan, kumppanin ystävistä, kumppanin ex-kumppanista, kumppanin ex-kumppanin uudesta kumppanista. Kaikki se valehtelu, manipulointi, painostus, teeskentely, jännitteisyys, itseihailu, aggressio, ymmärtämättömyys.

Alan pikku hiljaa nähdä, mitä jää jäljelle.

Ensiksikin, onpa hienoa törmätä toiseen läheisen näkökulmaan. Itsekin olen ensisijaisesti uhrin läheinen.

Sanoisin sulle, että ensisijaisesti huolehdi omasta hyvinvoinnistasi. Itse olen ollut samantapaisesta syystä tosi murskana ja vähitellen olo on parantunut. Sitten kun olet paremmassa kunnossa, voit halutessasi yrittää saada äitiäsi ymmärtämään epäbalanssista vinksahtanutta hyötysuhdetta, joka on epäterve. Mutta äitisi ei ole sinun vastuullasi. Ymmärrän huolesi hänestä koska hän on sinulle tärkeä. Ja etenkin huolen sisarestasi. Siinä sulle syy hoitaa itseäsi hyvinvoivaksi. Happinaamari itselle ensin. Sitten pystyt auttamaan muiden naamareiden kanssa.

Toivoa on. Voin sanoa omasta kokemuksesta.