KESKUSTELUFOORUMI

Kävin muutamia vuosia sitten psykiatrin tapaamisissa vakavan masennuksen takia. Minulla oli todella vaikeaa päästä sängystä ylös aamuisin, ja saada itseäni edes näihin tapaamisiin. Kun tapasin kyseisen lääkärin ensimmäisen kerran, tein hänelle selväksi sen, että tämä oli yksi todella iso asia, johon tarvitsin apua, ja varoitin häntä siitä, että perun joskus menoja viimehetkellä.

Alussa lääkäri oli todella mukava ja olin iloinen, että olin vihdoinkin saanut kunnon psykiatrin. Alussa hän kertoi itsestään sanoen, että se oli vain reilua, sillä jos minä tulen puhumaan henkilökohtaisista asioistani hänelle, niin minulla on oikeus tietää, kenelle puhun. Heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen halusin nähdä häntä uudestaan. Hän puhui niin ystävällisesti, kehui kuinka rohkea olen, halusi ihailla piirrustuksiani ja kirjoitti minulle pitkän sairausloman.

Vaikka oli edelleen todella vaikea päästä ylös ja löytää motivaatio edes pukea päälle ja astua ovesta ulos, halusin mennä tapaamaan häntä säännöllisesti. Silloin en tajunnut ensimmäistä varoitusmerkkiä, kun hän kerran sanoi minulle "No ei se näköjään kovin vaikeaa ole, pääsithän nytkin paikalle?"

Seuraavilla kerroilla paikalle pääsemisestä tuli yhä vaikeampaa, ja huomasin kuinka tämä psykiatri aina hyvin passiivis-agressiivisesti torui minua siitä. Kuinka hän joutui istumaan tunnin tekemättä mitään, ja kuinka vein aikaa muilta potilailta, jotka halusivat tulla paikalle, koska kehtasin perua tapaamisen samana aamuna. Minua inhotti jo alunperin todella paljon peruuttaminen, ja hänen sanansa eivät auttaneet asiaa, inhosin itseäni vielä enemmän. Tämä johti noidankehään, jossa tämä itseinho lukitsi minut vielä voimakkaammin sängyn pohjalle, joten paikalle meneminen muuttui yhä vaikeammaksi.

Lopulta psykiatri ehdotti, että alkaisimme viestittelemään sähköisesti. Suostuin tähän, sillä se helpotti oloani huomattavasti. Hän antoi minulle paljon "tehtäviä" ja määräajat niiden palauttamiseen, sillä "paraneminen on kuin opiskelua". Huomasin nopeasti, kuinka hänen vastauksensa olivat aina samanlaisia. Hän puhui itsestään todella paljon, jaksoi aina muistuttaa omista saavutuksistaan ja projekteistaan, ja lähetti minulle jopa kerran raakaversion kirjasta, jota oli kustantamassa, sanoen, kuinka "kaltaiseni taiteen ystävä varmasti ymmärtää sen sisällön". En ajatellut asiaa sen kummemmin, vaikka minua hämmensi ja alkoi ahdistaa se, miten hän aina onnistui kääntämään keskustelun aiheet itseensä, eikö niitä potilaan ongelmia pitäisi käsitellä? Hän jopa kertoi oman tarinansa mielenterveyden kanssa kamppailusta, ja sanoi, että "jos hän pystyy parantumaan, niin kuka tahansa pystyy". Hän myös loukkaantui helposti, jos hänen keksimänsä liikunta ja nukahtamis-harjoitukset eivät toimineen, syy ei ollut niissä, vaan minussa. Minä vain tein ne väärin tai en yrittänyt tarpeeksi. Ja tietysti uskoin häntä.

Lopulta oloni paheni niin paljon, ettemme puhuneet pariin kuukauteen. Olin sopinut tapaamisen syntymäpäivänäni, sillä tarvitsin uuden lääkärintodistuksen. En kuitenkaan päässyt paikalle, joten hän soitti minulle. Itkin puhelimessa, ja kuuntelin hänen kertovan, kuinka tuli toimistolle turhaan ainoastaan minun takiani ja miten hän "ei voi auttaa minua, jos en itse halua parantua". Hän kieltäytyi kirjoittamasta todistusta ja pyysi, että kirjoittaisin hänelle sähköpostitse, kuinka olin voinut viime kuukaudet.
Joten sen tein. Vuodatin aivan kaiken siihen viestiin, jopa asioita, joita en ollut koskaan kertonut yhdellekään lääkärille.

Seuraavana suoria otteita siitä viestistä, jonka hän kirjoitti minulle takaisin (henkilökohtaiset asiat leikattu pois yksityisyyden vuoksi);

"Jos ihminen haluaa sairastaa, hän sairastaa. Ehdotin Sinulle toisenlaista taktiikkaa. Sinä jatkat omalla taktiikallasi. Mikään tilannetta kohentava ei kelpaa. Siinä on se riski että ongelmat vähenevät. Mitäs sitten?" -- "Niin kauan kuin oireilu on Sinulle tärkeä kommunikoinnin väline, surkeuksista kertominen jatkuu, ja tietysti teet traagisia kuvia. Manipuloit näillä menetelmillä." -- "Nykyään käytät henkistä kapasiteettia oireilun tehostamiseen ja vakuutteluun. Hyvä elämä tällaisen vaihtoehtona ei ole kauheaa." -- " Itsesäälissä rypeminen pilaa hyvän elämän." -- "Älykäs ihminen oppii olemaan uskomatta omiin valheisiinsa. Tyhmien kanssa minä en hyvin pärjää. Onneksi tyhmät löytävät tyhmät lääkärit, ja peli jatkuu." -- "Valittamisesi ja itsemurhajutut ohitan. Anteeksipyytelyt ohitan – vain sanoja. Sellaiset on tarkoitettu syyllistämään, aiheuttamaan ahdistusta vastaanottajassa. Siihen lankeavat sukulaiset tai vertaiset. Ja peli jatkuu."

Yritin itsemurhaa sinä yönä. Onneksi nukahdin kylpyhuoneeseen. Nyt minulla on kamala lääkärien pelko. En saa sellaista hoitoa, jota tarvitsen, sillä en uskalla kertoa enää kenelekään siitä totuudesta, joka minua oikeasti vaivaa. Uskoin kaiken mitä hän sanoi, sillä kyllähän ammattilaisen pitäisi tietää. Hänhän oli itse kertonut minulle, kuinka upeaa työtä oli tehnyt ja kuinka monta elämää oli pelastanut. Vasta vuosia myöhemmin kun törmäsin aiheeseen, aloin kyseenalaistamaan, että ehkä minä en ollutkaan vain huono potilas...

Vika on todellakin lääkärissä. Sotkee omia ongelmiaan hoitoosi. Järkyttävää luettavaa. Todella epäammattimaista toimintaa, toivottavasti olisit jaksanut tehdä valituksen hänestä.. Voimia!

Vähän meni sekasin, psykiatri vai lääkäri? Ymmärrän miksi tommonen lääkäri voi alkaa pelottaa. Tosin ymmärrän myös että masentuneena oma mieli saattaa ylitulkita joitain eleitä negatiivisesti mikä sitten saa jotkut ihmiset turhautumaan, tää etenkin puolin ja toisin passiivis-aggressiivisuuden kohdalla. Ymmärrän toisaalta myös torut siitä ettet tule paikalle, siinä on tunti mennyt hukkaan niiltä jotka olisivat päässeet. Silti masentuneena on vaikeaa päästä sängystä ylös, omasta kokemuksesta tiedän miten kuormittava oravanpyörä toi voi olla jos kumminkin yrität.

Se miten toi on edennyt kyllä kuulostaa oudolta, mun mielestä toi psykiatri/lääkäri menee liikaa henkilökohtaisuuksiin ja tosiaan kun on töissä auttamassa potilaitaan, hän koettaakin vetää huomiota itseensä ja omiin hyödykkeisiinsä. Ei myöskään ole ammattimaista pönkittää egoaan potilaalle kohdistetussa viestissä kun pitäisi olla auttamassa potilasta sen verran että arjen pyörittäminen lähtisi rullaamaan.

Myös psyk hoitoalalla on oma korruptionsa vaikka luulisi että siellä jos missä olisi välittäviä ihmisiä töissä. Vastaavanlaisia kokemuksia voi lukea paljon jos tietää mistä etsiä.

Psykiatrithan on lääkäreitä

Monissa lääkäreissä on narsistista piirteitä mutta on myös sitä että he ovat usein tavattoman kyvyttömiä sosiaalisesti. Ehkä tämä lääkäri vain halusi kertoa sinulle esim. mitä haittaa hänelle siitä on että et päässyt paikalle. Hän vain ei osaa ilmaista itseään ystävällisesti.

Hän vain ei osaa ilmaista itseään ystävällisesti.

Iuli, toisaalta Uusikuu myös kertoi tossa miten hoitosuhde oli alkanut, eli psyk lääkäri oli ollut oikein mukava, ystävällinen ja vetosi reiluuteen. Ja joo, lääkäritkin on ihmisiä eikä kaikki välttis ilmaise tunteitaan yhtä hallitusti tai selkeästi, eli kritiikin antaminen jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevalle ihmiselle voi olla haastavaa. Musta silti lääkäri käyttäytyi epäammattimaisesti vähintään, mutta ainakaan potilaan oikeuksia ei (toivottavasti) olla rikottu mikä viittaisi enemmän narsistin yrityksiin saada egoboostia tai hoitosuhde muuttuukin yllättäen hyvin epäedulliseksi.