Mikä on ovelin tapa erota?
Lähetetty: 05 Heinä 2020, 16:54
Hei!
Olen uusi palstalla enkä ole tarinaani vielä juurikaan jakanut. Mutta lukemani tarinanne ja kokemuksenne ovat olleet silmiä avaavia ja alan pikku hiljaa myöntymään sille ajatukselle, että tosiaan, mieheni ei olekaan vain hankala vaan mitä ilmeisemmin narsisti. Olen alkanut tajuamaan sen mekanismin, miten hän saa pidettyä minusta kiinni - ja se onkin tavallaan niin käsittämätöntä. Olen ollut liian kiltti ja ymmärtäväinen.
Jotenkin tuntuu turhalta edes kirjoittaa mitään meidän elämästä, kun olen sen oikeastaan jo tällä palstalla moneen kertaan lukenut, niin paljon yhtäläisyyksiä, että oikein pahaa tekee ja kyyneleet virtaavat poskille. Toisaalta, fyysistä väkivaltaa ei ole enkä koe millään tasolla olevani riippuvainen hänestä. Moni on täällä kertonut kuinka vaikea on lähteä, kun rakastaa niin paljon toista. MInä en kuitenkaan voi sanoa, että rakastaisin häntä, koen lähinnä sääliä - hän osaa heittäytyä todella surkeaksi ja tuo esille, kuinka häntä aina kohdellaan väärin vaikka hän ei tietenkään ole tehnyt mitään väärää. Voin hyvin ilman häntä, en kaipaa. Lähden mielelläni töihin tai minne tahansa, kunhan vain pääsen pois hänen läheltä. Jos hän on reissussa, olen äärimmäisen iloinen ja paljon energisempi.
Lyhykäisyydessään - hän on hyvin vastuuton, ei osallistu perheen menojen kustantamiseen kuin harvoilla kauppareissuilla (vaikka käy töissä), viime aikoina ei ole tehnyt edes niitä vähiä kotitöitä, joita aikaisemmin teki. Ottanut vanhimman lapsen hänen palvelijakseen, kun ilmeisesti huomannut, että minä en palvele hänen tahdon mukaisesti. Lapsi tekee kiltisti, ei uskalla sanoa mitään vastaan. Mies on jokseenkin keskustelukyvytön ja olen oppinut, että en edes yritä keskustella hänen kanssaan juuri mistään.
Jos hänellä on ongelmia, syy on aina jonkun muun, ei koskaan hänen ja puhe sen mukaista. Ei yleisesti ottaen pidä ihmisistä ja usein joutuu riitoihin. Osaa sanoa pienen pieniä kommentteja eri tilanteissa, että pitkään koin valtavaa riittämättömyyden tunnetta vaikka oma järki sanoi, että teen jo aivan valtavasti, hoidinhan jotakuin kaiken kotona vaikka kävin töissä. Ehkä noin vuosi takaperin tuli kuitenkin sellainen tunne, että en vain pysty enempään. Sisälläni luovutun ja ajattelin, että en ole yli-ihminen, jonka pitäisi tehdä ja osata kaikkea mahdollista. Tämä muutti minua ja toki mieheni on sen rekisteröinyt ja todennyt, kuinka en ole enää niinkuin ennen - ja pilaan muuttumisellani monta asiaa. Tavallaan helpotti, kun tajusi, että saan olla oma itseni ja uskon edelleen, että on olemassa ihminen, joka voi rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen - epätäydellisenä, haavoittuvaisena - tämä henkilö ei vain ole mieheni. Hän rakastaa rahaa, ja hänelle tuottaa selvästi suurta tuskaa, jos joutuu käyttämään sitä perheen menoihin. Edes lapsille ei hanki juuri koskaan mitään - sujuvasti kyllä lupailee kaikenlaista.
Muutama kuukausi sitten keskustelimme - siis oikeasti keskustelimme (vaikka vaikeaa se olikin) ja tämä oli erittäin harvinaislaatuinen keskustelu - tällöin esiin nousi sana "avioero", josta koskaan aikaisemmin emme ole puhuneet. Tämän jälkeen hän muutti käytöstä - osti mm. jääkaapin täyteen ruokaa, laittoi ruokaa, siivosi, lässytti niin lapsille kuin vaimolle. No, kuten voitte arvata, tätä kesti joitakin viikkoja. Nyt hän lässyttää lähinnä vain lapsille, kun varmasti tietää, että sillä tavalla saa pidettyä lapset oman pikkusormensa ympärillä. Vanhin lapsistakin toi esille kuinka isästä on nyt tullut niin kiltti!
Minua pitää hänessä kiinni lapset, nuorin on vielä päiväkoti-ikäinen. MInun pelko on siinä, että hän manipuloisi lapset minua vastaan enkä voisi nähdä heitä enää. Jos lapsia ei olisi, olisin jo lähtenyt. Nyt mietinkin kuumeisesti, että mikä olisi paras tapa erota narsistista - siististi? Sellainen ovela tapa, että mies luulee itse eroavansa minusta, että saisin hänet lähtemään itse edes jotenkin. Pitäisikö ryhtyä tosi ärsyttäväksi? Ryhtyä raivoamaan ja valittamaan hänelle kaikesta (tosin tämä olisi vaikeaa, kun en ole tällainen)? Asettaa ehto, että jos ei ala maksamaan laskuja, otan eron? Valittaa päänsärkyä ja esittää elämäänsä kyllästynyttä seksihalunsa menettänyttä, jolta on turha odottaa upeita petipuuhia (seksin puute saa hänet hyvin ärtyneeksi)? Vai mitä ihmettä? Olisin todella kiitollinen, jos kertoisitte omia kokemuksianne, mikä voisi olla tehokasta. Vai voiko narsistista erota ns. siististi? Vai pitääkö vain kylmästi jättää ja häipyä yhden matkalaukun kanssa ja jättä lapset suosiolla hänen hoiviin ja katsoa, miten kauan pystyy lasten kanssa elämään? Koska hän ei näe omassa toiminnassaan ja olemisessa mitään vikaan, niin jos päätän erota, niin voin vain kuvitella, että sen jälkeen kun jokin asia hänen tai lasten elämässä menee pieleen, kaikki on tietenkin minun syytä ja olen aivan varma, että osaa puheillaan kääntää lapset minua vastaan. Hän on selitysten mestari. Aina hän saa asiat näyttämään siltä, että jotenkin ne hänen tekosensa ovat oikeutettuja ja ihan järkeviä, ja itsekin olen niihin selityksiin kaikki nämä vuodet uskonut. Olemme tunteneet noin 20 vuotta. Tyhmä minä, niin soimaan itseäni tästä, miten menin niin halpaan ja näin pitkään. Tämä suhde ei ole vuosiin antanut minulle yhtään mitään (muuta kuin ihanat lapset) ja ihmettelen, miten olen voinut hyväksyä tämän, missä on itserakkauteni? Olen aina asettanut muiden tarpeet omieni edelle. Joskin nyt olen alkanut muuttamaan tätä.
Meillä ei ole omaisuutta, asumme vuokralla, en ole missään määrin materialisti, enkä jää itkemään yhdenkään tavaran perään. Pärjään taloudellisesti yksin ja lasten kanssa. Tässä mielessä minun olisi helppo lähteä - vain ne lapset pitävät kiinni! MItä ihmettä tässä kannattaisi tehdä? Henkisesti olen ihmeellisen hyvässä kunnossa kuitenkin - tai pitäisi ehkä sanoa, että olosuhteisiin nähden varsin hyvässä kunnossa, olen kai jotenkin osannut irrottaa itseni hänestä, tajunnut, että vika ei ole minussa vaan hän on sairas. Minulla on lisäksi hyvä työ ja ihanat työkaverit. Olen korkeasti koulutettu. Ja lisäksi minulla on joitakin hyviä ystäviä, joista olen pitänyt kiinni vaikka mieheni on kyllä yrittänyt erinäisillä kommenteilla saada minut luopumaan muista ihmissuhteista.
Kiitokset teille kaikille, jotka jaksatte lukea ja vastailla. Tämä vertaistuki on vaan niin uskomattoman tärkeää!
Olen uusi palstalla enkä ole tarinaani vielä juurikaan jakanut. Mutta lukemani tarinanne ja kokemuksenne ovat olleet silmiä avaavia ja alan pikku hiljaa myöntymään sille ajatukselle, että tosiaan, mieheni ei olekaan vain hankala vaan mitä ilmeisemmin narsisti. Olen alkanut tajuamaan sen mekanismin, miten hän saa pidettyä minusta kiinni - ja se onkin tavallaan niin käsittämätöntä. Olen ollut liian kiltti ja ymmärtäväinen.
Jotenkin tuntuu turhalta edes kirjoittaa mitään meidän elämästä, kun olen sen oikeastaan jo tällä palstalla moneen kertaan lukenut, niin paljon yhtäläisyyksiä, että oikein pahaa tekee ja kyyneleet virtaavat poskille. Toisaalta, fyysistä väkivaltaa ei ole enkä koe millään tasolla olevani riippuvainen hänestä. Moni on täällä kertonut kuinka vaikea on lähteä, kun rakastaa niin paljon toista. MInä en kuitenkaan voi sanoa, että rakastaisin häntä, koen lähinnä sääliä - hän osaa heittäytyä todella surkeaksi ja tuo esille, kuinka häntä aina kohdellaan väärin vaikka hän ei tietenkään ole tehnyt mitään väärää. Voin hyvin ilman häntä, en kaipaa. Lähden mielelläni töihin tai minne tahansa, kunhan vain pääsen pois hänen läheltä. Jos hän on reissussa, olen äärimmäisen iloinen ja paljon energisempi.
Lyhykäisyydessään - hän on hyvin vastuuton, ei osallistu perheen menojen kustantamiseen kuin harvoilla kauppareissuilla (vaikka käy töissä), viime aikoina ei ole tehnyt edes niitä vähiä kotitöitä, joita aikaisemmin teki. Ottanut vanhimman lapsen hänen palvelijakseen, kun ilmeisesti huomannut, että minä en palvele hänen tahdon mukaisesti. Lapsi tekee kiltisti, ei uskalla sanoa mitään vastaan. Mies on jokseenkin keskustelukyvytön ja olen oppinut, että en edes yritä keskustella hänen kanssaan juuri mistään.
Jos hänellä on ongelmia, syy on aina jonkun muun, ei koskaan hänen ja puhe sen mukaista. Ei yleisesti ottaen pidä ihmisistä ja usein joutuu riitoihin. Osaa sanoa pienen pieniä kommentteja eri tilanteissa, että pitkään koin valtavaa riittämättömyyden tunnetta vaikka oma järki sanoi, että teen jo aivan valtavasti, hoidinhan jotakuin kaiken kotona vaikka kävin töissä. Ehkä noin vuosi takaperin tuli kuitenkin sellainen tunne, että en vain pysty enempään. Sisälläni luovutun ja ajattelin, että en ole yli-ihminen, jonka pitäisi tehdä ja osata kaikkea mahdollista. Tämä muutti minua ja toki mieheni on sen rekisteröinyt ja todennyt, kuinka en ole enää niinkuin ennen - ja pilaan muuttumisellani monta asiaa. Tavallaan helpotti, kun tajusi, että saan olla oma itseni ja uskon edelleen, että on olemassa ihminen, joka voi rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen - epätäydellisenä, haavoittuvaisena - tämä henkilö ei vain ole mieheni. Hän rakastaa rahaa, ja hänelle tuottaa selvästi suurta tuskaa, jos joutuu käyttämään sitä perheen menoihin. Edes lapsille ei hanki juuri koskaan mitään - sujuvasti kyllä lupailee kaikenlaista.
Muutama kuukausi sitten keskustelimme - siis oikeasti keskustelimme (vaikka vaikeaa se olikin) ja tämä oli erittäin harvinaislaatuinen keskustelu - tällöin esiin nousi sana "avioero", josta koskaan aikaisemmin emme ole puhuneet. Tämän jälkeen hän muutti käytöstä - osti mm. jääkaapin täyteen ruokaa, laittoi ruokaa, siivosi, lässytti niin lapsille kuin vaimolle. No, kuten voitte arvata, tätä kesti joitakin viikkoja. Nyt hän lässyttää lähinnä vain lapsille, kun varmasti tietää, että sillä tavalla saa pidettyä lapset oman pikkusormensa ympärillä. Vanhin lapsistakin toi esille kuinka isästä on nyt tullut niin kiltti!
Minua pitää hänessä kiinni lapset, nuorin on vielä päiväkoti-ikäinen. MInun pelko on siinä, että hän manipuloisi lapset minua vastaan enkä voisi nähdä heitä enää. Jos lapsia ei olisi, olisin jo lähtenyt. Nyt mietinkin kuumeisesti, että mikä olisi paras tapa erota narsistista - siististi? Sellainen ovela tapa, että mies luulee itse eroavansa minusta, että saisin hänet lähtemään itse edes jotenkin. Pitäisikö ryhtyä tosi ärsyttäväksi? Ryhtyä raivoamaan ja valittamaan hänelle kaikesta (tosin tämä olisi vaikeaa, kun en ole tällainen)? Asettaa ehto, että jos ei ala maksamaan laskuja, otan eron? Valittaa päänsärkyä ja esittää elämäänsä kyllästynyttä seksihalunsa menettänyttä, jolta on turha odottaa upeita petipuuhia (seksin puute saa hänet hyvin ärtyneeksi)? Vai mitä ihmettä? Olisin todella kiitollinen, jos kertoisitte omia kokemuksianne, mikä voisi olla tehokasta. Vai voiko narsistista erota ns. siististi? Vai pitääkö vain kylmästi jättää ja häipyä yhden matkalaukun kanssa ja jättä lapset suosiolla hänen hoiviin ja katsoa, miten kauan pystyy lasten kanssa elämään? Koska hän ei näe omassa toiminnassaan ja olemisessa mitään vikaan, niin jos päätän erota, niin voin vain kuvitella, että sen jälkeen kun jokin asia hänen tai lasten elämässä menee pieleen, kaikki on tietenkin minun syytä ja olen aivan varma, että osaa puheillaan kääntää lapset minua vastaan. Hän on selitysten mestari. Aina hän saa asiat näyttämään siltä, että jotenkin ne hänen tekosensa ovat oikeutettuja ja ihan järkeviä, ja itsekin olen niihin selityksiin kaikki nämä vuodet uskonut. Olemme tunteneet noin 20 vuotta. Tyhmä minä, niin soimaan itseäni tästä, miten menin niin halpaan ja näin pitkään. Tämä suhde ei ole vuosiin antanut minulle yhtään mitään (muuta kuin ihanat lapset) ja ihmettelen, miten olen voinut hyväksyä tämän, missä on itserakkauteni? Olen aina asettanut muiden tarpeet omieni edelle. Joskin nyt olen alkanut muuttamaan tätä.
Meillä ei ole omaisuutta, asumme vuokralla, en ole missään määrin materialisti, enkä jää itkemään yhdenkään tavaran perään. Pärjään taloudellisesti yksin ja lasten kanssa. Tässä mielessä minun olisi helppo lähteä - vain ne lapset pitävät kiinni! MItä ihmettä tässä kannattaisi tehdä? Henkisesti olen ihmeellisen hyvässä kunnossa kuitenkin - tai pitäisi ehkä sanoa, että olosuhteisiin nähden varsin hyvässä kunnossa, olen kai jotenkin osannut irrottaa itseni hänestä, tajunnut, että vika ei ole minussa vaan hän on sairas. Minulla on lisäksi hyvä työ ja ihanat työkaverit. Olen korkeasti koulutettu. Ja lisäksi minulla on joitakin hyviä ystäviä, joista olen pitänyt kiinni vaikka mieheni on kyllä yrittänyt erinäisillä kommenteilla saada minut luopumaan muista ihmissuhteista.
Kiitokset teille kaikille, jotka jaksatte lukea ja vastailla. Tämä vertaistuki on vaan niin uskomattoman tärkeää!
Hieno juttu sinulle sekä lapsille❤ Minulle tuli mieleen lukiessani tekstiäsi, että mikä on se hänen heikko kohtansa? Onko se se vastuuttomuus ja laiskuus? Käytä siis näitä, jos hän on laiska, hän tarvitsee sinua lasten kanssa eikö. Pidä huolta, että oma suhde lapsiin on keskusteleva ja hyvä sekä perustuu turvalliseen kiintymyssuhteeseen. Silloin lapsia on vaikea kääntää sinua vastaan. Eli toisin sanoen, etsi heikot kohdat ja käytä niitä=manipuloin. Tiedän, silloin menee samalle tasolle kuin hän, mutta jos niin saat rauhan ja hyvän elämän, se hänen kohdallaan ehkä kannataa tehdä.
Olen eronnut 6kk sitten. Odotin että löysi toisen ja lähdin äkkiä. Itselle se vapaus ja kontrollin puute on ollut ihan mahtavaa. Onneksi oli niin alkuhuumassa uuden naisen kanssa että saatiin silloin sovittua ositukset yms. Mutta nyt on helvetti irti. Olen n kk sitten saanut hänet lopettamaan jatkuva puhelinhäiriköinti, mutta lähettelee sairaita syytteleviä viestejä. Ja kun olin 2,5vk lomareissulla tytön kanssa, hän oli yrittänyt itsaria. Uudelle naisystävälle oli sanonut että työuupumuksen takia, suvulleen siksi koska minä olen ajanut hänet niin ahtaalle ja vaatimukseni ovat saaneet hänet huonoon taloudelliseen asemaan. Ja psykiatrisella syyksi on ollut hankala ja riitaisa ero. Minut on mustamaalattu suvun edessä ja uusi nainen pitää mua hulluna ja säälii miestä. Että sillee. No ihan sama, hänen sukuaan en kaipaa, kaikki siellä hyppivät sen pillin mukaan joten ihan sama. Uus nainen kun säälii niin mun tilanne pitäis helpottaa kun uuden uhrin saa koukutettua.