KESKUSTELUFOORUMI

Olen kasvanut perheessä, jossa vanhempani kumppani oli narsisti. Narsisti hajotti perheemme totaalisesti ja minun nähdäkseni romutti vanhempani mielenterveyden.

Olen jo aikuinen ja kaikeksi kauhuksi olen huomannut vanhempani käyttäytyvän samalla tavalla kuin narsisti kumppaninsa aikanaan. Näin jälkikäteen kun olen asioita pohtinut huomaan että tämä käytös lapsiaan kohtaan on alkanut jo kun hän oli vielä narsistin kanssa suhteessa. Käytös on pahentunut viimeisen kymmenen vuoden aikana huomattavasti.

Voiko olla niin että vanhempani on sairastunut tuon suhteen myötä ja hänestä on itsestään tullut narsisti? Vai onko sellainen edes mahdollista? Vai onko hän vain omaksunut toimintamalleja narsistilta?

Hän on myös viime aikoina alkanut puhumaan ihannoivasti tästä henkilöstä joka pahoinpiteli henkisesti ja fyysisesti sekä häntä että hänen lapsiaan.

Löysin NUT ryn ja tämän foorumin aivan hetki sitten ja olen tutustunut selviytymistarinoihin ja viesteihin täällä foorumilla ja olen saanut täältä kovasti lohtua. Kiitos kaikille jotka jakavat omia ajatuksia ja tuntemuksiaan täällä.

Olen huomannut saaneeni itse joitain vaikutteita tuollaisesta. Ei ehkä niinkään käytöksessä, vaan enemminkin ajatusmalleja. Pelottavaa ajatella, että tuo voi tosiaan tarttua jollain tapaa.

On mahdollista, että vanhempasi on ollut aina jonkinlainen narsisti, ehkäpä "covert narcissist". Tai sitten hän on saanut näitä ns. narcissistic fleas (Youtubesta löytyy paljon tästä materiaalia). Hankala sanoa, kun ei tiedä juuri sinun tilanteestasi enempää, mutta katsoisin myös materiaalia traumasidoksesta (trauma bond), Stockholm Syndrome liippaa tästä myös läheltä. Ehkä vanhempasi on helpompi ihannoida tätä pahoinpitelijää kuin nähdä realiteetit, ja se totuus, että ehkä itsekin olisi voinut suojella lapsiaan/itseään paremmin?

Kiitos Nasu ja Lydie vastauksistanne.

Nasu, millaisia ajatusmalleja olet huomannut että sinulle on tullut?

Lydie, tutustuin noihin mainitsemiisi covert ja flees. En tosiaan itsekään voi olla varma josko vanhempani olisikin ollut aina narsisti.
Olen ollut sen verran nuori etten kauhean hyvin muista aikaa ennen tätä vahempani narsisti kumppania. Sen muistan että jossain vaiheessa lapsena tuli vahvasti olo että vanhempani oli “kääntynyt meitä lapsia vastaan”. Pakotti esimerkiksi minua pyytämään anteeksi narsisti kumppanilta vaikka tämä oli pahoinpidellyt minut. Narsisti kuitenkin selitti vanhemmalleni kuinka syy oli oikeastaan minun. Vaikka ajan kuluessa vanhempani erosikin narsisti kumppanista niin silti vanhempani on mielestäni käyttäytynyt aina sen jälkeenkin oudosti lapsiaan kohtaan. Koittanut kontrolloida aivan kaikkea lastensa elämässä jos ei ole onnistunut niin syyttää ja syyllistää ja uhriutuu, koittaa pitää taloudellisesti riippuvaisena itsestään, jos auttaa jossakin asiassa niin se ei ole koskaa pyyteetöntä vaan siihen liittyy aina ehtoja.

Olen tosiaan vasta nyt 30 vuotta täytettyäni oppinut näkemään nämä asiat ja voi miten paljon helpompaa olisi elämäni ollut jos olisin ymmärtänyt nämä asiat aiemmin...

Vanhempasi kuulostaa kyllä melko narsistiselta. Tuo on oikeastaan vielä rankempaa, kun tämän tyyppinen narsismi ei ole niin ilmiselvää "overt" narsismia. Joskus on omalle mielenterveydelle/selkeyden tunteelle parasta hyväksyä, että molemmat vanhemmat (tai niiden roolissa olevat), ovat olleet myrkyllisiä. Olen viime aikoina miettinyt sitä, kuinka mieli hakee jonkinlaista järkeä tai hyvä/paha asetelmaa mielessään, eli siinä olisi jotenkin järkeä että toinen on syyllinen, toinen syytön. Vähän niin kuin elokuvissa. Ehkä lisäksi vaikuttaa ns. confirmation bias - on vaikea kyseenalaistaa omat ajatukset ja tunteet vuosien varrelta? Erityisesti kun kyseessä on oma vanhempi.

Lydie, tunnistan kyllä tuon itsessäni, että on hankala kyseenalaistaa vuosien myötä pinttyneitä tunteita ja ajatuksia. Olen halunnut kovasti uskoa että vanhempani käytös johtuu siitä hänkin oli uhri. Tyylin ei hän muuten mutta kun hänellekin on tehty sitä tai tätä pahaa.

Nyt aikuisena en pysty siihen enää täysin uskomaan koska oma kokemukseni riitelee sitä vastaan. Koen että itse olen osittain näiden vaikeiden asioiden takia hyvin ymmärtäväinen ja empaattinen. Tätäkin vanhempani osaa tietenkin käyttää hyväkseen taitavasti ja olen ainoa sisaruksista joka enää on hänen kanssaan tekemisissä.

Miten tällaisista koko elämän kestäneestä henkisestä helvetistä pääsee eteenpäin? Onko jotain keinoa saada vanhat asiat vaiennettua? Jotenkin turhauttaa käyttää aikaa ja energiaa näiden asioiden pohtimiseen kun elämässä on niin paljon parempiakin asioita...

Olen itse ymmärtänyt viime aikoina että narsisti ja läheisriippuvainen on täydellinen match. Mutta toisin kun olettaisi, molemmissa on todella paljon samaa. Kyseessä ei ole ääripäät vaan enemmänkin saman kaltaisten ongelmien erilainen ilmentyminen. Molemmat ovat aiheutuneet lapsuuden traumasta ja molempia ohjaa huono itsetunto ja häpeä ja sen pelko. Läheisriippuvainen voi helposti viedä näitä toimintamalleja eteenpäin. Kannattaa tutustua kunnolla läheisriippuvuuteen ja sen syihin. Voi hyvin olla että saat lisää ymmärrystä sitä kautta myös vanhempasi ongelmista ja näin helpotusta itsellesi.

Komppaan edellistä kommentoijaa siinä mielessä, että usein (ei ehkä aina) narsistin kumppaneiksi päätyvät itsekin turvattomuutta kokeneet. Itsekin tunnistan itsestäni läheisriippuvaisen piirteitä, etenkin silloin kun olin nuorempi. Ja se taas johtuu aiemmista turvattomuuskokemuksista. Perheessäni olen myös jäänyt vaille turvaa ja tukea ja siinä on ollut kontrollointia. 100 % narsismia perheessäni ei ehkä ole, mutta piirteitä siitä löytyy. Vanhemmat ovat projisoineet paljon omia tunteitaan haitallisesti minuun. On todella pitänyt mennä juurisyiden äärelle alkaakseen toipua narsistikumppanista. Hyvä puoli on,että kun tiedostaa, asioille voi alkaa tehdä jotain. Narsisti vaatii tiukat rajat.

Minulla on nykyisin sellainen ongelma, että lapseni torjuvat kokonaan sen, että heidän isässään on vikaa. He kieltäytyvät keskustelemasta vaikeista asioista. He myös vaativat, että minä olen edelleen kiltti ja noudatan heidän neuvojaan. Noin jyrkästi sanottuna lapseni ovat myös narsisteja. Onko toivoa?

Ajattelen nykyisin niin, että on narsistisen toimintatavan perheitä. Mihin kuuluu nöyryyttämistä, alistamista, epätasa-arvoa. Lapset kasvatetaan suosikeiksi ja uhreiksi. Perheissä ei saa näyttää tunteita ei edes niitä positivisia. Ulkopuolisille esitetään hyvinmenevää.
Joidenkin jäsenten raivoaminen aiheuttaa pelkoa muissa ja häpeää. On ns. Turvaton lapsuus. PERHEEN TOIMINTAMALLI PERIYTYY

Manipuloiva osaa mennä toisen pään sisään eli (empaattisemman) niin hyvin, että alkaa pitämään huonoa käytöstä normaalina. Manipuloiva osaa lahjoa suosikkilapsiaan ja puhua puolelleen myös lapset.

Ja ystäväpiirissä on myös narsistisia toimintatapoja, ovat ns. Lentäviä apinoita tai kuuluvat hoviin.

Sitä on hankala muuttaa, koska asiaa ei tunnisteta eikä ole voimia muuttaa tilannetta. Se huono itsetunto näkyy muille.

**Turvallisen lapsuuden viettäneet hakeutuvat toistensa seuraan. Onni on empaattiselle uhrille, jos löytää turvallisen perheen tueksi, joihin ei manipulointi vaikuta.*

Ehkä se tiedostaminen, turvakodin tuki ja asiaa ymmärtävä terapeutti voi auttaa muutokseen.
Ja välttää niitä manipuloivia, voimakastahtoisia väkivallan käyttäjiä.

Rohkeutta selvitymiseen. Minä itse olen lähisukunarsisti perheestä. Eli toimintaperiaatteet on menneet sukupolvelta toiselle.