KESKUSTELUFOORUMI

Olen seurustellut jo jonkin aikaa henkilön kanssa, jonka ex-puolisossa on paljon narsistisen persoonallisuushäiriön piirteitä. Edellinen suhde heittää yhä pitkän varjon kumppanini sekä meidän parisuhteemme päälle. Vaikka kaikista pahin vahinko kohdistuu toki itse uhriin, vaikuttaa narsistin toiminta valitettavasti myös muihinkin ihmisiin. Vaikka tiedän, että omat tuntemukseni eivät mitenkään vertaudu siihen tuskaan mitä itse uhri kokee, joudun kuitenkin myös painimaan itse monien vaikeiden tunteiden kanssa. En ole löytänyt juurikaan tietoa tai vertaistukea tässä tilanteessa eläville, joten kirjoitan tässä omia ajatuksiani siinä toivossa, että täältä löytyy kohtalonkumppaneita tai joku saisi niistä vertailupohjaa omaan tilanteeseensa. Otan kiitollisena vastaan kaikki mahdolliset kommentit sekä neuvot. Kirjoitan tänne kumppanini luvalla ja kannustamana.

Tiesin, että kumppanini entinen liitto päättyi pitkälti hänen ex-puolisonsa uskottomuuteen, mutta muuten luulin alkuun, että heillä oli ollut ihan hyvä ja onnellinen liitto. Vähitellen sain kuitenkin erilaisten minulle kerrottujen asioiden myötä oppia, että liitossa oli ollut jo alusta alkaen erilaisia haasteita varsinkin ex-puolison taholta; sairaalloista mustasukkaisuutta (joka johti todella kummalliseen käytökseen), manipulointia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, kyvyttömyyttä / haluttomuutta selvittää asioita, omien puutteiden projisointia kumppaniin, empatian puutetta ja niin edelleen. Tässä vaiheessa itselläkin alkoi jo nousta päässä punaisia lippuja, mutta kun kumppanini joutui eron jälkeen ilmeneen masennuksen vuoksi hakemaan apua terapeutilta, tuli häneltä hyvin nopeasti selkeä vastaus; ex-puolison käytös antoi todella vahvoja viitteitä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Henkilöä ei toki ole koskaan diagnosoitu, eikä sillä toisaalta ole väliäkään. Kun kumppanini alkoi hankkia enemmän tietoa häiriöstä sekä lukea muiden uhrien kertomuksia, oli hämmentävää, kuinka moni asia olisi hänen mukaansa voinut melkein olla suoraan hänen omasta elämästään. Sillä, haluaako ex-kumppania kutsua narsistiksi, häiriöiseksi vai pelkästään kusipääksi ei ole sinällään merkitystä. Hän on toiminut hyvin samalla tavalla kuin moni narsisti, joten hänen jättämänsä jäljet ovat sitä myötä samanlaisia.

Kumppanillani on useampia omasta näkökulmastani kummallisia toimintamalleja, jotka olemme vähitellen tunnistaneet hänen edellisestä suhteestaan johtuviksi. Sairaassa suhteessa joutuu kehittämään selviytymiskeinoja, jotka normaalissa suhteessa sitten aiheuttavat kitkaa. Konfliktitilanteessa (tässä tapauksessa siis kyse hankalien asioiden selvittämisestä keskustelemalla, ei mistään huutoriidasta) kumppanini saattaa sulkeutua täysin. Suhteen alussa puhuimme siitä, kuinka kummallakin on ollut edellisissä suhteissa vaikeuksia saada toista keskustelemaan asioista. Sovimme, että meidän suhteessamme haluamme, että asiat aina keskustellaan ja selvitetään. Hämmästyksekseni monesti kumppanini kuitenkin sitten hiljeni täysin, eikä puhunut mitään. Meni todella pitkään, ennen kuin ymmärsin, että kyseessä ei ole hänen valintansa. Hän sai lopulta selitettyä, että kyseisessä tilanteessa hän ikään sulkeutuu eikä hän pystyisi puhumaan, vaikka haluaisikin. Tätä ymmärtääkseni esiintyy muillakin narsistin uhreilla, ja yritän omalta osalta huomioida tämän, enkä ottaa sitä mykkäkouluna. Seksin saralla kumppanini on hyvin kummallisella tavalla katkaissut tunneyhteyden, ja seksi onkin hänelle enemmänkin eräänlaista suorittamista, johon liittyy paljon sääntöjä. Tiedän, että tähän asiaan on edellisessä suhteessa liittynyt painostusta, vaatimista sekä kaupankäyntiä. Vaikka hän onkin yleensä todella empaattinen ihminen, saattaa hän joskus tölväistä todella loukkaavasti ilman, että hän itse tuntuu huomaavan asiaa. Kun asiasta keskustellaan, hän ymmärtää sanoneensa ikävästi ja pyytää vilpittömästi anteeksi, mutta tiettyjen asioiden (varsinkin seksin) osalta hänelle on kehittynyt kummallinen sokea piste.

Kumppanini sairastui suhteemme alkuvaiheessa edellisen liittonsa aiheuttamaan keskivaikeaan masennukseen, johon liittyi myös huonoimpina hetkinä itsetuhoisia ajatuksia. Itselläni oli ollut hyvin raskaat edelliset pari vuotta ja työstin omalta osaltani myös edellisen pitkän liittoni eroa, sekä painin terveydellisen haasteiden parissa. Lisäksi meidän molempien työelämä oli samaan aikaan eräänlaisessa murroksessa, joka toi lisäkuormitusta elämään. Yritin olla kumppanini tukena niin hyvin kuin vain osasin ja kävimmekin todella pitkiä keskusteluita hänen tunteistaan sekä entisestä parisuhteesta. Tätä myötä tuli altistuttua toisen ihmisen entiselle suhteelle paljon enemmän, kuin mikä on tavallista ja tämä tietysti rasitti meidän omaa alkutaipaleella olevaa suhdettamme sekä pakotti itseni taistelemaan mustasukkaisia tunteita vastaan. Monet yöt menivät valvoessa, kun toinen saattoi herätä pahasta unesta rintaa puristavaan ahdistukseen ja minä yritin epätoivoisesti halata pois sitä kaiken ilon maailmasta pois syövää toivottomuuden tunnetta. Lopulta terapiaan meno käänsi kumppanini osalta kelkan pois jyrkänteen reunalta ja pitkä sekä raskas toipumisprosessi (joka on vielä kesken) pääsi vihdoin alkamaan. Oma jaksamiseni oli tässä kohtaa jo myös todella äärirajoilla, enkä ole vielä läheskään toipunut. Tilanne on yhäkin vaikea ja huonoina päivinä on vaikea perustella itselleen, miksi jaksaisi vielä taistella. Ja samalla sitä tuntee syyllisyyttä omasta huonosta jaksamisestaan, kun näkee toisen kamppailevan vielä suurempien traumojen parissa.

Tiedän paljon asioita, mitä kumppanini ex-puoliso on tehnyt, mutta en onneksi kaikkea. Hän on kohdellut toista ihmistä sellaisilla tavoilla, että en valitettavasti voi tuntea häntä kohtaan juuri minkäänlaista kunnioitusta. Vaikka en niitä toki koskaan toteuttaisi, joudun kuitenkin painimaan myös erilaisten kostofantasioiden parissa. Ulospäin liitto näytti onnelliselta ja monet ystävät sekä sukulaiset pitävät häntä edelleen hyvänä tyyppinä. Hän on kertonut suhteen päättymisestä omaa paikkansa pitämätöntä versiotaan. Ainakin omasta näkökulmasta näyttää siltä, että hän ensin liki tuhosi toisen ihmisen ja sai sen jälkeen jatkaa elämäänsä ihan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Huonoina päivinä tekisi mieli suolata kyseinen kusipää täydellisesti ja kertoa koko maailmalle, millainen henkilö on oikeasti kyseessä. Tietenkään tämä ei varsinaisesti hyödyttäisi mitään, mutta eipä näitä tunteita valitettavasti saa millään kytkimellä poiskaan napsautettua.

Uskomaton. Ihmeellinen. Kaikkea sitä mitä oli aina halunnut. Näillä sanoin kumppanini on kuvaillut edellisen suhteensa alkuvaihetta. Tuntuu todella pahalta tietää, että hän ei tule koskaan puhumaan meidän suhteemme alkutaipaleesta samalla tavalla. Nuo ylisanat on varattu sille pettävälle, valehtelevalle ja väkivaltaiselle kusipäälle. Ei sille ihmiselle, joka päivästä toiseen on yrittänyt omalta osaltaan paikata tuon ihmisen jättämiä tuhoja. Ja vaikka sitä ei tehdä ylisanojen takia vaan rakkaudesta, tuntuu se silti todella pahalta. Minä en ehkä koskaan tule olemaan mitään niin upeaa, kuin se valheellinen esitys jolla narsisti koukuttaa uhrinsa. Ja vaikka sen takana ei ollut mitään todellista, niin hetken aikaa kumppanini koki kuitenkin ne tunteet. Heidän suhteensa alun hän muistaa maagisena ja ihmeellisenä. Meidän suhteemme alku on sen sijaan ollut täynnä pimeyttä ja tuskaa. Ja se tieto satuttaa. Jokainen meistä kuitenkin haluaisi olla omalle kumppanille se kaikkein ihanin, eikä mikään taskulämmin korvike jostain ihmeellisemmästä.

Ymmärrän hyvin tunteitasi ja kuulostaa ihanalta, miten tuet kumppaniasi. Fakta on (tai itseasiassa mutu!), että narsisti saa ihmisen tuntemaan "syvemmin", kuin normaalilla tunne-elämällä varustettu kumppani. Hyvässä ja pahassa. Narsistin kumppani voi tuntea hetkellisesti syvintä onnea ja seuraavassa hetkessä suurinta tuskaa. Hyvää voi muistella jälkikäteenkin hyvänä kokemuksena, vaikka sen tietääkin valheeksi. Mutta uskon, että narsistisen suhteen jälkeen, siis siitä toivuttuaan, ihminen osaa arvostaa tavallista, vakaata elämää, eikä kaipaa niitä tunnehuippuja enää ollenkaan. Uskon, että olet juuri mitä kumppanisi arvostaa ja haluaa nyt.

Ja se tunteiden "syvyys" johtuu oikeastaan haavoista, jotka narsisti aiheuttaa tai repii auki. Todellisesta rakkaudesta ei näissä suhteissa lopulta ole kyse puolin eikä toisin.

Teillä sen sijaan voi olla jotain aitoa.

Olen ollut samankaltaisessa tilanteessa kanssasi. Koko kuvio narsistisen peronallisuushäiriön omaavasta ex-puolisosta aukesi meille molemmille vasta useiden vuosien seurustelun jälkeen. Olemme yhdessä tehneet hirvittävän paljon työtä toipumisen eteen ja ymmärtääksemme juurisyitä sekä omalle että kumppanini ex-puolison toiminnalle. Käymme molemmat lisäksi terapiassa selvitelläksemme omia haavojamme. Tämä yhdistelmä on tuntunut olevan avain terveempään itsetuntoon ja rajojen vetämisen opetteluun. Ja samalla olemme lähentyneet myös toistemme kanssa ja luottamuksemme toisiimme on lisääntynyt.

Tunnelin päässä on valoa täällä. Varmasti myös siellä. <3

Kiitos molemmille ihanista ja tsemppaavista viesteistä. Oli jännä huomata, kuinka jo pelkästään ajatusten jäsentäminen tänne kirjalliseen muotoon helpotti omaa oloa ja antoi myös kumppanilleni paremman kuvan omista tuntemuksistani. Välillä on parempia päiviä ja välillä puolestaan huonompia, mutta tällä hetkellä meillä molemmilla tuntuu olevan luottavainen fiilis tulevaisuuden suhteen. Matkaa on vielä paljon jäljellä ja monia haavoja paranneltavana, mutta onneksi molemmilla on vierellään ihminen johon voi luottaa ja jonka kanssa voi nauraa myös sen itkun keskellä. Sitä "täydellistä" tilannettahan elämässä ei pääsääntöisesti koskaan ole, joten tämä tarjoaa myös hyvän muistutuksen siitä, että pitäisi osata iloita kaikesta siitä mitä sillä hetkellä elämässä on.

Taskulämmin kirjoitti: ↑17 Syys 2020, 12:27 Olen seurustellut jo jonkin aikaa henkilön kanssa, jonka ex-puolisossa on paljon narsistisen persoonallisuushäiriön piirteitä. Edellinen suhde heittää yhä pitkän varjon kumppanini sekä meidän parisuhteemme päälle. Vaikka kaikista pahin vahinko kohdistuu toki itse uhriin, vaikuttaa narsistin toiminta valitettavasti myös muihinkin ihmisiin. Vaikka tiedän, että omat tuntemukseni eivät mitenkään vertaudu siihen tuskaan mitä itse uhri kokee, joudun kuitenkin myös painimaan itse monien vaikeiden tunteiden kanssa. En ole löytänyt juurikaan tietoa tai vertaistukea tässä tilanteessa eläville, joten kirjoitan tässä omia ajatuksiani siinä toivossa, että täältä löytyy kohtalonkumppaneita tai joku saisi niistä vertailupohjaa omaan tilanteeseensa. Otan kiitollisena vastaan kaikki mahdolliset kommentit sekä neuvot. Kirjoitan tänne kumppanini luvalla ja kannustamana.

Tiesin, että kumppanini entinen liitto päättyi pitkälti hänen ex-puolisonsa uskottomuuteen, mutta muuten luulin alkuun, että heillä oli ollut ihan hyvä ja onnellinen liitto. Vähitellen sain kuitenkin erilaisten minulle kerrottujen asioiden myötä oppia, että liitossa oli ollut jo alusta alkaen erilaisia haasteita varsinkin ex-puolison taholta; sairaalloista mustasukkaisuutta (joka johti todella kummalliseen käytökseen), manipulointia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, kyvyttömyyttä / haluttomuutta selvittää asioita, omien puutteiden projisointia kumppaniin, empatian puutetta ja niin edelleen. Tässä vaiheessa itselläkin alkoi jo nousta päässä punaisia lippuja, mutta kun kumppanini joutui eron jälkeen ilmeneen masennuksen vuoksi hakemaan apua terapeutilta, tuli häneltä hyvin nopeasti selkeä vastaus; ex-puolison käytös antoi todella vahvoja viitteitä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Henkilöä ei toki ole koskaan diagnosoitu, eikä sillä toisaalta ole väliäkään. Kun kumppanini alkoi hankkia enemmän tietoa häiriöstä sekä lukea muiden uhrien kertomuksia, oli hämmentävää, kuinka moni asia olisi hänen mukaansa voinut melkein olla suoraan hänen omasta elämästään. Sillä, haluaako ex-kumppania kutsua narsistiksi, häiriöiseksi vai pelkästään kusipääksi ei ole sinällään merkitystä. Hän on toiminut hyvin samalla tavalla kuin moni narsisti, joten hänen jättämänsä jäljet ovat sitä myötä samanlaisia.

Kumppanillani on useampia omasta näkökulmastani kummallisia toimintamalleja, jotka olemme vähitellen tunnistaneet hänen edellisestä suhteestaan johtuviksi. Sairaassa suhteessa joutuu kehittämään selviytymiskeinoja, jotka normaalissa suhteessa sitten aiheuttavat kitkaa. Konfliktitilanteessa (tässä tapauksessa siis kyse hankalien asioiden selvittämisestä keskustelemalla, ei mistään huutoriidasta) kumppanini saattaa sulkeutua täysin. Suhteen alussa puhuimme siitä, kuinka kummallakin on ollut edellisissä suhteissa vaikeuksia saada toista keskustelemaan asioista. Sovimme, että meidän suhteessamme haluamme, että asiat aina keskustellaan ja selvitetään. Hämmästyksekseni monesti kumppanini kuitenkin sitten hiljeni täysin, eikä puhunut mitään. Meni todella pitkään, ennen kuin ymmärsin, että kyseessä ei ole hänen valintansa. Hän sai lopulta selitettyä, että kyseisessä tilanteessa hän ikään sulkeutuu eikä hän pystyisi puhumaan, vaikka haluaisikin. Tätä ymmärtääkseni esiintyy muillakin narsistin uhreilla, ja yritän omalta osalta huomioida tämän, enkä ottaa sitä mykkäkouluna. Seksin saralla kumppanini on hyvin kummallisella tavalla katkaissut tunneyhteyden, ja seksi onkin hänelle enemmänkin eräänlaista suorittamista, johon liittyy paljon sääntöjä. Tiedän, että tähän asiaan on edellisessä suhteessa liittynyt painostusta, vaatimista sekä kaupankäyntiä. Vaikka hän onkin yleensä todella empaattinen ihminen, saattaa hän joskus tölväistä todella loukkaavasti ilman, että hän itse tuntuu huomaavan asiaa. Kun asiasta keskustellaan, hän ymmärtää sanoneensa ikävästi ja pyytää vilpittömästi anteeksi, mutta tiettyjen asioiden (varsinkin seksin) osalta hänelle on kehittynyt kummallinen sokea piste.

Kumppanini sairastui suhteemme alkuvaiheessa edellisen liittonsa aiheuttamaan keskivaikeaan masennukseen, johon liittyi myös huonoimpina hetkinä itsetuhoisia ajatuksia. Itselläni oli ollut hyvin raskaat edelliset pari vuotta ja työstin omalta osaltani myös edellisen pitkän liittoni eroa, sekä painin terveydellisen haasteiden parissa. Lisäksi meidän molempien työelämä oli samaan aikaan eräänlaisessa murroksessa, joka toi lisäkuormitusta elämään. Yritin olla kumppanini tukena niin hyvin kuin vain osasin ja kävimmekin todella pitkiä keskusteluita hänen tunteistaan sekä entisestä parisuhteesta. Tätä myötä tuli altistuttua toisen ihmisen entiselle suhteelle paljon enemmän, kuin mikä on tavallista ja tämä tietysti rasitti meidän omaa alkutaipaleella olevaa suhdettamme sekä pakotti itseni taistelemaan mustasukkaisia tunteita vastaan. Monet yöt menivät valvoessa, kun toinen saattoi herätä pahasta unesta rintaa puristavaan ahdistukseen ja minä yritin epätoivoisesti halata pois sitä kaiken ilon maailmasta pois syövää toivottomuuden tunnetta. Lopulta terapiaan meno käänsi kumppanini osalta kelkan pois jyrkänteen reunalta ja pitkä sekä raskas toipumisprosessi (joka on vielä kesken) pääsi vihdoin alkamaan. Oma jaksamiseni oli tässä kohtaa jo myös todella äärirajoilla, enkä ole vielä läheskään toipunut. Tilanne on yhäkin vaikea ja huonoina päivinä on vaikea perustella itselleen, miksi jaksaisi vielä taistella. Ja samalla sitä tuntee syyllisyyttä omasta huonosta jaksamisestaan, kun näkee toisen kamppailevan vielä suurempien traumojen parissa.

Tiedän paljon asioita, mitä kumppanini ex-puoliso on tehnyt, mutta en onneksi kaikkea. Hän on kohdellut toista ihmistä sellaisilla tavoilla, että en valitettavasti voi tuntea häntä kohtaan juuri minkäänlaista kunnioitusta. Vaikka en niitä toki koskaan toteuttaisi, joudun kuitenkin painimaan myös erilaisten kostofantasioiden parissa. Ulospäin liitto näytti onnelliselta ja monet ystävät sekä sukulaiset pitävät häntä edelleen hyvänä tyyppinä. Hän on kertonut suhteen päättymisestä omaa paikkansa pitämätöntä versiotaan. Ainakin omasta näkökulmasta näyttää siltä, että hän ensin liki tuhosi toisen ihmisen ja sai sen jälkeen jatkaa elämäänsä ihan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Huonoina päivinä tekisi mieli suolata kyseinen kusipää täydellisesti ja kertoa koko maailmalle, millainen henkilö on oikeasti kyseessä. Tietenkään tämä ei varsinaisesti hyödyttäisi mitään, mutta eipä näitä tunteita valitettavasti saa millään kytkimellä poiskaan napsautettua.

Uskomaton. Ihmeellinen. Kaikkea sitä mitä oli aina halunnut. Näillä sanoin kumppanini on kuvaillut edellisen suhteensa alkuvaihetta. Tuntuu todella pahalta tietää, että hän ei tule koskaan puhumaan meidän suhteemme alkutaipaleesta samalla tavalla. Nuo ylisanat on varattu sille pettävälle, valehtelevalle ja väkivaltaiselle kusipäälle. Ei sille ihmiselle, joka päivästä toiseen on yrittänyt omalta osaltaan paikata tuon ihmisen jättämiä tuhoja. Ja vaikka sitä ei tehdä ylisanojen takia vaan rakkaudesta, tuntuu se silti todella pahalta. Minä en ehkä koskaan tule olemaan mitään niin upeaa, kuin se valheellinen esitys jolla narsisti koukuttaa uhrinsa. Ja vaikka sen takana ei ollut mitään todellista, niin hetken aikaa kumppanini koki kuitenkin ne tunteet. Heidän suhteensa alun hän muistaa maagisena ja ihmeellisenä. Meidän suhteemme alku on sen sijaan ollut täynnä pimeyttä ja tuskaa. Ja se tieto satuttaa. Jokainen meistä kuitenkin haluaisi olla omalle kumppanille se kaikkein ihanin, eikä mikään taskulämmin korvike jostain ihmeellisemmästä.

Tämä ei ole ollut hirvittävän aktiivinen ketju, mutta toivottavasti saisin edes jonkinlaista apua tilanteeseni tätä kautta.

Tämä Taskulämpimän kirjoittama tilanne kuvaa lähestulkoon täysin tilannettani. Alkuun kaikki oli parempaa kuin koskaan ennemmin kenenkään kanssa, mutta sitten kumppanini päälle laskeutui synkkä varjo menneisyydestä. Tilanne oli erittäin hankala itselleni, kun en yksinkerttaisesti voinut käsittää, että mitä tässä nyt on oikein tapahtunut. Pudotus oli niin suuri, että vajosin useina iltoina ja öinä itsekkin syviin vesiin ja kyyneleitä valui enemmän kuin tähänastisessa elämässäni oli yhteensä ehtinyt. Aloin epäillä itseäni kaikessa, ja mietin jo, että oliko tämä todellakin vain tähdenlento. Olemme kuitenkin saaneet nyt keskustelua asioista, ja se on tehnyt itselle hyvää, mutta samaan aikaan kumppanin alkaa syyttämään itseään myös minun olotiloistani. En oikein tiedä, että mikä olisi oikea polku edetä. Ollakko kokonaan puhumatta aiheesta, vai ottaakko aina riski, kun pahalta tuntuu, ja avata suunsa..? Kumppanillani on tästä edellisestä liitosta muutama lapsi, joten tämä narsisti ei ole aivan heti poistumassa meidän päivittäisestä arjesta. Tunnen itsekkin tämän miehen, ja pitänyt häntä aina hyvähä seuramiehenä (tietenkin!), mutta nyt olen alkanut mietimään, että mitenköhän tulen tulevaisuudessa reagoimaan, kun häntä näen. Pelkään, että joskus koittaa se päivä, kun pää hajoaa vielä totaalisesti itsellänikin, jos tilanne jatkuu pitkään. Mikä on kuitenkin täysin mahdollista. Haluaisin tukea kumppaniani parhaalla mahdollisella tavalla joka ikinen päivä, sillä tiedämme, että meillä on jotain harvinaisen hyvää tässä käsillämme ja olemme umpirakastuneita toisiimme. En vain tiedä kuinka sen voisin tehdä oikein / parhaiten..?

JokoJoko kirjoitti: ↑24 Touko 2021, 21:21 Tämä ei ole ollut hirvittävän aktiivinen ketju, mutta toivottavasti saisin edes jonkinlaista apua tilanteeseni tätä kautta.

Tämä Taskulämpimän kirjoittama tilanne kuvaa lähestulkoon täysin tilannettani. Alkuun kaikki oli parempaa kuin koskaan ennemmin kenenkään kanssa, mutta sitten kumppanini päälle laskeutui synkkä varjo menneisyydestä. Tilanne oli erittäin hankala itselleni, kun en yksinkerttaisesti voinut käsittää, että mitä tässä nyt on oikein tapahtunut. Pudotus oli niin suuri, että vajosin useina iltoina ja öinä itsekkin syviin vesiin ja kyyneleitä valui enemmän kuin tähänastisessa elämässäni oli yhteensä ehtinyt. Aloin epäillä itseäni kaikessa, ja mietin jo, että oliko tämä todellakin vain tähdenlento. Olemme kuitenkin saaneet nyt keskustelua asioista, ja se on tehnyt itselle hyvää, mutta samaan aikaan kumppanin alkaa syyttämään itseään myös minun olotiloistani. En oikein tiedä, että mikä olisi oikea polku edetä. Ollakko kokonaan puhumatta aiheesta, vai ottaakko aina riski, kun pahalta tuntuu, ja avata suunsa..? Kumppanillani on tästä edellisestä liitosta muutama lapsi, joten tämä narsisti ei ole aivan heti poistumassa meidän päivittäisestä arjesta. Tunnen itsekkin tämän miehen, ja pitänyt häntä aina hyvähä seuramiehenä (tietenkin!), mutta nyt olen alkanut mietimään, että mitenköhän tulen tulevaisuudessa reagoimaan, kun häntä näen. Pelkään, että joskus koittaa se päivä, kun pää hajoaa vielä totaalisesti itsellänikin, jos tilanne jatkuu pitkään. Mikä on kuitenkin täysin mahdollista. Haluaisin tukea kumppaniani parhaalla mahdollisella tavalla joka ikinen päivä, sillä tiedämme, että meillä on jotain harvinaisen hyvää tässä käsillämme ja olemme umpirakastuneita toisiimme. En vain tiedä kuinka sen voisin tehdä oikein / parhaiten..?

Todella hienoa, että lähdit kirjoittamaan tänne foorumille. Olen tässä parin vuoden aikana saanut huomata, että vertaistukea tässä tilanteessa eläville on toistaiseksi valitettavan vähän saatavilla, joten on hyvä, että tästäkin näkökulmasta saadaan keskustelua aikaiseksi.

Kun narsistin uhrin edellisen suhteen painolasti nouseekin uudessa suhteessa pintaan, voi se tosiaankin olla todella voimakas kokemus. Ja ilmeisesti näin voi helposti käydä nimenomaan sen vuoksi, että uudessa ja terveessä suhteessa vanhoilla kokemuksilla onkin sitten tilaa nousta esiin. Kun tilanne on uudessa suhteessa turvallinen, alkaa mieli nähdä vanhan suhteen eri tavalla ja pystyy alkamaan käsitellä sitä. Ja tämä voi olla todella ravisuttava ja vaikea kokemus. Asiat asettuvat uhrin mielessä vähitellen uusiin mittasuhteisiin ja vanhan suhteen sairaus alkaa näyttäytyä ihan uudella tavalla. Joskus asioita voi nousta esiin vielä hyvinkin pitkän ajan jälkeen. Oman kumppanini kanssa olimme puhuneet hänen edellisen suhteensa fyysisestä väkivallasta jo oman suhteemme alkuvaiheessa. Olin kysynyt jo silloin, oliko sitä enempää kuin mitä hän siinä vaiheessa kertoi, ja hän vastasi kieltävästi. Tästä keskustelusta on liki pari vuotta aikaa. Eilen tuli puheeksi eräät asiat mitä hänen exänsä oli tehnyt ja minä olin täysin ihmeissäni, että onhan sitä väkivaltaa ollut enemmän kuin mitä aiemmin on ollut puhetta. Keskustelimme asiasta ja kumppanini totesi hieman hämmentyneenä, että ei hän edes ollut ajatellut asiaa väkivaltana, vaikka sitä se aivan yksiselitteisesti oli. Hän myönsi itsekin, että jos joku muu kertoisi vastaavia asioita, olisi kyseessä hänen mielestään selvästi väkivalta, mutta omalla kohdalla asian mieltäminen ei olekaan lainkaan niin helppoa. Sairaassa suhteessa asiat saavat uhrin mielessä kummallisia muotoja ja mieli voi yrittää selittää todella vaikeitakin asioita parhain päin. Hän on itse kuvannut asiaa isoksi lankakeräksi, josta ajan kanssa voi vähitellen saada yksittäisiä säikeitä puretuksi. Tämä vaatii aikaa ja paljon ymmärrystä uudelta kumppanilta. Joskus jonkun yksittäisen asian pintaan nouseminen voi olla hyvinkin kivuliasta ja tällöin kumppanin on tärkeää tuntea, että hän voi työstää asiaa turvallisesti.

On mahdotonta antaa tarkkoja neuvoja siitä, mikä on oikea tapa toimia, sillä jokainen suhde on erilainen. Ymmärrän todella hyvin tuon, että kumppani alkaa kantaa vastuuta siitä toisen pahasta olosta ja sen myötä tulee kiusaus jättää asioita sanomatta sekä peitellä omia tuntemuksiaan. Me olemme käyneet tuosta aiheesta todella monta keskustelua ja meidän kohdallamme ratkaisu oli, että minä lupasin kumppanini pyynnöstä kertoa rehellisesti sekä avoimesti omista tunteistani. Vaikka tämä saattaakin aiheuttaa joskus pahaa mieltä, niin ainakaan kummankaan ei tarvitse arvailla mitä toisen päässä liikkuu eikä asioita tarvitse pitää pullotettuna sisällään. Vaikka keskustelut voivat joskus olla vaikeita, niin ainakin meillä asioista puhuminen on osoittautunut parhaaksi keinoksi.

Viestistäsi välittyy se sama turhautuminen, joka on minullekin aivan liian tuttua. On raskasta miettiä, missä kohtaa se oma sietokyky ylittyy ja mitä tapahtuu sitten kun kamelin selkä katkeaa. Myös itse olen joutunut miettimään, miten toimisin, mikäli joskus vielä törmään kumppanini exään. Heillä ei kuitenkaan ole lapsia eikä mitään syytä olla toistensa kanssa tekemisissä, joten siinä mielessä tilanne on helpompi kuin teillä.

Näkisin, että meillä on ollut suhteessamme kolme eri kasvupolkua. Ensinnäkin kumppanini on joutunut työstämään asioita omalta osaltaan ja tämä lienee se kaikista vaikein polku. Hänen kohdallaan apua on ollut mm. terapiasta, persoonallisuushäiriöitä käsittelevästä kirjallisuudesta, itsetutkiskelusta, meditaatiosta sekä tämän foorumin lukemisesta. Toiseksi minä olen joutunut kulkemaan omaa polkuani siltä osin, miten suhtaudun tilanteeseen ja mitä tunteita se minussa herättää. Omalla kohdallani olen saanut apua myös kirjoista sekä tästä foorumista, koska ne ovat auttaneet ymmärtämään sitä sairasta dynamiikkaa, jota tuollaiseen suhteeseen kuuluu, sekä hahmottamaan sen uhrissa aiheuttamia toimintamalleja. Olen kokenut myös todella tärkeäksi antaa itselleni luvan tuntea kaikkia niitä tunteita, mitä tilanne on minussa herättänyt; suuttumusta, pettymystä, väsymystä ja mustasukkaisuutta. Ja kiitos kumppanini, olen saanut myös kertoa niistä ilman, että siitä tarvitsee potea huonoa omaatuntoa. Ja kolmas polku on ollut sitten se yhteinen, jota olemme kulkeneet yhdessä keskustellen, keskinäistä luottamusta rakentaen ja vaikeita asioita käsitellen. On mielestäni tärkeää antaa myös sille uudelle suhteelle tarpeeksi tilaa kasvaa juuri sellaiseksi kuin se haluaa, ilman aiempien suhteiden haitallisia toimintamalleja.

Keskustelin äsken kumppanini kanssa huomattuani viestisi ja hän sanoi, että on tärkeää, että narsistin uhri tunnistaa vähitellen mitkä toimintamallit ja reaktiot kumpuavat vanhasta suhteesta. Nämä ovat toki hyvin yksilöllisiä ja voivat ilmetä eri tilanteissa, mutta niiden ymmärtäminen on auttanut ainakin meitä todella paljon. Hän itse pystyy nyt pääsemään niihin paremmin kiinni sekä työstämään niitä, minä puolestani osaan suhtautua niihin ymmärryksellä enkä välttämättä ota niitä niin henkilökohtaisesti.

Haluan valaa teihin molempiin uskoa tulevaan. Meidän lähtötilanteemme oli todella haastava ja vaikeimpina hetkinä on tullut käytyä todella syvissä vesissä. Mutta tämä kokemus on myös vahvistanut sekä lähentänyt meitä aivan ainutlaatuisella tavalla. Tällä hetkellä meidän tilanteemme on erittäin hyvä ja välillämme vallitsee sellainen yhteys, jollaista kumpikaan ei ole aiemmissa suhteissa kokenut. Vaikeita hetkiä on toki yhä, mutta koko ajan harvemmin ja osaamme käsitellä niitä koko ajan paremmin. Toivon todella, että te löydätte teille sopivat polut tilanteen työstämiseksi. Vaikka tilanne vaikuttaisi kuinka vaikealta tahansa, niin kaiken sen pimeyden jälkeen on mahdollista löytää jotain todella upeaa, joka saa sen tuntumaan kaiken ponnistelun arvoiselta.

Keskustelen mielelläni lisää tässä ketjussa ja voit myös laittaa yksityisviestiä, mikäli haluat.

KESKUSTELUFOORUMI

Narsistin uhrin uuden kumppanin mietteitä

Narsistin uhrin uuden kumppanin mietteitä

Re: Narsistin uhrin uuden kumppanin mietteitä

Re: Narsistin uhrin uuden kumppanin mietteitä

Re: Narsistin uhrin uuden kumppanin mietteitä

Re: Narsistin uhrin uuden kumppanin mietteitä

Re: Narsistin uhrin uuden kumppanin mietteitä