KESKUSTELUFOORUMI

Hei kaikille kohtalotovereille!
Olen pitkään lukenut täällä keskusteluja aiheesta, ja ne ovatkin kovasti auttaneet minua ymmärtämään minkä kanssa olen tekemisissä.

Lyhyesti omasta tilanteestani; Olen ollut 15 vuotta naimisissa narsistin/alkoholistin kanssa, joka on tehnyt elämästäni suoraan sanoen helvettiä. Meillä on 2 teini-ikäistä lasta ja yhteinen omakotitalo pienellä paikkakunnalla.

Näen kyllä kummankin ongelman olemassaolon, narsismin ja alkoholismin, mutta en tiedä kumpi on suurempi ongelma, vai ruokkivatko ne kenties toisiaan...?? Tähän haluaisin saada mielipiteitä ja kokemuksia teiltä. Käytös niinikään kummastuttaa, kun pahiten narsistiset piirteet tulevat juuri humalassa esiin. Olen päättänyt jo erota, mutta lähteminen on vaikeaa koska suoraan sanoen pelkään mitä tulee tapahtumaan ja alkaako äijä vainota minua ja lapsia. On uhannut tehdä elämästäni helvettiä jos joskus hänet jätän.

Tilanne on sellainen, että kun mies vetää kännit, niin alkaa mekastaa ja uhota ja minä saan kuulla aina kunniani. Viimeksi viikko sitten haukkui minut totaalisesti, en kuulemma tee mitään, en maksa mitään, en ole hänen kanssaan ja kaiken kukkuraksi olen vielä narsistikin ja välitän vain itsestäni. Saattaa mennä 10 minuuttia ja tuleekin pyytelemään anteeksi, mutta kun en lämpeä enkä ole anteeksiantavainen niin sättiminen jatkuu. Totuushan on todellisuudessa juuri päinvastainen, teen kaikki kotityöt, käyn töissä, maksan lähes kaikki laskut, ostan lapsille mitä tarvitsevat ja hoidan ruokaostokset ja muut kodin hankinnat ym.
Jos lapsilla on jotain mielen päällä tai tarvitsevat jossain apua niin aina kääntyvät minun puoleeni, minulla on lasten kanssa onneksi läheiset välit.
Hekin ihmettelevät isänsä käytöstä, mutta mitenkäs selität tätä heille järkevästi niin että ei tule käsitystä mustamaalaamisesta, siihen en halua sortua, tehköön lapset itse omat johtopäätöksensä. On kyllä keskusteltu asiasta usein, mutta varovasti.

Arkielämässä kun mies on selvinpäin, on vain välinpitämätön ja passiivinen eikä juurikaan osallistu perhe-elämään, istuu ja pelaa päivät pitkät tietokoneella (on siis sairaseläkkeellä fyysisten sairauksien takia,mutta ei mikään 100% invalidi). Silloin tällöin kun laittaa ruuan tai vaihtaa vaikkapa palaneen hehkulampun, niin tästä pitäis muistaa kiittää ja ylistää, eikä varmasti unohda mainita pienistäkään tekemisistä jos puhuu jonkun läheisen kanssa vaikkapa puhelimessa, haluaa antaa kuvan että on kovinkin toimelias. Jotain kun joutuu tekemään niin on silmin nähden hermona ja viskoo ja paukuttelee tavaroita ylimielisesti.
Selvinpäin ei halua puhua mistään parisuhteeseen liittyvästä tai muustakaan henkilökohtaisemmasta, puhuu kyllä paljon mutta ei mitään millä olisi henkilökohtaista merkitystä, lähinnä vaan ylimaailmallisista asioista tai muista ihmisistä. Humalassa sitten haluaakin puhua kaikesta ja esittää mielipiteitä minusta ja minun käytöksestäni, mitään en osaa tehdä oikein ja tyhmäkin olen kuin saapas. Ja töissä ollessani huoraan, ja varsinkin jos eksyn kerran-pari vuodessa naisystävien kanssa iltaa viettämään, niin vieraitten miesten kanssa olen tietysti hillunut. Hänen omat "illanviettonsa" saattavat venyä viikonkin mittaisiksi, mutta sehän pitää ymmärtää kun muuten viettää kotosalla kaiken aikansa ja on niin yksinäinen, eikä häntä kukaan viihdytä. Samaa rallia oli kyllä silloinkin kun oli vielä työelämässä, syyt vaan vaihtuu.
Hällä ei juurikaan ole oikeita ystäviä, lähinnä juoppokavereita joitten kanssa voi toisinaan kännätä, ja tämäkin on tietysti minun syytä.
Lisäksi on kateellinen ja mustasukkainen minun vähäisistä ystävistä (niistä joita ei ole toiminnallaan onnistunut karkottamaan), ja uutuutena myös lapsille jakamastani huomiosta.
Toinen lapsista on muutenkin nyt "silmätikkuna" kun on alkanut kritisoida isäänsä, toinen on arka ja kiltti eikä uskalla sanoa vastaan tai ilmaista mielipiteitään niin on isän suosiossa.
Juominen on jonkin verran vähentynyt joutuessaan sosiaalihuollon kanssa tekemisiin, mutta harventunut juomisväli on lisännyt putkien mittaa. Henkisen väkivallan ja alistamisen lisäksi on joskus tuuppinut läpsinyt ja retuuttanut minua, ei kylläkään vähään aikaan. Suuren osan läheisistäni on onnistunut kietomaan pikkusormensa ympäri, ja osan on karkoittanut typerällä kännikäytöksellään ja tempauksillaan. Tuntuu että kannan kaikkea yksin omilla harteillani, ja jotenkin häpeänkin sitä etten ole päässyt tästä pois ja olen antanut lasteni kokea kaikkea paskaa vuosien ajan. Niin paljon olisi tästä suhteesta kerrottavaa että vaikka kirjan kirjoittaisi, mutta tässä nyt niin lyhyesti kuin osasin tiivistää.

Kertokaa miten saan käytännössä itseni ja lapseni riuhtaistua tästä irti, ja mitä on odotettavissa kun sen teen? Miten keskustella asiasta lasten kanssa vaikuttamatta heidän asenteisiin? Pitäiskö mieheen asennoitua kuin alkoholistiin, vai narsistiin, vai onko sillä edes merkitystä...

Hei sinulle,
olipas tutun kuuloinen tarina, omani voit halutessasi lukea otsikolla "Milloin alkoholisti loppuu ja narsisti alkaa?" kirjoitettu 29.1.2020.
Erona sinun tilanteesi on se, että omat lapsemme ovat jo nuoria aikuisia ja asuneet omillaan jo vuosia, osasyynä heidän aikaiseen kotoa muuttonsa,
olivat juuri 18 täyttäneitä, oli varmasti tulehtunut tilanne kotona, meilläkin niin, että hyvä lapsuus loppui siihen kun alkoholisti-isän käytöstä ruvettiin kritisoimaan ja kyseenalaistamaan. Toinen oli hiljaa ja toinen sanoi tuntonsa ääneen, hänelle tämä on ollut rankempaa. Nyt tilanne on se, että ensimmäistä kertaa en saa lapsia jouluksi kotiin, viime joulun jälkeen sanoivat, että eivät enää halua tulla, ymmärrän täysin, vaikkakin se on minulle kuin pieni kuolema. Pojan kanssa välit on muutenkin hiljaiset, ei kestä enää katsoa ja kuunnella minun kärsimystäni, joten suojallakseen itseään on
"no contact" hänelle paras vaihtoehto, vaikka se onkin hirveän rankkaa meille molemmille.
Olen tutustunut aiheeseen paljonkin, netin ja kirjallisuuden avulla, kumpi oli ensin? Viimeksi Tuija Välipakan kirjasta "Sata tapaa tappaa sielu", tutustu jos et vielä ole niin tehnyt. Siinä sanottiin hyvin osuvasti, että jos narsisti on alkoholisti niin on hän on sitä myös toivuttuaan alkoholismista, esim. vieroituksen tms. jälkeen, mutta jos alkoholistilla on vain narsistisia piirteitä (mitkä siis voimistuvat alkoholismin vaikutuksen alaisena), niin nämä yleensä loppuvat kun/jos alkoholisti toipuu. Voiko sitä oikeasti tietää? Ja onko sillä meidänkään tilanteessa mitään väliä? Minun tilanteessani ei, koska usko siihen, että mieheni lopettaa juomisen on olematon, joten en varmaan saa koskaan tietää. Tiedän vain, että elämä tuollaisen ihmisen kumppanina on hyvin vaikeaa, miltei sietämätöntä ja vain ystävien, perheen ja työni ansiosta olen vielä järjissäni. Kaikenlainen päivittäinen kiusaaminen vie voimat. Mietin päivittäin miten tämä loppuu ja mistä löytää se tahtotila oikeasti ITSE tehdä se, minkä tiedän ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi. Ottaa se pelottava " Leap of faith" ja alkaa välittää itsestään. Voimaa sinnekin, ja saa laittaa yksityisviestiäkin.

Hei!
Hyvin tutun kuuloinen tarina. Olen itse eronnut kohta vuosi sitten. Ohjeita sinulle: ala nyt heti jemmaamaan piiloon käteistä rahaa. Kerää sitä niin paljon kuin saat. Ja piilota ne niin että myös saat ne itsellesi. Lue kirja ”juoksukengät” ja usko jokainen asia mitä siinä sanotaan (itse ajattelin ettei minun narsku voi tehdä niin ja niin ja luotin siihen että osaa olla oikeudenmukainen. Ei osaa.) Suojaa selustasi, mieti kaikki mitä teet ettei sinua voi haastaa oikeuteen. Mieti mitä viestejä kirjoitat. Luota vain todella luotettaviin läheisiin. Valmistele kaikki ja sitten eroat ja sen jälkeen kokonaan yhteydet poikki. No contact.

Helvetti vasta alkaakin eron jälkeen, mutta jos saat rajattua hänet elämästä pois, saat huomata kuinka ihanaa elämä on. Itselle tosin puhkesi trauman jälkeinen stressireaktio vaikka luulin olevani vahva. Ex yritti jopa tappaa itsensä ja sai suvulleen puhuttua sen niin että se oli mun vika (vaikken ollut yhteydessä koko tyyppiin..)

Kiitos teille vastauksista! Olen nyt vuodenvaihteen käynyt mielessäni läpi tätä kaikkea, ja tullut siihen tulokseen että alan järjestelemään lähtöä vaivihkaa. Olen jo katsellut asuntoja ja tehnyt toimintasuunnitelmaa. Mies on nähtävästi huomannut että jotain on meneillään, koska on taas alkanut jollain tasoa tsempata ja yrittää olla minulle mielin kielin ja osteli joululahjojakin enemmän kuin koskaan. Näen kyllä tuon esityksen läpi, niin monta kertaa se on jo koettu, tyyntä myrskyn edellä. Pian ollaan taas siinä pisteessä "kun hän on yrittänyt kaikkensa minun ja lasten eteen,ja häntä kohdellaan kuin ilmaa, ja minä olen kiittämätön ämmä".
Tämä ottaa kyllä koville, koska joudun tekemään nyt sellaisia tekoja jotka ovat vastoin periaatteitani (valehtelu,salailu,lähteminen ilmoittamatta). Yritän kuitenkin ajatella että tämä on pieni paha siihen verrattuna mitä olen vuosien varrella joutunut kokemaan hänen taholtaan. Ja tähän saakkahan minä olen muutenkin ollut avioliitossa ainoa joka joutuu tekemään tiliä menemisistään ja tekemisistään, puhelimessakaan ei saa puhua, heti tulee kyselyitä kuka se oli ja mitä asiaa...
Minua pelottaa kyllä oikeasti mitä miehelle tulee käymään kun lähden lasten kanssa, edes koiraa en voi jättää kun ei ole kykenevä siitä kuitenkaan huolehtimaan. Vetääkö itsensä narun jatkoksi vai juoko hengiltä, vai keskittyykö vain minun vainoamiseeni ja kiusaamiseeni Tiedän kyllä että ei ole minun vastuullani, mutta kuitenkin tunnen siitä valmiiksi jo jonkinlaista syyllisyyttä, ja sanoinkuvaamatonta pelkoa siitä saanko koskaan elää rauhassa, ja ottaako narsu lapset pelinappuloiksi.

Syyllistyminen on usein syy miksi narsisti voi pitää valtasuhdetta itselleen edullisena. Olisikin hyvä ajan kanssa käsitellä syyllisyyttä ja häpeää itsessään. Kun niiden kanssa on sinut niin alistaminen käy vaikeammaksi. Yritä siis olla syyllistymättä ja ajattele itseäsi ja lapsiasi. Ette ole vastuussa tuosta persoonallisuushäiriöisestä ihmisestä.

Olen iloinen että olet alkanut järjestellä asioita loppuelämääsi parantaaksesi. Pidä niistä määrätietoisesti kiinni äläkä anna puhua itseäsi ympäri. Eron jälkeen elämääsi yritetään sabotoida kaikin mahdollisin keinoin. Jos blokkaat kommunikointiväylät niin vainoamisesi tulee lopulta mahdottomaksi. Tällaisten vainojen alla olen itse salaa jopa toivonut että narsisti riistäisi oman henkensä. Tämähän on tietysti ihan kamala ajatus, mutta jos tilannetta katsoo toisesta kulmasta niin onhan hänkin riistänyt tietyllä tapaa sinun elämäsi. Vapautesi ja onnellisuutesi. Onko sitten niin väärin salaa toivoa että kääntäisi sen mielummin itseensä kuin toisten ahdistelemiseen ja vainoamiseen... No, ainakaan syyllisyyttä siitä ei sinun tulisi kantaa vaikka niin kävisikin.

Heippa! Löysin tästä jotain samaa kun omasta elämästäni. Mieheni on siis alkoholisti ja on sen ihan ääneen sanonut. Hänessä on myös narsitisia piirteitä kuten kontrollointia siitä saanko lähteä vanhempieni luokse käymää ja moneksiko päiväksi sekä hän suoranaisesti haukkuu sairaaksi ja ei pidä minkään sortin lupauksiaan, alkoholisoituneena hän on vielä kamalampi, kaikki asiat kertaatuu sataan ja varsinkin silloin olen vielä kamalampi ämmä mitä normaalisti. Olen itse avautunut luotetuille ihmisille tästä ja käynyt ensi ja turvakodin avoväkivallan ihmisen kanssa juttelemassa, että onko tässä mitään järkeä? Oma tilanne on siinä pisteessä, että olen päättänyt, että avioero haetaan nyt vihdoin tänä vuonna melkein 4 avioliitto vuoden ja 9 vuoden yhdessäolon jälkeen. Piilottelen rahaa ja siirrän vaivihkaa tavaroita tutuille säästöön. Jätän miehelle kaiken ns ylimääräisen ja itselle vain tärkeät ja tarpeellisen. Olen hakenut pariakin asuntoa salaa ja alkanut järjestelemään elämää ilman häntä. Pelko miehen tulevasta käytöksestä kytee niskassa koko ajan mitä eron jälkeen tulee, alkaako vainoamaan vai mitä tekee?

Se mitä mies tuossa on tekemässä sinun eron jälkeen, ei ole sinun ongelmasi enää, se ei ole sinun kontolla jos riistää itseltään hengen tai satuttaa itseään. Onko sulla ketään luotettavaa kelle puhua ja purkaa tuntojasi? Kannattaa hankkia turvaverkostoa itsellesi tätä varten, vaikka vain osotteita mihin voit lasten kanssa mennä. Isot tsempit täältä ja toivoa parempaan!

huonovaimo kirjoitti: 11 Tammi 2021, 18:43 Heippa! Löysin tästä jotain samaa kun omasta elämästäni. Mieheni on siis alkoholisti ja on sen ihan ääneen sanonut. Hänessä on myös narsitisia piirteitä kuten kontrollointia siitä saanko lähteä vanhempieni luokse käymää ja moneksiko päiväksi sekä hän suoranaisesti haukkuu sairaaksi ja ei pidä minkään sortin lupauksiaan, alkoholisoituneena hän on vielä kamalampi, kaikki asiat kertaatuu sataan ja varsinkin silloin olen vielä kamalampi ämmä mitä normaalisti. Olen itse avautunut luotetuille ihmisille tästä ja käynyt ensi ja turvakodin avoväkivallan ihmisen kanssa juttelemassa, että onko tässä mitään järkeä? Oma tilanne on siinä pisteessä, että olen päättänyt, että avioero haetaan nyt vihdoin tänä vuonna melkein 4 avioliitto vuoden ja 9 vuoden yhdessäolon jälkeen. Piilottelen rahaa ja siirrän vaivihkaa tavaroita tutuille säästöön. Jätän miehelle kaiken ns ylimääräisen ja itselle vain tärkeät ja tarpeellisen. Olen hakenut pariakin asuntoa salaa ja alkanut järjestelemään elämää ilman häntä. Pelko miehen tulevasta käytöksestä kytee niskassa koko ajan mitä eron jälkeen tulee, alkaako vainoamaan vai mitä tekee?

Se mitä mies tuossa on tekemässä sinun eron jälkeen, ei ole sinun ongelmasi enää, se ei ole sinun kontolla jos riistää itseltään hengen tai satuttaa itseään. Onko sulla ketään luotettavaa kelle puhua ja purkaa tuntojasi? Kannattaa hankkia turvaverkostoa itsellesi tätä varten, vaikka vain osotteita mihin voit lasten kanssa mennä. Isot tsempit täältä ja toivoa parempaan!

Saman suuntaiset suunnitelmat itselläkin. Keräilen tärkeitä tavaroita pikkuhiljaa kasaan ja vien varastoon jotta voin sitten napata ne mukaani.
Vaikka mainitsin huolen miehestä, niin suurinta pelkoa kuitenkin aiheuttaa narsun tuleva käytös minua ja lapsia kohtaan.
On tullut joskus läpi kotiovestakin, eikä hällä tunnu olevan mitään auktoriteetteja, poliisit on kieroja mulkkuja, vartijat pellejä ja varmaan vaan nauraa räkäsesti jos saa jonkun lähestymiskiellon.
Lapset eivät ole enää ihan pieniä, ja taatusti rupeaa pompottamaan näitä kuin suinkin mahdollista, ja pääasiassa kostaakseen mulle,keinoja ei tule kaihtamaan!
Oman haasteensa tähän luo se että meillä on yhteinen talo ja laina molempien nimissä. Onko kenelläkään antaa vinkkiä miten tämän asian kanssa tulisi toimia niin että ositus ja mahdollinen talon myynti saatais hoidettua kivuttomimmin ja nopeimmin. Tässäkään asiassa ei varmasti päästä minua helpolla tai suostu mihinkään kompromisseihin tai järkiratkaisuun, epäilen että asia on runnottava jotenkin väkisin läpi...
Olen menossa juttelemaan ajatuksistani ja peloistani ihan ammattilaiselle, ja pari läheisintä ystävää tietävät tilanteen ja ovat lupautuneet tarvittaessa auttamaan myös käytännön järjestelyissä.
Mutta kyllä tää pelko on vaan niin suuri!
Tsempit sinnekin, toivotaan että tämä vuosi toisi hyviä asioita elämiimme!