reilu 10-vuoden tiivistelmä

[pitkäpinna]

Jos joku jaksaa lukea, niin kiitos, kirjoitan selvittääkseni ajatuksiani, olenko hullu ja kuvittelen? En usko että olen...

Oltiin miehen kanssa vaihdettu ajatuksia netissä puoli vuotta, ei deittailu merkeissä kuitenkaan. Sitten tavattiin sattumoisin, sehän eskaloitui nopsaan, viikko vietettiin yhdessä ja sit hän jo pakkasi laukkunsa ja muutti luokseni.
Exästään kertoi ikäviä asioita. Piti minua aivan upeana ja ihanana. Käytiin syömässä ja festareilla, oli paras kesäni. Hän kertoi olleensa edellisen kaksi vuotta selvänä, koska oli saanut lapsen. En osannut huolestua, eihän normaalisti juovan ihmisen tarvitsisi muuttua lapsen vuoksi absoluutiksi. Tyhmää minulta, olinhan vuosi tätä ennen eronnut alkoholistista.
Aika pian hän alkoi juomaan rankemmin. En saanut lähtemään baarista enää mukaani, hän myös katosi sinne usein, ei vastannut puhelimeen. Vaikutti mustasukkaiselta kummallisistakin asioista. Viaton flirtti oli paha rikos.
Saattoi myös kadota riidan päätteeksi toiseen kaupunkiin ystävilleen. Tuli sitten joskus takaisin ilman kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olin ihan hämilläni, en ollut tottunut moiseen käytökseen. Juoksin perässä baareissa anelemassa kotiin, olin huolestunut, porasin ja soittelin perään. Ei se mitään auttanut.
Seksiinkin tuli ikäviä piirteitä, se ei enää ollut aina mieluisaa, painostusta, varsinkin humalassa piti saada, vaikkei olisi tosiaan kiinnostanut. Muuten seurasi kaameaa riitelyä ja kyllähän nyt sen halusi välttää? Muutenkin suhteen onnellisuutta hän mittasi seksin määrällä. Jos oli viikko, tai ehkä jopa kaksi ilman, niin se oli syy mihin vain negatiiviseen. Ja minä sen aiheutin, olemalla kylmä ja etäinen. Humalassa piti aina keskustella. Se oli ahdistavaa, hänen humalansa oli syviä, ei aina edes tiennyt kuka olin. Yritä siinä sit keskustella, suuttui jos yritin nukkumaan, en uskaltanut.
Löikin kerran, sellaisessa humalassa, ei muistanut aamulla ja oli itsekin kauhuissaan. Aika pian kuitenkin oli vakuuttunut, että olin jotain sanonut mikä sen aiheutti/oikeutti.
Löi toisenkin kerran, ei ihan osunut, niin eipä onneksi sattunut, syy oli naurettava, mustasukkaisuuskohtaus.

Hän oli tosi miellyttävä selvinpäin, ystävilleni mukava ja perheelleni myös. Erittäin avulias. Toki ei ehkä pitänyt kiinni sovituista jutuistaan, jos sattui olemaan jotakin mielenkiintoisempaa sillä hetkellä. Kertoi olevansa tosi pidetty ja ystäviensä rakastama, kertoi myös muista hyvistä puolistaan usein. Osasin monia tarinoita ulkoa, hyvistä jutuistaan ja myös siitä, miten häntä oli kaltoin kohdeltu eri ihmisten toimesta elämässä. Puolitutut vaihtelikin usein, oli vaikea tehdä uusia ystäviä, lähinnä kännituttuja. Syy oli muissa, eteläsuomen ihmiset on kuulemma nihkeitä. Oli myös riitaantunut vanhojen ystäviensä kanssa milloin mistäkin. Sisarustensa kanssa myös välit välillä riitaisat, sitten taas sovussa, siskonsa minua ymmärtänytkin ehkä eniten.

Sain alkuun kivoja lahjoja merkkipäivinä, no ehkä vuoden tai kaksi. Sitten ne vain loppuivat. Joku riita kehitettiin ennen syntymäpäiviäni, eipä tarvitsisi hänen niitä juhlia tai huomioida. Ei joululahjoja, kävi ryyppään rahansa vähän ennen, oli sitten kurjana, kun ei ollut rahaa lahjoihin. Jos joskus yritin asiasta mainita, niin olin ahne ja kamala. Eihän lahjoja osteta, jos ei niitä toisella halua antaa, eikä juuri silloin halunnut, ajattelutapani oli kuulemma "oksettava, hyi vittu!" Enpä niistä omista merkkipäivistäni sitten yrittänyt mitään juhlia tehdäkään. Paitsi tasakymmentä juhlin, hän pilasi iltani tekemällä itsestään tähden juomisellaan.

Rahaa ei enää löytynyt muuhun, kuin omiin juttuihin. Ei kauppaan, tai asumisen kustannuksiin. Onnistui menettämään luottotiedot, ajokortin, työt ja kaikki se oli muiden syytä. No osittain olikin, mutta jättäytyi minun elätettäväksi, ei edes yrittänyt, koska maailma oli epäoikeudenmukainen. Rahaa hällä oli kyllä juomiseen, jos ei, niin oli kiukkuinen ja inhottava kunnes kyllästyin ja maksoin jo siitä ilosta, että lähti pois kaupungista. Jos mielin ravintolaan hänen kanssaan, lasku tuli minulle.

Hän on myös videokuvannut asuntoamme salaa, useampaan otteeseen.
Valehdellut nähneensä minusta alastonkuvia toisen miehen seurassa ja tehnyt tästä ison riidan. Nämä teot oikeuttanut itselleen ja minulle. Yhden eromme aikana minulla olikin yhden illan vipinää toisen kanssa, se on laskettu pettämiseksi hänen muisteluissaan aina. Itse toki on myös käynyt exäänsä suhasemassa alkuaikoina, ei sillä niin väliä. Jos häneltä kysytään olen pettänyt useamminkin. Yövytin sohvallani kerran ystävän, joka yritti minua suudella. Vaikkei mitään kummempaa tapahtunut, niin sitä hän ei ikinä usko.

Tähän mennessä oli jo ainakin yksi yritys erota, katuvaisena lupasi muuttua, jatkoimme tietenkin.
Ostin oman asunnon meille. Hän lupasi osallistua rahallisesti enemmän, uskoin, ei tietty sit lopulta osallistunut, maksoikoos yhden tai kaksi sähkölaskua. Perusteli tämän järkevästi, etteihän nyt hänen kuulu asuntolainaani lyhennellä, joo no niinpä niin. Hyvin nihkeästi sain joskus väkisin kauppaan mukaan rahapäivänään.
Hän remontoi uuden asuntomme tosi hienoksi. Olen siitä kiitollinen edelleenkin, mies on kätevä käsistään ja tekee mielellään, kun vaan on sillä tuulella. Tätä remontointia sitten käytti selityksenä, jos rahasta yritin keskustella. Osasi kyllä sanoa kuinka paljon minulle säästi työllään. Tottahan sekin, mutta oli myös aiheuttanut minulle noin 6000€ velkaa, koska "lainasin" hänen autonsa käsirahan. Ilmainen asuminen ja täysihoito vielä siihen, niin olen maksanut todella kalliisti remonteista. Jos kerroin tekeväni itse asioita myös, niin ne ei ollut niin merkittäviä, koska kuka vain osaa tiskata, siivota ja laittaa ruokaa. Hänen taitonsa oli erikoisempaa, arvokkaampaa. Kuinka monta kertaa häntä kuskasin ja hain milloin mistäkin. Mitä pahemmin mokasi kännireissulla, sitä kiukkuisempi minulle oli.

Hän on aina vakuuttanut minut siitä, miten erinomainen isä on. Eihän minulla ollut syytä epäilläkään, kertoili paljon tarinoita esikoisensa kasvattamisesta, siskonlapsiensa tukena olemisesta jne. Halusin itsekin lapsen ja muistin myös hänen olleen raitis esikoisensa aikana, ainakin sanoneensa näin. Toivoin siis tietenkin sen lapsen tasapainottavan elämäämme. Saimme lapsen lopulta, ei miehestä ihan raitista tullut, synnäriltäkin oli vaan hirveä kiire varpajaisiin. Mikäs sen tärkeämpää.
Vauvan ollessa vajaa 6kk tuli taas uusi kriisiaika ja erosimme hetkeksi, kunnes taas kaikki muuttuisi ja hän palasi pian luoksemme. Hetken kaikki olikin hyvin ja hän hoiti ihan kunnialla esikoisen, kun äitiyslomani jälkeen palasin töihin. Olkoonkin, että sain ahdistavia kiukkuviestejä töihin vauvan hoitoon liittyvistä ongelmista ja ekana töistä tullessani kotona odotettiin ruokaa tekemään.
Hieman yllättäen aloin odottamaan pian toista lasta, yllättäen siis, koska ekaa yritettiin kolme vuotta. Olin taas jo aika epävarma suhteestamme, juominen lisääntyi paljon, eikä miestä ainakaan toinen lapsi tuntunut innostavan. Ero häilyi taas kerran puheessa, kuten myös abortti, koska pelkäsin omaa jaksamistani yksin kahden pienen kanssa.
Tästä päästiin yli ja eron sijasta tuli tarve muuttaa isompaan asuntoon. Ostin siis talon ja muutimme. Mies remppaili taas jaksamisensa mukaan. Suljin mielestäni sen, ettei minua juuri kohdeltu raskaana olevana naisena. Väsymys oli välillä vahvaa, enkä ollut fyysisesti täysin tervekään. Hoidin silti työni ja esikoisen kotona ollessani, kaupassa käynnit ja rempassa mitä ehdin. (Välillä pelkäsinkin mitä kaikkien raskaiden asioiden kanniskelu voisi aiheuttaa, menin ehkä kiukulla eteenpäin.) Toki mies tarvitsi myös paljon huomiota. Teki hyvinkin selväksi jos oli mielestään laiminlyöty. En saanut itse enää lainkaan läheisyyttä, paitsi seksin aikana saattoi hieroa niskoja.
Kuopus syntyi, tunsin olevani ainoa asiasta innoissaan oleva. Synnäriltä kotiuduttuani suoraan kotihommiin, kahden pienen kanssa. Mies vietti pian jo puolet ajasta muualla, kuin kotona. Suhde oli siinä mallissa, ettei se minua paljoa edes haitannut. Rakastin lapsiani ja pärjäsin. Inhotti kun hän syytti kuopustamme parisuhteestamme. Tai siis minua, kun lapsi oli vienyt huomioni hänestä. Suhteemme kuulemma meni huonoksi syntymän jälkeen. Seksi oli jo hyvän aikaa ollut itselle se pakollinen paha. Sillä sai pidettyä miehen edes vähän tyytyväisenä, tai ainakaan ei ollut syytä valittaa siitä. Vaikka olikin sitten kuitenkin, koska en tehnyt aloitteita, olisi pitänyt minun haluta enemmän, se loukkasi häntä.

Mies on pilannut jokaisen äitienpäivän minulta. Pari ekaa viinalla ja krapulalla, yhteen ei osannut järjestää kohtausta vissiin ajoissa, niin oli pitkin hampain mukana päivän, en kyllä huomiota sen kummemmin saanut. Viimeisin kuitenkin satutti eniten. Oli riitaa pari päivää ennen, siitä iän ikuisesta ”läheisyydestä”, eli seksistä. En kuulemma ansainnut olla juhlittavana tämän takia, kun en häntäkään huomioi enempää. Ignoorasi siis koko äitienpäivän. Tämä osui jotenkin enemmän, kuin muut tekoset. Äitiys on tärkein asia minulle ja tein mielestäni kaikkeni ollakseni siinä hyvä. Olinhan kuitenkin häntäkin aina muistanut jouluisin, syntymäpäivinä ja isänpäivänä. Ihan sama mitä mieltä olin hänestä ollut.
Olen perunut omat menoni järjestäen, koska hän jättää tulematta kotiin sovittuna aikana, eikä minulla ole paikkaa lapsille. Luottamus on kadonnut täysin, joudun hankkimaan lapsenvahdin hammaslääkäriä varten, en voi luottaa miehen olevan paikalla. Omaa iltaa en ole saanut yli kahteen vuoteen. Pari kertaa yritin, mutta lapsien kanssahan sitä jäätiin keskenämme. Se tunne, kun odottaa toista tulemaan paikalle ajoista ja tietää jo sisimmissään, ettei niin tule käymään. Silti pettymys ja suuttumus valtaa. Eikä sitä edes pyydetä anteeksi. Ihan kelpo vastaus on, että ”ei huvittanut”. Tai vielä parempi, ”olen isä, en lastenvahti.”

Nyt on se hetki taas käsillä, olen ilmoittanut haluavani eron hänestä. Asuukin jo muualla, on asunut jo osittain kauan, muista syistä.
Tästä ilmoituksestani kohta 2kk, muutti heti silloin toimintaansa. Alkoi osallistumaan lastenhoitoon, on tehnyt ruokaa ja huoltanut ihan uudella mielenkiinnolla taloa. Tullut lähelle ja osallistunut vähän kaikkeen. Käynyt jopa kaupassa paristi. Halusin silti erota, hän lähti ennen joulua. Viestejä on tullut satoja. Kuinka kaikki olisi jatkossa paremmin, kuinka hän voi muuttua, kuinka hän ymmärtää minua jne.
Nyt viimeisinä päivinä viestien sävy on muuttunut. Kuinka hän antoi kaikkensa, yksin yritti pelastaa suhteemme, kuinka häntä on huijattu, kuinka kuvittelen ja suurentelen, minulla on vain defenssiä, kuinka kaikki on meillä ollut lopulta ihan hyvin muutamaa pikkujuttua lukuun ottamatta.
Alan kuulostamaan viesteissä taas kohtuuttomalta, kylmältä naiselta. Hän kun vain yritti pelastaa suhteemme ja perheemme...

Siinä se, tunteeni tähän asti. Joko olen elänyt elämääni narsistin kanssa, tai sitten olen vaan päästäni sekaisin. Kunpa nyt vaan olisi voimia pitää pääni.

Olen muuten vain kerran sanonut häntä narsistiksi, vuosia sitten. Loukkaantui niin verisesti, etten ole maininnut sitä sanaa enää...

[kaikkenkanssa]

Miten sinä jaksat nyt "pitkäpinna". Toivottavasti kuuluu parempaa.

[pitkäpinna]

Kiitos kysymästä! Henkisesti paremmin. Väsyttäväähän tämä on.

Eniten nyt harmittanut lasten puolesta. Isä ei ole pitänyt mitään yhteyttä. Ei vastaa edes videopuheluun. Ei halua. Mun pitää heille kuulemma etsiä uusi isukki. Sovitteli siellä itseään isäpuolen rooliin tapaamansa naisen lapsille. En oikeasti usko, että se suhde olisi vasta pareja treffejä pidemmällä...
Jotenkin koomista. Ei silti naurata, kun katsoo vierestä kun oma lapsi kaipaa, eikä oikein ymmärrä miksi isi ei enää tule. Olen tietty koittanut selittää tilanteen. Mahdollisimman simppelisti ja niin, ettei lapsi kuvittelisi tilanteen johtuvan hänestä. Ehkä näin on silti parempi, haen sitä yksinhuoltajuutta sitten, on paperiasiatkin helpompia. On vaan niin vaikea hyväksyä, että vanhempi voi tuosta vaan hävitä lastensa elämästä. En ikinä pystyisi siihen! Tekisin kaikkeni nähdäkseni pikkuiseni mahdollisimman useasti.

Kuitenkin on vielä sitä mieltä, että meidän suhde on ihan hyvä ja sitä kannattaa jatkaa! On muuttunut ja valaistunut ja vaikka mitä
Viestejä tulee välillä montakin, vaikken edes vastaisi.
Se kirjo mikä niissä viesteissä on. Katkeruutta, syytöksiä, lupauksia, milloin mitäkin. Hakisi vaan nyt loputkin tavaransa.

On käynyt selville, että puhunut siellä paskaa meidän suhteesta, vääristellyt totuutta. Sillä ollut suhteita jo aiemmin. Helpottaa vaan kuulla, vaikkei nyt mikään yllätys ollutkaan. Silti. Mulle aina hokenut, kuinka hän on kaikesta huolimatta ollut uskollinen aina. Hyvä tietää, että sekin valetta. Helpompi olla järkähtämätön. Olen vaan niin uupunut. Olisi jo tämä ero selvä. Hänellekin...