KESKUSTELUFOORUMI

Hei kaikille, olen aika uusi tällä foorumilla. Olen ollut mieheni kanssa yhdeksän vuotta ja olen vihdoinkin tajunnut oman tilanteeni hänen kanssaan. Viimeisen vuoden olen kerännyt voimia käsitelläkseni itseni kanssa haluavani avioeron. Mieheni siis on jonkin asteinen narsiti, jonka vuosien terrorisointi minua kohtaan ja henkinen väkivalta on saanut uskomaan, etten ansaitse parempaa.

Miten te muut olette osanneet hoitaa avioerotilanteenne?

Mäkin olen uusi täällä. En tiedä, onko mieheni narsisti, mutta ainakin hän on narsistinen. Havahduin totuuteen muutama kuukausi sitten, kun löysin itseni turvakodista lasteni kanssa. Yhtäkkiä kun keskustelin tilanteestamme ulkopuolisten kanssa, näin koko kuvion ihan eri tavalla kuin ennen.
Aikaisemmin luulin, että mieheni on vain impulsiivinen, herkkä loukkaantumaan, hankala, monimutkainen persoona. Ja luulin, että minä olen aikaisemman elämäni traumatisoima, aika tasapainoton ja ajattelematon ihminen. Sitten lumous särkyi. Tajusin, että mieheni onkin taitava manipuloija ja henkisesti väkivaltainen ja minä en ole tasapainoton hullu vaan tässä sairaassa pelissä rääkätty uhri. Koko suhde ja kaikki eletyt muistot saivat uuden sävyn ja merkityksen. Myös ne hyvät.
Totuuden oivaltaminen on tuntunut sekä rauhoittavalta että järkyttävän pelottavalta ja ahdistavalta. Ja sitten taas mietin, olenko sittenkin oivaltanut väärin.
Olen antanut itselleni lupauksen, että otan eron vielä tänä vuonna. Annoin itselleni tämän vuoden aikaa, sillä tiedän, että olen vielä heikoilla. Minun on ensin vahvistuttava ja edelleen varmistuttava. Ehkä voidaan tsempata toisiamme ja päivittää tilannetta silloin tällöin?

Nyt olemme asumuserossa ja ainakin minulle tämä on toiminut hyvänä ensiaskeleena kohti irrottautumista. Etäisyyden päästä on helpompaa suunnitella elämää eteenpäin ja saa etäisyyttä miehen juttuihin ja voi manipulointiyrityksiä tutkia itsekseen ajan kanssa. Samalla voi alkaa rakentaa muuta sisältöä omalle elämälleen. Tietysti olisi vielä parempi jos uskaltaisi suoraan erota.

JOo mulla on ero just takana tässä enemmän ja vähemmän rankasta liitosta, joista viimiset 5v oli kuitenkin aivan helvettiä loppuenlopuksi.
Kirjotin tälläsen ohjelistan, joka on itselleni ollut kultaa arvokkaampi viimisen 2 vuoden aikana. Jokaisella on oma kuvionsa näissä, mutta tää kyllä pätee aika hyvin kaikkeen.
viewtopic.php?f=13&t=1119

Kovasti voimia sinulle huonovaimo, mutta siis oikeasti kyllä se niin on, että narsisti saa SINUT tuntemaan itsesi huonoksi, vaikka oikeasti tämä narsisti on itse täysi nolla. Siihen hän pyrkii. SInun itsetuntosi musertamaan. Joten ei muuta ku ero kehiin ja oma elämä takasin.

Hei. Myös minä olen uusi täällä. Mieheni on narsisti. Tänään hän kävi lasten nähden minuun käsiksi kun en ymmärtänyt ja kuunnellut häntä. Juu myönnän, että asia mistä hän halusi puhua on tärkeä, mutta sille olisi ollut parempi aika ja paikka kuin eteinen ja juuri päälle puetut lapset vieressä. Pelkään kovasti lasten puolesta. Näin korona aikaan kun muutenkin ovat vain minun kanssa. En osaa jäsennellä tekstiäni kun olen niin vihainen. Haluan erota, mutta olen taloudellisesti riippuvainen miehestäni. Meillä on jonkin verran yhteistä omaisuutta. Olen ihan hukassa mitä tehdä. En vaan jaksaa enää sitä kuinka olen koko ajan väärässä, teen asioita väärin...

Yksinonneton, jos miehesi käy sinuun käsiksi, kannattaa harkita vakavasti turvakotiin hakeutumista. Siellä saa apua ja etäisyyttä omaan tilanteeseen. Itse en olisi ikinä tajunnut hakeutua turvakotiin, kun en nähnyt suhteemme olevan väkivaltainen (ei ollut fyysistä väkivaltaa), mutta sosiaalityöntekijä ohjasi minut lapsineni lähtemään. Oli todella hyödyllinen kokemus.

Ohhoh tämähän nousi henkiin!

Tilannepäivitystä... Asuntoja on haettu ja toivottavasti joku tärppäisi, itelle ostanu tavaroita kavereiden luokse jemmaan, jätän erossa miehelle suurimman osan, ja otan omat tavarani mukaan... En halua mitään vääntöä tavaroista ja jakamisen vaikeutta. Onneksi olen tehnyt listaa ylös miehen piirteistä millä hän on minua yrittäny painaa alemmas ja itseään ylemmäs. Enää ei ole muita tunteita miestäkohtaan kun melkeimpä armoton viha ja sääli. Onneksi kohta tästä pääsee varmasti eroon ja koittamaan elää omaa elämää.

Laita tilanne päivityksiä kun pääset aloittamaan oman elämäsi. Tuo on viisain ratkaisu ikinä. Kun avaa silmänsä ja tajuaa missä mennään, ei ole muuta keinoa kuin ulos koko tilanteesta. Kaikesta nuo saavat riidan aikaiseksi halutessaan ja kun me jotka uskallamme ja haluamme pois, "" olemme kuitenkin paskoja ja tuhoamme perheen ja kaiken. "". Muistakaa arvostaa itseänne! Olette rohkeita kun lähdette, ette paskoja, ette riko mitään vaan pelastatte itsenne ja lapsenne!
ei auta jäädä edes ajattelemaan. Itse jäin liian montakin kertaa.
Mutta en kertaakaan ole katunut päätöstä lähteä. Koen että elämä alkaa vasta siitä hetkestä kun lähtee ja alkaa elämään omaa elämäänsä. Ollaan kaikki toisillemme tuki ja turva. Voimia samassa tilanteessa painiville. Itsellä alkaa asioiden käsittely nyt kun 2 vuotta erosta. Antakaa itsellenne aikaa käsitellä ja toipua rauhassa!

huonovaimo kirjoitti: ↑01 Tammi 2021, 19:23 Hei kaikille, olen aika uusi tällä foorumilla. Olen ollut mieheni kanssa yhdeksän vuotta ja olen vihdoinkin tajunnut oman tilanteeni hänen kanssaan. Viimeisen vuoden olen kerännyt voimia käsitelläkseni itseni kanssa haluavani avioeron. Mieheni siis on jonkin asteinen narsiti, jonka vuosien terrorisointi minua kohtaan ja henkinen väkivalta on saanut uskomaan, etten ansaitse parempaa.

Miten te muut olette osanneet hoitaa avioerotilanteenne?

2 vuotta selvitin asioita. Hain tukea, puhuin satoja ja satoja tunteja puhelimessa. Tein kaksi emailia exälleni joihin sain vastaukseksi 0 vastausta. Tein kaiken salassa ja hain eroa yksin. Vain yksi elämä. Se kannattaa käyttää vaikka se päätös on elämän isoimpia, vaikeimpia ja rankempia mitä ikinä voi olla. Mutta se on sen arvoinen päätös. Eli jotta et katuisi lähtöä, selvitä kaikki mitä epäilet tai oletat, miten oikeassa olet omien ajatuksiesi kanssa. Hanki apua ammattilaisilta, puhu ystäville. Ennen kun teet päätöksen, sinun pitää olla 1000 varma että haluat sitä. Katuminen on pahinta mitä voi olla, koska palaisit takaisin siitä helvtistä mistä halusit pois. Nämä ihmiste osaa varmasti olla niin manipuloivia, että saavat jopa sinut uskomaan tehneesi väärän päätöksen......... Joten taustat selvitykseen, hae apua ja tee päätös. Ja pidä se päätös. Ansaiset tälle elämälle onnea.

Libero67 kirjoitti: ↑19 Helmi 2021, 12:30 Laita tilanne päivityksiä kun pääset aloittamaan oman elämäsi. Tuo on viisain ratkaisu ikinä. Kun avaa silmänsä ja tajuaa missä mennään, ei ole muuta keinoa kuin ulos koko tilanteesta. Kaikesta nuo saavat riidan aikaiseksi halutessaan ja kun me jotka uskallamme ja haluamme pois, "" olemme kuitenkin paskoja ja tuhoamme perheen ja kaiken. "". Muistakaa arvostaa itseänne! Olette rohkeita kun lähdette, ette paskoja, ette riko mitään vaan pelastatte itsenne ja lapsenne!
ei auta jäädä edes ajattelemaan. Itse jäin liian montakin kertaa.
Mutta en kertaakaan ole katunut päätöstä lähteä. Koen että elämä alkaa vasta siitä hetkestä kun lähtee ja alkaa elämään omaa elämäänsä. Ollaan kaikki toisillemme tuki ja turva. Voimia samassa tilanteessa painiville. Itsellä alkaa asioiden käsittely nyt kun 2 vuotta erosta. Antakaa itsellenne aikaa käsitellä ja toipua rauhassa!

Tilannepäivitystä siis, tavaroita on siirretty tosiaan luotetuille ihmisille sekä olen onnistunut hankkimaan itselleni uusia tavaroita valmiiksi. Päätös lähtemisestä on nyt sitten tehty, olen saanot asunnon itselleni, ja siihen ottanut jo kaikki sähköt ja vakuutukset. Viimeiset päivät ollu täällä ihan sumussa menoa, kuunnellut syytöksiä kuinka minä olen pilannut miehen mielen, kuinka joka ikinen asia on loppu, ja miksen voi esimerkiki olla joskus muutakin kun masentunut ja väsynyt. Voisin kuulemma lopettaa turhan valittamisen ja ihan hymyillä, kun en vaan enää jaksa. Ainoa toivon kipinä elämässä on se että tiedän pääseväni tästä pois. Tukiverkko on itsellä onneksi äärimmäisen vahva ja he muistuttavat että tämä parisuhde ei ole normaali. Olen käynyt keskusteemassa avoväkivallan työntekijän kanssa pariin otteeseen viime vuonna ja hän vahvisti sitä, että ei kenenkään tarvitse tälläistä kestää. Harmittaa suunnattomasti että annoin itseni ajaitua näin kauan tähän tilanteeseen..

Ymmärrän tuon aivosumun, kaiken tuon jälkeen toipuminen on hidasta ja siihen pitääkin antaa aikaa. Voi mennä pitkäkin aika aivosumussa ja selviytymisessä päivästä toiseen. Luota, se kannattaa. Itsellä meni tosiaan 1v. Josta en muista yhtikäs mitään. Kun tulee aika että olet valmis käsittelemään, tee se ihan omassa tahdissa. Voimia kamalasti. Olet ajatuksissa