KESKUSTELUFOORUMI

Olen hämmentynyt. Näihin narsisteihin ei päde mitkään säännöt tai kuvaukset mitkä pätee ”norminarsisteihin”, ja haluaisin kuulla muiden kokemuksia.

Tämä narsisti inhoaa ihmisiä. Hän saattaa olla poissa kaikkien yhteyksien ulkopuolella vaikka kuukausia, ja yht äkkiä kaikki on ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän ei vastaa viesteihin, ei puheluihin , ei ole saavutettavissa. Hän ei myöskään ole väkivaltainen, ei lyö eikä hauku. Hiljaisuudella hän osoittaa muille ”paikkansa”. Hän ajautuu jokaisella työpaikalla vaikeuksiin.

Hän pettää, ja on addiktoitunut seksiin. Hänellä on on oikeus harrastaa seksiä muiden kanssa, mutta puolisolla ei. Eläimet ovat tärkeämpiä kuin ihmiset tai edes omat lapset.

Hänen kanssa voi viettää parasta aikaa ikinä, ja kylmä suihku odottaa aina kulman takana. Hän valehtelee kaikesta, mutta valheiden pyramidi pysyy pystyssä, vuosien kokemus valehtelusta on tehnyt hänestä taitavan. Ja kun edellinen alkaa kylmetä, on uusi jo koukussa. Taito saada ihmiset tekemään mitä haluaa kehittyy jotenkin eri ihmisten ”leikkimisen” kautta, ja kumppanilta menee yllättävän kauan ennen kun ymmärtää että kyseessä on sairaus. Sairaus oikeuttaa kaiken käytöksen omalla tavalla.



Onko vastaavia kokemuksia?

Mulla oli tällainen miestoveriystävä vai miksi häntä nyt kutsuisi ja alkuun olinkin erittäin viehättynyt tästä erilaisuudesta ja itsenäisyydestä mikä hänestä huokui. Meillä oli tässä vaiheessa vielä sitä kemiaa, yhteistä huumoria ja jotain läheisyyttäkin löytyi. Jopa ajattelin että tässä on ihminen, jonka kanssa voisin arkeani jakaa, vaikka muuten viihdyn hyvin ihan itsekseni. Eikä alussa haitannut meidän rajut riitelyt eikä kummallisuudet/epämääräisyydet, koska en itsekään se helpoin ihminen ole ja koin että kunhan aikaa kuluu niin tilanne vois rauhoittua ja tasaantua. Kunhan tutustuttaisiin....

Mutta

Pikkuhiljaa tuli selväksi, että hän tosiaan menee ja tulee miten tahtoo. On pitkiä aikoja hiljaisuudessa, rikkoo lupaukset toistuvasti, ei ota vastuuta yhtään mistään. Ei jaa itsestään tai elämästään mitään. Valehtelee tyyliin kaikesta. Suuttuu mielipiteistäni, fiiliksistäni ja haukkuu todella törkeästi, puhuu päälle, komentelee, arvostelee, vähättelee...keskustelutaitoja ei ole lainkaan, ei halua sopia riitoja, ei empatiaa, ei hellyyttä tms. Kaikki nämä uupui kokonaan ja tästä olin tietenkin hämmentynyt. Humalassa muutama kehusana saattoi tulla ja teknistä seksiä joskus hyvänä hetkenä, se oli lopulta ainoa mitä oli jäljellä kun sanoin itseni suhteesta irti. En edes tiennyt mitä hän suhteesta halusi, koska mikään ei ollut hyvää eikä hyvin, kun häntä kuunteli ja katseli. Se pysyvä ilme kasvoilla ja koko olemus oli synkkä, hymytön, iloton, kriittinen, halveksuva, ylimielinen.

Tämän eron jälkeen oli vielä satunnaista soittelua, mutta sama kaava jatkui enkä enää jaksanut yrittää edes sopia mitään enkä ylläpitää kaveruutta tai ylipäänsä mitään välejä. Milloin olin upea, milloin sekopää jne. Ilman mitään logiikkaa. Tai logiikka oli, jos hän jotain tärkeää lupasi, petti tietenkin lupauksen, kysyin tästä asiasta, niin olin hullu ämmä, jota kukaan mies jaksa kuunnella ja mun tarvis mennä hoitoon jne. Ja ihana olin, kun oli tylsistyneenä ja nousuhumalassa ja kaipasi kuuntelijaa, ei niin että olisi välittänyt miten minulla elämä sujuu. Ei tämä aspekti varmaan ikinä käynyt hänen pienessä mielessäkään.

Ja tällä hetkellä jollain tavalla jopa tunnen myötätuntoa häntä kohtaan, vaikka en halua olla missään tekemisissä enää, en ikinä. Hän siis dokaa, käyttää varmaan muitakin aineita, tekee hulluna töitä, antaa ulospäin hyvin menestyvää kuvaa, harrastaa irtosuhteita, on muuten erakko, ei koskaan kohtaa ketään oikeasti ja tunne-elämä on jotenkin hyvin lattea akselilla ilo jostain uudesta autosta vrt. raivo kun joku ei häntä tottele. Ja hyvin tiedän, että miksikään hän ei muutu eikä muuta osaa ja elämä on hänelle ainoastaan pelipaikka manipulointineen ja ihmisten hyväksikäyttämisineen. Tämä oli katkera kalkki niellä, koska odotin hänestä niin paljoa ja sain.... Niin en yhtään mitään.