KESKUSTELUFOORUMI

Sain viimein eilen sanottua narsistille, että nyt riitti.
Että en halua enää nähdä tai kuulla häntä enää.
Jäi taas jälleen kerran kiinni valehtelusta naisasioissa.
Emme ole enää olleet yhdessä, mutta olen auttanut ja tukenut häntä, kun hän on väittänyt työstävänsä itseään paremmaksi. Vielä muutama päivä sitten hän silmät kirkkaina vannoi että hällä on ainoastaan kaksi prioriteettia. Saada itensä jaloilleen ja että hän vielä olisi minun arvoinen mies.
Hän on pyörittänyt paljon naisia yhtäaikaa ja on vannonut puoli vuotta että se sekoilu on täysin päättynyt. Kunnes perjantaina jäi kiinni että olikin jälleen jonkun naisen luona yötä. Ja epäilen että tämä ei ollut yksittäisiä kertoja. Hän on aina selittänyt outoa käytöstään että oli jossain kauempana lenkillä tai nukahti tosi aikaisten ja herääkin sitten keskiyöllä laittelemaan viestejä.

Ehtoni hänelle on ollut täysi rehellisyys ja väkivallattomuus. Hän on nytkin lukuisia kertoja jäänyt kiinni pienemmistä valheista, on henkisesti hyökkäillyt kimppuuni säännöllisesti - syyllistäen, alistaen, itseään nostaen jalustalle.
Aina olen antanut anteeksi kuten vuosia olen tehnyt.
Mutta nyt tyrmistyin niin, että sanoin että tämä riittää. Ettei hänen käytös ole koko "paranemisprosessin" aikana muuttunut yhtään. Ollut hienovaraisempi kuin ennen, mutta ei muuttunut.

Heräsin tähän aamuun vähän ennen kuutta ja ensimmäinen ajatus oli paniikki, että hän on poissa. Kaikesta paskasta huolimatta, hän on ollut minun elämän merkittävin ja läheisin ihminen, eikä itselläni ole tai ole koskaan ollut ketään yhtä läheistä ystävää tai rakasta.
Teen parhaani hillitäkseni itseäni, että en mene hänelle laittamaan mitään viestejä.
Hän itse on säännöllisesti ilmoittanut katkaisevansa välit minuun kun en ole toiminut hänen haluamallaan tavalla. Ja olen aina sanonut hänelle että tuollainen asia ilmoitetaan vain kerran ja silloin sitä tarkoitetaan, eikä käytetä pelottelu/uhkailuvälineenä.
Nyt yritän muistuttaa mieleen, miksi minun pitää pysyä tässä päätöksessä. Päätös on varmasti älyllisellä tasolla ainoa oikea, mutta tunnetasolla tuntuu niin väärältä kuin voi jokin väärältä tuntua.

Pidän sulle peukkuja, että pysyt tiukkana. Jos ei ole pakko olla tekemisissä ollenkaan, niin ei kannata. Kirjoita vaan rakkauskirjeitä, jos siltä tuntuu, mutta älä lähetä, itke, ihan mitä vaan, mutta älä peru sanojasi.
Muista, että sua on tunnetasolla manipuloitu, syyllistetty, saatu rakastamaan ja antamaan ihan liikaa, siksipä sitä tunnetta, emootiota ei kannata lähteä seuraamaan.
Seuraa sitä sellaista syvää viisautta, joka on siellä jossain tunnemylläköiden ja mielen pulinoiden takana.
Ota etäisyyttä ja keskitä huomiosi kaikkeen sellaiseen elämässäsi, joka tuo sinulle hyvää mieltä ja joka sinua hellii ja rauhoittaa. Kovasti tsemppiä!

Kiitos kanelisokeri. Totta jokainen sanasi.
Ja yritän. Annoin hänelle sen päivän aikaa, että jos haluaa jotain vielä sanoa, kertoa, puhdistaa sydäntään ja että ei tarvi sen jälkeen olla enää yhteydessä. Ei mitään tullut. Pelkkää hiljaisuutta.
Mutta seuraavana päivänä alkoi tulemaan. Kaikki yhteydet puhelimella olen estänyt, mutta sähköpostiin tulee vähän väliä viestejä.

Ja varmasti taas vain Manipulointia. Mutta pohtii syvällisen oloisesti omia ongelmiaan ja mitä haluaisi tulevaisuudessa olla. Miten ei ole tyytyväinen siihen millainen ihminen on.

Mutta mietin että tämäkin että hän ei voinut sanaakaan sanoa kun annoin hänelle mahdollisuuden. Mutta kun kielsin häntä ottamasta yhteyttä, niin sitten vastaa siihen mistä olisin aiemmin halunnut kuulla hänen käyvän itsetutkiskelua ja omien ongelmien myöntämistä.
Että sekin on vähän kuin keskisormen näyttö asettamilleni rajoille. Että hän päättää ja hän tekee miten itse haluaa tehdä.

Varmasti on oikea tulkinta että yrittää vaan manipuloida taas ja päivän myöhässä tillut viesti on jo taas yksi rajan ylitys ja keskarin näyttö kun ei muutakaan voi.

Mulle tuli kans oikein syvällisiä ja anteeksipyynteleviä viestejä joku aika sitten, mutta kun en heti reagoinut tai muutenkaan ottanut niin tosissaan, alkoi sama shitti ja mun syyllistäminen ja itsensä ylistäminen taas uudelleen.

Silloin kun on heikko hetki itsellä ja alkaa miettiä voisko jotain hyvää vielä olla tai oonko tulkinnut koko ihmisen jotenkin väärin, annan ajan kulua ja odotan. Pian paljastuu taas homman nimi. Tää on mun taktiikka nyt.

Sitten kannattaa miettiä sitä, että vaikka tällainen ihminen oikeasti ymmärtäisi toimivansa väärin ja haluaisi muuttua, ei silti ole mitenkään varmaa, että hän edes pitkällä terapialla siihen pystyisi.

Oot kyllä oikeassa tuossa, että jos ei tartu siihen tarjottuun hyvään hetkeen just sillä hetkellä, kohta koko paletti on taas aivan päälaellaan ja uusi väkivallan sykli lähtee liikkeelle.

Vaikka kaiken tiedostaa, niin se on uskomattoman Manipuloivaa kun käännetään että kaikki johtuu siitä että minä en rakastanut tarpeeksi. Jos olisin niin tehnyt niin kaikki olisi voitettu. Miten hän on kärsivä ja säälittävä osapuoli kaikessa riittämättömyydessään ja minä se kylmä ja tunteeton.

Vaikka hän nimenomaan tietää että yliempaattisuus ja uhrautuvaisuus on juurikin niitä omia herkkiä kohtia... Tietää ja iskee niihin.

Vannoen muutosta, koskaan antamatta mitään konreettista mitä tekee ja tulee tekemään muuttumisen eteen. Tai että mitä muutos tarkoittaa.

Muutoskin johtuu minusta. Minun pitäisi vannoa kulkevani hänen vierellä elämän loppuun asti ja vasta sen jälkeen hän pystyisi muuttumaan.