KESKUSTELUFOORUMI

Asia, ja sen laajuus on valjennut minulle vasta hiljattain. Äitini on luultavasti on manipuloinut minua ja koko lähipiiriämme luultavasti koko elämäni ajan.
Oudot sattumukset, kummallinen tunne että tässä ei nyt kaikki ole niinkuin pitäisi, uudet ihmiset tuntuvat tietävän asioitani ja käyttäytyvät oudosti tai jopa vihamielisesti minua kohtaan.
Toki termi narsisti on hyvinkin tuttu kun sitä tunnutaan viljeltävän nykyään joka paikassa. Vasta tutustuttuani tähän, sekä moniin moniin muihin asiallisiin sivustoihin tajusin mistä on kyse. Joko äitini on erityisen ovela, minä erityisen hyväuskoinen tai molempia kun näin pitkään meni. En ole enää mikään nuori.
Olen kyllä aiemminkin pistänyt välejä poikki ilkeän kohtelun vuoksi, mutta en silloinkaan ymmärtänyt kuinka laajaa ja systemaattista manipulointi on ollut ja on edelleen.
Laitan tähän muutaman esimerkin.

Mihin tahansa menenkin, ihmiset tuntuvat tietävän minusta asioita/omaavan ennakkoasenteita minua kohtaan. Siis täysin tuntemattomatkin. Myös terveydenhuollossa.

Äitini ei koskaan iloitse kanssani, kehuja tai myötäelämistä ei tule. Nauraminen epäonnistumisilleni, heikkoihin kohtiin navan alle iskeminen ovat arkipäivää.

Pari kaveria ovat toisistaan tietämättään kommentoineet että eivät ole KOSKAAN nähneet tollasta meininkiä mitä meidän perheessä harrastetaan.

Äitini on käynyt hoitamassa kissojani kun olen ollut reissussa. Jotenkin ihmeellisesti aina on jotain mennyt rikki sillä välin. Pari pienempää juttua, mutta kerran kissojen raapimispuu oli kaatunut ja rikkonut vastahankitun valaisimen. Voi toki olla sattumaakin, mutta vaikea sanoa kun en tiedä. Mutta se oli jo liikaa, kun kerran kotiuduttuani ruokakupit oli tyhjiä, kuivakaapin ovi raollaan ja pöydällä palanen järsittyä näkkileipää kuin kissat olisivat nälissään etsineet ruokaa. Jälkeenpäin vielä nauro että kissat oli syöny näkkileipää näitkö? Olikohan tuokin lavastusta että ahdistuisin, tiedä näistä.

Sitten on muutama asia jotka ovat uhanneet terveyttäni, ovat ilman muuta rikoksia, jos epäilyni pitävät paikkansa, mutta en laita niitä tähän nyt koska en tiedä voiko niihin kukaan uskoa edes täällä, ja epäilisin itsekin henkilön mielenterveyttä, jos sellaisia puhuisi.

Tällä hetkellä olen shokissa, itkuinen, täysin yksin ja tulevaisuus pelottaa. Vatsaa vääntää, päätä särkee, olen epätoivon vallassa. Aion lopettaa yhteydenpidon täysin, täältä oon saanut hyviä vinkkejä miten se tehdään. Muutto olisi edessä, kunhan saan kerättyä voimavaroja toteuttamiseen.

Kiitos jos jaksoit lukea.

Voimia sinulle kovasti. Olethan hakenut keskusteluapua? Vieras ihminen näkee asiat etäältä ja sinua voisi helpottaa saada vahvistusta ajatuksillesi. En ole psykologian tai psykiatrian asiantuntija, mutta elämänkokemuksen pohjalta sanoisin, että jotain on meneillään, jos voi huonosti oltuaan tekemisissä oman perheen kanssa. Itse katkaisin välit omaan perheeseeni vanhempaa pikkuvelejäni lukuunottamatta ja se kannatti. Eihän perhettä koskaan mikää korvaa ja perheenkokoisen aukon kanssa joutuu aina elämään, mutta aikuisella ihmisellä ei ole velvollisuuksia lapsuudenperhettään kohtaan. Näin mulle sanoi terapeutti, kun olin vastaavassa tilanteessa.

Kiitos vastauksestasi. Olen hakenut apua yksityiseltä terapeutilta ja saanut sitä. Tää on vasta alkua.
Tällä hetkellä fiilikset on että hävettää kun en ole aikaisemmin tajunnut mistä on kyse.
En osaa tehdä itse isoja päätöksiä, kuten muuttaminen, vaikka parikymppiset tekee niitä tosta noin vaan. Ja se hävettää.
Häpeän melkein kaikkea tekemääni. Näin suuren häpeän kanssa on vaikea elää.
Nyt kun olen lukenut paljon tätä palstaa ja kuunnellut pari äänikirjaa aiheeseen liittyen, helpottaa vähän.
Tuo rajojen asettaminen tuntuu haastavalta, siis tulevaisuutta ajatellen. Äitini olen blokannut ja tehnyt päätöksen etten halua olla yhteydessä häneen.
Keikun vielä siinä laudalla, en tiedä muuttuuko elämäni paremmaksi.

Hienoa, tuo on alku parempaan suuntaan! Ymmärrän, että sinua pelottaa. Meille teroitetaan perheen tärkeyttä joka puolella niin paljon, että on helppo epäillä itseään, vaikka sen perheen kanssa olisi kuinka paha olla. Häpeä on normaali reaktio. Tottakai me kaikki ollaan haluttu uskoa omasta perheestämme hyvää ja uskoa, että kaikella on selitys ja asiat muuttuvat paremmiksi. Sitten kun käy ilmi, ettei parempaa ole tulossa, se häpeän tunne on valtava. Tuntee olevansa hyväuskoisin hölmö koko planeetalla.

Luin äskettäin kirjan Häpeän hoito (Katja Myllyviita) ja siinä oli hyvää tietoa häpeästä ja sen syntymekanismeista eri tilanteissa, potilasesimerkkejä psykologin vastaanotolta sekä harjoituksia. Kaikki narsistien perheenjäsenet joutuvat lopulta kohtaamaan sen oman häpeänsä. Häpeän kelpaamattomuuden tunteesta ja häpeän siitä, että uskoi ja luotti. Siten se prosessi etenee. Ajattele kuitenkin niin, että se on välttämätöntä, jotta pääset eteenpäin. Se on osa paranemista. Sulla on vielä paljon hyviä vuosia edessä ja paljon onnea edessäpäin. Olet rohkea, kun murtauduit ulos siitä ahtaasta roolista, johon sua yritettiin tunkea.

Paljon hyviä pointteja. Aloin juuri kuuntelemaan tuota suosittelemaasi kirjaa, vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Nousi kyyneleet silmiin viestistäsi. Kosketti nuo kannustavat sanat. Vuosikaudet olen tottunut kuulemaan lyttäystä ja jos jotain olen yrittänyt tehdä tulevaisuuteni eteen, lyöty vaan kapuloita rattaisiin.
Ehkä joskus koittaa se päivä että osaan ajatella kaikkea kokemaani hyödyllisenä jotta voin muuttaa elämäni haluamaani suuntaan mutta siihen on vielä matkaa.

Lämmin kiitos viestistäsi!

Samassa veneessä ollaan tässä kaikki. Tsemppiä! <3