Narsistin "lentävät apinat"
Lähetetty: 29 Maalis 2021, 15:43
Törmäsin termiin "lentävät apinat" (flying monkeys), kun etsin netissä tietoa narsismista. Eli siis jos jollekin ei ole tuttu termi, niin tuohan on viittaus Ihmemaa Oziin, jossa noita usuttaa palvelijansa lentävät apinat Dorothyn kimppuun tämän yrittäessä tuhota noidan. Narsisti siis käyttää ympärillään olevia työkavereita, seurakuntalaisia tai muita porukassa olevia omiin tarkoituksiinsa. Narsisti ei varsinaisesti itse tee tai sano enää mitään, vaan lentävät apinat piirittävät sinua ja solvaavat ja syyttelevät. Apinat ryhmittyvät narsistin ympärille tämän suojaksi, narsistin itsensä katsellessa tyytyväisenä sinun avuttomuuttasi.
Itse todistin tätä aitiopaikalta lapsuudessani, kun isäni syytti minua ja veljeäni valehtelusta jäätyään kiinni pahoinpitelystä, jota harjoitti vuosia. Nyt aikuisiällä näin eräässä seurakunnassa miten mestarillisesti narsisti valjasti koko seurakunnan apinoikseen. Kylmyyttä, tölvimistä, ynseilyä, kettuilua ym. Eristämistä, kiusaamista, kirkkoherraa myöten. Loukkaantuneen oloisia ihmisiä, jotka kaikin tavoin asettuivat muuriksi suojelemaan narsistia, joka esitti haavoittunutta uhria, joka vain parasta haluaa kaikille. Toisaalta melkein (mutta vain melkein) tunnen sääliä näitä valjastettuja kohtaan, koska ne varmasti vilpittömästi uskovat olevansa hyvän asialla. Tosin, jos keinot ovat kiusaamista ja julmuutta, niin siinä se oikeus myötätuntoon sitten kariseekin.
Nuoruudessani eräs viisas uskovainen vanhempi nainen kerran totesi erään keskustelun yhteydessä, että on sellaisia ihmisiä, joihin ei tepsi laki eikä evankeliumi. Tuo on niin totta ja viisaasti sanottu. Uskikset ei monesti halua myöntää, että kaikki asiat ei ratkea anteeksiannolla. Jotkut ihmiset ovat niin myrkyllisiä, ettei mikään muu auta kuin valitettavasti pois lähteminen. Mikään keskustelu, myötätunto, ymmärrys eikä kristillinen rakkaus ei koskaan merkitse narsistille mitään. Narsisti ei tarvitse sinulta mitään muuta kuin loputonta palvontaa, tottelemista ja uhrautumista hänen eteensä. Narsisti ei tarvitse sun anteeksiantoa eikä sun ymmärrystä, se ei tee niillä mitään. Korkeintaan hymyilee pilkallisesti.
Tuntuu, että ihmisiä pelottaa tunnustaa se asia ääneen, että kaikki ihmiset ei pelaa normaaleilla säännöillä. Kiusaamista ja väkivaltaa vähätellään viimeiseen asti eikä haluta nähdä pahuutta ihmisessä. Sellaista pahuutta, johon mikään keskustelu ja sovinto ei auta. Mulle esim terapeutti sanoi, että se seurakunnan narsisti ei koskaan lopeta kostamista, koska menin puhumaan ääneen sen käytöksestä muiden selän takana. Se oli yksi virheistä, joita tein. Ei narsistia voi voittaa. Se jaksaa vääntää vaikka maailman loppuun asti. Esim isäni sai tuomion tekemisistään, joten juu, siinä mielessä veli ja minä voitettiin. Mutta hinta oli suku, joka käänsi selkänsä. Lukuunottamatta isoisääni, joka valitettavasti kuoli jo 23 vuotta sitten. Isoisä oli yrittänyt saada äitiäni lähtemään, mutta äiti koki, että hänellä on velvollisuus jäädä. Voi tsiisus...
Se usko, johon olin kääntynyt tässä uudessa seurakunnassani josta kerroin, vain oli niin tärkeä, etten olisi halunnut luopua siitä. Yritin kaikin voimin jotenkin selittää asiat parhain päin, jotta olisin voinut pitää siitä kiinni. Valitettavasti se uskonto ja kirkko merkitsee mulle nykyään vain traumaa, josta toipuminen on ollut hidasta. Yöllisiä painajaisia ja paniikkikohtauksia.
Itse todistin tätä aitiopaikalta lapsuudessani, kun isäni syytti minua ja veljeäni valehtelusta jäätyään kiinni pahoinpitelystä, jota harjoitti vuosia. Nyt aikuisiällä näin eräässä seurakunnassa miten mestarillisesti narsisti valjasti koko seurakunnan apinoikseen. Kylmyyttä, tölvimistä, ynseilyä, kettuilua ym. Eristämistä, kiusaamista, kirkkoherraa myöten. Loukkaantuneen oloisia ihmisiä, jotka kaikin tavoin asettuivat muuriksi suojelemaan narsistia, joka esitti haavoittunutta uhria, joka vain parasta haluaa kaikille. Toisaalta melkein (mutta vain melkein) tunnen sääliä näitä valjastettuja kohtaan, koska ne varmasti vilpittömästi uskovat olevansa hyvän asialla. Tosin, jos keinot ovat kiusaamista ja julmuutta, niin siinä se oikeus myötätuntoon sitten kariseekin.
Nuoruudessani eräs viisas uskovainen vanhempi nainen kerran totesi erään keskustelun yhteydessä, että on sellaisia ihmisiä, joihin ei tepsi laki eikä evankeliumi. Tuo on niin totta ja viisaasti sanottu. Uskikset ei monesti halua myöntää, että kaikki asiat ei ratkea anteeksiannolla. Jotkut ihmiset ovat niin myrkyllisiä, ettei mikään muu auta kuin valitettavasti pois lähteminen. Mikään keskustelu, myötätunto, ymmärrys eikä kristillinen rakkaus ei koskaan merkitse narsistille mitään. Narsisti ei tarvitse sinulta mitään muuta kuin loputonta palvontaa, tottelemista ja uhrautumista hänen eteensä. Narsisti ei tarvitse sun anteeksiantoa eikä sun ymmärrystä, se ei tee niillä mitään. Korkeintaan hymyilee pilkallisesti.
Tuntuu, että ihmisiä pelottaa tunnustaa se asia ääneen, että kaikki ihmiset ei pelaa normaaleilla säännöillä. Kiusaamista ja väkivaltaa vähätellään viimeiseen asti eikä haluta nähdä pahuutta ihmisessä. Sellaista pahuutta, johon mikään keskustelu ja sovinto ei auta. Mulle esim terapeutti sanoi, että se seurakunnan narsisti ei koskaan lopeta kostamista, koska menin puhumaan ääneen sen käytöksestä muiden selän takana. Se oli yksi virheistä, joita tein. Ei narsistia voi voittaa. Se jaksaa vääntää vaikka maailman loppuun asti. Esim isäni sai tuomion tekemisistään, joten juu, siinä mielessä veli ja minä voitettiin. Mutta hinta oli suku, joka käänsi selkänsä. Lukuunottamatta isoisääni, joka valitettavasti kuoli jo 23 vuotta sitten. Isoisä oli yrittänyt saada äitiäni lähtemään, mutta äiti koki, että hänellä on velvollisuus jäädä. Voi tsiisus...
Se usko, johon olin kääntynyt tässä uudessa seurakunnassani josta kerroin, vain oli niin tärkeä, etten olisi halunnut luopua siitä. Yritin kaikin voimin jotenkin selittää asiat parhain päin, jotta olisin voinut pitää siitä kiinni. Valitettavasti se uskonto ja kirkko merkitsee mulle nykyään vain traumaa, josta toipuminen on ollut hidasta. Yöllisiä painajaisia ja paniikkikohtauksia.