KESKUSTELUFOORUMI

Olen uusi tällä foorumilla. Lähdin etsimään vastausta äitini käytökseen.
Aloitin kirjasta Narsistin lapsena. Ensimmäisen luvun jälkeen koin syvää ahdistusta, mutta samalla kuitenkin helpotusta.
En ole lääkäri enkä millään tavalla oikeutettu diagnosoimaan ketään. Samalla omaatuntoa kolkutti, voinko minä omasta vanhemmasta ajatella näin. Ahdistus tuli siitä, kun hiljakseen tiedostin asioiden oikean laidan.
Mitä pidemmälle kirjaa olen päässyt, olen helpottunut, koska tuon kirjan olisin voinut minä itse kirjoittaa. Tässä valossa äitini on ehta oikea narsisti.

Niin mikä tähän tilanteeseen minut ajoi? Puhelu. Kaksi puhelua.
En lähde avaamaan puhelujen tarkkaa sisältöä nyt, mutta ensimmäisessä sain kuulla mm. Olevani hullu, hoitoon pitäisi mennä. Päässäni viiraa, isäkin oli sanonut niin ( hän on ollut kuolleena kohta 6 vuotta ja minä olin isän tyttö), olen nokkava, ylimielinen ja lopuksi hän huusi suoraa huutoa "haista v.ttu!" Lopetin puhelun siihen. Normaalisti olisin murentunut tuhansiin palasiin tuon jälkeen, mutta NYT päätin, että asiat puhutaan tällä kertaa selväksi. Minun haukkuminen ja halveeraaminen loppuu tähän.
Toisen puhelun aloitin kysymällä joko hän on vetänyt happea riittävästi. Että nyt äiti puhutaan. Että pääsemme jatkamaan omia elämäämme kumpainenkin.
Kerroin hänelle muistojani.Hänen vastauksia lainausmerkein; "sinä olet kaiken keksinyt päähäsi" "kylläpä tulee paksua tekstiä." "Itse olet soppasi keittänyt." "Oma on vikasi." "Mieti sitä mitä olet tehnyt. " Ja kun pyysin näihin väitteisiin perusteita niitä ei tullut. "Minun ei tarvi kertoa mitään." "Kylälläkin puhuvat sinusta." "Minä en ole kiinnostunut sinun asioista." Mutta sitten kuitenkin " sinä et ole pitänyt yhteyttä. Sinä et anna minun olla mummo. " "Sinä et osallistu mihinkään. Taidankin laittaa sulle laskun tulemaan." Jne .
"Yhtä minä pyydän. Älä tule minun hautajaisiin!" Ja tämän minä lupasin käsi sydämellä.
Tämän toisen puhelun aikana äitini syyllisti, uhosi, ja oli niin tietäväinen minun asioista ( Tosi asiassa hän ei tiedä elämästäni tasan mitään. Hän ei ole käynyt yhdessäkään kodissani. Eikä yksissäkään lastenlasten juhlissa tms. Ikää minulla on 47 vuotta)
Marttyyri nousi viimeisenä "viekää minut hoitoon. Joo, pidätte minua hulluna. Luulette, että minä en pärjää. Minä voi vaikka kirveellä pistää seinät palasiksi" . Toki kysyin heti, että haluatko hoitoon. Hiljaista tuli siinä kohtaa.

Minulla olisi kuulkaa ihan jäätävästi tarinaa. Lapsuuden ja nuoruuden muistot, joista äitini luonne tulee hyvin esille. Mutta lyhyesti; Minun piti olla näkymätön lapsi. Jos kotiin tuli joku kylään, niin etten minä ollut paikalla, niin ikinä ei olisi tiennyt perheessä lasta olevan. Vasta kun veljeni syntyi lapsiarki alkoi näkyä.

Olen pahoillani tekstini sekavuudesta. Ehkä joskus kirjoitan vielä maltilla.

Olen niin pahoillani että sinulla on tuollainen kauhea äiti. Kaikesta mitä kerrot ja kirjoitat, huokuu se että hän on empatiakyvytön ja hyvin itsekäs. Ja niin hienoa että olet saanut tuosta kirjasta paljon tukea! Tukea sille, että sinun tunteesi, ajatuksesi, kokemuksesi lapsuudesta ovat aitoja ja oikeita, vaikkakin hirveitä. Ettei sinua olisi saanut noin kohdella miten äitisi sinua kohteli, tuo hänen käytös sinua kohtaan on niin julmaa.

Mutta se että sait nuo puhelut hoidettua noin hienosti, olen niin iloinen sinun puolesta! Uskomatonta miten tyynesti hoidit ne niinkuin kuvasit tuossa, "minun halveeraaminen ja haukkuminen loppuu tähän".

PS ei ollut sekavaa tekstiä vaan sai hyvin selvää... ja itseasiassa sekavaa kaikesta tuleekin kun on myrkyllinen läheinen jonka kanssa olla kontaktissa.