KESKUSTELUFOORUMI

Olen niin hämmentynyt. Olen ollut kumppanini kanssa alle 2 vuotta, eikä meillä ole lapsia. Helppo tilanne siis moniin muihin teistä verrattuna. Hankaluuksia on ollut alusta asti, johtuen meidän kummankin rikkonaisesta historiasta. En rakastunut äkkiä enkä heittäytynyt siihen, mutta jotenkin tuntui että meitä myös ohjattiin yhteen.

Miten sitä ei näe? Koska olen yli-empaattinen, henkinen ihminen joka yrittää nähdä asioissa merkityksen ja rakkaudellisuuden. Tiedostan omat narsistien jättämät haavani lapsuudesta, olen pääosin iloinen ja energinen, autan mielelläni muita, yritän unohtaa huonot asiat.

Miesystäväni on jo pitkään arvostellut minua hyvin paljon pienistä asioista. Hän hermostuu helposti ja antaa itsensä puhua ilkeästi tai painostavasti, hiljetä, sanella tilanteen säännöt ja kieltää useimmiten sen kaiken, vastahakoisesti myöntää jotain myöhemmin. Kukaan muu ei saisi missään nimessä tehdä niin hänelle, hän näkee narsismin ja muiden ongelmat selvästi. Arjessa on ollut niin paljon huomauttelua, henkisellä jännitteellä kontrollointia, hiljenemistä, kylmyyttä, jännitettä, tiuskimista... että olen mennyt jo kauan sitten ihan hämmennyksiin. Häneen ei saa yhteyttä, vastaukseksi tulee vain vastaus takaisin esim: miten niin ei saa, tässähän olen. Miten niin? Mitä?

Hän on kysynyt, miksen ole enää niin iloinen ja pilke silmäkulmassa kuin suhteen alussa? Miksi on niin paljon jännitettä? Hän ei kysy sitä lämpimästi, eikä suostu näkemään että syy on siinä, että jännitän alati syntyviä kylmiä, vaikeita tilanteita ja lamaannun arvostelusta. Hän vain haluaa koko ajan korostaa, että tarvitaan kaksi että jännite syntyy.

Hän on hermostunut kun olen pukenut vääränlaisen takin ylle, ja kuinka minun olisi ITSE pitänyt ymmärtää ottaa se toinen takki, ja mitä se kertoo minusta kun en ymmärtänyt? Ja kun en ole antanut tällaisen asian jäädä huomiotta vaan yritin rauhallisesti selvittää asiaa, saan kuulla että minä nautin riitelystä, haluan vain olla hankala. Hän on monesti hermostunut, jos olen vastannut johonkin asiaan eri tavalla, kuin hän vastausta odotti. Saatoin vaikka innoissani tulla näyttämään jotain vastaukseksi, ja hän hermostui ja sätti minua kun olisi pitänyt vastata a tai b.
Hyvin usein hän piti pitkät puheenvuorot itsestään ja kun aloin puhumaan, hän nousi ja alkoi tekemään muuta. Kuitenkin hänestä minä en koskaan kuuntele häntä. Minua ei kiinnosta hänen asiat. Ajattelin, että kun hänellä on ollut niin kauan turvattomuutta, ehkä se muuttuu kun kuuntelen häntä ja rauhassa opetan häntä kuulemaan minuakin. Ja... no, välillä oli sellaistakin! Sitten taas ... ihan päinvastoin.

Pariterapiassa käytiin kun liian vaikeita tilanteita oli alkanut tulla jo paljon. Olin niin hätääntynyt ja hämilläni, etenkin siitä etten enää tiennyt mitä tehdä muuta kuin yrittää HUUTAA jotta hän havahtuisi kuulemaan ja sen myötä nähdä vain itseni ihan sairaana. Terapiassa olin aina varovainen, koitin rohkaista miestä. Puhuttiin kommunikaatiosta, ei narsismista koska sitä ei tiedostettu. Pienensin aina ongelmia. Ja kyllä oli toivoa, oli enemmän kuulemista tai halua ymmärtää. Oli paljon toivoa ja hyviäkin asioita.

Mutta... ne lisääntyneet uskomattoman hirveät ’keskustelut’ jossa minäkin alan lopulta huutaa kuin nurkkaan ajettu hiiri, antaen hänelle mahdollisuuden psykologisella kylmyydellä sanoa että Rauhoitu, älä kuule raivoa, älä ole väkivaltainen... ! (Väkivaltainen? Epätoivoinen yritys saada toinen ymmärtämään hätää edes murusen?) Viime päivät olivat ne, jolloin vasta ymmärsin narsismin. Kun oman terapia-prosessini kautta olin saanut voimaa, ja päätin lempeästi sanoa ei niille tiuskimisille ja pyytää, että asioista puhutaan ystävällisesti. (Samaa olen puhunut kaikki pari-terapiat läpi. Niissä ei vain kukaan meistä vielä keskittynyt asiaan narsismi lainkaan)

Kaupassa käyntikin oli vaikeaa, jos ’ilmoitin vain’ että pitäisi hakea jotain. Hän usein kylmeni, heitti kosketuksen pois, meni omaan jäykkään maailmaansa. Se on niin väsyttävää. Yritin sanoa siitä, mutta koska huomioni oli ’miksi sinä´—> lisää ongelmia. En osannut aina vain sanoa että minusta tuntuu pahalta, koska ne ei yleensä johtaneet mihinkään ratkaisuihin. Lukemattomia kertoja yritän vain rakastaa mutta kun hän pysyi kylmänä ja hämmennyn siitä, hän kylmettyi lisää, kysyy miksi meillä on niin paljon jännitettä? Että miksi meillä on aina vaikeaa?

Anteeksi pitkä viesti. Mutta muutama päivä sitten oltiin puhuttu aamulla kevään suunnitelmista. Noustiin, katsoin vielä kalenteria ja sanoin täsmensin jotain toukokuulta. Hän hermostui ja arvosteli sitä. Kertoi myöhemmin että se oli hänelle väärä hetki puhua asiasta. Sydän alkoi taas tykyttää. Kysyin, että miksi se asia pitää ilmaista kylmästi, miksei sitä voi sanoa nätisti? Tämä kysymys jäi lopulta vastaamatta. Yritin kysyä sitä vielä monta kertaa, en muistanut jättää hänet lauseesta ulkopuolelle. Psykologinen väkivalta otti taas suuret mittasuhteet. Hän huusi koko ajan päälleni (vaikka aikanaan piti pitkiä puheita siitä kuinka MINÄ aina puhun päälle ja kuinka hänet on aina keskeytetty ja hän sitten hiljenee) kun yritin aloittaa lauseen. Hän keskeytti, hämmensi ihmeellisillä vastakysymyksillä ja huusi, että jos häntä yritetään muuttaa niin hän kyllä puolustaa! Ja että *** lopeta se puhumisen yrittäminen ja ala puhumaan. Sitten kohta oli kuin mitään ei olisi ollutkaan. Hänestä minä olen sokea itselleni ja sille, miten kontrolloin häntä enkä kuule enkä sitä enkä tätä.

Hän on sanonut avoimesti, että jos hänen kanssaan alkaa tappelemaan, hänelle ei pärjää kukaan. Hän välillä myöntää olevansa hankala luonne. Mutta sitten se asia jää arjessa. Kun sanoin, etten tunne että hän katsoo itseensä, se johtuu siitä että minä en vain tunne sitä. Kun aloitin uudestaan lauseen kauniisti puhumisesta, hän huusi kolmen sanan jälkeen että minä en kunnioita hänen rajojaan enkä kuule häntä. Ja että se on hänen tulkinta! (Eli piste.) Kun lähdin tilanteesta pois, tuli viesti että tule tänne, ollaan pehmeästi ja lähekkäin. Kun tulin ja sanoin niin pehmeästi kuin osasi, että näitä asioita täytyy silti pystyä katsomaan, hän kylmeni ja huusi että minä en ole pehmeä ja mikään ei riitä ja hän antaa kaikkensa ja .... siihen valtava psykologinen uhkaavuus, kylmyys, keskeyttäminen, tivaaminen .... Olen ihan sekaisin.

Vasta hänen lähdettyään löysin tämän foorumin ja voin jotenkin hengittää kun alan ymmärtämään. Että kaikki se hätä joka lamauttaa hengitykseni, saa sydämeni tykyttämään niin etten nuku, vatsani kipeäksi... ja kaikki se hämmennys ... on teille tuttua. Saan sille muodon, ei tarvitse enää hakea miesystäväni ymmärrystä,

Hänessä on kuitenkin niin paljon myös lempeyttä ja hyvää. En pysty ajattelemaan sitä. Enkä muuta kuin katsoa todellisuutta silmiin. En tiedä mitä kumpikaan enää haluaa. Olen onneksi jotenkin niin turta, rikki ja hämmentynyt että saan isoimman voiman totuuteen katsomisesta.
On niin helpottavaa ymmärtää, että narsistit näkevät muissa narsismin. En halua olla niin rikki ja hämmentynyt, kuin mitä olen ollut. se ei siitä ainakaan muutu paremmaksi. Kyllä minä haavani tiedän, rikkonainen lapsuus ja siitä seuranneet haasteet minuun. Olen tehnyt pitkän elämäntyön ennen tätä suhdetta ja osin myös eheytynyt suhteen aikana. Mutta nyt olen hämmentynyt ja hukassa.

Olen mahdollistanut tämän kaiken omilla haavoillani, sallimalla niin paljon, omalla rajattomuudella. Narsismiahan sekin on. Epäilen vain niin itseäni, näen vihan hänen kasvoillaan ja kuulen kylmän viileät syytteet, jotka murentavat itsetuntoni. Luulin tiedostavani rajat ja haavani riittävästi, ymmärtäväni kehityksen tarpeeni ja tekeväni asiat riittävän viisaasti, mutta en enää tiedä mikä on viisautta, mikä tyhmyyttä. En tiedä mitä saan toivoa ja mitä en, mitkä tunteet on minulle sallittuja ja mitkä ei. Minulla on onneksi terapeutti, haluaisin myös jatkaa jossain vaiheessa narsismiin perehtyneen ihmisen kanssa. Kiitos tästä foorumista ja kaikille, jotka jaksatte lukea ja kommentoida.

Narsistihan pyrkii tuhoamaan uhrinsa henkisesti ja fyysisestikin väittämällä ties mitä potaskaa ties mistä asioista. Ihan kenkien jalkaan laittamisesta lähtien. Tarkotuksena saada sut tuntemaan itsesi ihan täysin nollaksi. Joka on tietenkin täysin bulshittiä.
Pitkään ku tälläsen idiootin kanssa on, alkaa itsekin uskomaan siihen, että ei minusta ole mihinkään.

Joten ei muuta ku ero pystyyn ja oma elämä takas. Iso vaikea rankka päätös, mutta worth it.
Jaksamista ja voimia. Pystyt kyllä siihen. Yksi elämä.

Hei! Paljon voimia! Kuulostaa tutulta..Narsistille tyypillistä sellainen "kontrollointi" et mitätöimällä ja oman tahdon nujertamisella saa myös tavallaan alistettua valtaansa et mulla pitkään kesti ymmärtää etten olekkaan niin huono kun väittää ja et myös oma hyvinvointi tärkeätä joten muista säkin et se tärkeätä..Itsellä erosta kohta vuosi ja yhä käsittelen asioita mut oli oikea ratkaisu et tällä hetkellä sekä itse että lapset voi paljon paremmin..Hyviä hetkiä totta kai on myös mutta terveessä parisuhteessa vallitsee tasavertainen, kannustava, toista kunnioittava, toisen mielipiteet huomioon ottava ilmapiiri ja et molemmilla hyvä olla..Tai niin sen nyt ajattelen vaikka en välttämättä enää ikinä pysty parisuhteeseen mut se myös tärkeätä et nyt itsellä hyvä olla..

Voimia.
Kuulostaa juuri samalta mitä entinen suhteeni.
Mitä tahansa on, vika on aina jossain muussa. Ja jokaiselle asialle pitää olla syyllinen.

Ja sama ihminen osaa olla hurmaava, keskusteleva, huomiova, siirappinen.

Mutta se huomioiva osa on näytelmää. Jotain sellaista mitä hän mielikuvissaan pitää tavoitelvana ja näyttelee sitä. Mutta mikään näytelmä ei kestä loputtomiin. Jossain vaiheessa aito minä alkaa paljastumaan.
Ja silloin sinuun sattuu. Ei häneen.

Vedä rajat. Miten sinua saa kohdella miten ei. Jos hän ei usko, silloin yrität turhaan häneen vaikuttaa.

Käy puhumassa kriisikeskuksessa, hae itselle apua. Puhu mahdollisimman paljon. Ystäville, keskustelufoorumille, auttaviin puhelimiin. Mutta puhu, kerro ja kuuntele omia sanojasi.

Ex miesystäväni, joka oli siis narsisti käytti kuulustelutekniikkaa. Hänen isänsä oli asianajaja ja M sekoitti oman identiteettinsä isänsä ammattiin. Kotona M otti oikeudekseen pitää kuulusteluja ja tuomiota minun kanssa. Keskellä yötä alkoi valojen pitäminen makkarissa. Sitten alkoi kuulustelut. Vastasin aina väärin. Lopulta kysyin, että millaiata vastausta hän haluaa minun elämästä, jotta se tyydyttäisi häntä? M ongelma oli se, että minulla oli ollut suhde varattuun mieheen ennen häntä. Tämän vuoksi olin usein M tuomiolla. M oli niin sekaisin, että aikoi vetää minut oikeuteen siitä, että olin ollut suhteessa varattuun mieheen.
M halusi viedät minut hotelliin yöksi, koska halusi tietää millainen olen hotellissa, koska olin tavannut varattua miestä siellä. Hän yritti saada minua tällä tavoin testiin. Kun harrastimme seksiä, niin kesken kaiken M sanoi, että teitö sen varatun kanssa näin?

Onneksi tästä helvetistä on yli 20 vuotta. Säälin hänen nykyistä vaimoaan ja mietin miten hän on kestänyt tätä sekopäätä yli 10 vuotta. Onneksi se ei ole minulta pois.

Sitä halusin sanoa, että et löydä koskaan sopivaa aikaa tai vastausta miehellesi. Hän päättää sen sattumanvaraisesti. Se on kuin käänteinen lotto miehellesi. Haluat veikata oikeita numeroita, mutta miehesi löytää ne väärät numerot.

”Sitä halusin sanoa, että et löydä koskaan sopivaa aikaa tai vastausta miehellesi. Hän päättää sen sattumanvaraisesti. Se on kuin käänteinen lotto miehellesi. Haluat veikata oikeita numeroita, mutta miehesi löytää ne väärät numerot.”

Olipa osuvasti sanottu. Vastasin aina väärin, pieniinkin asioihin. Esimerkki, kerran hän kysyi, millainen kamera laukussa on. Menin näyttämään kun laukussa oli monia objektiivejakin ja se oli täysi virhe. Olisi pitänyt osata sanoa ’järjestelmäkamera’. Tästä(kin) tuli lopulta iso ja kauhea kriisi-päivä. Tai kun hän kysyi miltä minusta tuntuu ja vastasin siihenkin hänen mielestään väärin ! Jätin tämän kaiken taakse, ei siinä voi järjissään pysyä.

Sydänyhteys, toi on todella kuvaava esimerkki että kysyttäessä sun tuntemuksia vastaus ei kelpaa. Jokaisen järkevän ihmisen mielestä kaikkien tuntemukset on niin henkilökohtaisia ja kokemukset arvostettavia että niiden kyseenalaistaminen tai ”vääryys” ei ole vaihtoehto. Kertoo tosi paljon jos henkilö haluaa hallita sitäkin. Ei ole tervettä sellainen missään määrin.

Olen tässä pitkän aikaa pitänyt rajoistani tiukasti kiinni exän kanssa, en ole suostunut yhteenkään tapaamisiin, pidän niukasti yhteyttä, en provosoidu eikä hooveroinnit enää toimi. MUTTA vieläkin olen koukussa sillä tapaa, että pettymys on hirveä millaiseksi meidän juttu meni, koska odotin häneltä niin paljoa! Ja välillä ärsyttää tietää, että antaa tietenkin parastaan uusille naisystävilleen ( kait niitä monikossa on, koska oli jo meidän aikaan ) ja minä olen tarinan hullu exä, vaikka tiedän kyllä että se on vain naamio joka peittää hirviön. Mutta silti ne muistot siitä ihan alusta, ne toiveet ja kaikki yhteinen mahtava "kemia" ( siis tajuan jäjellä että oli pelkkää manipulointia tuokin ja hän on mahtava luodessaan tuon maagisen muka erityisen yhteyden. Kun tarkemmin ajattelee niin eihän siinä ollut muuta kuin joku seksuaalinen vetovoima jne eikä mitään sellaista aitoa sielujen kohtaamista todellakaan ) on edelleen kummittelemassa....olen nyt yrittänyt kääntää ajatuksia siihen, että selvisin todella vähällä. En tullut raskaaksi, ei muutettu yhteen, ei ehtinyt olla fyysistä väkivaltaa, ei lypsänyt mua taloudellisesti jne. Ja silti hän on niin iso pettymys ollut, että on vaikea niellä kaikkea tapahtunutta ja kuinka aikaa häneen kului täysin hukkaan! En saanut tästä suhteesta mitään positiivista koko aikana vaan olin koko ajan hämmentynyt, ahdistunut ja ärtynyt. Tässä viimeisin käänne oli, että olisi halunnut vuokrata mulle osan ok-talostaan (!!!!!), koska tietää että olen asuntoa vailla. Siinäpä mulla ois lähtenyt viimeisimmätkin järjenrippeet kun hän ois mua kiusannu takuuvarmasti 24/7, mutta toki itse on vain hyvää tarkoittamassa ja haluaa vain mun parasta kun olen niin päästäni vialla Jopa aattelen, että hän miettii josko saisi multa jotenkin lypsettyä taloni myynnistä saadut rahat. En siis luota tähän ihmiseen millään tasolla. Mä niin odotan sitä päivää, kun vihdoinkin olisin irti tästä koko kuviosta kokonaan ja olisi täysin uudet ihmiset elämässä ja terve ilmapiiri jne.

Niin tuttu on tuo väkivaltainen kuvio, Sydänyhteys, jossa uhri hämmentyy ja jää eksyksiin.
Kun N. tottuneesti tekee uhrille eri tavoin pahaa, hänelle on tärkeää yrittää peittää oman aloitteellisuutensa. Joskus näyttää siltä, että pahantekijälle on tärkein osa koko kuviota saada kiistää tahallisuutensa ikävään vuorovaikutukseen. Uskottavalta kuulostava kiistäminen on palkinto, joka tuottaa N:lle mielihyvää. Uhri hämmentyy ja luovuttaa asian käsittelyn.
Kuvio menee jotenkin näin:
Narsisti käynnistää tapahtumasarjan esittämällä viattoman oloisen tai provokatiivisen kysymyksen, teon tai väitteen. Provokaatio voi olla täydellistä hölynpölyä. Jumituin tällaiseen kuvioon, kun eräs N. piti tapanaan kysyä minulta jotakin ja puhua niin epäselvästi, että minun oli pyydettävä häntä toistamaan asia. Hän ei vastannutkaan kysymykseeni, vaan odotti miten reagoin. Turhauduin. En tajunnut, miksi hän teki tätä. Myöhemmin ymmärsin, että hän provosoi minut ärtymään.
Jos uhri reagoidessaan kykenee samalla tarkkailemaan N:n olemusta ja kasvoja, siellä näkyy peitetty mielihyvä. Alentuva hymyn häivähdys. N. saattaa aloittaa mykkäkoulun. Tai hän keskittyy helpottuneena tekemään jotain muuta.
Narsistinen tunkeileva väkivalta on kuin upottava mutakuoppa, jossa uhri tahriintuu ja likaantuu, vaikka pääsisikin välillä kuopasta sen reunalle kuivattelemaan. Uhri suree ja kauhistuu usein enemmän N:n kieroutuneen sielun puolesta kuin omasta kohtalostaan.
Mikä uhrin pitää suhteessa kiinni?
Uskon uhrin haluavan auttaa tekijää. Uhri ajan mittaan ymmärtää olevansa narsistia terveempi ja kuvittelee voivansa siirtää omaa terveyttään N:ään.