Kenen kanssa oikein jaan elämäni?
Lähetetty: 07 Heinä 2021, 10:10
En tiedä onko tämä oikea sivusto jolle kirjoittaa mutta nyt on tullut jaksamisen rajat täyteen..
Olen ollut mieheni kanssa kohta 5 vuotta yhdessä ja tämän vuoden aikana on alkanut selviämään monen asian todellinen laita. Ehkä.
Mies on todella heikko itsetuntoinen, edellisissä suhteissa pahasti satutettu ja saanut huonon esimerkin kotoaan.
Suhdettamme on aina varjostanut juurikin tuo heikko itsetunto, valehtelu ja sairaalloinen mustasukkaisuus sekä äärimmäinen itsekeskeisyys.
Tänä vuonna koin uuden aallonpohjan.
Mieheni päätti kertoa minulle alkuvuodesta että on pettänyt minua suhteemme alkuaikana monen eri naisen kanssa. Hän maalasi itsestään kuvaa naistenmiehenä ja jopa seksiriippuvaisena joista kumpikaan ei pidä paikkaansa. Mies on hiljainen ja ujo muiden seurassa ja minä olin meidänkin suhteessa se joka aloitteet teki jopa seksiin aluksi.
Pettämistarinat olivat täynnä epäjohdonmukaisuuksia ja selviä valheita täynnä joten tietenkin puutuin niihin, josta nousi sitten se perinteinen raivo ja uhkailu ja minun syyllistäminen. Ihan kuin joka kerta kun valheesta kiinni jää.
Muutaman päivän päästä myönsi (osittain) valehdelleensa että saisi minut tunnustamaan että minä olen häntä pettänyt. Hän oli täysin varma että tällä tavoin saa minut tunnustamaan omat vieraissa käyntini. Niitä vaan kun ei ole.
Hän jätti kuitenkin ilmaan vielä pieniä valheita esim tinderissä olemisesta yms että "saisi pidettyä minut varpaillaan". Nämäkin myönsi nyt lopulta valheeksi.
Tietysti tuntui aivan kammottavan pahalta kuulla tuollaista eikä oloa yhtään helpota se että keksikin kaiken tämän vain saadakseen minulta tunnustuksen tekoon jota en ole tehnyt.
En tiedä täyttääkö mieheni narsismin määritelmää vai mistä mielenterveyden ongelmasta on kyse mutta näitä muita kirjoituksia lukiessani ainakin tutuilta kuulostivat yleisesti kuvailtu -Syyllistäminen (minä olin tämänkin tarinan konna koska olisin voinut pettää häntä)
-Valehtelu
-Oman edun tavoittelu
-Uhriutuminen (häntä ei voi syyttää koska exät ovat pettäneet)
-Hyväksikäyttö (lähinnä rahallinen)
-Uhkailu (jos lähdet tapan itseni tai sinut)
Ja kamalampaa tästä vielä tekee se että perheensä hyökkää jatkuvalla syötöllä minun kimppuuni, koska miehellä on paha olo ja se on minun vikaani. Kukaan ei kuuntele minun puoltani asioista vaan ainoastaan mieheni heille syöttämät valheet. Tässä olisi ihan riittämiin kestämistä ilman tätäkin. Jopa väkivaltaista käytöstä puolustetaan ja siitä syytetään minua.
Perheessään mieheni on aina ollut heittopussina ja kohtelu häntä kohtaan on mielestäni kummallista ja väheksyvää. Exilleen hän toimi aina vain lompakkona.
Ymmärrän että on varmasti saanut traumoja näiden asioiden takia mutta en jaksa enää olla niiden purkamisen kohde.
Kuinka kauan pitää jaksaa ymmärtää ja milloin vain suojella itseään ja lähteä?
Olen ollut mieheni kanssa kohta 5 vuotta yhdessä ja tämän vuoden aikana on alkanut selviämään monen asian todellinen laita. Ehkä.
Mies on todella heikko itsetuntoinen, edellisissä suhteissa pahasti satutettu ja saanut huonon esimerkin kotoaan.
Suhdettamme on aina varjostanut juurikin tuo heikko itsetunto, valehtelu ja sairaalloinen mustasukkaisuus sekä äärimmäinen itsekeskeisyys.
Tänä vuonna koin uuden aallonpohjan.
Mieheni päätti kertoa minulle alkuvuodesta että on pettänyt minua suhteemme alkuaikana monen eri naisen kanssa. Hän maalasi itsestään kuvaa naistenmiehenä ja jopa seksiriippuvaisena joista kumpikaan ei pidä paikkaansa. Mies on hiljainen ja ujo muiden seurassa ja minä olin meidänkin suhteessa se joka aloitteet teki jopa seksiin aluksi.
Pettämistarinat olivat täynnä epäjohdonmukaisuuksia ja selviä valheita täynnä joten tietenkin puutuin niihin, josta nousi sitten se perinteinen raivo ja uhkailu ja minun syyllistäminen. Ihan kuin joka kerta kun valheesta kiinni jää.
Muutaman päivän päästä myönsi (osittain) valehdelleensa että saisi minut tunnustamaan että minä olen häntä pettänyt. Hän oli täysin varma että tällä tavoin saa minut tunnustamaan omat vieraissa käyntini. Niitä vaan kun ei ole.
Hän jätti kuitenkin ilmaan vielä pieniä valheita esim tinderissä olemisesta yms että "saisi pidettyä minut varpaillaan". Nämäkin myönsi nyt lopulta valheeksi.
Tietysti tuntui aivan kammottavan pahalta kuulla tuollaista eikä oloa yhtään helpota se että keksikin kaiken tämän vain saadakseen minulta tunnustuksen tekoon jota en ole tehnyt.
En tiedä täyttääkö mieheni narsismin määritelmää vai mistä mielenterveyden ongelmasta on kyse mutta näitä muita kirjoituksia lukiessani ainakin tutuilta kuulostivat yleisesti kuvailtu -Syyllistäminen (minä olin tämänkin tarinan konna koska olisin voinut pettää häntä)
-Valehtelu
-Oman edun tavoittelu
-Uhriutuminen (häntä ei voi syyttää koska exät ovat pettäneet)
-Hyväksikäyttö (lähinnä rahallinen)
-Uhkailu (jos lähdet tapan itseni tai sinut)
Ja kamalampaa tästä vielä tekee se että perheensä hyökkää jatkuvalla syötöllä minun kimppuuni, koska miehellä on paha olo ja se on minun vikaani. Kukaan ei kuuntele minun puoltani asioista vaan ainoastaan mieheni heille syöttämät valheet. Tässä olisi ihan riittämiin kestämistä ilman tätäkin. Jopa väkivaltaista käytöstä puolustetaan ja siitä syytetään minua.
Perheessään mieheni on aina ollut heittopussina ja kohtelu häntä kohtaan on mielestäni kummallista ja väheksyvää. Exilleen hän toimi aina vain lompakkona.
Ymmärrän että on varmasti saanut traumoja näiden asioiden takia mutta en jaksa enää olla niiden purkamisen kohde.
Kuinka kauan pitää jaksaa ymmärtää ja milloin vain suojella itseään ja lähteä?