Henkinen väkivalta

[rikkimennyt]

Millaista henkistä väkivaltaa olette kokeneet? Itse olen kokenut narsistisissa suhteissa (puhun yleisellä tasolla, sisältää siis parisuhteen, lähisuhteet jne) kontrolloimista, arvostelua, mykkäkoulua, sumuttamista, huutamista/raivoa, vähättelyä, mitätöintiä, naurunalaiseksi saattamista tai häpäisyä. Tässä mitä ekana tuli mieleen. Monet sanovat, että henkinen väkivalta on jopa pahempaa kuin fyysinen väkivalta. Olen samaa mieltä siinä mielessä, että syy on varmaankin siinä, ettei sitä tunnisteta ja syy kaadetaan uhrin niskoille. On uskomatonta, että tällaista tapahtuu terveydenhuollossa paljon (oma kokemus ja se mitä olen lukenut/kuullut). Vaikka henkinen väkivalta voi ajaa ihmisen itsemurhan partaalle, sitä edelleenkään ei pidetä väkivallan muotona kunnolla, eikä siihen puututa tai sitä oteta tarpeeksi vakavasti. Olen itse kokenut sen monta kertaa hakiessani apua. Millaisia ajatuksia teille herää tästä? Henkisen väkivallan seuraus on myös jatkuva väsymys ja uupumustila, joka saatetaan terveydenhuollossa tulkita masennukseksi ja siihen lyödään vaan lääkkeitä kouraan, vaikka todellinen ongelma löytyykin lähipiiristä. Ottaen vielä huomioon, että henkisesti alistavista, narsistisista ihmissuhteista on vaikea päästä eroon, henkisen väkivallan seuraukset ovat pitkäkestoiset.

[Illuusioelämää]

Itse olen kokenut samoja parisuhteessa puolison taholta eli sumuttamista, valehtelua, mitätöintiä, asioista ulkopuolelle jättämistä, ei vastata puhelimeen, kadotaan useiksi päiviksi, lasten haukkumista minulle ja suoraan heille, härskiä kaksoiselämää, totuuden pimittämistä, kaksoissidosviestintää. Olen tehnyt pitkäkestoisesta henkisestä väkivallasta rikosilmoituksen poliisille. Ei se johtanut pidemmälle, mutta poliisi nyt kuitenkin lupasi puhuttaa puolison.

[rikkimennyt]

Ja lisään vielä tietty valehtelun. Tuo ulkopuolelle jättäminen on myös tuttua sekä katoamiset. Ikävää, ettei poliisi ole puuttunut asiaan, joskaan ei yllätä. Henkinen väkivalta on rankkaa, koska puuttumisen keinot siihen ovat usein vähäiset. Onneksi on vertaistukea (tämä palsta esim), koska välillä niissä tilanteissa, joissa kokee henkistä väkivaltaa, tuntuu, että tulee hulluksi. Kaikki menee niin nopeasti pois raiteiltaan, vaikka tietääkin että jotain väärää tapahtuu taas. Henkinen väkivalta on vaan niin myrkyttävää.

[JohannaSu]

Olet oikeassa siitä, että henkinen väkivalta on pahempaa kuin fyysinen. Toki fyysisestäkin jää omat muistonsa ja se vaikuttaa luottamukseen toisia ihmisiä kohtaan, mutta henkinen menee kokonaisvaltaisesti ihon alle. Itse olen kokenut tuon lapsuudenkodissani ja myöhemmin eräässä seurakunnassa. Terveydenhuolto kyllä omalla kohdallani tunnisti heti ongelman tässä seurakuntakokemuksessani ja sain nopeassa tahdissa apua. Kyseessä oli tosin työterveyspsykologi ja toinen auttajani oli yksityinen terapeutti, joten en tiedä olisiko ottaneet vakavammin kuin ehkä julkisella puolella? En osaa sanoa. Kirkon johto sen sijaan jatkoi kiusaamista kohdallani mykkäkoululla, ohittamisella, vähättelyllä, syyttämisellä ja painostamisella. Se oli se, mikä mursi minut miettimään paikalliseen jokeen menemistä. Se oli vain viimeinen niitti, kun ei tuo luottamus ihmisiin ole muutenkaan kummoinen. Helpotti, että terapeutti ymmärsi asian täysin.

Seuraukset todella ovat pitkäkestoiset ja jossain määrin varmaan seuraavat aina mukana, vaikka parempaa tulee kyllä lopulta taas elämään. Itse kävin terapiassa, lääkkeitä ei tuputettu. Niistä keskusteltiin ja sanoin, että alan kyllä suosiolla käyttämään jotain lääkettä, jos olo ei helpota. Toistaiseksi ei ole ollut tarvetta. Tosin paniikkihäiriö on valitettavasti pahentunut viime aikoina ja harkitsenkin aloittavani lääkityksen siihen. En ole koskaan tarvinnut siihen lääkettä, mutta tämä nimenomainen kirkko onnistui tempaisemaan sellaisen tällin päin näköä, että paniikki on noussut pintaan. Paniikkikohtaus moottoripyörän selässä oli sellainen kokemus, että en uskalla ajaa enää enkä mennä edes mieheni kyytiin. Selvisin siitä kyllä, mutta oli ohikiitävä sekunti, kun ensimmäinen impulssi oli hypätä vauhdissa pois pyörän päältä. Enkä takaa, etten voisi paniikissa niin tehdä. Että kiitos vain "kristityt".

Väsymys ja uupumustila ovat vielä lievänä mukana, ihan täysissä voimissa en ole, parempaan päin kuitenkin. Ainakin painajaiset susilaumaa pakenemisesta tai hukutetuksi tulemisesta ovat loppuneet.

Tukea ja apua en saanut mistään, hulluksi leimattiin. Se sattuu vielä pahemmin kuin itse kiusaaminen siellä seurakunnassa. Kyllä, se on myrkkyä, kuten asian kuvailit. Tämä palsta on todella ainoa uskonnon uhrien palstan lisäksi, jossa on voinut puhua muillekin kuin ammatti-ihmisille. Asiaa vaikeuttaa se, että kyseessä ei ole ns. "lahko" vaan vakavasti otettavana tekijänä esiintyvä uskonyhteisö. Porukka, josta kukaan ei uskoisi, että siellä voidaan tehdä näin. Mutta en ole ainoa. Lehdistä löytyy kyllä heidän toimiaan, kun osaa etsiä. Ja minä osaan. Kuva ei ole kaunis. Hengellisiä häpeärangaistuksia (esim eristäminen, painostaminen, jotka ovat niitä Jeesuksen opettamia tapoja ratkoa ongelmia, eiku hetkinen...), joukkolynkkausta, kyyläämistä, juoruilua, kantelua. Siellä on paljon hyviäkin ihmisiä, jotka haluvat vain elää perinnettään todeksi, mutta historia on osoittanut kerta toisensa jälkeen, ettei maltillisella enemmistöllä ole väliä. Silloin, kun pieni, häijy ja väkivaltainen porukka pitää liekaa kädessään, maltillinen enemmistö pistää laput silmille ja teeskentelee, ettei asia koske heitä. Eikä siinä mitään, se on ikivanha evolutiivinen tapa selvitä. Ihmisapina haluaa kuulua laumaan hinnalla millä hyvänsä, koska lauman ulkopuolella on kuolema. Se on miljoonia vuosia vanha selviytymismoodi ja vaatii suht teräksistä kanttia toimia toisin. Jo ihmistä edeltäneet esivanhempamme tiesivät, että joskus on jätettävä se hitain saalistajille, jotta muut pääsee pakoon. Ja toiset puhuu jumaloitumisesta, vaikka me ei olla vielä päästy pois savanniltakaan.