KESKUSTELUFOORUMI

Tarinani on pitkä ja tuntuu että asioita on vaikea selittää, mutta jotain tiivistetysti...

Vaikeudet mieheni kanssa alkoivat yhteen muutettuamme, 15 vuotta sitten. Odotin silloin yhteistä lastamme, mukanamme uuteen kotiin muutti myös minun lapseni edellisestä liitostani. Melko pian uudessa kodissa alkoi mieheni mielen ilmaukset mm. mököttämällä sekä täysin ennakoimattomat raivarit. Syy on aina ollut minussa tai lapsessani, elämä ei ollutkaan miehen mielestä sellaista kuin hän oli kuvitellut. Hänen mielestä minä en mm. antanut hänelle riittävästi läheisyyttä, halauksia ja suukkoja. Hänellä oli ilmeisesti ollut käsitys täydellisestä rakkaudesta.

Lapseni ärsytti häntä koska oli ujo, eikä miehellä ja lapsella ollut miehen mielestä "mitään yhteistä". Todella karkealla kielenkäytöllä mies nimitteli minua sekä lastani. Onnekseen lapsi ei ole koskaan kuullut näitä, mutta perheen tunnelma on kiristynyt varmasti käsinkosketeltavaksi, ainakin aika ajoin. Kerran olen joutunut soittamaan poliisit, kun mies heitteli huonekalut ja tavarat hyllyistä raivotessaan. Huusi minulle silmät kiiluen "kohta sulle käy huonosti". Mies raivoaa usein: "minkälainen vaimo oikein olet, kun ei pi**uakaan saa." Eikä seksiä enää olekaan ollut kuukausiin, jotenkin koko homma hänen kanssaan tuntuu etovalta ajatukselta, niin paljon on minua loukattu.
Nämä hyökkäykset on vaikuttaneet koko ajan enemmän minun kykyyn antaa läheisyyttä.

Kävimme pariterapiassa, josta ei apua ollut. Mies osasi siellä puhua kuinka hän vaan haluaisi onnellisen perheen, mutta minä en tule vastaan. Hän lupasi kuut ja tähdet taivaalta, jos yrittäisin vielä yhteiselämää. Minä myönnyin, minä myönnyin toisen, kolmannen.. ja nyt varmasti jo kymmenen kerran. Lupauksia ja pettymisiä tulee jatkuvalla syötöllä.

Kaikki vuodet ollaan kierretty samaa rataa: mies räjähtää, minä menen lukkoon ja alan suunnitella eroa, mies aloittaa hyvittelyn ja painostuksen avioliittoon jäämisen puolesta "enkö nyt osaa ajatella asiaa niin, että lapsetkin voisi hyvin jos me voitaisiin hyvin". Tiedän kyllä, että lapset voisi hyvin onnellisten vanhempien kanssa. Mutta tuntuu, etten saa enää itsessäni heräämään positiivisia tunteita miestä kohtaan. En luota siihen vaikka seksielämäkin vilkastuisi, etteikö mies saisi riidan aihetta jostakin. Usein hän huutaa "lähde menemään, mikä sinua täällä pitelee." Sitten kun alan lähtöä suunnittelemaan, saan kuulla "sinä et vaan tajua miten sinun oma toiminta (seksi) saisi tämän toimimaan."

Miehellä on paljon sääntöjä miten meidän muiden pitäisi elää ja käyttäytyä, mutta häntä nämä säännöt eivät koske. Hänellä on aina oikeus ja syy käytökseensä. Tuntuu, että kotona saa kokoajan olla varpaillaan mitä sanoo ja tekee. Toki hyvät ja huonot ajat vaihtelee, koskaan en vain itse tiedä missä mennään, millainen päivä on tulossa.

Nyt olen laittanut asuntohakemuksen menemään. Kun mies sai tämän tietoonsa, hän aloitti taas kerran käyttäytymään, niinkuin normaalit ihmiset.

Saatan tunnistaa itsessäni  herkkänahkaisen narsistin, ainakin omat lapsuudenkokemukseni kulkevat taakkana. Sulkeudun helposti konfliktitilanteessa. Muut ihmiset kuvailee minua kiltiksi, mies "vi**umaiseksi akaksi". Mietin, että onko minussa kuitenkin se ongelma? Olisiko minun oma asenne läheisyyteen ja seksiin liittyen oikeasti ratkaiseva tekijä? Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia, miten elämässä narsistin kanssa konfliktit ja seksisuhde vaikuttavat toisiinsa? Vai onko nyt jo aika luovuttaa? Lasten parasta yritän ajatella, mutta tuntuu ettei enää näe metsää puilta...

Hei.
Minunkin tarina on pitkä, kirjoitin viestin Kaksoiselämää ja muuta mukavaa, sieltä saat joitain esimerkkejä. Viestistäsi pystyin poimimaan samoja kohtia elämääni, kuten seksin. Itselläni on ollut pitkän parisuhteen aikana kausia, että ei kiinnostanut seksi samalla tavalla, nyt sitten kannan syyllisyyttä siitä, että aiheuttiko se mieheni kaksoiselämän. Näissä syyllisyyden kokemuksissa auttaa kokonaiskuvan ja aikajänteen hahmottaminen. Millaista parisuhteen tila on ollut pitkin matkaa? Yleensä, kun tarkastelee objektiivisesti elämäänsä, niin huomaa, että seksi on vain yksi osa. Vaikka sitä olisi ollut joka päivä, niin narsistinen puoliso kyllä löytää jonkun toisen puutteen, että mikä ei ole hyvin. Minulla oli pitkän yli 20 vuotta kestäneen avioliiton aikana aina tavalla tai toisella riittämätön olo, myöskin yhteiset lapsemme olivat enemmän tai vähemmän riittämättömiä. Kannustan ottamaan eron, tiedän että se on vaikeaa, niin se oli minullekin. Mutta mitä kauemmin jää tällaiseen suhteeseen, sitä varmemmin itsestä tulee elävä kuollut. Voimia sinulle. Itselläkin eroprosessi vielä kesken ja olo vaihtelee epätoivoisesta helpottuneeseen. Meillä homma päättyi miehen kaksoiselämän paljastumiseen. Mies oli löytänyt ns uuden uhrin jo ajat sitten. Minulla, pitkäaikaisella puolisolla ja lapsilla ei ollut juurikaan enää mitään arvoa. Tarinan opetus on siis se, että palkintona kovasta yrittämisestä narsistisen puolison miellyttämiseksi saat kynnysmaton paikan ja lopuksi sinut hylätään uuden uhrin vuoksi.

Meillä kahden vuoden suhteessa seksi oli se ehdottomasti paras ja normaalein osa. Se oli vilpittömästi parasta koskaan, hellää ja huomaavaista, ja seksin aikana sain kokea olevani rakastettu, hyvä ja kehuttu. Muina aikoina mies ei sitten koskenutkaan minuun oikeastaan ollenkaan, lähinnä haukkui ja oli vihamielinen tai masentunut murjottaja. Itse uskoin, että seksimme oli todellista, eli että seksin aikana kuulemani kehut ja kauniit puheet olivat hänen oikeita ajatuksiaan minusta, mutta ehkä myöhemmin olen tajunnut, että se onkin ollut vain "seksipuhetta" ja makumme seksin suhteen olivat yhteneväiset, eli ei mitään kiusaamista tai alistamista siinä, toisin kuin muussa elämässä. Seksi oli myös syy, miksi hän oli kanssani vaikka hänen mielestään kaikki muu oli kauheaa ja turhaa.

MIelestäni juuri hyvä seksi on se addiktoiva osa tätä suhdetta. Mä ainakin kuvittelen, etten enää koskaan tapaa niin yhteensopivaa paria rakasteluun. Mutta osa paranemistani on ollut huomata, että nimenomaan ilman sänkyhommia, en olisi sietänyt neljää vuotta on-off -suhdetta. Läheisyyden ja rakastelun kaipuuni sai minut palaamaan hänen kanssaan.
Ja pakko todeta, että onhan tämä kärvistely ilman hellää rakastelua aika hirmuista.

Kiitos teille vastauksistanne. Kyllähän se taitaa todellakin olla niin, ettei narsistia pysty millään miellyttämään. Vaikka läheisyys sujuisikin, sitten löytyy muita moittimisen aiheita. Oma itsetunto on ainakin niin lytätty tässä vuosien varrella, että jos voimia löytyisi, olisi vain yksi tie eheytymiseen: ero! Mutta kun oma ajattelu ja itsetunto on niin tuhottu, pelottaa valtavan paljon yksin pärjääminen eron jälkeen. Huomaan käyväni kauppaa oman pääni sisällä, jos tämän kuitenkin saisi toimimaan... Sitä samaa mitä kumppani on syöttänyt minulle vuosia. Löysin hidasta elämää sivulta tietoa traumasuhteesta, ja kyllähän tämä meidän elämä ja parisuhde vaikuttaa epäterveeltä suhteelta. Vielä kun ne voimat lähtöön jostain löytyisi...

Aikanaan pitkässä suhteessa narsistin kanssa pidin tärkeänä sitä, että seksi sujui. Hyvä seksi antoi varmasti lisäaikaa liitolle, joka kaikessa muussa oli toiveajattelua ja pettymystä. Lopulta oma toivottomuus pakotti tekemään eron. Liitto oli kuin pallo jalassa, elämää ei pystynyt kohentamaan yksin, kun kumppani lupaili tekevänsä sitä ja tätä eikä tuntunut itse kärsivän lainkaan siitä ettei pitänyt lupauksiaan. Mitään ei voinut sopia, kun toinen ei aikonutkaan tehdä omaa osuuttaan.
Hyvän seksin osuus kaaoksessa oli lopulta nuppineulan pään kokoinen onnen aihe.
Kuuntelin Meredith Milleriä (youtube), joka oli otsikoinut videonsa suunnilleen näin: 'Miksi on vaarallista löytää narsistista hyviä puolia'.
Millerin ideana oli, että suhde narsistiin ei ole tavanomainen ihmissuhde. Kyseessä meidän kannaltamme on addiktiivinen, hallitsematon riippuvuussuhde narsistin erikoiseen käytökseen, ei niinkään narsistiin ihmisenä, jolta puuttuisi tuo ongelmakäytös. Kaikki tämä on meille kuten narsistille itselleen tiedostamatonta. Meitä ei kasvateta tunnistamaan narsismi, joka on vaarallinen ja parantumaton luonnehäiriö.
Narsistin käytöstä ohjaa hänen tahtomattaan hänen narsisminsa, jossa ääripäät vaihtelevat odottamattomasti. Toiveita herättävä normaalius ja äärimmäistä pelkoa luova turvattomuus vuorottelevat yllättävästi, mutta kuitenkin säännöllisesti niin, ettei vaihtelu itsessään katoa. Juuri ennakoimaton, jatkuva stressi, johon läheiset joutuvat, tulisi ymmärtää ja nähdä oikein.
Narsisti tuottaa läheiselleen pysyvän tunteiden ja fyysisen kokemuksen vuoristoradan. Onnelliset hetket ovat yhtä suuri osa ongelmaa kuin pelon ja turvattomuuden ajat. Jos kauhu saisi jatkua yhtenäisesti, ilman rauhallisempia väliaikoja, läheinen itse tai ulkopuoliset puuttuisivat tilanteeseen joka huononisi nopeasti. Hyvän ja pahan vaihtelu, sen sijaan, sekoittaa sekä uhrin että läheisen mielen. Ja ongemallinen suhde saa lisäaikaa.
Sam Vaknin sanoi (youtube-kanavallaan), että narsisti ei kykene itse käytöstään lopettamaan, koska se ei ole hänessä jokin persoonallisuuden opiskeltu lisä, tai ylimääräinen luonteenpiirre, vaan se on hänen ainoa olemuksensa. Tästä johtuu narsistin syvä pelko kaikkea terapiaa kohtaan. Jos narsistista yritettäisiin poistaa ongelmakäytös, hän tavallaan lakkaisi olemasta, hän kuolisi sisäisesti, sillä hänessä ei ole mitään muuta. Näin vakavasta asiasta on kyse.
Narsistin läheisen hermosto, lihakset, mieli, ajattelu ja tunne-elämä ovat jatkuvasti kuin suihkussa, josta tulee vuoroin kuumaa tai kylmää, ilman, että siihen voi itse vaikuttaa. Ainoat vakioseikat kuviossa ovat, että vaihtelu tapahtuu ja, että uhri ei yleensä osaa itse astua tilanteesta irti, kun hän on siihen sopeutunut. Läheisessä tapahtuu viikkojen ja vuosien mittaan eloonjäämistä palveleva sopeutuminen, jossa elimistö mukautuu sietämään "kylmän ja kuuman", pelon, ja onnen vaihteluita.

Olipas Millerillä hyvää tekstiä.

Meillä narsisti on se joka "pihtaa". Onko tavatonta?
Seksi hänen kanssaan on myös minun elämässä hyvin poikkeuksellista. Hellyys on vähissä ja seksin jälkeen lähteekin huoneesta pois ilman suukkoa tms, mielestäni "kylmästi". Häneltä löytyi "lelulaatikosta" parikin erilaista ruoskaa, minulle tuntematon alue. Isompaan en ole kertakokeilun jälkeen edes halunnut tutustua, olin ihan mustelmilla sen ruoskan jäljiltä. Näin kyllä puolisoni silmissä poikkeuksellisen kiihkon tuolloin.. niihin leikkeihin hän ei ole painostanut, melkeinpä häpeilee. Mutta ehdottoman tärkeää oli, että hän on alistaja.
Onko rajummat leikit tyypillisiä narsisteille?

Opin jo lapsena, että narsistin voimankäyttö pahoinpitelyn aikana ei ole satavarmasti hänen hallinnassaan. Hän pitää alistamisesta, avuttomien, hänestä riippuvaisten naisten ja lasten painostamisesta ja pelottelusta niin paljon, että se on hänelle keskeinen osa elämää. Hänen mielikuvituksensa toimii naista halventaen silloinkin kun hän ei tee fyysistä väkivaltaa. Uhri saattaa menettää henkensä vahingossa. Tekijä ei kykene säätelemään pahoinpitelyn laatua tai määrää niin tarkkaan, että peruuttamattomattomat onnettomuudet kokonaan voitaisiin sulkea pois. Lähisuhdeväkivalta ei lievene vaan se ajan mittaan raaistuu. Epähuomiossa tapahtuva henkirikos se on melko yleinen kuolinsyy.

Gilda, tuo on varmaan totta. Lähinnä tarkoitukseni oli kysyä, että kuinka yleistä narsisteilla on tämänkaltaiset leikit ja saavatko he nimenomaa seksuaalista tyydytystä näistä?

En osaa vastata kysymyksiisi. Ehkä joku toinen tietää paremmin.
Osaatko kertoa, millaisia ajatuksia sinulla on kysymyksiesi taustalla? Millaisia vastauksia toivot tai odottaisit. Ja, miten vastaukset vaikuttaisivat ratkaisuihin, joita mahdollisesti mietit nykyisen tilanteesi suhteen. Olisi kiinnostavaa kuulla lisää tilanteestasi. Kirjoittaminen on hyvä keino saada asioihin enemmän selvyyttä.