KESKUSTELUFOORUMI

Takana kohta 5kk täysi hiljaisuus, miksi sitten pelkään? Kun näen hänen auton kaupungilla, en saa unta kun jää päälle tunne, että jotain pahaa tapahtuu. Onko mulla joku tunnelukko? Onko syynä selvittämättömät asiat ihmisen kanssa, keneen en halua olla enää yhteydessä?

Olen raivon partaalla kun huomaan miten hän vaikuttaa muhun vieläkin. Harjoittelen reploja mitä sanon, jos hän joskus mun eteeni vielä tulee. Vältän paikkoja missä häneen voisin törmätä. Tunnen etten elä vieläkään omaa elämää, vaan edelleenkin hänen, koska teen asioita häntä vältellen. Miten pääsen tästä? Miten saan tämän toimintamallin pois päästäni? Koska saan vihdoin vapauden? Lamaannun taas.

Miten koskaan pystyn uuteen suhteeseen? Mieleni huutaa hellyyttä ja hyväksyntää tällaisena kuin olen, mutta olen niin häpeän kourissa, etten pysty ikinä tilannettani kenellekään ulkopuoliselle avaamaan. Miten voin koskaan olla taas minä?

Kertokaa omia kokemuksianne eteenpäin pääsemisestä, siitä ettei menneisyys joka päivä kummittele. Siitä miten te olette löytäneet itsenne uudelleen.

Samoja kysymyksiä pohdin, että miten sitä löytäisi uudelleen oman iloisen itsensä. Youtubesta löysin juuri hyvän videon narsismin aiheuttamasta häpeästä. Miten narsistin käytös aiheuttaa uhrilleen häpeää kolmella eri tasolla ja mistä vapautumiseen ei auta aika vaan näiden asioiden tunnistaminen ja käsittely terapian, vertaistuen yms kautta. Muistaakseni video oli nimeltään narsistin väkivalta on häpeällistä. Narsisti syventää toimillaan jo uhrissa aiemmin ollutta häpeän tunnetta, rikkoo meissä olevia vahvuuksia ja toisaalta kaataa uhrin niskaan omaa häpeäänsä, jonka uhri sisäistää. Muutenkin youtubessa oli paljon hyvää matskua, mistä sain ahaaelämyksiä.

Jotenkin tuntee itsensä niin hölmöksi, kun sydän hakkaa ja pelkään törmääväni tähän henkilöön. Vielä kun kyseessä on sukulainen niin hänet joutuu kohtaamaan varmasti jossain vaiheessa, vaikka kuinka yrittäisi vältellä. Ja juuri tuo ärsyttävä tunne kokoajan seuraa mukana, että suunittelen toimiani häntä vältellen.

Vähän olen päässyt eteenpäin elokuisista fiiliksistä. Olen huomannut niitä minun omia piirteitä itsessäni, positiivisuutta ja iloisuutta. Mietinpä jopa yhtenä päivänä, että tältäkö onnellisuus tuntuu.

Mutta millä ilveellä mä pystyn alkaa tapailemaan ketään? Millä te muut olette päässeet eteenpäin? Onko tullut menneisyyden haamuja ja tunteita pintaan eri tilanteissa?
Muutaman kerran aivan mitättömästä tilanteesta olen saanut pelon tunteet pintaan, kun olen alkanut miettiä miten ex reagoisi ja toimisi. Pelännyt etten vieläkään riitä.