KESKUSTELUFOORUMI

Heippa, kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa. Jos joku haluaisi lukea kokemuksistani ja/tai kommentoida, olisin kiitollinen vastauksista.

Olen kasvanut perheessä jossa on ollut äiti, isä ja muutamia vuosia nuorempi sisko. Lapsuutta alan muistaa siitä ajasta kun siskoni oli vauva. Olin aina tiellä, kiusaamassa vauvaa/taaperoa, ohuttukkainen, hörökorvainen, lihava, itsekäs nimittelijä, sanoi äitini. Isäni sukuun, erityisesti mummuun tullut. Äidin suku oli kuulemma parempaa ja sivistyneempää porukkaa. Kun en totellut, äiti uhkasi kasvatusneuvolalla, koska siellä laitetaan tuommoiset järjestykseen. Äiti määräsi kuinka paljon ja mitä piti syödä, milloin oli nälkä ja milloin siskoa piti halata. Äiti lauloi minulle pilkkalauluja ja vaati jakamaan lähes kaiken siskon kanssa. Koulusta piti tuoda kiitettäviä, muuta vaihtoehtoa ei ollut. Oli fyysistä väkivaltaa. Olin valehtelija ja pimittäjä, hankaloitin kuulemma vanhempien avioliittoa kun en isän edessä suostunut tekemään kaikkia ilkeyksiä mistä äiti hänelle kertoi. Isästä en kovin paljon muista kun hän oli paljon reissuhommissa tuolloin.

Teini-iässä en saanut äidiltä mitään tukea tai tietoa naiseksi kasvamisesta. Sisko pilkkasi muuttuvaa kehoani. Äiti oli vihainen kun en kasvanutkaan niin pitkäksi kuin neuvolassa oli ennustettu, sekin oli minun syytäni. Istuin viikkotolkulla arestissa tekemässä yksin läksyjä kun numerot eivät äitiä miellyttäneet. Pienikin vastaväite johti harrastustunnin kieltämiseen, samoin pakotettiin edelleen syömään niin kuin äiti halusi. Isäkin sai jo nyt raivokohtauksia ja kävi käsiksi. Sanottiin ulkopuolisille että meillä ei ole väkivaltaa, perusteltiin sillä että ei käytetty kättä pidempää tai kun ei jäänyt jälkiä. Äiti pakotti lukioon ja minulla ei ollut juurikaan omaa rahaa. Rahaa kuulemma oli mutta minä en ansainnut kasvatuksellisista syistä enempää. Äiti pakotti lukemaan yliopiston pääsykokeisiin, sanoi että jos en nyt hae ja pääse niin olen vuoden kuluttua (20 vuotiaana) niin vanha ettei minua kukaan huoli mihinkään. Ammattikoulu ei ollut vaihtoehto, sinne ei menisi IKINÄ, sanoi äiti. Jos jotain yritin ehdottaa, äiti tuijotti terävästi silmiin ja sanoi: "Minä tunnen sinut". Kun menin lukion jälkeen töihin niin äiti antoi armollisesti luvan jäädä asumaan kotiin jos säästäisin opiskeluja varten. Omilleen ei kuitenkaan antanut muuttaa kun en kuitenkaan pärjäisi, silti hänen velvollisuutensa rakastavana äitinä oli tuupata minut pois pesästä "koska niin linnutkin tekevät".

Lähes kaikki ilkeydet ja haukut äiti perusteli rakkaudella: "Minä kerron nämä asiat niin et sitten ylläty kun joku ulkopuolinen kertoo. Säästän sinut häpeältä." Eipä ole kukaan vielä huomautellut korvistani, lyhyistä jaloista, nuotin vierestä laulamisesta, huonosta vaatemausta. 4-vuotiaana halusin saman ammatin kuin isälläni, kun olin 25, äiti haukkui tuuliviiriksi kun en ollut pitänyt antamaani lupausta. Vanhempani olivat omien vanhempiensa elätettävinä keski-iässä, varastivat rahaa isovanhemmilta, toinen varasti toiselta ja syyttivät useampaa pankkia epärehellisyydestä. Siskoni sai lapsenhoitoapua, taloudellista tukea ja ihailua, minä sain haukut epäonnistuneesta elämästäni. Kaikki ikävä elämässäni oli oma vika, ilkeä, itsekäs, kylmä ja julma kun olin kun en uskonut kaikkia valheita.

Tässä oli melkoisen sekavaa tekstiä kun yritin joitakin esimerkkejä poimia. Olen siis tällä hetkellä vaikeasti masentunut ja työelämän ulkopuolella. Mutta siis jos joku jaksaa lukea niin kiitos. Ja kiitos myös teille jotka jaatte omia kokemuksianne.

Toivon, Jadessa, ettet enää ole täysin suojattomana ja alttiina lapsuuden perheesi jäsenten tekemälle kaltoinkohtelulle, joista kerrot.

Itse käytin aikuisiässä masennuslääkkeitä useiden vuosien ajan, kunnes lääkäriltä ja muista asiantuntijalähteistä sain tietää ettei näiden valmisteiden tehoa ole kyetty puolueettomasti, kliinisesti todistamaan. Omaa kokemustani on, että masennuslääkkeet joita hyvin helposti määrättiin, turruttivat ja puuduttivat ja sitä kautta ehkä väliaikaisesti helpottivat. Ne myös myös pitkittivät lapsuusperheen julmuuden kohtaamista ja asioiden työstämistä, mikä oli haitallista. Kun irrottauduin näistä ja turvauduin liikuntaan, ravintoon ja unen laadun parantamiseen, toipumiseni pääsi parempaan vauhtiin.

Minua auttoivat kirjoittaminen, terapeuttinen keskustelu ja puhuminen valikoiduille asiantuntijoille, vertaistuki, sekä jatkuva uteliaisuus oman elämänkohtalon suhteen. Mitä ihmettä minulle tapahtui ja miksi? Ymmärrän nyt ettei uhri itse ole syypää kohtaloonsa, luonnehäiriöisten uhriksi valikoituu kuka tahansa.
Olen tajunnut, että sadismi ja väkivaltarikollisuus viihtyvät ja voivat hyvin luonnehäiriöperheiden sisällä, uhrien ja ympäristön tietämättömyyden myötävaikutuksella.
Sairas ja rikollinen henkinen ja fyysinen väkivalta vallitsee usein myös työ- sekä muiden yhteisöjen suojissa. Se on ikivanha ilmiö ja ulottuu kaikkiin kulttuureihin.
Tieto on auttanut minua. Olen joutunut ensin hyväksymään uhrin osan, mikä ei tarkoita uhriutumista lopuksi ikää. Aivan turhaan olen aikanaan pelännyt kutsua itseäni uhriksi. Tämänkin sivuston nimessä on sana 'uhri', mikä on upea asia. Ei ole mitään hävettävää siinä, että on syntynyt luonnehäiriöstä kärsivien vanhempien lapseksi. Sitä osaa ei ole voinnut itse valita.

Heippa Gilda,

Kiitos vastauksestasi ja siitä että luit tekstini. Minulle tulee tunne että olet tehnyt tosi paljon oman hyvinvointisi parantamiseksi. Puhuminen helpottaa vaikka onkin monella tapaa pelottavaa. Kiitos myös omien ajatusten jakamisesta.

Kiitos Jadessa hyvästä tekstistä, siinä oli paljon yhtymäkohtia omaan perheeseeni, jossa isällä on voimakkaita narsistisia taipumuksia ja äiti on vuosien saatossa tavallaan taipunut hiljaiseksi narsistiksi. Meillä ei sen ajan kuritusta enempää ollut väkivaltaa, vaan kaikki on tapahtunut hienovaraisesti ja osittain vaikeasti tunnistettavasti.

Toivottavasti pystyt ja saat käsitellä kokemiasi asioita ammattilaisen kanssa, ja pääset nousemaan masennuksesta kohti pintaa ja ylemmäksikin. Olen itse myös tällä hetkellä keskivaikean masennuksen diagnoosin alla, mutta mielestäni olen jotenkin alkanut prosessoida tapahtuneita eri lailla, olen pääsemässä yli. Olen lukenut paljon aiheesta ja oppinut ymmärtämään erilaisia outoja muistoja. Narsismia on ollut paljon meidän perheessä.

Minä olin myös se likasankolapsi, joka sai syyt niskoille kiusaamisesta. Olin kuulemma "rumankomea", eli niin ruma, että sitä kautta komea. Liian laiha ja heikko pojaksi, en kuulemma löydä tyttöystävää. Isä keitti aamupuuroa sen verran, että sitä jäi minun lautaselle laitettavaksi niin paljon, että se valui reunojen yli. Sitten naurettiin kun tulin pöytään, ja pakko oli tietysti syödä. Siskot olivat suosikkeja, ja naisia piti kohdella korostetusti "herrasmiehenä", mutta minua tietysti isä kuritti piiskalla ja tukistamalla, kuten 80-luvulla oli tapana.

Miten sinun koulu/työelämäpolkusi on mennyt? Menitkö äitisi tahdon mukaisesti vai saitko itse valita? Itse huomasin reilu 30-v iässä, että olin opiskellut isää miellyttääkseni alaa, jolla en koskaan halunnut työskennellä ja olin jossain vaiheessa töissä sellaisessa paikassa, josta kuvittelin saavani hyväksynnän isältä. En saanut.

Tällä hetkellä kaksi siskoani ovat jatkuvan ylistyksen kohteena, tällä tavoin isä tuo omaa erinomaisuuttaan esille. Siskot toimivat jatkeena hänen persoonalleen. Minulle vanhemmat tapaavat tuoda tuliaisina esim. sukkia. Viimeksi isä toi tullessaan sukat, jotka eivät kuulemma sopineet hänelle. Minulla on kuitenkin isompi jalka, joten tällä hän halusi vain pienentää minua.

Sekavaa tekstiä näyttäisi minullakin syntyvän, mutta mitäpä tuosta.

Moi Likasankolapsi,

Kiitos kokemusten jakamisesta. Jaksan yhä ihmetellä miten vanhemmat (aikuiset ihmiset) noin vain pilkkaavat yhtä lapsista.

En ainakaan nuorempana tosiaan saanut itse valita koulua. Äiti määräsi mihin sai hakea ja mihin ei. Yritin sanoa että en tiedä tai en jaksa mutta sitä ei kuunneltu, pakotettiin lukemaan. Sairastuin syömishäiriöön ja paniikkihäiriöön mutta minulla ei äidin mukaan ollut mitään hätää. Apua ei saanut hakea koska ihmiset näkevät mistä ovesta terveyskeskuksessa menee sisälle. Kaikki oli sen vika etten opiskellut tarpeeksi. Lukiossa äiti hoki "sitku pääset opiskelemaan" ja opiskellessa "sitku pääset työelämään" niin on kivaa. En edes tajunnut silloin että nuoruudestakin olisi saanut nauttia.

Olen vähän pihalla vieläkin, joistakin työpaikoista olen ihan tykännyt, mutta voisin tehdä muutakin.

Tuo on tuttua että vanhemmat antaa jotain mitä itse ei voi tai halua käyttää. Meillä se on mennyt niin että sanotaan että jos et ota tätä niin sitten minä en voi ostaa itselle uutta ja sopivampaa, vaan joudun käyttämään tätä vanhaa.

Voimia!

Minäkin olen likasanko lapsi ja lähisuvun syntipukki. Minua ei kannustettu opiskelemaan. Minun ei kannattanut mennä lukioon, en pärjää siellä eikä minulla voi olla perhettäkään.

Vasta aikuisena olen tajunnut sen kaltoinkohteluksi. Ja hakenut tukea vertaisryhmistä ja lukenut paljon.

Nykyisin tiedän, että kaltoinkohtelu /nöyryyttäminen on tekijänsä huonoa itsetuntoa ja häpeää itsestä.
Ei uhrin syy.. Kaltoinkohtelija ei voi myöntää sitä itselleen ja muille, sehän on RIKOS. Vankila? Henkinen väkivalta on rikos, todistustaakka on vaan uhrilla.

VOIMIA KAIKILLE LIKASANKOILLE PERHEISSÄ.

Minuakaan ei nimenomaan kannustettu opiskelemaan, vaikka pärjäsin olosuhteista huolimatta aika hyvin peruskoulussa. Lukion jälkeen ei millään muotoa kannustettu yliopistoon tms., vaan isä minulta kysymättä järjesti opiskelupaikan ammattikouluun ravintolalinjalle, johon en itse olisi hakeutunut. Tietysti isää miellyttääkseni sinne piti mennä ja pitää alaa mahtavana. Jatkoin sieltä sitten ammattikorkeakouluun, mutta en ole koskaan työskennellyt ravintolassa. Minulla on siis koulutus, jolla en tee mitään.

Henkinen väkivalta on todella väärin ja vielä enemmän väärin on se, että todistustaakka on uhrilla. Siskoni kieltää isän narsismin, veli myöntää, mutta ei uskalla asettua isää vastaan. Toisella siskolla taas on narsistisia piirteitä. Luulen, että saan vielä kovemmat vihat ja syytökset niskaani, jos jossain vaiheessa syytän isää henkisestä väkivallasta tms. Todennäköisesti minua syytetään tuolloin viattoman ja hyvän vanhemman mustamaalaamisesta ja kiusaamisesta.

Luonnehäiriöisen kanssa on turha tapella. Hän voittaa aina, kun ei ole sitä omaa tuntoa. Kaikki keinot on sallittuja.
Joten uhreilla on ainut keino voimaantua. Etsiä parempia myötätuntoisia ja empaattisia ystävyyssuhteita. Yrittää löytää se oma minä,, sieltä syötetyn minän alta.
Olla välittämättä Luonnehäiriöisen sanomisista, ei päästää ihon alle. Vaikeaa ja pitkällisen työn tulos. Googlaatkaa hankalan ihmisen kohtaaminen, hyviä vinkkejä. Sekä hidasta elämää sivut voimaantumiseen. Erilaiset kurssit ja tiedon lisääminen.

Useasti, olet jo tiedostamatta tehnyt hyviä valintoja, vaikka olisit joutunut alistumaan muuhun.
Rohkeutta omien unelmien kohti menemiseen. Se onnistuminen on sinulle paras palkinto.

Jos narsisti vanhempi onnistumisesi ottaa omaksi kunniakseen. So what, tiedät itse totuuden. Häntä ehkä tai tod.näk.harmittaakin, kun ei voi pitää sinua otteesaan.

Rohkeutta unelmien toteuttamiseen.