Minä tein sen! Laitoin viimein välit poikki!
Lähetetty: 27 Maalis 2014, 19:25
Moi kaikille!
Tein kolme päivää sitten jotakin, mitä olen ajatellut jo monta vuotta. Laitoin välit poikki ihmiseen, jota olen kutsunut ystäväkseni jo 15 vuotta.
Vasta eilen ymmärsin, että todennäköisesti tämä entinen ystäväni on narsisti. Ymmärsin sen kun tutustuin narsistien uhrien tukisivustoon ja luin tarkempia kuvauksia narsismista. Olen siis ennenkin asiaa miettinyt, mutten ole ehkä itse suostunut näkemään asiaa niin, että paras ystäväni voisi olla narsisti (koska jo 10 vuotta sitten kärsinyt erään toisen narsistin vuoksi enkä kestänyt ajatusta että toinenkin narsisti osuisi kohdalleni)... myöskin ehkä vertailin tätä ystävääni siihen 10 vuoden takaiseen ja koska he monilta osin hyvin erilaisia, totesin että ehkä kyse on jostakin muusta mielenterveysongelmasta.
Luin kaikki löytämäni kuvaukset narsismista ja suurin osa täsmää... toivon kuitenkin saavani täältä keskustelusta tukea päätökselleni laittaa välit poikki, ja toisaalta saada varmistusta siihen, että kuvittelenko vain vai onko mahdollista että kyseessä on ihan oikeasti narsisti. Oikeaa diagnoosiahan hänestä ei saa koskaan tehtyä, koska hän ei näe mitään vikaa itsessään eikä suostu hakemaan apua.
Kerron vaikka vähän ystävyydestämme. Olemme tutustuneet yläasteella ja meillä on aina ollut kolmen tytön porukka, joka on kestänyt näihin päiviin saakka. Itse olen melko epävarma persoona, miellyttämisenhaluinen ja kiltti. Samoin tämä joukkomme kolmas osapuoli. Ehkäpä siksi alun alkaenkin tämä narsisti(?) ystävämme hakeutui meidän seuraamme. Nuorempana ihmettelimme aina hänen oikkujaan, kun hän suuttui ja loukkaantui todella herkästi ja oli todella vaativa. Ajan kanssa oma itsevarmuuteni on kasvanut sen verran, että ymmärsin olla lähtemättä mukaan hänen kiukutteluihinsa. Eli sellaisiin juttuihin esimerkiksi, kun oli tulossa juhlat, jonne tuloa hän sitten kovasti mietti, toivoen että me muut alamme anelemaan häntä saapumaan paikalle. Kun sitten aloinkin vastata näihin vain että "no okei, nähdään sitten joku toinen kerta" niin hän suuttui ja alkoi syytellä, ettei hän ole ilmeisesti kaivattua seuraa ja ilmeisesti minua ei kiinnosta hänen seuransa jne.
Tämä "ystäväni" on siis aina halunnut sanella ehdot. Itse olen ehkä siinä mielessä erilainen uhri kuin mitä olen lukenut, että olen meistä tavallaan fiksumpi (en siis sano että narsistien uhrit olisivat tyhmiä vaan että narsistit oleensä on kai aika älykkäitä) ja henkisesti vahvempi. Tarkoitan sitä, että erityisesti sen jälkeen kun 10 vuotta sitten sanoin hyvästit toiselle narsistiksi paljastuneelle ihmiselle, päätin etten anna kenenkään enää pompotella itseäni. Niinpä olen saanut tän ystäväni kanssa paljon riitoja aikaan sillä, etten olekaan suostunut toimimaan hänen tahtonsa mukaan. Nyt varmaan lukijoille tulee mieleen, että tämä ystäväni ei ole narsisti koska olisi vaihtanut ystäviä jo ajat sitten jne... no tosiaan kun niitä kuvauksia narsisteista luin, niin melkein kaikki sopi häneen muutamaa kohtaa lukuunottamatta. Yksi on se, että hän ei ole sosiaalisesti kovinkaan lahjakas, hän on aina ollut todella riippuvainen minusta ja siitä meidän toisesta ystävästämme, koska hänellä ei ole taitoja (tai ehkä edes kiinnostusta?) löytää uusia ihmisiä. Ehkäpä hän on pitänyt meitä niin itsestäänselvyytenä että on olettanut meidän pysyvän hänen rinnallaan aina ja ikuisesti. Ainoa ketä hän on elämäänsä toivonut meidän lisäksemme, on poikaystävä. Joskus kun yritin hänelle sanoa, että asioille olisi syytä tehdä jotakin (kun hän aina valitti kuinka surkea elämä hänellä on eikä kukaan ymmärrä häntä, kun töissäkin on raskasta jne... + ne kaikki käsittelemättömät asiat menneisyydestä joita hän ei halua kohdata) niin hän vaan aina tokaisi, että asiat järjestyvät sitten kun hän löytää poikaystävän. Jotenkin hassusti hän siis luuli että jossakin odottaa häntä elämää suurempi rakkaus joka poistaa kaikki ongelmat kuin taikaiskusta.
No, se poikaystävä sitten löytyi ja he muuttivat toiseen kaupunkiin. Olin oikeasti iloinen, kun ensimmäistä kertaa meidän ystävyyden aikana tuntui että nyt hän viimein ymmärtäisi että mullakin on oma elämä, koska hänelläkin viimein oli. Nyt hän ei enää syyllistäisi mua kaikesta kuten etten ehdi koskaan (muka) tavata. Seurustelua kun oli hetken kestänyt, asiat paloivat ennalleen. Tai oikeastaan pahenivat.
Jos nyt lyhyesti yritän kuvailla millaista tämä on ollut, niin hän siis aina on valittanut mulle siitä etten pidä tarpeeksi usein yhteyttä tai ettei mulla ole aikaa nähdä. On siis syyllistänyt mua että olen huono ystävä ja vedonnut siihen et ilmeisesti mua ei kiinnosta nähdä häntä (jolloin mun olisi pitänyt kehua häntä että totta kai mua kiinnostaa nähdä, mutta viime vuosina en ole enää jaksanut vaan olen todennut että en jaksa aina vakuutella)... Eikä hän koskaan ole ollut tyytyväinen vaikka kuinka usein ottaisin yhteyttä. Hän myös on todella vaikea ihminen, välillä oikein haastaa riitaa ja koittaa löytää sanomisistani pienenkin asian mistä voisi piikitellä tai haastaa riitaa. Hän usein muka vitsillä mollaa tai sanoo pahasti, mutta jos hänelle tekisi samoin niin hän räjähtäisi. Hän usein haukkuu muita, tuntemattomiakin ja ihan meitä ystäviä, mutta ei kestä yhtään kritiikkiä. Hän myös suuttuu todella pienestä (erityisesti silloin jos asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla) ja saa ihan uskomattomia raivokohtauksia. Hän myös kuvittelee, että raivokohtaukset saa anteeksi ja unohdetaan sillä, kun hän tokaisee että sori vähän ylireagoin. Hän on todella ylpeä ja yleensä pyytää anteeksi vasta sitten kun tajuaa ettei muuten saa meitä puheväleihin kanssaan. Jos hänelle sanoo, että ei noin voi käyttäytyä ja yrittää järkipuheella saada häntä rauhoittumaan tai ymmärtämään oman käytöksensä naurettavuuden, niin hän vaan suuttuu entisestään ja raivostuu, yrittää loukata kaikin keinoin ja kääntää asian aina niin päin että häntä on loukattu ja että muut olisivat aloittaneet riidan. Hän myös sivuuttaa täysin kaikki ne asiat jos hänelle yrittää osoittaa mitä hän on tehnyt väärin, sen sijaan hän kääntää asian aina niihin meidän muiden virheisiin ja vikoihin, ja haukkuu meidät pystyyn.
Mitähän vielä... no joo tällaista nyt ja onhan paljon muutakin. Nyt tosiaan viikko sitten kun ystävällisessä hengessä Facebookissa kyselin kuulumisia, se keskustelu taas jotenkin kääntyi syyttelyksi mua kohtaan ja viime kerralla kun näin kävi, päätin etten kuuntele sitä enää kertaakaan (silloin jo hänelle totesin että kannattaisi miettiä miksi on mun ystävä jos kerta olen niin ärsyttävä ja rasittava ihminen ja musta löytyy aina niin paljon valittamista, ja sanoin etten tällaista enää jaksa). Sitten tosiaan kun yritin hänelle sanoa että en suostu noita syytöksiä kuuntelemaan koska ne ei edes pidä paikkaansa, niin kohta oli helvetti irti... Sitten mentiin siis henkilökohtaisuuksiin ja sain kuulla mm. aina mainostavani kaikille sitä kuinka täydellinen olen ja kuinka kuvittelen muidenkin ajattelevan että olen täydellinen ja kuinka olen huomionhakuinen. Kun sitten yritin asiallisesti kysellä perusteluja tähän niin niitä en tietenkään saanut vaan hän vaan raivostui entisestään ja keksi uusia asioita joista raivota. Sivuutti siis jälleen kaiken mitä itse kirjoitin. Lopulta sanoin että nyt riittää, ja hetken päästä kirjoitin hälle pitkän viestin, missä kirjoitin kaikki ajatukseni häntä kohtaan rehellisesti ja kaikki patoutumat vuosien varrelta, nekin joita en ole uskaltanut sanoa suuttumuksen pelossa. Samalla myös laitoin, että meidän tiet eroaa tässä, hyvää loppuelämää. Poistin hänet facebook-kavereista. Olo oli uskomattoman huojentunut ja kevyt!
Seuraavana päivänä sain tekstiviestin, jossa hän totesi vihaavansa mua ja jossa mut haukuttiin pystyyn todella ala-arvoisesti ja jossa hän myös sujuvasti käänsi asian niin, että hän olisi se joka ne välit laittoi poikki. En vastannut mitään ja tunnin päästä tuli toinen viesti jossa sitten pyydeltiinkin anteeksi edellistä viestiä ja hän totesi että kyllä tämä nyt oli oikea päätös, että voidaan olla kavereita vielä joskus mutta juuri nyt hänen elämänsä on täydellinen ilman minua. Vielä siihen vastasin suorat sanat, että hän ymmärtäisi että me ei enää koskaan tulla olemaan kavereita ja että hän ei niitä ehtoja sanele... no tällaista, anteeksi nyt tuli jo todella pitkä viesti. Mutta päätin siis että enää en sille mitään vastaa vaikka millaisia viestejä tulisi.
Mitäs olette mieltä, kuulostaako tuo narsistin toiminnalta? Voisiko tämä entinen ystäväni olla narsisti?
Myös jos teillä on joitakin kysymyksiä esittää mulle hänestä, jonka perusteella tämän voisi paremmin tietää niin kysykää. Tämä on mulle siksi tärkeää, että jos hän on narsisti niin sitten ainakin voin olla varma että ratkaisuni oli oikea koska hän ei tule koskaan muuttumaan. Jos kyseessä olis vain jokin toisenlainen mielenterveysongelma niin toivoa olisi ehkä enemmän... mutta seuraavat viikot tulevat olemaan vaikeita, koska tänäänkin tuli viesti jossa hän vakuutti että ei tule jättämään mua ikinä rauhaan. Huokaus.
Kiitos teille jo etukäteen vastauksistanne!
Tein kolme päivää sitten jotakin, mitä olen ajatellut jo monta vuotta. Laitoin välit poikki ihmiseen, jota olen kutsunut ystäväkseni jo 15 vuotta.
Vasta eilen ymmärsin, että todennäköisesti tämä entinen ystäväni on narsisti. Ymmärsin sen kun tutustuin narsistien uhrien tukisivustoon ja luin tarkempia kuvauksia narsismista. Olen siis ennenkin asiaa miettinyt, mutten ole ehkä itse suostunut näkemään asiaa niin, että paras ystäväni voisi olla narsisti (koska jo 10 vuotta sitten kärsinyt erään toisen narsistin vuoksi enkä kestänyt ajatusta että toinenkin narsisti osuisi kohdalleni)... myöskin ehkä vertailin tätä ystävääni siihen 10 vuoden takaiseen ja koska he monilta osin hyvin erilaisia, totesin että ehkä kyse on jostakin muusta mielenterveysongelmasta.
Luin kaikki löytämäni kuvaukset narsismista ja suurin osa täsmää... toivon kuitenkin saavani täältä keskustelusta tukea päätökselleni laittaa välit poikki, ja toisaalta saada varmistusta siihen, että kuvittelenko vain vai onko mahdollista että kyseessä on ihan oikeasti narsisti. Oikeaa diagnoosiahan hänestä ei saa koskaan tehtyä, koska hän ei näe mitään vikaa itsessään eikä suostu hakemaan apua.
Kerron vaikka vähän ystävyydestämme. Olemme tutustuneet yläasteella ja meillä on aina ollut kolmen tytön porukka, joka on kestänyt näihin päiviin saakka. Itse olen melko epävarma persoona, miellyttämisenhaluinen ja kiltti. Samoin tämä joukkomme kolmas osapuoli. Ehkäpä siksi alun alkaenkin tämä narsisti(?) ystävämme hakeutui meidän seuraamme. Nuorempana ihmettelimme aina hänen oikkujaan, kun hän suuttui ja loukkaantui todella herkästi ja oli todella vaativa. Ajan kanssa oma itsevarmuuteni on kasvanut sen verran, että ymmärsin olla lähtemättä mukaan hänen kiukutteluihinsa. Eli sellaisiin juttuihin esimerkiksi, kun oli tulossa juhlat, jonne tuloa hän sitten kovasti mietti, toivoen että me muut alamme anelemaan häntä saapumaan paikalle. Kun sitten aloinkin vastata näihin vain että "no okei, nähdään sitten joku toinen kerta" niin hän suuttui ja alkoi syytellä, ettei hän ole ilmeisesti kaivattua seuraa ja ilmeisesti minua ei kiinnosta hänen seuransa jne.
Tämä "ystäväni" on siis aina halunnut sanella ehdot. Itse olen ehkä siinä mielessä erilainen uhri kuin mitä olen lukenut, että olen meistä tavallaan fiksumpi (en siis sano että narsistien uhrit olisivat tyhmiä vaan että narsistit oleensä on kai aika älykkäitä) ja henkisesti vahvempi. Tarkoitan sitä, että erityisesti sen jälkeen kun 10 vuotta sitten sanoin hyvästit toiselle narsistiksi paljastuneelle ihmiselle, päätin etten anna kenenkään enää pompotella itseäni. Niinpä olen saanut tän ystäväni kanssa paljon riitoja aikaan sillä, etten olekaan suostunut toimimaan hänen tahtonsa mukaan. Nyt varmaan lukijoille tulee mieleen, että tämä ystäväni ei ole narsisti koska olisi vaihtanut ystäviä jo ajat sitten jne... no tosiaan kun niitä kuvauksia narsisteista luin, niin melkein kaikki sopi häneen muutamaa kohtaa lukuunottamatta. Yksi on se, että hän ei ole sosiaalisesti kovinkaan lahjakas, hän on aina ollut todella riippuvainen minusta ja siitä meidän toisesta ystävästämme, koska hänellä ei ole taitoja (tai ehkä edes kiinnostusta?) löytää uusia ihmisiä. Ehkäpä hän on pitänyt meitä niin itsestäänselvyytenä että on olettanut meidän pysyvän hänen rinnallaan aina ja ikuisesti. Ainoa ketä hän on elämäänsä toivonut meidän lisäksemme, on poikaystävä. Joskus kun yritin hänelle sanoa, että asioille olisi syytä tehdä jotakin (kun hän aina valitti kuinka surkea elämä hänellä on eikä kukaan ymmärrä häntä, kun töissäkin on raskasta jne... + ne kaikki käsittelemättömät asiat menneisyydestä joita hän ei halua kohdata) niin hän vaan aina tokaisi, että asiat järjestyvät sitten kun hän löytää poikaystävän. Jotenkin hassusti hän siis luuli että jossakin odottaa häntä elämää suurempi rakkaus joka poistaa kaikki ongelmat kuin taikaiskusta.
No, se poikaystävä sitten löytyi ja he muuttivat toiseen kaupunkiin. Olin oikeasti iloinen, kun ensimmäistä kertaa meidän ystävyyden aikana tuntui että nyt hän viimein ymmärtäisi että mullakin on oma elämä, koska hänelläkin viimein oli. Nyt hän ei enää syyllistäisi mua kaikesta kuten etten ehdi koskaan (muka) tavata. Seurustelua kun oli hetken kestänyt, asiat paloivat ennalleen. Tai oikeastaan pahenivat.
Jos nyt lyhyesti yritän kuvailla millaista tämä on ollut, niin hän siis aina on valittanut mulle siitä etten pidä tarpeeksi usein yhteyttä tai ettei mulla ole aikaa nähdä. On siis syyllistänyt mua että olen huono ystävä ja vedonnut siihen et ilmeisesti mua ei kiinnosta nähdä häntä (jolloin mun olisi pitänyt kehua häntä että totta kai mua kiinnostaa nähdä, mutta viime vuosina en ole enää jaksanut vaan olen todennut että en jaksa aina vakuutella)... Eikä hän koskaan ole ollut tyytyväinen vaikka kuinka usein ottaisin yhteyttä. Hän myös on todella vaikea ihminen, välillä oikein haastaa riitaa ja koittaa löytää sanomisistani pienenkin asian mistä voisi piikitellä tai haastaa riitaa. Hän usein muka vitsillä mollaa tai sanoo pahasti, mutta jos hänelle tekisi samoin niin hän räjähtäisi. Hän usein haukkuu muita, tuntemattomiakin ja ihan meitä ystäviä, mutta ei kestä yhtään kritiikkiä. Hän myös suuttuu todella pienestä (erityisesti silloin jos asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla) ja saa ihan uskomattomia raivokohtauksia. Hän myös kuvittelee, että raivokohtaukset saa anteeksi ja unohdetaan sillä, kun hän tokaisee että sori vähän ylireagoin. Hän on todella ylpeä ja yleensä pyytää anteeksi vasta sitten kun tajuaa ettei muuten saa meitä puheväleihin kanssaan. Jos hänelle sanoo, että ei noin voi käyttäytyä ja yrittää järkipuheella saada häntä rauhoittumaan tai ymmärtämään oman käytöksensä naurettavuuden, niin hän vaan suuttuu entisestään ja raivostuu, yrittää loukata kaikin keinoin ja kääntää asian aina niin päin että häntä on loukattu ja että muut olisivat aloittaneet riidan. Hän myös sivuuttaa täysin kaikki ne asiat jos hänelle yrittää osoittaa mitä hän on tehnyt väärin, sen sijaan hän kääntää asian aina niihin meidän muiden virheisiin ja vikoihin, ja haukkuu meidät pystyyn.
Mitähän vielä... no joo tällaista nyt ja onhan paljon muutakin. Nyt tosiaan viikko sitten kun ystävällisessä hengessä Facebookissa kyselin kuulumisia, se keskustelu taas jotenkin kääntyi syyttelyksi mua kohtaan ja viime kerralla kun näin kävi, päätin etten kuuntele sitä enää kertaakaan (silloin jo hänelle totesin että kannattaisi miettiä miksi on mun ystävä jos kerta olen niin ärsyttävä ja rasittava ihminen ja musta löytyy aina niin paljon valittamista, ja sanoin etten tällaista enää jaksa). Sitten tosiaan kun yritin hänelle sanoa että en suostu noita syytöksiä kuuntelemaan koska ne ei edes pidä paikkaansa, niin kohta oli helvetti irti... Sitten mentiin siis henkilökohtaisuuksiin ja sain kuulla mm. aina mainostavani kaikille sitä kuinka täydellinen olen ja kuinka kuvittelen muidenkin ajattelevan että olen täydellinen ja kuinka olen huomionhakuinen. Kun sitten yritin asiallisesti kysellä perusteluja tähän niin niitä en tietenkään saanut vaan hän vaan raivostui entisestään ja keksi uusia asioita joista raivota. Sivuutti siis jälleen kaiken mitä itse kirjoitin. Lopulta sanoin että nyt riittää, ja hetken päästä kirjoitin hälle pitkän viestin, missä kirjoitin kaikki ajatukseni häntä kohtaan rehellisesti ja kaikki patoutumat vuosien varrelta, nekin joita en ole uskaltanut sanoa suuttumuksen pelossa. Samalla myös laitoin, että meidän tiet eroaa tässä, hyvää loppuelämää. Poistin hänet facebook-kavereista. Olo oli uskomattoman huojentunut ja kevyt!
Seuraavana päivänä sain tekstiviestin, jossa hän totesi vihaavansa mua ja jossa mut haukuttiin pystyyn todella ala-arvoisesti ja jossa hän myös sujuvasti käänsi asian niin, että hän olisi se joka ne välit laittoi poikki. En vastannut mitään ja tunnin päästä tuli toinen viesti jossa sitten pyydeltiinkin anteeksi edellistä viestiä ja hän totesi että kyllä tämä nyt oli oikea päätös, että voidaan olla kavereita vielä joskus mutta juuri nyt hänen elämänsä on täydellinen ilman minua. Vielä siihen vastasin suorat sanat, että hän ymmärtäisi että me ei enää koskaan tulla olemaan kavereita ja että hän ei niitä ehtoja sanele... no tällaista, anteeksi nyt tuli jo todella pitkä viesti. Mutta päätin siis että enää en sille mitään vastaa vaikka millaisia viestejä tulisi.
Mitäs olette mieltä, kuulostaako tuo narsistin toiminnalta? Voisiko tämä entinen ystäväni olla narsisti?
Myös jos teillä on joitakin kysymyksiä esittää mulle hänestä, jonka perusteella tämän voisi paremmin tietää niin kysykää. Tämä on mulle siksi tärkeää, että jos hän on narsisti niin sitten ainakin voin olla varma että ratkaisuni oli oikea koska hän ei tule koskaan muuttumaan. Jos kyseessä olis vain jokin toisenlainen mielenterveysongelma niin toivoa olisi ehkä enemmän... mutta seuraavat viikot tulevat olemaan vaikeita, koska tänäänkin tuli viesti jossa hän vakuutti että ei tule jättämään mua ikinä rauhaan. Huokaus.
Kiitos teille jo etukäteen vastauksistanne!
