Tulevaisuus pelottaa
Lähetetty: 13 Helmi 2022, 23:44
Miten kaikki alkaakin pikkuhiljaa olemaan niin selvää. Olen ymmärtänyt niin monta asiaa, kun olen lukenut tarinoitanne, kuunnellut juttuja you tubesta, lukenut juttuja netistä ja parhaillani lukemassa kirjaa sata tapaa tappaa sielu. Olen todennut myös lapsuuteni alkoholisti isän osuuden siihen, miksi olen sietänyt tätä näin pitkään.
Nyt 5 viikkoa yksin (lasten kanssa) ja joka päivä olen varmempi siitä, että jatkan myös yksin. En halua palata entiseen suhteeseen. 22 vuotta siedin huonoa kohtelua, väkivaltaa sen kaikissa mahdollisissa muodoissa.
Nyt olen varma siitä, että pelastan itseni tai mitä siitä on jäljellä. Pahimmalta tuntuu se millaisen jäljen tämä on lapsiini jättänyt. Olen päättänyt kohdata senkin rohkeudella, totuudella. Raskasta on myöntää, miten olen saattanut antaa jonkun kohdella itseäni ja lapsiani niin huonosti ja miten olen itselleni selittänyt suhteemme jatkumisen, olevan lasten parhaaksi. Tosiasiassa asia on juuri päinvastoin.
Koko ajan hirveät huonot muistot palaavat tarkkana mieleeni, ja onnekseni saan selityksen ja syyn näille kauheille tapahtumille. Syy ei olekaan minussa, niin kuin hän aina väitti. Pikkuhiljaa ehkä vapaudun. Mutta miten vapautan lapseni ja autan heitä. En halua että kierre jatkuu enää yhtään sukupolvea. Terapiaan aion heidätkin ohjata. Ja totuus kuinka raaka olkoon, tulkoon ilmi. Voimia teille kaikille ja kiitos että olette jakaneet tarinanne.
Jokainen päivä on vielä taistelua, karmeat muistot piinaa, mielialat vaihtelee sekunneissa, pelko kiusaa, sydän hakkaa ja kämmenet hikoilee, vieläkin arkipäätöksiin vaikuttaa hänen musta varjonsa. Sydämessäni toive vapaudesta ja itseni löytämisestä.
Nyt 5 viikkoa yksin (lasten kanssa) ja joka päivä olen varmempi siitä, että jatkan myös yksin. En halua palata entiseen suhteeseen. 22 vuotta siedin huonoa kohtelua, väkivaltaa sen kaikissa mahdollisissa muodoissa.
Nyt olen varma siitä, että pelastan itseni tai mitä siitä on jäljellä. Pahimmalta tuntuu se millaisen jäljen tämä on lapsiini jättänyt. Olen päättänyt kohdata senkin rohkeudella, totuudella. Raskasta on myöntää, miten olen saattanut antaa jonkun kohdella itseäni ja lapsiani niin huonosti ja miten olen itselleni selittänyt suhteemme jatkumisen, olevan lasten parhaaksi. Tosiasiassa asia on juuri päinvastoin.
Koko ajan hirveät huonot muistot palaavat tarkkana mieleeni, ja onnekseni saan selityksen ja syyn näille kauheille tapahtumille. Syy ei olekaan minussa, niin kuin hän aina väitti. Pikkuhiljaa ehkä vapaudun. Mutta miten vapautan lapseni ja autan heitä. En halua että kierre jatkuu enää yhtään sukupolvea. Terapiaan aion heidätkin ohjata. Ja totuus kuinka raaka olkoon, tulkoon ilmi. Voimia teille kaikille ja kiitos että olette jakaneet tarinanne.
Jokainen päivä on vielä taistelua, karmeat muistot piinaa, mielialat vaihtelee sekunneissa, pelko kiusaa, sydän hakkaa ja kämmenet hikoilee, vieläkin arkipäätöksiin vaikuttaa hänen musta varjonsa. Sydämessäni toive vapaudesta ja itseni löytämisestä.