KESKUSTELUFOORUMI

Olen ollut yli kaksi vuosikymmentä puolisoni kanssa ja viimeiset kolme vuotta tilanne on ollut hyvin epävakaa. Erosimme muutamaksi kuukaudeksi ja huomasin vointini parantuvan. Hän ujuttautui takaisin elämäämme, vaikka oli eron aikana uhitellut muutamia kertoja minulle. Uskoin kuitenkin hänen muuttuneen, kävi kuulemma terapiassa. Uskoin sen vuoksi, että olimme käyneet yhden epäonnistuneen kerran samaisella terapeutilla yhdessä. Hän oli jatkanut käyntejä yksin, kuulemma. Nyt tilanne on se, että olen aivan uuvuksissa jatkuvaan syytettynä oloon. Omassa elämässäni on tapahtunut isoja muutoksia lähiomaisen kuoleman vuoksi ja olen kaivannut vahvaa tukea. Hän on ollut esimerkillinen reilun kuukauden ajan suruaikana ja olen yrittänyt häntä kiittää. Hän ei kuulemma kiitoksia kaipaa vaan haluaa arvostavan kumppanin eli kiitokset eivät riittäneet. Olen myöntänyt olleeni raskas ja tunteet ovat vaihdelleet paljon. Tarvitseeko sitä pyytää anteeksi?En ole jaksanut hautajaisjärjestelyjen ym ohella olla hänelle aina lädnä ja niin arkemme muuttui jälleen mykkäkouluiksi. Ne kestävät useita päiviä ja loppuvat siihen kun minä teen aloitteen keskustelulle. Hän ei pyydä anteeksi ensimmäisenä eikä pahoittele nimittelyjään. Viimeisin josta loukkaannuin todella oli toistuva hokema kuinka paska kumppani olen. Minusta tuntuu, että puolisoni ei oikeasti kykene asettumaan toisen asemaan ja kehtaa puhua siitä kuinka raskasta hänellä ollut. Olen ihan sekaisin hänen kanssaan, hän on vedonnut aiemmin masennukseen, mutta siitä aiheesta puhuminen on kielletty eli voinnin kysymistä ei sallita. En vain tajua enää mikä tämä ihminen on ja kirjoitin siksi että olen alkanut miettiä persoonallisuushäiriötä yhtenä vaihtoehtona. En myöskään kohta enää tavoita itseäni tässä mykkäkoulujen ja syytöksiin täyttämässä arjessa. Minua hän kyllä nimittelee narsistiksi ym ja välillä olen sitä itsekkin jo alkanut miettiä, vaikka en koe siihen ihan sopivani. Nyt yritän kerätä voimia siihen, että pääsisin johonkin lopputulemaan eli mitä teen ja miten selviän ? Tällä hetkellä tuntuu, että alan kohta vihata kaikkia ihmisiä ympärilläni ja tajuan voimieni ehtyvän hiljalleen. Pettymys siihen, että palasin hänen kanssaan yhteen on suuri ja oma sinisilmäisyys mietityttää myös. Mikä minussa on oikein vikana etten osaa luovuttaa?

Hei. Kuulostat hyvin väsyneeltä suhteeseenne, ymmärrän sinua täysin. Et kertonut millainen suhteen on muuten ollut 20 vuoden aikana. Itselläni on takana hyvin ailahteleva yli 20 vuoden avioliitto. Väkivaltaa sen kaikissa muodoissa olen kokenut. Myös mykkäkoulu on tuttua. Itse havahduin viimeisimmän riidan jälkeen lähtemään, vaikka mieheni halusi tästä viimeisen sanan, joten hän minut kai jätti. Huomasin olevani aivan loppuun kulutettu niin ettei edes pystynyt itkemään eikä eroaminen tuntunut oikeastaan pahalta. Omat syyllisyyden tunteet ja häpeä näin kauan jatkuneesta huonosta suhteesta kyllä ovat painaneet mieltäni sitäkin enemmän. Olen nyt keskittynyt 2 kk ajan täysin itseni ymmärtämiseen ja eheytyksen alkuun pääsemiseen. Olen lukenut ja etsinyt netistä tietoa narsismista sekä traumoista eheytymisestä. You tubessakin on paljon hyvä juttuja. Voithan aloittaa vaikka hankkimalla tietoa. Ja tännekin kannattaa kirjoitella. Itse vierailen sivuilla usein, koska eroni on niin tuore ja olen huomannut, että vertaistuesta on minulle hyötyä. Ja asioista kirjoittaminen hyvin tyhjentävää.

Voi ei.

Hän kokee, että olet huono ja hän kertoo olevansa onneton suhteessanne. Ja siitä huolimatta hän on siinä. Miksi? Eikö normaalisti ihminen tuossa tilanteessa kiitä yhteisistä vuosista ja totea, että koska on onneton, on parempi jatkaa elämiä erillään? Jotainhan hän saa olemalla suhteessa. Mitä tämä on? Tutkaile hetki tätä. Et ole itsekään onnellinen. Et saa häneltä sitä, mitä toivot ja tarvitset. Koet uupumusta. Eihän tuo kuulosta hyvältä suhteelta, miettimättä sitä että onko toinen persoonallisuushäiriöinen vai ei. Ja mitä kuvaat hänen käytöstään, ei hän syyttelyine, uhitteluine ja mykkäkouluine kuulosta siltä että omaisia aikuisia, rakentavia tapoja. Hän halusi tulla takaisin tähän suhteeseen.

Tuen samaan kuin Irtinyt. Hanki tietoa. Siitä on oikeasti apua. Jos kyseessä on henkilö, jonka persoonan rakenne on sairas, tulet ehkä huomaamaan ettei tämän tiedon jakaminen teidän välillänne auta asiassa. Se saattaa vain tuoda lisää riitoja. Tämä voi olla yksi merkki siitä että kyseessä on persoonaltaan puutteellisesti tai väärin rakentunut ihminen. Tuossa tilanteessa oikeastaan ainoa keino on keskittyä itseensä ja miettiä, haluaako olla suhteessa vai ei. Toivon sinulle voimia. Ja kuten Irtinyt sanoi, vertaistuki on hyväksi. Lueskele täällä viestejä ja katso, osuuko niistä jotkut omaan kokemaasi. Tuokin saattaa tuoda vahvistusta omille intuitioille siitä, ettei kaikki ole ihan hyvin.

Leenuska, viestisi oli osittain voinut olla kuin oma kirjoittamani. Suhteemme aikana läheiseni sairastui vakavasti, enkä saanut mieheltä juurikaan tukea. Sain syyllistämistä siitä, etten osallistu kodin arkeen kun olin shokissa läheisen diagnoosista. Sen jälkeen alkoi syyttelyt onko minulla toinen mies, kun kävin paljon läheiseni tukena. Kaikista sairainta pitkän parisuhteen loppupuolella oli, että narsisti exäni kiristi minua, että mikäli en toimi kuin hän haluaa loppuvat läheiseni hoitoon kuljettamiset. Terapeuttini on jälkeenpäin työstänyt asiaa ja opin hänen kauttaan, että narsisti exälleni oli vaikeaa, kun huomio ei ollutkaan enää hänessä vaan huomioni meni läheisen tukemiseen. Narsisti jaksoi toistaa kuinka hänellä on niin vaikeaa itsensä kanssa näkemättä tilannetta minun näkökulmastani, jonka läheinen oli sairastunut.
Toistuvat mykkäkoulut, joita saattoi jatkua jopa lähes kuukauden olivat näin jälkikäteen henkistä väkivaltaa.

Se mikä minua auttoi vielä suhteessa ollessani oli aluksi tiedon etsintä narsistisesta käytöshäiriöstä, sekä siitä miten narsisti manipuloi ja pelaa omaa valtapeliään. Aitoa katumusta hän ei tunne, ei pyytele anteeksi, hyvittelee ainoastaan vain omaa etuaan ajatellen. Seuraavaksi tein päätöksen erosta. Se oli raskasta, sillä narsistinen ihminen saa manipuloinnillaan sinua epäileen itseään, jopa kyseenalaistamaan oman mielenterveyden. Minä jaksoin niin pitkän ajan, liian pitkän että kadotin itseni kokonaan. En enää tiennyt kuka olin.

Eron jälkeen luulin aluksi pääseväni helpolla asian suhteen, kunnes narsisti tunkeutui uudelleen elämääni ensin läheisten sitten minun kauttani. Hän sai jälleen manipuloinnillaan minut ajattelemaan, että syy oli ollut alunperin minussa ja hyvä että olin itse tajunnut muuttua! Asiaa on vaikea kertoa avoimesti ihmisille, jotka eivät ole joutuneet vastaavaa kokemaan.
Estin hänet joka paikasta. Ystäville ja läheisille olen avoimesti kertonut mitä olen joutunut kokemaan. Olen saanut valtavasti tukea ja apua. Terapialla on myös ollut voimaannuttava vaikutus. Osallistuin päivän kestävään narsistivertaistukiryhmään ja aion ilmottautua oman paikkakuntani ryhmään, jossa pääsen jakamaan ja kuulemaan saman kokeneiden kokemuksia.
Välillä elän päivän, välillä hetken kerrallaan. Narsisti opetti minulle helvetin jälkeen, että en koskaan enää anna kohdella itseäni näin. Pidän rajoistani kiinni. Etsin uutta arkea, jossa elän ja saan elää itseni kanssa tasapainoista ja turvallista arkea. Traumaattisesta suhteesta toipuminen vie aikaa ja itselle täytyy olla armollinen. Se on myös opettanut varovaisuutta ihmisten suhteen, vaikka en aio sen vaikuttaa elämääni ja uusiin ihmisiin tutustumista.

Kaikkea hyvää sinulle ja kerro miten sinulla tällä hetkellä menee. Meitä on paljon, jotka olemme kokeneet saman. Toisillemme voimme olla täällä tukena ja voimavarana