KESKUSTELUFOORUMI

Takana on 20v avioliittoa. Vaikeaa on ollut. Hyvä ja paha vaihtelee laidasta laitaan yllättäen.

Olen lukenut täällä viestejä jonkin aikaa, ja moni asia on aivan kuin omasta suustani.

Ehkä vaikeinta on se, että ei voi luottaa toiseen, vaikka olisi hyvä aika tai hetki, koska se voi koska tahansa muuttua päinvastaiseksi.
Ei ole mitään perushyväntahtoista pohjaa, joka pysyisi, vaikka tulisi riita. Ei, kun tulee riita, (ja riita tulee usein) niskaani ryöpsähtää valtava määrä katkeruutta ja vihaa, haukkumista, mitätöintiä, eikä ole mitään rajoja pahuudella. En ymmärrä. Miten voi yhtäkkiä loukata toista tosi pahasti ja antaa kaiken mennä, (vaikka itse luulee että meillä on mennyt ihan hyvin.)

Ei tuolta pohjalta voi ikinä mitään hyvää ja kestävää rakentua. Kaikki hyvä murenee kun tulee riita. Kaikki pahat sanat ja teot pitäisi sitten pystyä aina vaan unohtamaan hetkessä, ja antamaan anteeksi. Ja kun se ei aina onnistu ja pahat sanat, väärät syytökset, kiusaamiset ja valheet jäävät mieleeni kalvamaan, olen paskantärkeä ihminen joka loukkaantuu liian herkästi.

Onko muilla niin, että muuten menee ihan hyvin ja on jopa hauskaakin välillä, mutta riita alkaa erittäin pienestä tai jopa tyhjästä usein, ja silloin on helvetti irti? Riitoihin sisältyy väkivaltaa ja tahallista kiusaamista, ihan niinkin että puoliso sanoo joskus että "teen elämästäsi helvettiä", ja myös sitten tekee eri tavoin.

En edes tiedä mikä on normaalia riitelyä, mutta sen tiedän, että meillä sitä ei ole. Meillä se on jotain sairasta. Tästä olen aina kärsinyt, ja puhunutkin puolisolle siitä, mutta hän taitaa luulla että muillakin on samanlaista. Olen yrittänyt puhua että voisi yrittää riidellä rakentavasti, mutta hän ei sellaista ymmärrä lainkaan. Luulee että kun ärsyttää, voi tietenkin käyttäytyä miten vain.
Kun sitten riita on ohi, on taas kuin eri ihminen. Peruu kaikki puheensa, pyytää anteeksi, sanoo ettei ollut järjissään.

Mitä tämä on?

Muutenkin on kyllä haastava ihminen, monen muunkin kuin itseni mielestä. On omasta mielestään aina oikeassa, ei kestä kritiikkiä, mustasukkainen, erittäin kriittinen kaikkea kohtaan, kova, matala ärsytyskynnys, huono yhteistyössä, kerskaileva, hallitseva, manipuloiva, vaatii muilta kaikkea mutta ei itseltään jne.

Mutta hyvinä hetkinä keskustelu sujuu (jos ollaan samaa mieltä keskusteltavasta asiasta) ja huumoria on aika paljon.

Pää on aika sekaisin, muutin kotoa pois vähän aikaa sitten. Lähdin karmean riidan aikana salassa kotoa pois, enkä ole palannut. En enää jaksa.

Tekstiä tulisi loputtomasti, mutta lopetetaan tähän tällä kerralla.

Jatkan vielä sen verran, että viime yönä heräsin painajaiseen sydän hakaten, ja pelko päällä. Unessa mieheni alkoi hakata ja uhkailla veljeään, joka oli jossain asiassa minun puolellani. Pelkäsin hirveästi ja yritin lasten kanssa pakoon, en kerennyt, sitten heräsin.

Että ihan uniin näköjään tulee riidat, kun on pois jo lähtenyt.

Voi ei, tarinasi on hyvin paljon kuin omani. Olen ollut nyt yksin lasten kanssa neljä kuukautta. Yli kahden kymmenen avioliittovuoden jälkeen, en jaksanut enää. Juurikaan tuota kuvailemaasi vuoristorataa. Välillä meni hyvinkin ja huumori, seksi kaikki hyvin, kunhan miehen ehdoilla. Ymmärsin, että olin muuttunut itse häntä myötäileväksi ja elin munankuorilla. Koko ajan odottaen, milloin taas räjähtää..... ja kyllä useimmiten mitättömyydestä tai aivan tyhjästä. Henkinen, fyysinen, seksuaalinen, taloudellinen väkivalta.... Koko repertuaari on käytössä ollut.

Ja minustakin, pahinta oli se, ettei koskaan voinut tietää milloin toinen muuttuu nanosekunneissa hyväntuulisesta raivokohtauksen saavasi hirviöksi. Ja aina ihan aina vika tai syy kaikkeen löytyi joko minusta, lapsista tai jostakin ulkopuolisesta tekijästä tai tapahtumasta. Ei koskaan hänestä, sillä hänessä ei ollut koskaan mitään vikaa tai hänen toiminnassaan moitteita. Hän oli viisas ja vahva, kaikkien yläpuolella. Minun puolestaan pysyköön siellä! Kunhan saan elää rauhassa omaa elämääni tästä eteenpäin.

Niin ja anteeksipyyntöä oli turha odottaa, riidat unohdettiin ja jatkettiin eteenpäin, koskaan niitä käsittelemättä.

Näen edelleen painajaisia. Olo on muuten parantunut huomattavasti yksin ollessa. Ja tiedän, että muuttuu vielä paremmaksi kun aikaa kuluu ja saan rauhassa parantaa itseäni.

Kiva kun vastasit!
Meillä myös seksuaalista ja taloudellista väkivaltaa. (?) Tuntuu hassulta sanoa 'väkivalta', mutta sitähän se kai on, että esimerkiksi siirtää kaikki tilit nollille, ja ottaa lompakon haltuunsa, eikä anna takaisin, "ennen kuin".. jotain.

Seksuaalista väkivaltaa on varmaan se, ettei lopeta jotain kovakouraista tekemistä (lähinnä omaa huviansa) vaikka pyydän, enkä voi itse tehdä mitään, kun olen toisen alla tiukasti jumissa. (Onneksi ei ole kuin muutaman kerran käynyt näin)

Meillä toinen ei räjähtänyt yhtäkkiä huutamaan yms, vaan ensin aina huomasi että jokin mättää, tai sitten toinen nöksähti/meni fiilis jostain asiasta. Sitten kun siitä alettiin puhumaan, tilanne meni nopeasti aina jumiin, ja siitä sitten puoliso hermostui. Olin aina syypää, että hänellä menee hermot. Kuka tahansa kuulemma menettäisi hermot minun kanssani. Aina sanoin väärin, en ollut tarpeeksi jotain. Ymmärrän kuulemma muita mutta en häntä. Muille esitän kuulemma mukavaa mutta en hänelle. Toiset naiset on miehilleen mukavia/helliä/nöyriä yms.

En tiedä... nyt 2vk poismuuton jälkeen mietin, että olisinko voinut sittenkin käyttäytyä paremmin niissä tilanteissa, ja ymmärtää toista paremmin jne. Miten joku muu toimisi niissä tilanteissa, kelpaisiko mikään tyyli toiselle?
Ehkä se, että olisin myötäillyt aina kaikkea, ja jättänyt omat tarpeet ja tunteet kokonaan pois, olisi auttanut. Mutta kun en jaksa, ja tarviiko jaksaakaan?

Huonoa omaatuntoa poden, että lähdin pois, ja 20v liitto on nyt loppunut. Olen kuitenkin tänne asti jaksanut, ja se että olen silloin luvannut, että rakastan hyvinä ja pahoina aikoina kuolemaan asti. Toimin tavallaan omien arvojeni vastaisesti jättämällä toisen. (Vaikka toinen aina sanoi, että minun pitäisi lähteä lopullisesti pois yms)
Nyt sanon kamalan jutun, mutta tosiasia on se, että viime vuodet olen jopa toivonut välillä, että puolisoni kuolisi, että pääsen pois siitä painajaisesta!
Kertoo siitä, että olen oikeasti erittäin loppu...

Mutta oli meillä hyvääkin, jos olisi pelkkää painajaista ollut, olisi ollut lähtö varmasti paaaaaaaaaljon aikaisemmin!!!