KESKUSTELUFOORUMI

Sieltä se alkaa hiipiä, ero, luovutus. Tajuntaan iskeytyy etten ikinä tule olemaan tässä suhteessa hyvä vaan aina se roskasäkki mihin oksennetaan kaikki paha olo itsestään , tekemällä minusta sen sairaan. Sattuu itseään tajuta että kun on niin monta vuotta antanut itsestään kaiken ja silti et ole toiselle mitään. Nöyryytystä, väkivaltaa, hallintaa. Itkettää huomata kun on oma toivo suhteen eteen hiipumassa. En jaksa enää. Pelottaa , pelottaa ihan älyttömästi. Tässä sitä kuitenkin pitää olla saman katon alla ja repiä itsestään sitten se voima viimeistellä ero. Huomata menneensä lankaan toisen hyvittely jaksolle , joka päättyy taas siihen raivoamiseen kuinka paska olen.

On niin pakko kommentoida viestiäsi,kun olen ihan samassa tilanteessa!Olen ehkä vähän edellä,kun ilmoitin hänelle toissapäivänä , että nyt avioliittomme on loppu!Lähdin sukulaisten luo ja saan olla niin kaun kuin tarvitsen!
Eilen hän sitte soitti ja uhkaili itsemurhalla!Selvitti miten hullu olen kun heitän 30v hukkaan!Lupasi taas kerran parantaa tapansa!
Yritin eroa jo 12v sitten!Hankin jopa asunnon häneltä salaa!Menin pöllö takaisin kaiken itsmurhalla uhkailujen ja rakkauden vakuutteluja jälkeen!
Voin kertoa että mikään ei ole muuttunut!Hoidan meillä KAIKEN elämiseen liittyvän!Hänelle jää vaan oikeus arvostella ja ’antaa pisteitä’!Alistamista,henkistä väkivalta,ystävistä eristämistä ja hänen itsensä ylioimsuuden korostamista, siis suoraa narsismin käsikirjasta!
Nyt olen päättänyt että se loppuu ja aion siinä onnistua!Tiedän että edessä on vaikea ja hankala tie!
Hyvä me!Olemme hyvässä alussa!
t.Kohtivaloa

Siitä se lähtee. Alkuun sitä on aivan untuvikko. Tai vailla nahkaa. Mutta edessäsi on valoisa tie, jos vain valitset sen. Varustaudu sitä ennen henkisesti. Tie ei välttämättä ole helppo mutta sen arvoinen. <3 Olen kuunnellut taas ihanaa äidillistä Dr. Ramania ja hän juuri yhdessä podcastissa sanoi, että tällaisen suhteen jälkeen tulisi olla yksi vuosi itsekseen. Itseensä täytyy tutustua uudelleen. Se on ihan totta. Ja sitten kun alkaa löytämään sen oman itsen, se on melko riemastuttava tunne.

Kuvasit todella hyvin myrkyllisessä suhteessa olemista ja elämistä. Se ei ole sen arvoista. Voimia! Kerro sitten kuinka on edennyt.

Minäkin.... Heräsin totaaliseen väsymykseen. En vain jaksanut enää. Mikään ei enää tuntunut miltään. En osaa edes surra eroa... Yli 20 vuotta meni, aivan käsittämätöntä että annoin hänen kohdella itseäni niin kauan niin huonosti....väkivaltaa sen kaikissa muodoissa. Eristämistä ystävistä ja sukulaisista jopa työelämästä....

Kohta puoli vuotta olemme olleet erossa. Olen saanut pikkuhiljaa kosketusta itseeni... Mitä haluan elämältä, kuinka minua EI SAA KOHDELLA, kuinka haluan että minua kohdellaan. Arvostan rauhaa, jonka olen nyt saanut ainaisen draaman tilalle! Olen uudessa työpaikassa ja myös saanut ystäviä siellä.

Tsemppiä sinulle. Se on todellakin kaiken vaivan arvoista, vaikkei helppoa todellakaan ole.