KESKUSTELUFOORUMI

Olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että ainakin isälläni on joitain narsistisen persoonallisuushäiriön piirteitä. Hänen oma äitinsä on käyttänyt lääkkeitä väärin vuosikymmeniä ja käyttäytynyt hirvittävällä tavalla lähes kaikkia kohtaan, ollut aggressiivinen, katkera, ilkeä ja kostonhaluinen (esim. kerran soitti minulle ja sanoi haluavansa kostaa, koska olin kertonut isälleni olevani pettynyt hänen negatiiviseen käytökseensä). Tämä ihminen on myös kohdellut hoitotahoja suorastaan aggressiivisella tavalla. Tavallaan siis ymmärrän, mistä isäni käyttäytyminen mahdollisesti voi johtua.

Meidän perheessä on aina ollut tärkeintä se, miltä asiat näyttävät ulospäin. Kun hieman teini-iän jälkeen halusin paeta jatkuvaa riitelyä muuttamalla pois kotoa, isäni totesi, että "minne ajattelit täältä päästä, eihän sulla ole edes rahaa" ja nauroi. Iän myötä hänen käytöksensä on rauhoittunut, mutta tämänkin vuoden puolella sain mm. kuulla, kuinka minä ja poikaystäväni olemmw "heikkoja ihmisiä", koska tupakoimme. Isäni on myös loukannut mua sanallisesti ja kun itkin, muistan hänen sanoneen, että olen sekaisin. Hän nauroi tähänkin päälle.

Lapsuudesta muistan yhden tapahtuman, jossa hän seksuaalisesti ahdisteli minua koskettelemalla, kun saapui jonkun känni-illan jälkeen kotiin. Äitini nukkui vieressäni ja kielsi häntä tekemästä näin, nukahdettiin vain uudestaan. En ole koskaan voinut kertoa tästä lähes kenellekään ja ne, joille olen kertonut, eivät tunnu tätä uskovan todeksi. Isäni on myös lähennellyt mua kännissä, kun olin teini-ikäinen. Näihin tapahtumiin liittyy epätodellinen ja unenomainen tunne. Joskus pohdin, olenko vain niin sairas, että mieleni on kehittänyt nämä tapahtumat?

Olen nykyisin ihan hyvissä väleissä vanhempiini, koska he ovat taloudellisesti auttaneet mua useastikin. Olen heille velkaa ja on tunne siitä, kuinka olen ikuisessa kiitollisuudenvelassa. Ulospäin vanhempani ovat menestyneitä, sosiaalisia ja kunnollisia ihmisiä, joten lähes kukaan ei usko tai ota todesta tapahtumia.

Mulla itselläni on epävakaa persoonallisuushäiriö ja olen pohtinut lapsuuden traumojen vaikutusta tähän Entisen terapeuttini mukaan voisin hyötyä traumaterapiasta, jota pitäiai joskus ehkä hakea. Välillä silti pohdin, ovatko pahimmat muistoni vain kuvitelmaa vai tapahtuneet mulle oikeasti?

Samaa itsekin olen miettinyt että onko kaikki totta tai kuvitelmaa kuten viimeisessä kappaleessa mainitsit.
Itse olen nostanut yhden lapsuuden tapahtuman esille äitini kanssa. Äidilläni on tapana raivota ja huutaa mitättömistä asioista ja varsinkin siskoni sai pahimmat huudot. Tosin siinä myös me pienemmät kärsimme kun nähtiin se kaikki. Samoin äitini sai isäni mukaan riitelyyn siskoani vastaan. Kun nostin tämän tapahtuman esille äitini kanssa niin hän soitti osalle sukulaisista ja kertoi että valehtelen. Yksi sukulainen sitten vielä levitti asiaa äitini käskyläisenä. Kumminkin nyt olen saanut asiaa purettua niin että äitini on osaksi myöntänyt pakon edessä että hänen tekonsa totta. Mutta se oli hänen heikko hetkensä…
Eli narsisti manipuloi kaikkea siten että ”uhri” menet sekaisin. Eli totta se on omalta kohdalta ja se on vain jotenkin hyväksyttävä. Vaikka epäillyt olen monesti.