KESKUSTELUFOORUMI

Pakko päästä purkamaan sydäntäni, miten 1 ihminen voi saada henkisesti pahoinpideltyä minut pohjamutiin. Olen todella surullinen/ahdistunut. Tuntuu kuin minut yritettäisiin tappaa pala palalta.
Milloin riitän? Haluan tuoda muutaman esimerkin pahimmista loukkauksista joita olen kuullut omalta äidiltäni.

- Olin n 10-vuotias kun äiti sanoi minulle ja siskolleni näin:
Kyllä minä olen teitä katunut, älkää te tehkö sitten samoja virheitä aikuisena.

- Kun äiti tapasi mieheni ensimmäistä kertaa:
Miten tuommoinen mies viitsii sinua katella?

Kun odotin esikoista ja kerroin ilouutiset tohkeissani äidilleni että hänestä tulee mummi :
Kai sä tiedät että siitä pääsee vielä eroon.

Kun jouduin onnettomuuteen jossa tuulastuspiikki miltei lävisti jalkateräni ja jouduin leikkaukseen:
Miten joku voi olla niin idiootti että juoksee järveen.

Kun jouduin sairaalaan vakavan munuaistulehduksen vuoksi:
Miten minusta tuntuu että tämä on itse aiheutettu.

Kun jouduin onnettomuuteen ja mursin jalkani:
Minä olen niin vitun vihainen sinulle. Ei normaaleille ihmisille noin käy. Jos joskus sinulla vielä käy tapaturma. Niin minä en auta sinua enää koskaan, en mitenkään.
(Selvennyksenä, ei hän ole koskaan aiemmin auttanutkaan, enkä ole edes pyytänyt apua, koska tiedän että saan haukut yms)

Jouluna (suunnilleen ainoa kerta vuodessa kun tapaamme) :
Tänne tullaan vaan valmiiseen pöytään.

Ensimmäisen raskauteni loppuvaiheilla:
Kertoi että synnytys tulee olemaan sellaista tuskaa ettei mikään maailmassa ole yhtä kauheaa. Mutta kyllä sinä siitä selviät, muhahaahaaa!




-