KESKUSTELUFOORUMI

Olemme olleet yhdessä nyt n. 1,5 vuotta. Suhteessa vallitsee hyvien ja huonojen jaksojen aika; huonot jaksot yleensä tulevat aivan "puskista" ilman selkeää syytä. Olen huomannut, että hän löytää suun suuttua, vaikka en sanoisi tai tekisi edes mitään; eli suuttuminen ei ole riippuvaista toiminnastani. Silti olen hänen mielestään tehnyt tai sanonut jotain väärin ja olen jatkuvasti syyllinen johonkin asiaan. Aluksi luulin, että asiat, joista hän suuttuivat olivat ns. "totta". Nyt olen tajunnut, että hänellä on vain tarve kohdistaa suuttumus jononkin itsensä ulkopuolelle, jota sitten voi syyttää.

Eli räjähdysherkkyys ja kyvyttömyys kestää minkäänlaista kritiikkiä on arkipäivää. Toisaalta hän osaa olla kovin ihana, huomaavainen ja ns. "täydellinen mies -materiaalia." Mutta seuraavassa hetkessä voikin olla jo myrsky ilman selkeää syytä. Kun hän räjähtää, osaa hän olla niin ilkeä, että lopulta en kestä hänen haukkumistaan ja vähättelyään enää ja oma käytöksenikin muuttuu ja tuntuu, että en pääse pois tilaneesta. En saa häntä millään tavalla lopettamaan tuota käytöstä. Onni tässä on, että emme asu saman katon alla eli voin lähetä pois tai käskeä hänen lähtemään (tosin, tässähän on taas hyvä syy, mistä hän voi seuraavaksi suuttua).

Se, että hän haukkuu minua on jo aivan sama, mutta että hän vähättelee jo vanhempiani ym., joka on jo todella rumaa. Olen havainnut olevani kovin ahdistunut viimeisen vuoden aikana ja tuntuu, että ulospääsyä ei ole.

Pää menee sekaisin, kun hän sitten yhtäkkiä onkin aivan ihana; vie syömään ja huomio kaikella tavalla. Mutta nuo raivopuuskat ovat siis todella kovia, kuin koko ihminen muuttuisi ja hän vain laukoo suustaan sen minkä ennättää pelkkää pahaa tekstiä. On muutamia kertoja kuitenkin, että hän on oma-aloitteisesti pyytänyt anteeksi ja todennut, että viimeaikojen stressit vain purkautuivat.

Mielestäni jonkin verran on myös sellaista "piilo" väkivalta (henkistä). Vaikea selittää, mutta saattaa näkyä kostamisena jne. ns. näkymättömänä toimintana. Onko muilla tällaisia kokemuksia?

Itselläni on uhrautumisen tunnelukko, joten olisin toimiva "kohde" narsistille. Vertaisryhmältä toivoisin tukea ja keskusteluapua siihen, onko tässä kyse narsismista vai jostain muusta häiriöstä tms.? Meillä ei ole lapsia ja elämää olisi itsellä vielä edessä, jos ymmärtäisin tehdä nyt oikeita liikkeitä. Kiitos teille

Kerron tiivistetysti omista kokemuksistani:

Kun hän oli vaikea, hän oli täysin ennustamattomissa ja löysi suuttumuksen aiheen ihan mistä tahansa. Se mikä toisessa hetkessä oli ollut ok ja ihanaa, olikin täysin väärin ja virheellistä ja hän haukkui minut siihen paikkaan. "Olet typerä, lapsellinen, sulla on paskaa päässä jne." Ajan saatossa hän suuttuessaan haukkui myös koulutustasoni, ammattini, perheeni, lapseni. Olen huonosta suvusta, isäni ja paska, kuollut äitini huora, lapseni huoria ja lutkia. Poikani typerä. Väkivaltaa oli fyysistä mutta melkein pahempaa oli henkinen väkivalta. Se jatkuva sahaaminen missä otettiin lähelle ja sitten käännettiin yllättäen selkä. Se oli hurjaa. Pistettiin estot päälle somessa ja sitten taas ne otettiin pois. Kun sitten itse otin takapakkia, hän tuli kotini oven eteen ja taas "valloitti" minut takaisin. Se oli kuin kissa-hiiri-leikkiä. Minä olin aina syypää kaikkeen ja hän ei ikinä nähnyt syytä mihinkään. Kun hän jäi kiinni toisista naisista, hän syytti minua. Olin ollut niin huono hänelle että hänen piti ottaa varalle toinen nainen. Hän silmät kirkkaina selitti näitä ja kun sanoin että miten moraalitonta tuo on ja miten iljettävän kuvan hän antaa vain itsestään, hän katsoi minua ihan ihmeissään eikä yhtään ymmärtänyt mistä puhuin. Kun yritin puhua syvällisistä, minua painavista asioista jotka vaivasivat suhdettani häneen, hän ei käsittänyt puhettani. Hän pyysi puhumaan konkreettisesti. Miten voi puhua konkreettisesti lojaaliudesta, moraalista, arvoista ja asenteista? Kunnioituksesta? Totesin hänelle monta kertaa että hän on itse itsensä pahin vihollinen. Tuntui kuin hän olisi tahallaan ampunut aina itseään jalkaan ja sitten syyttänyt siitä minua.

Hän halusi aiken aikani ja huomioni. Me emme asuneet onneksi yhdessä. Aloin menettämään terveyttäni jo tässä etäsuhteessa noin 2 vuoden jälkeen. Sain rytmihäiriöitä ja olin aina aivan uupunut parin kolmen yön jälkeen kun hän oli luonani. Hän valvoi yömyöhään ja minun tuli olla hereillä myöskin. Hän myöskin riiteli usein öisin. Hän jankkasi tuntikausia samaa asiaa ja väänsi sitä niin kauan että olin pää aivan pyörällä. Jos en myötäillyt häntä, hän alkoi väkivaltaiseksi. Jos riitelimme kun hän ei ollut luonani, hän totesi etten sanoisi hänelle näin jos hän olisi lähelläni. Sanoin hänelle että kai sitä tyhmempikin oppii sulkemaan suunsa kun saa avokämmenestä muuten. Häntä ei hävettänyt yhtään oma käytöksensä. Minä häpesin hänen puolestaan.

Hän ei kantanut huonoa omaatuntoa tekemistään vääristä asioista eikä ikinä ottanut niistä vastuuta. Jos hän jäi kiinni jostain, hän totesi että "kyllä, näin tapahtui. Mitä nyt aiot?" Todella kylmää touhua. Hän muuttui muutoinkin välillä aivan kylmäksi, ihan kuin varjo olisi mennyt kasvojen yli enkä tunnistanut enää hänen katsettaan.

Häntä tuli palvella ja palvoa eikä mikään riittänyt hänelle. Hän oli kuin pieni huonosti käyttäytyvä lapsi aika ajoin, sellainen ketä ei oltu yhtään kasvatettu. Sitten taas toisessa hetkessä fiksu, keskusteleva, huomioiva, aivan ihana.

Ajan kanssa muutuimme kuin toistemme vääristyneiksi peileiksi. Syytimme toisiamme samoista asioista. Se mitä hän sanoi minusta, olisin voinut sanoa hänestä. Keskustelut muuttuivat aivan mahdottomiksi.

Tuolla toisessa ketjussa eräs kirjoitti todella kuvaavasti näitä sairaita suhteita: on kuin seisoisi suihkussa mistä ei tiedä tuleeko sieltä kuumaa vai kylmää vettä ja tulee vuorotellen ja sekaisin. Sitä vaan jotenkin yrittää ottaa kaiken vastaan ja on vähän shokissa jatkuvasti.

Minun suhteeni kiersi samaa kaavaa. Tiesin jo että kun oli se honeymoon-vaihe, alkaa pikku hiljaa pinna kiristymään ja sitten se taas katkeaa jostain syystä.

Jos sinulla on huono olo suhteessasi, sinulla on oikeus tehdä suunnanmuutos oman itsesi edun vuoksi. <3 Nämä suhteet ovat todella addiktoivia ja mitä aikaisemmin sen tekee, sen nopeammin niistä toipuu. Kun katsot suhteesi suuntaa, mieti todennäköisyyksien kautta; mikä on todennäköisin suunta suhteelle? Jos siinä on nyt myrkyllisiä asioita joista toinen ei ota vastuuta, tuleeko hän ottamaan vastuuta myöhemminkään? Täällä palstalla on monia, jotka ovat pitäneet yllä suurta toivoa suhteen paremmasta huomisesta ja sitten aikaa kuluukin 20 vuotta. Uskon, että heistä aika moni sanoisi, että olisi kannattanut korjata kurssia aikaisemmin.