KESKUSTELUFOORUMI

En tiedä mistä edes alottaisin. Tajusin mun isäni olevan narsisti joka on ohjaillu minun elämää 30vuotta väärään suuntaan. Olen raitistunut päihderiippuvainen ja olen käynyt minnesotahoidon jossa tosiaan täysin piti nöyrtyä ja käydä koko elämä läpi. Ihmettelin miten muut pääsivät häpeästä ja syyllisyydestä eroon hoidon aikana tai sen jälkeen ja minulle jäi nämä tunteet edelleen ja etsin ja etsin ja vielä kerran etsin itsestäni syytä ja vikaa sitä löytämättä ja ulkopuolelta sanottiin kun puhuin isästäni että kuulostaa narsistilta isäsi. Olin tuossa vaiheessa sitä mieltä että ei varmasti ole, hän on ainoa johon olen luottanut ja kasvattanut minut. Aloin kuitenkin seuraamaan hänen käyttäytymistään ja tutkimaan käytöstä. Tässä muutamia oivalluksia, kun olin yhdessä asiassa oikeassa isäni sai minut tuntemaan syylliseksi koska hermostuin asiassa ja sai minut ajattelemaan että tuo on kuivahumalaa ja menin takaisin hoitolaitokseen taas itsesyytösten kera että mitä tein väärin miksi vaikka olen 100% rehellinen en löydä syytä mihinkään enkä osaa elää. Tajuan nyt jälkeenpäin että ymmärtävä isä olisi kuunnellut ja yrittänyt auttaa minua. Toinen asia kun olin laittamassa palautusjuomaa salille mennessä mulle tuli tunne että pitää mennä piiloon laittamaan sitä, mietin miksi ja muistin kuinka isä halveksi minun salilla käymistä ja kaikkia asioita mitä rakastin(paitsi asioita josta hän pitää tai auttaa hänen elämässään tai nostaa häntä ylemmäs). Hän myös alkaa kehumaan minua jos sillä kehumisella saa minut puolelleen ja muiden ihmisten edessä hän on täydellinen ymmärtäjä. 3 asia kun exäni kävi hänen luonaan hän oli todella ystävällinen ja mahtava häntä kohtaan, sittenkun exä lähti hän rupesi mustamaalaamaan häntä. Näitä esimerkkejä on elämäni aikana tuhansia varmasti.
Viimeinen kohta missä jo tiesin mitä tulee käymään oli kun kerroin rehellisesti asiat hänelle eli käytännössä suoraan että miten pahoin voin hänen takiaan itkien puhelimessa vastaus oli: Huomaatko että miten sairas olet ja etsit syyllistä minusta ja että sinun pitää lähteä hoitoon. Olen koko ikäni käynyt vaikka sun missä hoidoissa ja aina on sanottu että terve poika ja samaan aikaan isä on saanut minut pienestä asti ajattelemaan että olen hullu ja narsisti ja muutenkin epätäydellinen. Hän myös kertonut äitini olevan hullu ja saanut minut vihaamaan häntä ja kaikki muutkin on hulluja jotka näkee hänen sisälleen. Olen oikeasti luullut että näin on ja nyt olen soitellut niille ihmisille ja totuus onkin aivan toinen joka muuttaa minun koko elämäni. En ole kasvanut henkisesti tuolta lapsuudesta haen edelleen isäni hyväksyntää jos sen saan koen olevani täysin normaali, mutta heti jos minulla on omia mielipiteitä tai olen jossain asiassa parempi kuin hän, hän saa minut uskomaan että olen aivan paska, nostaa itseään ylemmäs ja lytistää minut. Kaikki loput asiat tämän totuuden jälkeen löysi ratkaisun se on niin outoa. Joka aamu viikon ajan olin niin epävarma että entä jos olenkin hullu ja aina rupesin käymään asioita läpi enemmän ja enemmän ja aina ratkaisu oli sama. Isäni on narsisti ja ihan helvetin fiksu pitämään kulissinsa pystyssä. Löysin myös ratkaisun mitä en päihdehoidossa löytänyt että miksi rakastuin alkoholiin nyt sen tiedän koska se vei syyllisyyden ja häpeän tunteet pois.
Tämä on ollut tosi hankalaa mennä toisen ihmisen ongelmia miettimään koska se sotii itseäni vastaan, en voi muuttaa kuin itseäni periaatteella aina mennyt. Olen yrittänyt muuttaa itseäni koko elämäni ja etsiä vikoja itsestäni mutta silti en ole löytänyt vastauksia. Ja kun alkanut muuttamaan itseäni ja piilottamaan tunteet jotka isäni mukaan ovat sairaat en ole tutustunut itseeni. Nyt isäni sitten alkanut nuolemaan exäni persettä jonka tiesin koska se aina rahalla ja valeuhriutumisella saa kaikki puolelleen ja minusta syyllinen että voi miten sydämetön ja lapsellinen tuo poika on kun estääkin puhelimessa(näin siis pelkään käyvän joka on käynyt muiden ihmisten kohdalla jotka tajunnut asiat) varmaan tuo päihderiippuvuus vienyt mielenterveyden. Hän salakavalasti iskee aina minun pahoihin paikkoihin jotka sattuu ja jos hermostun hän sanoo että näätkö nyt miten hullu olet ja olen patonut kaikkia tunteita sisälläni tai jos olen ne näyttänyt olen ajatellut että olen viallinen ja kokenut häpeää ja syyllisyyttä siitä. Rakastan isääni joka tekee tästä vaikeaa hän on esikuvani ollut elämäni ajan. Välillä tulee kamala viha ja kostonhimo joka päättyy siihen kun rakkaudentunne tulee peliin ja välillä alan itkemään ja taas koen syyllisyyttä kun ajattelin noin. Pelkään että hän vetää minun lapseni tunteet tähän pelinappulaksi kun en halua että hän niitä sairastuttaa! Ja jos sen kiellän minähän olen tunteeton ja hullu ihminen kun miten voin noin tehdä omille lapsilleni riistää heiltä ukin. Tuntuu ku olisin täysin umpikujassa. 2siskoani asiaa ei nää mutta äitini näkee kun kokenut sen. Eikä toinen siskoni voi nähdä koska hän on ollut kultalusikkalapsi, ja tajusin jos ei ole näitä kokemuksia kun minulla asioita ei voi nähdä. Todisteita voisin alkaa keräämään kokoon ja paljastaa hänet mutta sitten tunnen syyllisyyttä jos murran hänet ja olen samanlainen kun hän eli mustamaalaan muita. Pelkään ettei kukaan usko minua joka on aika varmaa isän lähipiiristä jotka eivät häntä ole hylänneet. Olen myös puolustellut häntä ja haukkunut muita ihmisiä eli hyökännyt heidän kimppuunsa kun isä on saanut minut manipuloitua hänen puolelleen valheiden saattelemana. Hän tosiaan mustamaalaa kaikki ihmiset kun he häipyvät ympäristöstä mutta kun tulevat käymään on niin empaattisen ja ymmärtäväisen oloinen, jos asiasta sanon olen käsittänyt asian väärin tai pitää huumoria ymmärtää tai mitä ikinä vaan että koen itseni syylliseksi ja sormi osoittaa minuun. Ennen en voinut nähdä näitä asioita koska päihde ohjasi minua ja olin epärehellinen itselleni ja muille, jonka takia minua ei varmasti uskota nyt eikä koskaan.
Olisi kysymys että onko kokemuksia mitä tulee tapahtumaan kun poistun nyt hänen elämästään? Käsittänyt että narsisti ei voi sietää hylätyksi tulemista, alan olemaan viimeisiä jotka hänen kanssaan on ollut tekemisissä päivittäin sukulaisista. Pelkään myös että hän ottaa toisen siskoni seuraavaksi uhriksi koska hän om yhtä "heikko" tunteiltaan kun minä. Koko lapsuuteni on valheellista olen kaivanut sitä niin paljon etten jaksa edes käyttää energiaa siihen, ymmärrän vaan kaikki, miksi mitäkin on tapahtunut ja nään jotenki asiat ulkopuolisen silmin. Miten tästä selviän? Kauanko menee aikaa? Psykoterapeuttia etsin parhaillaan ja onneksi on monia ihmisiä jotka uskoo minua alkoholismivertaistukea siis, saivat siis minut huomaamaan tämän asian joka on ollu tuskaista mutta samalla vapauttavaa. Välillä olen onnellinen että tiedän totuuden välillä itken välillä syytän itseäni ja häpeän kaikkea ja mietin olenko hullu niinkuin aina. Syytän itseäni siis omasta alkoholismista ja narsismin uhrina olemisesta nyt ja välillä en edes erota kumpaa tämä on. Itkeä en ole voinut ennen koska se on heikkoutta tai niin on opetettu "huomioohan tuo vaan hakee" ne aika perus sanat tai miten hän saa minut sen tuntemaan joten olen paennut ihan kaikkia tunteita paitsi niitä jotka isäni hyväksyy.
Hän myös uskotellut minulle että muut eivät välitä minusta että hän on ainoa ja auttanut päihdeaikoina antamalla rahaa päihteisiin joka siis ei ole auttamista vaan mahdollistanut mun päihteidenkäyttöä. Auttanut rahallisesti monesti mutta aina siinä takana on ollut se että joudun tekemään hänen eteensä asioita jos en tee "niin tässä on kiitos hän on sinua auttanut ja tämä on kiitos, minä ku luulin että oma poika edes auttaisi vanhaa isäänsä". Sitten autan ja autan ja aina kun en jaksa niin sama toistuu. Ja hän uhriutuu sitten sukulaisille ja saa minut näyttämään syylliseltä ja tunteettomalta paskalta. Nyt tiedän että omat tunteeni ei valehtele eikä mikään muukaan kun olen rehellinen itselleni ja muille. En vaan saa tuntea mitään hänen mielestään.
Päälimmäiset pelot:
Pelko et kaikki hylkää minut ja saa jotenkin manipuloitua lapseni että menetän heidät.
En kestä tätä ja menetän järkeni.
Pystynkö enää ikinä luottamaan kehenkään tai rakastamaan ketään kun minun tunteita on käytetty hyväksi.
Pelko että joudun kohtaamaan hänet kun hän saa kaikki käännettyä minun syyksi, osaa iskeä minun virheellisyyteen tai huonoihin asioihin.
Sekava teksti mutta kirjotinpahan nyt tämän pois.
Enkä uskalla asiaa avata lähipiirilleni koska se käännetään niin että olen sairas isäni mielestä kun tämmösiä asioita ajattelen mutta onneksi itse nyt tiedän mistä kysymys. Elämäni kaari on nyt täysin selvä miksi asiat on näin ja miksi mitäkin on käynyt. Aina miettinyt että mikä on vialla ja syyttänyt itseäni. Olen myös tätämyötä perfektionisti varmaan itseäni kohtaan kun tuntuu vaikka olisin miten hyvä niin olen paska, paitsi jos isäni kehuu minua.

Hei isäninarsisti,

kertomasi kuulostaa niin rajulta, lohduttomalta ja tutulta. Kauheaa, mitä olet joutunut koko elämäsi ottamaan vastaan! Ei kukaan rakastava vanhempi käyttäydy noin, ei vain käyttäydy! Älä nyt kelaile, että sinussa olisi vikaa tai että tulkitsisit väärin, olisit kohtuuton tms. Ne ovat kyllä tyypillisiä ajatuksia ja tunnelmia, kun on yhtäkkiä törmännyt narsismiin, tajunnut, että on ollut koko ikänsä tekemisissä narsistin kanssa. Niin itsekin tunsin ja oikeastaan tunnen vieläkin. Eikä minullakaan ole tuosta oivalluksesta kuin pari kuukautta. Niin tuttua tuo mitä kirjoitat, että "rupesin käymään asioita läpi enemmän ja enemmän ja aina ratkaisu oli sama. Isäni on narsisti ja ihan helvetin fiksu pitämään kulissinsa pystyssä." Teen ihan samaa yhä. Itsensä täytyy näemmä vakuuttaa yhä uudelleen.

Mielesi on täynnä ja kuohuksissa. Eipä se oikein muuta voisi ollakaan! Voitko soittaa auttavaan puhelimeen tai nähdä vertaistukihenkilöitä? Ne olisivat mun mielestä tosi olennaisia tässä vaiheessa, kun pää vain kelaa ja kelaa, että mikä juttu tää on, oonko oikeassa, miten tästä eteenpäin jne. Kaikkea ei tarvii ratkoa kerralla, on oikeasti tosi tärkeää pystyä rauhoittumaan. Itseäni on rauhoittanut erilaisten asioiden kirjoittaminen itselle ylös. Tein itelleni tiedostoja: yhteen kirjoitan itsestäni, omista piirteistäni jne, toiseen kirjoitan kokemuksiani narsistin kanssa koko elämän ajalta (voi jestas mikä määrä niitä on tullutkaan kirjattua!!) ja kolmanteen kirjoitan narsistin piirteistä ja hänen elämästään. Näin saan asioita pois PÄÄSTÄNI. Se helpottaa!

Tuosta, mistä kysyit: suosittelen sulle Youtubesta Narsisti vs minä -kanavaa, jolla on tosi asiallisia videoita narsismista, mm. narsistisesta suhteesta lähtemisestä.
Kirjoitit itse tärkeimmän: että itse nyt tiedät, mistä on kysymys. Ja että ymmärrät nyt koko elämääsi ihan uudessa valossa. Luota siihen. Miten ne sloganit meneekään: "Keep calm and trust yourself".

Kiitos vastauksesta! Joo paljon oon katsonutkin nuita videoita youtubesta. Puhunut paaaljon puhelimessa, kriisikeskuksellekkin soitin ja kävin narsistienuhrien tukiryhmässä. Tilanne sillei rauhottunu päässä, mutta joka yö nään joko unta hänestä tai sitte toisesta pirusta eli viinasta Mutta tärkeintä että herää elämään raittiina ja rehellisenä, enkä epätietosuuteen tai maanpäälliseen helvettiin niinku juodessa. Aamusin syyllisyys painaa aika monesti mutta nyt tiedän mistä se johtuu, se on ollut mahtavaa ku sitten en ala kummemmin enää syyllistämään itteeni ku se on vaan tunne mikä on mulla ollu aina! Yritän nauttia joka päivästä, ja siihen pystynkin aika hyvin. Olin tuossa viikon puhumatta koko aiheesta ja tuntu et räjähdän sisältä niiden asioiden kanssa nii onneks oli tuo tukiryhmä uhreille just ja sain purettua kaiken. Tosiaan rauhottuminen on tärkeää ja elää elämää kun ei se auta nuissa asioissa velloo liikaa kääntyy muuten itseään vastaan liika miettiminen. Tukiryhmästä sai kyllä voimaa ku kuuli muilta miten hemmetin sairasta tuo touhu on, narsistit ku saa ihmisiä puolelleen monesti niitä jotka uhrillekkin tärkeitä, ei ole paljo vaihtoehtoja ku sulkea se ihminen pois elämästä ja kaikki jotka ei ymmärrä mun kantaa nii saavat elää siinä toisen sairaassa maailmassa mutta mun ei tarvitse sellasten ihmisten kanssa olla jos en halua, on onneksi oikeus valita Sama se loppujenlopuksi. Mun elämä mun valinnat ja otetaan vastuu siitä Eipä mulla ole mitään velvollisuutta kellekkään puhua tästä jos en halua ja jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä ja ratkaisuihinsa. Näillä ajatuksilla mennään eteenpäin päivä kerrallaan

Ikävä kyllä kuulostaa hyvin tutulta. Lyhyesti kirjoitettuna mulla pato murtui huolella mieheni kuoleman jälkeisessä kriisissä, vasta 44 vuotiaana! Huomasin että vanhemmat ns hyökkäsivät juuri silloin kun olin heikoimmillani ja lähipiirini oli täynnä narsistisia ihmisiä, jotka lähinnä hyväksikäyttivät/kaltoinkohtelivat/hylkäsivät heti kun olin hyödytön. Eli koko elämäni romahti, kun ymmärsin olevani KAIKILLE ainoastaan paskakaivo ja syntipukki, koska minuun se rooli oli lapsesta asti istutettu. Parhaimmillani taisin olla ilmainen terapeutti. Isäni on pahimman luokan covert narsisti ja äitini kusenlämmin kynnysmatto, joka mm nauroi isäni pahoinpitelyille, keksi huonoa käytöstäni, että sain selkääni jne. Sukulaisiin katkaisivat välit, kun olin lapsi, joten en edes tunne ketään. Vanhemmat myös "auttoivat" aina kummallisella tavalla, että silloin kun olin eniten apua vailla niin jätettiin yksin, mutta joskus sitten mm kannettin turhaa roinaa minulle. Ja annettiin rahaa, jotta muistettaisiin sitten sanoa kuinka kiittämätön olen. Itselläni ei ihme kyllä päihdeongelmaa ole ollut, mutta myös minulla alkoholi turrutti tunteet ihanasti ja olin rohkeammin se mitä olen oikeasti. Selvinpäin olen aina ollut enemmän tai vähemmän lukossa.

Bonuksena tässä yritin taannoin puoliväkisellä (ajattelin että pakko jo mennä elämässä eteenpäin ja muutakin aika turhaa, ei näin rikkinäisenä voi mitään parisuhdettakaan aloittaa ) tapailla miestä, joka olikin aivan kamalan häijy minua kohtaan, mutta tajusin sen jutun lopettaa aika alkumetreillä. Sen seurauksena tämän palstankin löysin, tutustuin narsismiin ja koko elämäni minua vainonnut HÄPEÄ tuli vihdoinkin kunnolla pintaan... Kuinka hirveästi itseään voi inhotakaan ja syyllisyyttä omasta olemisestani olen kantanut joka solussa!!!! No. Nyt sitten totuttelen elämään niin että olen muuttanut, katkaissut välini menneisyyden ihmisiin ja opetellut sietämään yksinäisyyttä. Lähinnä kammoan ihmisiä, vaikka toki toivon joskus löytäväni tavan olla ns normaalisti ihmisten kanssa. Vielä en osaa. Niin ja aiemmin kun reagoin jotenkin näihin epäselvyyksiin ja huonoon kohteluun niin minä olin hullu sekopää ja pitäisi aikuistua jne. Toki olen jollain tapaa tunnemaailmaltani "kylmä", mutta toisaalta hyvinkin herkkä. Eli se tasapaino uupuu, kun ei ole ollut sitä turvaa minkäänlaista... Eli olen kärsinyt niiiiiiin paljon, että nyt yritän nauttia tästä rauhasta ja hiljaisuudesta ilman draamaa, ehkä löytää uuden ammatin/työn ja mennä pikkuhiljaa kohti uutta elämänvaihetta, ensimmäistä kertaa ihan omana persoonana, joka on alkanut hahmottumaan Tärkein oivallus on ollut, että minulla on oikeus olla olemassa.

Hei

Tuttua kaavaa noudattaa sinunkin tarinasi. Todella kauniisti ja empaattisesti osaa narsisti käyttäytyä ulkopuolisia kohtaan ja ihmiset pitävät häntä usein hyvänä tyyppinä. Todella taitavasti hän osaa myös esimerkiksi lapsistaan valita sen herkimmän ja pehmeäluonteisimman yksilön, jota voi alkaa alistaa. Kultalusikka-tyyppi on jo aluksi voimakastahtoinen ja häneen narsisti projisoi ihannekuvaansa itsestään. Omaa heikkouttaan hän pelkää ja siksi kiusaa ihmisiä, joissa näkee ominaisuuksia, joita ei itsessään halua tunnustaa ja samalla voi pitää itseään parempana ihmisenä, kun on joku, jota voi katsoa alaspäin. Minua pidettiin liekaketjussa pelottelemalla ja velvollisuudentunnolla. Kun olin heikoimmillani, äitini iski kimppuuni armotta, haukkui täysin surkeaksi epäonnistujaksi ja itki, miten lainkaan pärjään, kun hän ei enää opasta joka käänteessä. Rahan avulla hän yritti hallita ja näkyy tekevän niin edelleen. Addiktiosi on ollut hänelle tapa hallita, ostaisitko itse alkoholistille viinaa, jos haluaisit hänen raitistuvan? Ja kuka vanhempi haluaisi lapsensa olevan raitistumatta?

Kun narsistiin ottaa eroa ja hän ei enää pysty hallitsemaan alkaa mustamaalaus ja lokakampanja. Narsisti yrittää kostaa kääntämällä kaikki sinua vastaan ja yrittää samalla varmistaa, ettei kukaan vaan ala epäillä, että hänessä olisi jotain vikaa. Sisarussuhteissa tämä on tosi ikävää, lapset ovat usein vanhempiaan kohtaan yltiölojaaleja, eivätkä osaa ajatella asioita toisen kannalta kun oma kohtelu on ollut hyvää, vaikka ovat pakostakin nähneet ettei se ole ollut tasapuolista. Sellaista se on vaan aina ollut ja omalta kannalta ihan ok. Ikävä tilanne, mutta jos varautuu jo etukäteen siihen, että kaiken vanhan menettää, on vain positiivista, jos joku siitä vanhasta elämästä haluaa kuitenkin olla edelleen yhteyksissä. Tässä kohdassa olisi erityisen tärkeää, että olisi joku todellinen ystävä, joka jaksaisi kuunnella ja antaa uskoa, kun niitä huonoja hetkiä tulee, sillä niitä tulee. Ehkä äidistäsi olisi apua?

Terapeutti on vain väline käsitellä tapahtunutta, hänestä ei ole turvaverkoksi tai ystäväksi. Se, ettei terapeutille pääse kovin nopeasti on ärsyttävää, mutta ei välttämättä huono asia. Itse pääsin sinne aika pian ( otin ensimmäisen jolla oli tilaa). Olin todella väsynyt, terapiani meni hukkaan, koska en vain jaksanut siinä vaiheessa alkaa työstämään asiaa. Toisaalta silloin tuntui siltä, että kaikki olisi pitänyt pystyä käsittelemään nopeasti alta pois, mutta ikävä kyllä se ei vaan mene niin. Toipuminen ottaa aikaa. Terapeuttikin pitäisi pystyä valitsemaan, niin että löytäisi ihmisen, jonka kanssa henkilökemia toimii.

Omaan parantumisprosessiini on mennyt nyt 6 vuotta, enkä ole vieläkään kunnossa. Tuntuu absurdilta. Tuntuu myös katkeralta, miten paljon aikaa elämästäni on valunut pois, miten paljon kipua ja toipumiseen tarvittavaa työtä ja vaivaa on mennyt tähän kaikkeen. Terveyteni kärsi peruuttamattomasti sairastuttuani totaaliseen uupumukseen. Joidenkin tuttujeni vanhemmat ovat kannustaneet tukeneet ja auttaneet lapsiaan, minun on jarruttanut ja tuhonnut parhaansa mukaan. Ja vanhempiaan ei lapsi pysty valitsemaan.

Minun mielipiteeni on vain minun mielipiteeni, mutta minusta paras asia mitä voit tehdä kaikesta huolimatta on että pelastat itsesi. Lähde mahdollisimman kauas tästä ihmisestä, jos olet työkykyinen ja se perheen kannalta sopii, hanki työpaikka jostain muutaman sadan kilometrin päästä. Fyysinen etäisyys tuo ajatuksiinkin perspektiiviä. Jos näet isääsi edelleen ja joudut sen myrkyllisen ilmapiirin keskelle jonka hän järjestää, hämmennyt vai lisää ja toipuminen ottaa takapakkia. Hänen kanssaan on parempi olla vatvomatta asiaa lainkaan, se vain suututtaa häntä lisää, hän kostaa sen sinulle kääntämällä muut sinua vastaan ja yrittää nujertaa sinut takaisin talutusnuoraansa. Narsisti ei hajoa, sitä sinun ei tarvitse pelätä.