KESKUSTELUFOORUMI

Hei!
Mä en kestä enää

Jouduin tässä yhtenä iltana yllättäen sairaalahoitoon, kun vointini huononi ykskaks.
Hädissäni koitin saada apua, jotta saan lapseni hoitoon siksi aikaa kun käyn päivystyksessä.
Siskoni lupasi heittää lapset tuttavan luo joka on aina auttanut minua lasten kanssa.

Kun odottelin siskoni saapuvan, "äitini" soitti yllättäen. (Hän ei koskaan soita minulle edes kuulumisia) , vaikka näennäisesti olemme väleissä.

Hän soitti ilmoittaakseen miten huono ihminen olen. Ja kuinka kehtaan kysyä siskoltani kyytiä tähän aikaan (kello oli 21-22) , puolsiskoni on minua reippaasti nuorempi, parikymppinen.
Minä olen kokopäivätyössä (samalla opiskelen) , ja kahden erityislapsen yksinhuoltaja äiti.
Äitini päätti tuolla hädän hetkellä kertoa kuinka paljon enemmän stressiä siskollani on. "Sinä et tiedäkään miten paljon hän tekee töitä ja opiskelee" .
"Etkö sinä ymmärrä että minä suojelen MINUN lapsia etenkin tuollaisilta"?
Hän ei ollut pätkän vertaa kiinnostunut voinnistani, vaikka olin miltei paniikissa. Eikä lapsenlapsistaan. Saatika tarjonnut apua.
Anteeks,mitä? Teki mieli kysyä että kenenköhän lapsi minä sit olen? Tai lapsen lapset , Jos hän kerran suojelee omiaan.
Taustaa sen verran että hän ei koskaan ole esimerkiksi ottanut lapsen lapsiaan hoitoon. Emmekä muutenkaan ole olleet hänelle "riesana" millään lailla. Siltä tosin on AINA tuntunut.

Tää puhelu oli nyt se vika niitti. Mä haluan eroon tosta mustasta pilvestä mun päältä. Mä oon pian 40 vuotta yrittänyt riittää hänelle, mut mä en riitä.
Kertokaa miten voin päästä hänestä eroon? Ajattelin vaan olla vastaamatta mihinkään, vaikka eihän hän missään yhteyksissä pahemmin ole muutenkaan.

Olemme aina viettänyt joulun siellä. Sekin on alkanut joka vuosi ahdistaa jo monta kuukautta etukäteen.
Nyt me vietetään ensimmäinen joulu, ilman että kenenkään tarvitsee pahoittaa mieltään hänen ilkeilyiltään.

Mulla on helpottunut olo. Mut samalla pelkään, enkä itsekään tiedä mitä mä pelkään.

Kertkokaa mulle vinkkejä/ vastaavia kokemuksia ?
Tuntuu että tämä ryhmä on ainoa , mihin voin purkaa tuntojani.

Jos erehdyn jollekin sanomaan että äitini on narsisti.
Se dumataan samantien, muotisana tms....Eikä tästä pysty muutenkaan puhumaan edes luottoystävällä. Sen verran raadollista tämä on.

Kiitos tästä ryhmästä , ja voimia kaikille

Juu mulle on käynyt niin, että kotiutuessani sairaalasta viikkojen hoidon jälkeen oli vastassa ainoastaan vanhempien solvauskirjeitä, sähköposteja ym vuosien takaisista asioista. Se oli mulle viimeinen tapahtuma, että tunteet heitä kohtaan yksinkertaisesti kuoli. Ovat aina iskeneet silloin kun olen heikoimmillani eikä tukemisesta/empatiasta tietoakaan, ulkomaailmalle sitten esitys käynnissä kuinka olen tärkeä, mutta kiittämätön paska, ym paskaa. Tämä palsta on kyllä itselleni hirmu tärkeä vieläkin, en tiedä olisinko muuten tajunnut kuinka sairasta tämä narsistien peli on ja kuinka kieroutunut on heidän ajatusmaailmansa. Tuskin.

Toivottavasti voit jo paremmin. Hienoa, että sinulla on tukiverkkoa joka auttaa huonolla hetkellä!

Puhelimeen vain esto, ettei tule tuollaiset puhelut enää läpi tai puhelu poikki heti kun alkaa kuulua tuttu huuto. Vanhempien kanssa pitäisi olla vain kärsivällinen kun se on sentään sun äiti, sanoi mulle yksi tuttava. Lopulta ymmärsin, ettei se ole mikään syy olla kynnysmattona koko ikäänsä, että on sattunut syntymään jonkun lapseksi. Eikä ole hyvä syy käyttäytyä huonosti, koska on jonkun vanhempi, kun muuten käyttäydytään niin hienosti.

Minuakin pelotti siihen asti, kunnes onnistuin asettamaan rajat niin, ettei minun ylitseni enää kävelty. Siihen asti olin aina pelännyt mikä on reaktio, kun äitini huomasi, että hänen arvovaltaansa uhataan. Etäisyys auttoi, sekä se, ettei hänellä ollut enää hovia, jota pyörittää. Voimia sinulle.