KESKUSTELUFOORUMI

Olen ollut yli 20 vuotta yhdessä mieheni kanssa. Vasta tänä jouluna koin valaistuksen. Epäilen silti, että vika on minussa. Olen liian vaativa. Sairastan skitsoaffektiivista häiriötä. Otin esiin ennen joulua suhteessamme olevia epäkohtia ja sain kuulla olevani psykoosissa. Vedin rajat ja sain kuulla olevani hullu.

Olen kokoajan syyttänyt itseäni tyhjyyden tunteesta, ettei ole seksiä, ei ole läheisyyttä. Olen muuttanut itseäni paljon, lopettanut alkoholin käytön kokonaan.

Jos en ole iloisella tuulella, kun mies tulee töistä, heti kysymys: mikä nyt taas on? Punaista huulipunaa käyttäessäni, huoralook, kaulurilook. Jos meikkaan enemmän, se on huoralook.

Jos pyydän jotain muutosta suhteeseen, lupaukset petetään. Viimeksi viikko sitten sovimme siivousvuorot, mies jätti jo ekalla kerralla omansa tekemättä. Näin tapahtuu joka kerta. Minun toiveitani ei oteta huomioon. Vain hän on tärkein.

Olen maksanut häämme, takuuvuokrat, uuteen taloomme huonekalut ja opiskelijana säästöistäni käsirahan taloon ja verot ym. Mies sanoo vaan, että ei pidä kaivella vanhoja asioita.

Hänellä tärkeintä on televisio, auto ja kännykkä.

Minä olen kuin ilmaa. Olen arvoton. Kelpaan maksamaan menot ja tekemään kotityöt.

Jos otan epäkohdan suhteessa puheeksi, ajattelen kuulemma liikaa tai mulla on liikaa aikaa ajatella.

Mies on epäsosiaalinen, mutta esimerkiksi äitini ei usko hänen olevan narsu. Hän osaa esittää toisten aikana aivan erilaista. Minä saan kokea sen ruman irvikuvan kotona.

Ei koskaan kiitä tai pyydä minulta anteeksi. Vasta eilen sain itseni kiinni taas pyytämästä häneltä anteeksi.

Olemme menossa parisuhdeterapeutille. Odotan innolla, miten hän pyörittää sitä terapeuttia.

Uskon, että tämä mies aiheutti sairauteni. Hän tuhosi psyykkeeni. Mutta nyt silmäni ovat auki. Olen vahva, minä irrottaudun tästä suhteesta.

Hän ei osaa kuulemma puhua tunteistaan. "Minä en koskaan muutu", sitä hän hokee. Koska hänellä ei ole tunteita, minä olen esine joka mahdollistaa hänen sujuvan arkensa pyörimisen.

Nyt se loppuu.

Tällä hetkellä olemme puheväleissä, ja hän yrittää taas lepytellä minua. Vie roskat, osallistuu kotiaskareisiin. Lupasi varata ajan terapeutille.

Sain toissapäivänä uskomattoman raivokohtauksen ja annoin tulla kaiken kahdenkymmenen vuoden paskan ulos. Mies pelkäsi minua. Hetken näin narsistin todelliset kasvot. Vapiseva mies, vääristynyt katse, pelko, huono itsetunto, heikkous.

Pelkään kostoa. Pelkään, että hän tekee mulle jotain. Äitini luona on kirjoitettuna tekstiä tästä suhteesta, jos minulle sattuu jotain. Siitä mies ei pääse livahtamaan.

Vuosi 2023 on parempi. Uusi alku.

Hei, Loukussa,

hyvältä kuulostaa, kun kirjoitat:

... nyt silmäni ovat auki. Olen vahva, minä irrottaudun tästä suhteesta.

Olet työstänyt tilannettasi jo pitkälle sanoessasi:

...olen esine joka mahdollistaa hänen sujuvan arkensa pyörimisen. Nyt se loppuu.

Hyvänä puolena tässä kaikessa on, ettet enää voi astua takaisin "samaan virtaan". Elämän voimakas joki on jo kuljettanut sinut avoimemmille vesille, ja näet edessäsi väylän joka johtaa sinut ulos kuvaamastasi parisuhteesta.
Näin se tapahtuu meistä useimmille. Pohdimme, suremme, yritämme yhä uudelleen uskoa ja toivoa muutoksen tapahtuvan. Muutamme itseämme, sairastumme, vanhenemme, sekä, syyttelemme itseämme, mihin kumppanimme innokkaasti meitä kannustaa.
Viimeistään parinkymmenen vuoden jälkeen tajuamme, ettei muutosta tapahdu. Silti, elämää on vielä jäljellä, hyvää, rauhallista arkea ja joskus joitakin hyvin ansaittuja kohokohtia.

Olet jo suurimman henkisen irrottautumisen tehnyt. Siltä äänesi kuulostaa.
Eron toteuttaminen näin pitkään jatkuneesta ahdingosta ja taloudellisesta hyväksikäytöstä olisi tehtävä niin, ettei tilanne pääse kiristymään avoimeksi fyysiseksi väkivallaksi. Olet jo ilmeisesti ajatellut asiaa, kun kerrot kirjoittaneesi peloistasi.
Kysyisin sinuna neuvoa juristilta, joka on perehtynyt narsismisuhteisiin. Tämän sivuston aloitussivulta löytyy yhteystietoja, muun muassa juuri lakineuvontaa, jota saa puhelimitse.
Kerrothan tänne päivityksiä kuinka asiat etenevät. Jos sinulla herää täsmäkysymyksiä jostakin, niin yritämme olla avuksi.

Nyt olen taas suljetulla osastolla. Viikonloppuna olen menossa kotiin lomalle. Mies lupasi olla juomatta, kun menen kotiin. Saa nähdä kuinka käy.

Haluan eroon tästä suhteesta. Nyt mies on saanut sukulaiseni puolelleen, säälivät häntä kun minä olen hullu.

Tuntuu, etten voi luottaa kehenkään. Hoitajille en pysty kertomaan, eivät varmasti usko minua. Mies esittää taas välittävää. Mutta en enää mene siihen lankaan.

Soimaan itseäni, kun olen ollut näin tyhmä. Mies lykkää parisuhdeterapian aloittamista, "sinun täytyy ensin tulla kuntoon".

Ei hänellä ole aikomustakaan lähteä pariterapiaan.

Tarvitsen nyt voimia enemmän kuin koskaan.

Onpa tilanne nyt haasteellinen.
Olisiko mahdollista tehdä ero parisuhdekumppanista siksi, että itse haluaa eroon? Uskon, että se onnistuu. Miten muutenkaan kukaan narsistista eroon pääsee, sillä narsisti ei laske otetta uhristaan ennen kuin uhrin kaikki taloudelliset varannot ja tunnepotentiaali on käytetty loppuun.

Olet toimeentulostasi ja terveydentilastasi itse vastuullisena toimiva ja selviytyvä aikuinen. Et tarvitse kenenkään muun hyväksyntää tai mielipidettä siihen miten elämäsi järjestät.
Kokemukseni on, että narsisti on hoitanut välinsä uhrin läheisiin ja hoitotahoon ueimmiten niin taitavasti, että heistä on vain haittaa eroprosessissa. Uhrin läheiset ja hoitajat eivät näe ikävää ja parantumatonta narsismia kovin hyvin, vaikka heillä olisi omassa kodissaan muutama luonnehäiriöinen. Omaisten ja ymmärtämättömien, hyvää tarkoittavien mielipiteitä joutuu suodattamaan ja heihin joutuu ottamaan etäisyyttä ainakin siihen saakka, kun ero on hoidettu ja omat asiat järjestyksessä.

Kaikki mitä kerrot kumppanistasi on tuttua niille jotka narsistin kanssa ovat eläneet. Hyväksikäyttö taloudellisesti. Henkinen nujertaminen, kun muita ei ole näkemässä. Lupauksien antaminen.
Ja, tyypillistä on, että narsisti näyttäytyy uhrin omaisille aivan toisena henkilönä kuin millaisena hän kotioloissa esiintyy.
Itse totesin aikanaan ettei omia perheenjäseniä kannata yrittää vakuuttaa mistään, vaan on toimittava itsenäisesti omien kokemustensa ohjaamana.

Narsistinen parisuhde on siitä vaikea, että uhrin on vain kyettävä lopettamaan narsistin muuttumisen odottaminen ja valheiden vastaanottaminen. Uhrin on luovuttava kuuntelemasta toiveitaan asioiden korjaantumisesta.

Uhria ei voi auttaa ellei hän itse katkaise kaikkia välejään narsistiin. Se on tehtävä suunnitelmallisesti ja asiantuntijan kanssa miettien. Välit on katkaistava kaikkia yhteydenpitokanavia myöten.
Sitä ei voi liikaa korostaa, että hyväksikäyttävän, valehtelevan narsistin erottaminen täytyy aina tehdä asiantuntijan avustuksella, ettei uhri aseta itseään suureen vaaraan, kun narsistille selviää, että hänen mahdollisuutensa tässä ihmissuhteessa ovat päättyneet.

Kokemus osoittaa, että useimmiten eroa täytyy valmistella täysin salassa narsistilta. Lisäksi, ero onnistuu parhaiten, kun sen kaikkia vaiheita varten tehdään tarkka suunnitelma luotettavan asiantuntijan kanssa, joka on sitoutunut ja ammattitaitoinen.

Olen miettinyt keskustelua diakonin kanssa täällä sairaalassa. Jos hän ei tuomitsisi minua hulluksi ja pystyisi auttamaan.

Haluan jäädä kotiimme asumaan, narsisti pitäisi saada ulos vähine tavaroineen.

Toivon, että saisin edes yhden ihmisen puolelleni, johon voisin luottaa.

Tsemppiä Loukussa! Kyllä sinä selviät. Tilanne on hankala kuitenkin. Oma käytöksesi jatkossa ratkaisee, miten asiat tulevat sujumaan.

Suosittelen keskustelua diakonin kanssa. Hänellä on varmaan vaitiolovelvollisuus. Ymmärrän hyvin, että kaipaat henkilöä, joka on puolellasi. Aloita siitä, että kerrot tilanteestasi mahdollisimman asiallisesti ja rauhallisesti (varmaan niin teetkin).

Suosittelen krassin tavoin diakonin kanssa puhumista.

Voisit varmaankin näyttää diakonille luettavaksi tänne kirjoittamasti viestit. Viesteissäsi olet selkeästi kertonut tilanteestasi pääkohtia, ja diakonin kanssa keskustelussa on hyvänä apuna, että on myös kirjoitettua materiaalia omasta tilanteesta.

Jos ilmenee, että narsistinen parisuhde on täysin outo tälle diakonille, häneltä voi pyytää, että hän ottaa selvää ammattitovereiltaan ja esimiehiltään, kuka voisi olla perehtyneempi tällaiseen haasteeseen.
Tällä vertaistukisivustolla muun muassa nimimerkki Perheellinen kertoo kuinka hän on saanut avun kirkon diakonian työntekijöiltä. Siellä todellakin on asiantuntemusta ja resursseja auttaa.

Myös äitini on paljastunut narsistiksi. Hän meni heti mieheni puolelle, kun parisuhteeseemme tuli ongelmia. Kun epäilin, että mies taitaa pettää, äidin mielestä mieheni ei ole sitä tyyppiä. Mitä helvettiä? Jos tyyppi on kusettanut yli 20 vuotta minua, hänestä voinee uskoa ihan mitä vaan.

Äitini on tehnyt itsestään uhrin koko lapsuuteni ajan. Isästä on tehty hirviö, joka terrorisoi perhettä. En voi luottaa muistoihini, koska olen aivopesun uhri. Nyt laitoin välit kokonaan poikki. Hän ei näe toiminnassaan mitään väärää. Minä olen hullu, kun laitoin välit poikki. Hän tarvitsee aina syntipukin ja se olen ollut minä isän kuoleman jälkeen. Olen perheen musta lammas. Liian herkkä, pitäisi vaan koko ajan tehdä enemmän töitä, ansaita enemmän rahaa, siivota useammin, kiinnittää huomiota ulkonäköön ja tietysti ajatella, mitä muut minusta ajattelevat.

Kaikki täytyy tehdä juuri kuten äiti haluaa. Hän kohtelee minua kuin olisin alaikäinen. Joka paikkaan änkeää auttamaan, saaden minut tuntemaan itseni arvottomaksi kriteereillään. Kun itken, hän ei halaa. Sanoo vaan, että itke, kai se helpottaa.

Mieheni kanssa olen käynyt keskustelun ja kun pääsen osastolta, alan etsiä itselleni asuntoa. Mies käyttäytyi täysin tunteettomasti, kun kerroin päätöksestä. Lienee jo uusi uhri kierroksessa.

Olen ylpeä itsestäni, katson tulevaisuutta innolla. Kiitän Luojaa, että silmäni viimein aukesivat. Saan uuden elämän

Vielä loukussa vaikka reilu vuosi jo mennyt viime kirjoituksesta. Olen toipunut ja kerännyt voimia. Opiskellut vuoden miehen manipulointitekniikoita ja käyttäytymiskaavoja.

Suren sitä, miksi en aiemmin ymmärtänyt suhdetta toksiseksi. Suren menetettyjä vuosia. Tunteet miestäni kohtaan ovat kuolleet. Nyt näen hänet juuri sellaisena kuin hän on, pelkkä tunteeton kuori.

Äitin kanssa olen taas väleissä. Siihenkin viimeiseen irtiottoon olen kerännyt voimia. Vielä sekin päivä tulee.

Taas on mennyt aikaa. Ehkä tällä kerralla päästän irti. Nyt viikonlopun erossa miehestä. En laita viestiä, en soita. Olen henkisesti loppu.

Jotain on muuttunut. Mies ei yrittänyt vakuutella, että hän tekee muutoksen. Kotona oli hiljaista monta päivää. Olen aina vain varmempi, että tämä on se kerta, kun muutan pois.