Toivottoman rakastunut, väsynyt ja sokea

Narsistit parisuhteessa/avioliitossa. Täällä voit keskustella kaikista parisuhteeseen, avioliittoon yms. liittyvistä asioista.

Valvojat: Karju, NinniAnniina

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
toivotontapaus
Viestit: 5
Liittynyt: 15 Helmi 2023, 19:15

Toivottoman rakastunut, väsynyt ja sokea

Viesti Kirjoittaja toivotontapaus »

En tiedä mitä tehdä. En osaa erottaa, onko kaikki vain omaa kuvitelmaani. Olen todella rakastunut, mutta rikki.

Olen ollut poikaystäväni kanssa virallisesti yhdessä 6 vuotta; siitä lähtien kun täytin 18. Tapasin hänet kuitenkin 15-vuotiaana, mistä lähtien olen ollut hyvin ”omistaunut” hänelle. Osa tämä kumpusi minusta itsestäni, mutta osa siitä oli myös hänen vaatimustaan, josta hän itse puhuu minun suojelunani pahalta maailmalta, koska olen niin naiivi.

Vuosien aikana olen menettänyt paljon itsestäni ja oloni on sekava; en tiedä enää, mitä tunnen tai kuka olen. Poikaystäväni on tahtonut minun olevan sellainen kuin olen, mutta ei hyväksy minua sellaisena. Hän tarvitsee kaiken aikani, huomioni sekä rakkauteni, mutten silti ole koskaan tarpeeksi. Vaatimukset kasvavat ja takertuvat aina vain pienempiin asiohin. Lisäksi ongelmana näyttää olevan se, että olen "muuttunut", enkä enää laitakaan aivan kaikkia 24 tuntia vuorokaudessa häneen, vaan olen yrittänyt laittaa rajoja urheiluasioissa, jotka ovat minulle tärkeitä.

Elän kaunista rakkaustarinaa pelossa. Rakastan häntä niin paljon, enemmän kuin itseäni, mikä lieneekin syy sille, etten ole vielä päässyt suhteesta pois. Hän on niin ihana, huomioiva, älykäs, kohtelias, huumorintajuinen, innostuva, hieman lapsellinen, herkkä ja rakkautta osoittava. Rakastan häntä sellaisena kuin hän on, kaikkine epäkohtineen. Meillä on paljon yhteisiä mielenkiinnonkohteita, historiaa, jaettavaa. Hän on näyttänyt ja opettanut minulle niin paljon.

Mutta hänen kanssaan vihaan itseäni. Olen syyllinen kaikkeen hänen pahaan oloonsa. Hetken menee hyvin, kunnes teen taas jotain kamalaa ja hän pitää minulle mykkäkoulua päiväkausia. Tunnen itseni arvottomaksi. Pahinta on, etten täysin ymmärrä, mikä toiminnassani on väärää. Anelen häntä, teen kaikkeni, jotta hän antaisi minulle anteeksi. Lopulta, suuren taistelun jälkeen hän antaa minulle anteeksi ja pommittaa minua suurimmilla rakkaudenosoituksilla. Rakkausvaiheen aikana olen peloissani. Hän kritisoi minua, on kaikesta mustasukkainen, puhuu pahaa ihmisistä, heistäkin, joita välitän, saa minulle tärkeät asiat kuulostamaan väärältä (vaikka joissakin asioissa hän kyllä kannustaakin paljon), estää minua käyttämästä aikaa muihin ihmisiin tai rajoittaa sitä, kertoo kuinka pahoja ystäväni ovat, mitätöi mielipiteitäni ja tarkkailee kaikkea tekemistäni kysellen jatkuvasti. Hän täyttää puhelimeni viesteistä. Hän vaatii minulta paljon, ja jos en täytä hänen toiveitaan, olen itsekäs.

Olen valvonut satoja öitä valvoen, itkien, mielestäni aivan turhien riitojen takia, samalla kun olen urheillut tosissani, tehnyt töitä ja opiskellut. Tuntuu kuin olisin menettänyt aivosoluja ja suuren kapasiteetin fyysistä terveyttä. Ja aikaa. Paljon, paljon aikaa. Se mitä minulla ei ole ja se mitä hänellä on; hänellä ei muuta olekaan. Hartioillani on jatkuva kuorma. Kaikesta pienestä syntyy riita. Kun yritän asettaa rajoja, olen egoisti. Sitä hän sanoo aina; minä en tunne yhtään empatiaa. Hän sanoo minulle kamalia asioita, jotka saavat minut itkemään, tärisemään ja pelkäämään. Hän suuttuu ja heittää niitä niskaani; hirviö, egoisti, olisi pitänyt jättää jo vuosia sitten, hänen muut ystävänsä ovat tuhat kertaa parempia kuin minä. Minä en ole tehnyt hänen vuokseen mitään; hän on tehnyt kaiken. Hän saa minut piilottelemaan asioita pelossa — ja voi ei — jopa valehtelemaan. Seuraavana päivänä saan hitusen rakkautta ja nämä rakkauden hituset, jotka toisinaan vierivät päälleni vuolaana virtana pitävät minut toivossa. Tässä suhteessa on niin paljon kaikkea kaunista, hän on mieleltään niin kaunis ihminen, hän on vain jäänyt henkisesti lapsen tasolle. Ei se ole hänen vikansa. Mutta se satuttaa minua. Minulla on silti aina toivoa. Nyt vain en jaksaisi enää. Haluaisin urheilla. Ja rakastaa.

Erosin hänestä kerran (olen vuosia ollut kahden vaiheilla), mutta hän pommitti minua viesteillä ja puheluilla ja tuli ensimmäistä kertaa koko suhteemme aikana luokseni (minä olen aikaisemmin matkustanut aina hänen luokseen) ja rakkaustarinamme heräsi uudestaan henkiin. Miksi minusta tuntuu, kuin olisin aina osana jotain suurempaa, upeaa rakkautta kun olen hänen kanssaan? Silti tunnen jatkuvaa syyllisyyttä kaikesta, jatkuvaa häpeää. Vanhempani ja ystäväni ovat olleet suhdetta vastaan jo vuosia, mutta minusta tuntuu, että he eivät tunne häntä. He eivät tunne minua. Minä olen se paha. Joskus minusta on tuntunut ihan hetkellisesti, että minä en ole se paha, en ole tehnyt mitään väärin, mutta en luota siihen tunteeseen. Uskon sen olevan se egoisti minussa, joka puhuu. Tunnen olevani arvoton, mutta kun hän osoittaa minulle rakkautta, tunnen saavani arvoni takaisin. Hänen antamansa rakkaus tuntuu suurimmalta asialta maailmassa. Mutta se sattuu. Tahdon irti, mutten pysty. Minun on päästävä irti, mutta rakastan. Hän on läheisin ihminen, jota minulla on, enkä voisi kuvitella menettäväni häntä. Kukaan ei koskaan tule pääsemään minua yhtä lähelle kuin hän. Ehkä olen vain liian herkkä. Voi apua, mitä teen?
LiianRikkiHajoamaan
Viestit: 33
Liittynyt: 11 Maalis 2020, 01:44

Re: Toivottoman rakastunut, väsynyt ja sokea

Viesti Kirjoittaja LiianRikkiHajoamaan »

Painin itse monta vuotta samanlaisten tunteiden kanssa. Roikuin, riipuin, anelin. Itsetuntoni oli poljettu niin alas että sain paniikkikohtauksia ja yritin ymmärtää. Luin paljon kirjotuksia ja kirjoja , ahmin tietoa narsistisuudesta. Etsin tietoa ja apua. Uskottelin kuitenkin että minä olen tärkeä. Minä voin "pelastaa" hänet. Kukaan muu ei ymmärrä.
Nyt elän hetkessä , missä minulla on olo että minä rakastan itseäni enemmän. Minä ansaitsen parempaa. Minä en ole "paha" vaikka kuinka sitä minulle yritetään suoltaa. En usko manipulointia, näen tilanteet. Rakkauspommitus on vaan hetken ihanuus, ja tulee taas uusi paska päivä jolloin saan niskaani hänen pahan olon. Fyysisesti ja henkisesti. On vienyt monta vuotta kasvattaa itseäni siihen että minä en halua olla mikään roskakori jonka täytyy vaan sietää kaikki ja katsella omaa peilikuvaa kun toinen ei näe omassa toiminnassa mitään väärää.
Pienin varovaisin askelin lähtemässä viidentoistavuoden suhteesta.
Rakasta itseäsi!!! Se ei sinusta pahaa tee.
Simpukka60
Viestit: 3
Liittynyt: 22 Tammi 2023, 17:09

Re: Toivottoman rakastunut, väsynyt ja sokea

Viesti Kirjoittaja Simpukka60 »

Hei ja voimia sinulle. Narsisti on äärimmäisen taitava kääntämään asiat päälaelleen sinun jäädessä ihmettelemään, mitä tapahtui. Minä kerroin muuan viikko sitten oman tarinani ja joka löytyy kohdasta omat tarinat. Minut jätettiin reilu kk sitten, vaikka meillä oli mielestäni suuristakin suurempi 3 vuoden rakkaustarina, mikä oli liian hyvää ollakseen totta. Ja aloin jopa ite miettimään, että minä olen syypää kaikkeen. Nyt olen ahminut kymmenien tuntien ajan kirjallisuutta narsismista, josta en tiennyt ennen mitään. Haluan suositella sinulle Outi Nevanlinnan juoksukengät - kirjaa. Se löytyy myös äänikirjana kirjastosta. Sitä suositeltiin jossain tälläkin foorumilla ja se avasi
mun silmät. Kirja kertoi kuin minun elämästä. Ja todennäköisesti myös sinun. Se toi minulle suurta lohtua tajuta asioiden laita. Vaikka vieläkin kaipuu iskee raastavana hyökyaallon tavoin välillä, niin kun palautan mieleen kaikki huonosti kohtelut, tajuan, että minä se tässä taisin pelastua narsistin kynsistä. Hän ei hyvin suurella todennäköisyydellä parane koskaan. Päivä päivältä helpottaa, mutta aikaa se vie. Läheiset ystävät ja sukulaiset myös kehottivat minua eroamaan jo pari vuotta sitten, mutta elin toiveessa josko hän muuttuisi. He näkivät minun pahan olon ollessani suhteessa hänen kanssaan. Olen miettinyt, että miksi jatkoin suhdetta, vaikka hyvää aikaa oli noin 15 % ja huonoa 85 %. Koska hän oli niin rakastettava noina hyvinä aikoina. Siksi ja rakastin häntä. Nyt mulle on sanottu, että hän kun tulee anelemaan mua takasin, että muista, ettet palaa. Luota sinäkin sisäiseen ääneesi ja jatka elämää ilman narsistista suhdetta. Olet vielä nuori, älä tuhlaa elämääsi voiden pahoin.
Gilda
Viestit: 143
Liittynyt: 19 Huhti 2021, 12:53

Re: Toivottoman rakastunut, väsynyt ja sokea

Viesti Kirjoittaja Gilda »

Hei, toivotontapaus.

Uskon että selviydyt, koska olet havahtunut tilanteeseen parisuhteessasi.

Kerrot kuinka kumppanisi pidättää tai tarjoaa hyväksyntää. Hän käyttää lämpimiä inhimillisiä tunteita sekä vastakkaista käytöstä aseena yliotteen saadakseen. Se ei ole tervettä. Voit lukea siitä lisää hauilla 'Intermittent Reinforcement' ja 'ajoittainen vahvistaminen' sekä 'traumasidos*.
Termit tarkoittavat juuri sitä mihin parisuhteenne on ajautunut: Kumppani käyttää sinun alistamiseesi mykkäkoulua, vetäytymistä ja syyttelyä ja hämmentää sinut jatkamaan suhdetta heittäytymällä tunteiden toiseen äärilaitaan yllättävästi, niin, että pysyt jatkuvassa stressitilassa. Ja kiinni suhteessa. Et halua lakata toivomasta, että kumppanisi jättää ikävän puolensa ja ryhtyy olemaan luotettavalla ja turvallisella tavalla se 'normaali', joka pilkahtaa näkyviin aina välillä.
On uskomatonta, mutta näin sanovat asiantuntijat, ettei kumpikaan kahdesta persoonasta ole totta. Sekä herra Normaali että herra Mykkäkoulu ovat fiktiota. Suurta teatteria. Uhrin ainoa toivo on nähdä teatterinaamioiden taakse ja lopettaa reagointi näihin näyttämöhenkilöihin.

Sattumanvaraisesti tuotettu palkitseminen yllättävästi vaihdellen sattumanvaraisten rangaistusten kanssa on jo ammoin tunnettu käyttäytymisen ohjausmenetelmä, jolla on runsaasti käyttökohteita eri aloilla.
Netistä löytyy parisuhteiden alueelta artikkkeleita ja videoita aiheesta.
Tässä psykologin artikkelissa puhutaan traumasidoksesta, joka on helpompi ymmärtää jo sanana. Kyse on vaurioittavasta, terveyden vaarantavasta parisuhteesta:

https://thoughtcatalog.com/shahida-arab ... ur-abuser/

'Ajoittainen vahvistaminen' tarkoittaa sattumanvaraista, ennakoimatonta "normaaliutta", jota kohdistetaan kumppaniin vaihdellen kielteisen käytöksen kanssa.
Ainoa, mikä metodissa on ennakoitavissa, on kylmän ja kuuman kohtelun päättymätön vaihtelu sinänsä. Hyvän, neutraalin ja pahan vaihtelut muuttavat ihmistä niin, että uhri arvioi hyväksi jo sen, että rangaistusta ei sillä hetkellä satu olemaan päällä. Uhrin ajan taju vääristyy, kun huomio kiinnittyy koko ajan hetki hetkeltä tekijän kasvonilmeiden, äänen savyjen tai hiljaisuuksien tulkintaan. Kyky suunnitella omaa elämää häviää, kun uhri alistuu käytettäväksi.

Ennakoimattomat tunnetilojen vaihtelut musertavat uhrin. Hän jää kumppaniinsa kiinni lujemmin kuin millään muulla keinolla on mahdollista. Siksi narsismisuhteista on niin vaikea päästää irti. Uhri jää yrittämään mahdotonta, toivomaan ihmettä kuin peliriippuvainen pajatson ääreen, kunnes ei enää jaksa edes toivoa.
toivotontapaus
Viestit: 5
Liittynyt: 15 Helmi 2023, 19:15

Re: Toivottoman rakastunut, väsynyt ja sokea

Viesti Kirjoittaja toivotontapaus »

Hei LiianRikkiHajoamaan,

Olet ollut suhteessasi todella pitkään. Vaikka tiedostatkin nykyään suhteen ongelmat, eikö sillä ole silti fyysisiä ja henkisiä vaikutuksia sinuun? Itsekin olen tiedostanut käyttäytymismallin, mutta osa minussa yrittää minussa silti ja suhde vaikuttaa raskaasti terveyteeni. Itsensä rakastaminen on hieno asia, mutta en vielä osaa sitä tarpeeksi hyvin. Ja aiemmin opin pikkuhiljaa rakastaa itseäni mitä enemmän olen hänestä erossa, mutta se tuntuu juuri nyt mahdottomalta. Kiitos sanoistasi.


Hei Simpukka60,

Tarinassasi on paljon samaa kuin omassani, vaikka narsistiset piirteet ilmenevätkin hieman eri tavalla. Minun poikaystäväni on hyvinkin lojaali ja päin vastoin, hän on se, joka vaatii jatkuvan huomionilähettelemällä kymmeniä tai satoja viestejä päivässä, joihin on vastattava nopeasti. Hän tarkkailee, milloin olen paikalla jossain viestintäsovelluksessa, ja jos olen vastaamatta hänen turhanpäiväisiin viesteihin työkiireissäni, siitä seuraa paljon satikutia. Hän on myös äärettömän mustasukkainen, mutta samalla itse puhuu muista naisista imartelevaan sävyyn, kritisoiden minua, vaikka kertookin olevansa ”se henkilö, joka yrittää saada itseluottamukseni takaisin”. Olen todella kunnianhimoinen ja yritteliäs, mutta silti hän ei halua minun tekevän ”liikaa”, vaikka samalla puhuu muista kuuluisuuksista, kuinka mahtavia ihmisiä he ovat. Miksen minä sitten voisi olla sellainen? Koska hän ei halua. Minun täytyy olla täydellinen kotihiiri/-äiti. Myös minun poikaystäväni on kuitenkin se, joka päättää milloin ollaan hiljaa ja puhumatta. Näitä jaksoja tulee milloin sattuu. Minä haluaisin puhua asiat auki (ja hänkin sanoo mykkäkoulun jälkeen ”miksei me puhuta asioista? Mikset sinä puhu”?), mutta aina kun avaan suuni, syyllistyksien vyöryy minun päälleni. Lisäksi hän vaikuttuu kyselevän minusta paljon ja pitävän huolta, muttei välitä niistä tarpeista, jotka ovat minulle oikeasti tärkeitä. Uskon myös, että hän ei katso muita naisia vain sen takia, koska hän tietää, ettei saa ns. ”parempaa” hänen mieltymyksiinsä nähden. Kiitos myös kirjasuosituksesta. Laitan sen heti kuunteluun.


Hei Gilda,

Viestisi oli ihana ja se kosketti minua. Luin läpi linkkaamasi artikkelin, ja pystyin samaistumaan siihen hyvin vahvasti; tuntui, että se antoi paljon loogisia vastauksia ilmiöille, joita kohtaan suhteessani sekä omissa tuntemuksissani. Olen lukenut aiheesta paljon, mutta tämän artikkelin käsittelemä traumasidos otti kantaa asiaan hieman erilaisesta näkökulmasta, kuin mihin olen tottunut.

On myös mielenkiintoista, kun puhut näistä onnellisista hetkistä aitona ”normaalina”. Ehkä se onkin normaalia, mutta minusta se tuntuu joltain elämää suuremmalta rakkaudelta, jonka pelkään taas pian murskaantuvan. Se, että kerroit näiden ”kahden miehen” olevan molempian valhetta ja teatteria on myös mielenkiintoinen ajatus, jota minun täytyy tulkita syvemmin. Olen aina pitänyt tätä rakastavaa miestä aitona ja pohjimmaisena versiona poikaystävästäni, ja olen vain toivonut hänen jonain päivänä hyväksyvän minut paremmin, jotta negatiivisuus loppuisi. Mutta mitä jos tämä ihanuus ei olekaan totta?

Vaikka olenkin jo henkisesti oppinut tunnistamaan sen, mitä on tapahtumassa, hyvin iso osa minusta silti epäilee itseäni. Ja suuri osa minusta silti uskoo meidän väliseen syvään, elämää suurempaan rakkauteen. Ehkä se, että ”kaikki tuntuvat olevan poikaystävääni vastaan” myös osittain vahvistaa sidettäni häneen ja haluaa suojella häntä, koska minä en pidä häntä pahana, kuten muut. Pidän häntä osittain lapsen tasolle jääneenä niin, ettei hän osaa nähdä kokonaisuutta, vaan osaa nähdä asiat vain hänen näkökulmastaan. Ei ainoastaan suhteessamme vain myös muissa asioissa. Onko aivojen kehittymättömyys hänen vikansa?
Gilda
Viestit: 143
Liittynyt: 19 Huhti 2021, 12:53

Re: Toivottoman rakastunut, väsynyt ja sokea

Viesti Kirjoittaja Gilda »

Tervehdys, jälleen sinulle, toivotontapaus.

Kohtapuoliin taidatkin olla toiveikas-tapaus, koska niin tehokkaasti haluat oppia asioita ja olet niistä kiinnostunut. Selvästikin näet, että tässä narsismikysymyksessä on iso määrä tutkittua asiatietoa löydettävänä. Itse aikanani koin, että tieto ja tiedon kertaaminen videoita ja artikkeleita lukemalla oli parasta lääkettä irrottautumisen aikaan, vertaistukiryhmässä käymisen ohella.

Psykologi Shahida Arabin artikkelista (linkki aiemmassa kommentissani) jäi mieleen itselleni uudehko näkökulma siitä, miksi narsistin kumppanina niin pakonomaisen tiiviisti halusin jäädä tukemaan puolisoani, vaikka näin että hän oli lapsen tasolla monessa tärkeässä suhteessa. Ajattelin juuri kuten sinä, että:
Ehkä se, että ”kaikki tuntuvat olevan poikaystävääni vastaan” myös osittain vahvistaa sidettäni häneen ja, haluan suojella häntä, koska minä en pidä häntä pahana, kuten muut.
Muistin menneiden narsistisuhteideni aikaiset tunteeni, ja ajatuksenjuoksuni kulki jotenkin näin:

Narsistia terveempi kumppani yrittää kompensoida omalla tasapainoisuudellaan, empaattisuudellaan ja kypsyydellään narsistin ilmiselvää sielullis-psykologista kehittymättömyyttä ja karmeaa käytöstä. Tarve auttaa vähemmän luojanlahjoja saanutta kumppania on ilmeisesti ihmislajille synnynnäinen ominaisuus, joka alkaa vaikuttaa vaikeissa epäharmonisissa parisuhteissa ja yhteisöissä.
Terveempi ja muutoskykyisempi osapuoli näkee, että tutut ymmärtävät toivottoman parisuhdetilanteen ja tuntuvat olevan vähemmän kypsää kumppania vastaan.
Jokin ihmisluonnon laki ilmeisesti toimii niin, että ulkopuolinen paheksunta kumppanin tosiasiallisia puutteita kohtaan ja omat samansuuntaiset havainnot vain kannustavat uhria yhä suurempaan uhrautuvuuteen, antamiseen ja hyvän tekemiseen kumppania kohtaan.
Olin aikanani varma, että voitan kamppailun narsistikumppanin pimeää ja kypsymätöntä puolta vastaan. Kun vain vähän aikaa vielä jaksan kamppailla. Yritin hammasta purren rakastaa hänet terveemmäksi.
En kuitenkaan ollut realisti. Kaihdoin totuuden kohtaamista.
Syytin kumppania totuuden säästeliäästä käytöstä ja syyllistyin itse samaan. Muunsin totuutta keskeisistä asioista parisuhteessamme. Esimerkiksi siitä, että kumppani ei halunnut muuttua, vaikka niin sanoi.
Jos olisin ollut rehellinen itselleni, olisin jättänyt tyhjät lupaukset omaan arvoonsa ja keskittynyt tarkastelemaan hänen tekojaan. Kuuntelin hänen sanojaan vaikka minun olisi pitänyt ottaa huomioon vain hänen tekonsa, se, mitä hän todella teki ja jätti tekemättä, ilman omantunnon tuskia. Hän oli tyytyväinen itseensä juuri sellaisena kuin oli. Oma tyhmyys tai epäonnistumiset eivät hävettäneet häntä. Se oli minulle ihmetyksen aihe jatkuvasti. Eikö hän näe kuinka onttoa puhetta hän suoltaa maalatessaan menestyksekästä tulevaisuutta, jossa hän onnistuu vihdoin.
Vasta, kun käänsin valon itseeni ja omaan totuuden kieltämiseeni, aloin toipua.
LiianRikkiHajoamaan
Viestit: 33
Liittynyt: 11 Maalis 2020, 01:44

Re: Toivottoman rakastunut, väsynyt ja sokea

Viesti Kirjoittaja LiianRikkiHajoamaan »

On ollut paljonkin vaikutuksia,niin henkisesti kuin fyysisesti. Monta vuotta sitten sairastuin paniikkihäiriöön, mikä vielä pieniä rippeitä luo tähänkin päivään. Ajattelin tuolloin että mieheni on oikeassa, hullu olen .
Fyysisiä vammoja on ollut pahoinpitelystä johtuen mutta jotenkin ne ovat olleet paljon helpompia kuin henkiset vammat mitä olen kestänyt. Laukaisijana tilanteisiin mustasukkaisuus.

Sitä joskus ajatteli juuri niinkuin sinä, puolustin miestäni, ei hän ole niin paha. Rakastan hänet eheäksi. Etsin syytä hänen käytökseen mistä milloinkin ja nyt tajuan että hän on sellainen, tietyllälailla sairas ihminen ja ei ole minun taakkani häntä "parantaa" etenkään kun hän ei näe itsessään/toiminnassaan mitään väärää. Kaikkeen syyhän olen minä.

Olen kasvattanut selkärankaani ja huomannut että toivoni meidän suhteen on loppunut. Ajattelen etten voi mitään enempää tehdä. Kaikkeni olen jo antanut.
Ei ole montaa haukkuma sanaa , mitä en olisi suhteen aikana kuullut. Aluksihan ne toki satuttivat mutta nyt jätän ne omaan arvoonsa. Tavallaan turtunut niihin. Iso kiitos laajalle ystäväverkostolle jotka ovat vuosia olleet tukenani ja kestäneet vuodatuksiani.

Kaipaan iloa , lämpöä, rakkautta, läheisyyttä ja koen ansaitsevani niitä ilman ihmetekoja tai syyllistämistä.

Asutaan tällä hetkellä vielä saman katon alla mutta en enää nosta jalustalle pieniä onnen hetkiä. Ainut millä saisi minut vielä koukkuunsa olisi jos hän kantaisi vastuun sanoistaan ja teoistaan , olisi oikeasti mies, ja menisi terapiaan/hoitoon yms.

Tyttäreni etsii vuokra asuntoa ja voi olla että löytyy sieltä sitten minullekkin huone.
Vastaa Viestiin