Kolme vuotta olen saanut olla ”suht rauhassa” ja todennäköisesti saankin. Kalleimman kautta meni erotouhut.
Mutta siis kysymykseni on: varoittaisitteko te exän nykyistä vai olisitteko sivustaseuraajia? Uusi tyttö on ollut kuvioissa noin puoli vuotta ja on vasta kaksikymmentä kun mies 34. Ja nyt raskaana.
Meillä on siis myös lapsi ja siitä voisi kirjoittaa romaanin mutta lyhykäisyydessään kaikki normit pettämiset, lähipiiristä erkaannuttaminen, taloudellinen hyväksikäyttö yms kuuluivat kuvaan. Olin todella sinisilmäinen ja tyhmä mutta sain kuin sainkin taisteltua itseni ulos siitä. Nyt miettinyt tätä tyttöä, pieni kylä ja huhut jo liikkuu ettei ole ainoa tyttö. Tiedän että minut ja minun lähipiiri on haukuttu miehen toimesta hulluiksi.( Ja empä tiedä vaikka pitäisi itseni kohdalla paikkansa tuon suhteen jälkeen.) Eikä siis välttämättä minun auta sanoa mitään. Ja onhan tässä se hyvä puoli että saan itse olla rauhassa ja lapsella on parempi isän luona käydessään.
Sääli on sairautta mutta se mitä jouduin itse kokemaan en haluaisi kenenkään kokevan, ja tiedän että te tiedätte mistä puhun.
Exän uusi suhde
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.