KESKUSTELUFOORUMI

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä pian 30 vuotta. Meillä on lapsia joista 3 on täysikäisiä. 1 vielä alaikäinen.

Olen kokenut lähes koko suhteemme ajan että minun täytyy miellyttää toista jotta saan huomion. Johtuen varmaan siitä että miehelläni on ollut ulkopuolisia suhteita. Kaikki muut naiset ovat vaan menneet edelleni olen joutunut taistelemaan paikastani. Olemme useasti muuttaneet erillemme ja taas palaneet yhteen ajatellen tietysti että kaikki on taas kunnossa. En ole koskaan saanut luottamusta mieheeni takaisin ja usein hän valehtelee raha-asioistaankin. Viimeiseen 4 vuoteen mahtuu että psyykkeeni on ollut koetuksella mieheni petti ja hän ei halunnut keskustella asiasta kun kerran ja asia piti olla loppuun käsitelty. Mutta minä en ollut asiaa käsitellyt, hän vähätteli usein kokemaani sanoikin luulotautiseksi ja sairaanloisen mustasukkaiseksi. Nyt haukkuminen on muuttanut muotoaan hän käskee tappaa itseni tai usein hän uhkaa että tappaa minut. Kerran sanoi että mene äitisi kanssa samaan monttuun ( äitini on kuollu) olen ollut huora lutka läski . Olen jäänyt vaille sitä läheisyyttä ja huomiota tästä olen miehelleni puhunut sillon kun niitä pyydän mieheni usein haukkuu ja solvaa. Minusta on alentavaa edes pyytää näitä asioita joita varmasti jokaisessa parisuhteessa on. Kosketusta saan seksin aikana, ja koen itseni halutuksi silloin. Olen käynyt kohta 3 vuotta terapiassa ja suhteessa ollaan painittu samojen asioiden äärellä. Mieheni toimii yleensä selkäni takana jos päättää vaikka muuttaa ei osallistu kun ruuan ostoon ja loput pimittää itsellään. Emme ole siis tasa'-arvossa talousasioissakaan. Kun on muuttanut asunnosta pois on usein jättänyt minut ja lapseni tyhjän päälle ettei minulla ole ollut rahaa millä saada ruokaa tai maksaa laskuja. On lähtenyt itse huvittelemaan juomaan ja naisiin. Viikon päästä siitä itkee että ymmärtää nyt mitä on menettänyt pyytelee anteeksi ja lupaa kaikkea, hän on pari viikkoa kotitöissä mukana pyytämättä pyytää kainaloon antaa huomiota ja läheisyyttä sitten kaikki muuttuu. Mitään ei saa pyytämättä. Pyysin miestäni että voisit joskus pitää vaikka kädestä kiinni sanoi että hänen täytyy ensin runkata sen jälkeen voi puhua koska ei ole saanut moneen viikkoon seksiä. Kertoo myös että minä pidän vallankäyttövälineenä seksiä kun en anna sanoin etten syty siihen hommaan vaan hyppäämällä sänkyyn vaan tarvin sitä läheisyyttä muulloinkin. En tiedä olenko siinäkin mielessä poikkeus ettei minun kuuluisikaan pyytää huomiota ja läheisyyttä osakseni, mieheni mukaan mun täytyy ansaita ne. Hän lupaa usein asioita minulle ja kun niistä vuosien päästä muistutan hän vetoaa että meidän elämä on ollut yhtä riitaa tai mää oon ollu vittumainen ihminen että pitää mennä pitkä aika hyvin.

Nyt viimeset viikot ovat olleet yhtä riitaa minä olen pettynyt ja myöskin ilmaissut sen että miksi minun täytyy anella sellasia asioita jotka kuuluu pitkänkin parisuhteen ylläpitämiseen. Yritin
että tilanne olisi rauennut ja Laitoin eilen hänelle aamupalan ja laitoin kynttilät palamaan. Tuli kyllä kiitos mutta siinäpä se. Tänä aamuna lähdin koiran kanssa lenkille lapsellisesti odotin että hänkin olisi huomioinut mutta kertoi ettei keitä kun puuron sitte.
Minä tietysti loukkaannuin koska vaikka viimeset vuodet on näistä asioista puhuttu että voisi hänkin joskus panostaa niin eihän sitä tee kun ei itse sitä halua. Enkä tarkoita että hän pitäs olla koko ajan mua palvomassa mutta tuntuishan se joskus hyvältä että joku tekisi mun vuoksi jotakin pyytämättä ja ilman taka-ajatuksia.
Minä tiedostan että minulla on läheisriippuvuus mutta olen saanut vahvuutta että sanon vastaan j en ole se ovimatto enää ja yritän pitää rajani kuinka minulle voi puhua. Minä en voi sanoa että mieheni on narsisti mutta huomaan hänessä sellasia piirteitä. Mieheni On yrittänyt itsemurhaa ja uhkaa usein tappaa itsensä humalassa yleensä ja lapset murehtii isäänsä varsinkin keskimmäinen. Viimeksi olin töissä ja mieheni uhkasi lapsilleni tappavansa itsensä jos en vastaa videopuheluun. Loppupeleissä vanhimmat lapseni eivät saaneet nukuttua jos en ottanut luokseni sitä yöksi kun he pelkäsivät että hän ottaa lääkkeitä.

On ollut hyviäkin hetkiä en niitä kiellä, mutta ne hyvät on hautautunut tämän kaiken paskan alle. Kertokaa vaadinko toiselta liikaa että kaipaan sitä toisen hyväksyntää ja välittämistä välillä enempi ja välillä taas vähempi. Tiedän että. Itse pidän osaltani tätä rinkiä yllä kun sallin aina hänen palata mutta uskon joka kerta hänen puheisiinsa. Toivon että joskus mulla on voimia siihen että eroan lopullusesti, olen henkisesti tosi rikki.

Hei, Minni77,

kuvailet osuvasti pitkää liittoasi, joka on kestänyt niin kauan, että epänormaali yhteiselämä on alkanut tuntua, jos ei ihan normaalilta, niin ainakin sellaiselta, johon olet jäänyt odottamaan.

Juuri näin meille käy. Tilanne normalisoituu, arkipäiväistyy ja alamme kelpuuttaa terveelle itsellemme täysin käsittämättömällä tavalla kaltoinkohtelua.

Näin säilytämme toimintakykymme poikkeusoloissa, olkoonkin, että siitä maksetaan kova hinta todellisuudentajun väliaikaisen menettämisen avulla. Ilmiötä kutsutaan nimellä Stockholm syndrome, Tukholman syndrooma. Se aktivoituu yksilöissä ja vaaratilanteeseen joutuneissa yhteisöissä kuten tapahtui tukholmalaisessa pankkisalissa aseistettujen ryöstäjien kaapattua asiakkaat ja henkilökunnan panttivangeikseen.
Uhrit siirtyivät kaappaajien puolelle pitkään kestäneen piirityksen aikana. Sitä psykologit jälkikäteen ihmettelivät ja löysivät Tukholman syndrooman, joka selittää väkivallan uhrin näennäisen järjettömän käytöksen. Uhri sitoutuu ahdistajaansa. Uhri ei kävele pankkisalista ulos pelastajien huomaan, vaikka sen voisi tehdä. Hän jää rikospaikalle auttamaan pankkiryöstäjää, johon on ehtinyt solmia luottamussuhteen. Uhri luottaa enemmän aseistettuun kaltoinkohtelijaansa kuin turvaan, jota saisi pankkisalista poistumalla.
Syndrooma ilmeisesti jää jotenkin pälle ongelmasuhteissa, joissa alistaminen ja kaltoinkohtelu ovat vakiintuneet. Ongelman tai uhkan olemassaolo ja normaali pelon tunne sulkeutuvat uhrin mielessä automaattisesti tajunnasta välttämättömien peruselintoimintojen turvaamiseksi. Kaltoinkohtelun uhri näkee normalisoituneen henkisen ja fyysisen väkivallan epärealistisen optimistisesti. Ne hetket, joissa ilmiselvää terveysuhkaa ei ole, nähdään hyvinä. Lapsille ja itselle aiheutuvaa pitkäaikaista traumaa ei ehkä ole mahdollista tunnistaa lainkaan.

Kuinka kauan uhri jaksaa jatkaa yhteistä elämää henkisesti ja fyysisesti kaltoinkohtelevassa suhteessa? Milloin hänen mittansa täyttyy?
Näihin nimimerkin kysymyksiin voisi ehkä yrittää vastata sen perusteella mitä Tukholman oireyhtymästä psykologit oppivat. He löysivät neljä seikkaa, joiden tuli olla läsnä niisä henkilöissä, jotka kiintyivät piinaajiinsa ja asettuivat heidän puolelleen.

- Tilanne, jossa ilmiö käynnistyi oli uhkaava uhrin kannalta. Uhri koki välitöntä fyysistä ja psykologista uhkaa siitä selviytyykö hän ylipäätään hengissä tilanteesta. Uhrin oma tilannearvio oli, että hyökkääjä voi toteuttaa äärimmäiset (surma-)aikeensa.

- Uhkaaja osoitti selkeitä, vähäpätöisiä, ystävällisyyden eleitä/tekoja uhria kohtaan.

- Uhri tunsi olevansa täysin ulkomaailmasta eristettynä, toisin kuin tekijä, joka kommunikoi ulkopuolisten kanssa.

- Uhri oli siinä vakaassa käsityksessä, ettei hän kykene pakenemaan tilanteesta.

https://counsellingresource.com/therapy ... stockholm/


Kun nämä neljä tekijää vallitsevat parisuhteessa, uhri ei tunne voivansa lähteä. Ja, jos lähtee, niin palaa takaisin.

Löysin vielä oman viestini vuosi mennyt ja mitään ei oo tapahtunut. Ei ole tullut vielä päätöspistettä sama oravanpyörä jatkuu. Oma terapia loppui ja jäin tavallaan tyhjän päälle.

Olen alkanut epäröimään jo itseäni että olenko sittenkin oikeasti hullu ja sairas mustasukkainen ihminen.
Meijän suhteessa vallitsee edelleen luottamuspula, eikä sovituista rajoista hän pidä kiinni. Viimeisestä pettämisestä hänellä on nyt aikaa mistä kiinni jäi vajaa 3 vuotta ja pidän itseäni välillä typeränä kun en ole pystynyt sitä unohtamaan. Eise näy siis arjessa meidän elämässä mitenkään hallitsevana mun puolelta että kyttäisin hänen puhelintaan tms.

Mää jotenkin koen senkin epäluottamuksena jos hän lupaa jotain mutta sitten kun tavallaan määräpäivä koittaa, se on joko unohdettu tai ei oo rahaa tai en oo ansainnu sitä. Oli siis kyse vaikka arjessa auttamisesta laskun maksu tms

Sekin että hän ei koskaan puhu avoimesti edes omista töistään vaan ilmottaa minulle että sai työpaikan että haki sillon kauan sitten. Hän niikun ruokkii mun epäluottamusta sillä omalla käytöksellään ja tässä jo luulen että olen oikeasti hullu mutta näin minä tunnen. Että se pettäminen ei minusta ole se ainoa tapa pitää suhdetta ns epävakaana vaan siinä ympärillä tapahtuu niin monenmoista pientä muuta juttua. En osaa ehkä tuota niin selventää mitä ajan tässä takaa.

Epäluottamusta aiheutti myös se että hän muutama vuosi sitten lupasi sormukset meille kun edelliset on hukassa, niitä en ole koskaan saanut koska ei ole rahaa tai en ansainnut niitäkään tai että meillä on ollut riitaa.

Mää oon jotenkin väsyny siihen että hän jaksaa luvata jotta saa minut hyvälle päälle ja sitten tuloo lupauksen lunastuksen aika hän vetoaa millon mihinkin.
Tämä kaikki syö minua rotanlailla.

Mua hävettää myös kertoa että olen vaatinut tai pyytänyt mieheltäni myös että poistaisi sosiaalisilta alustoilta tuntemattomat vähäpukeiset yh äidit, koska se jotenkin loukkaa mua. Hän voi niitä poistella tulenkatkusin sanoin mutta hän alkaa niitä taas seurailemaan kun pöly on laskeutunut. Viimeisin riita tuli eilen. Olen itse ollut tietyllä sosiaalisella alusta ja siellä on muutama työkaveri, pääsääntöisesti katson siellä videoita mua ei haittaa vaikka hän on siellä kunhan ei kerää sinne taas niitä puolialastomia naisia. Törmäsinkin häneen siellä ja laitoin viestin että säkin oot täällä ja laitoin sille seuraamispyynnön. Hän ei sitä hyväksynyt vaan jäi työmatkalla johkin parkkiin ja alkoi poistamaan sieltä ihmisiä otti kuva kaappauksia että saatanan sairas minä oon et tässä on seurattavat, alun perin hänellä oli yli 300ja nyt näytti n 30 ihmisen profiilin jonka oli omalla kädellä karsinut. Minullehan tämä merkkasi yhtäkuin sitä että hänellä ei ollut puhtaat jauhot pussissa. Siitä kehkeytyi riita jossa mieheni alkoi mua haukkumaan kyyläksi joka kyttää kaiket aikaa, että mää oon saatanan laiska joka käy kerran viikossa töissä(teen 50% työaikaa oman jaksamisen takia)

Hän saa kuulemma vertaistukea joltakin jonka puoliso on ollut narsisti niiku minä ja sen silmät on nyt auennut. Myös lääkärit ihmettelee mun käytöstä myös entiset hänen terapeutit on sanoneet että miten mieheni jaksaa tai miten minun käytös on väärää. Mää sanoinkin sille että onko ne sanonu että mitä sun pitää nyt sitten niiden mukaan tehdä, se sano että sen täytyy joko vaan jäädä tai lähteä mut vaikea tulee olemaan.

Yleensä kun hän lähtee täältä, minä oon viimene joka häntä tänne pyytää takaisin. Hän yleensä ryyppää ja pettää ja sitten muutaman päivän päästä kun krapulassa on, tuloo se sovitteluvaihe lupauksia ym ja minä aina hellyn siihen.

Minä siis haluan että suhteessa olisi avoimuutta ja rehellisyyttä varsinkin kun meidän suhde on- offia, minä haluaisin että minun ei tarvitse pyytää osakseni sitä mitä kuuluu normaaliin parisuhteeseen. Minä sanoin naistenpäivänäkin että olis ihana jos häneltä tulis sponttaanisti vaikka kukkia niin kertoi ettei ole kun 30e rahaa kerroin että juuri tulppaanikimppu maksoi tarjouksesta 1.99, hän sanoi ettei nyt vittu niitä rupea ostamaan eikä jaksa siitä nyt puhua et menee sekin päivä pilalle.

Vävyni toi ystävänpäivänä kukkia minulle ja nuorimmalle lapselleni, mikä oli ihana ele, mieheni jotenkin vaipu johonkin sääli vaiheeseen ja laitto mulle töihin viestiä että kiva kun vävy toi kukkia että hän ei saa mitään kun ei oo rahaa, hän odotti varmaan minun sanovankin että eise haittaa että ymmärrän kyllä niinkun sanoinkin. En usko että miehelläni olisi ollut elämä 10e kiinni tiedän että hänellä on säästöjä mutta periaatteessa ei halua nähdä vaivaa näin uskon.

Mieheni kyllä näkee vaivaa jos tarkoitus on saada seksiä, mutta tämäkin tapahtuu harvoin, yleensä puheella saa minut liehiteltyä. Kun meillä on erimielisyyksiä minun mielenkiinto intiimiin kanssakäymiseen vähenee jos en itsekkään saa suhteelta läheisyyttä tai niitä mitä suhteelta haluan. Mieheni mielestä pihtaan ja käytän vallankäyttövälineenä seksiä. Joskus pysähdyn miettimään että mikä oikeasti mieheni päässä liikkuu kun pahimman riidan keskellä hän voi siis toisessa huoneessa kahtoa pornoa ja masturboida kun tietää että olen hereillä . En tajua kun en itse kykene moiseen jos elämä sekasortoa. Välillä mietin että hän käyttää minua vain oman tarpeiden tyydytykseen.

Anteeksi kun puhun näin suoraan ja tästä taas vuoden jälkeen lähes sama teksti mikään ei ole muuttunut. Olen pettynyt itseeni ettei minussa ole munaa edelleenkään tehdä loppua tästä.
Olen kyllä saanut topakkuutta että vaikka se ei ole hyvä konsti sanon miehelleni yhtä loukkaavasti takaisin, kerroin että teeskentelen kaiket aikaa sängyssä ja ootan millon tää paska loppuu hyökkään sen heikompiin kohtiin. Mää en tiijä mikä piru musta on kuoriutunut mutten anna sen sanoa velaksi mitään. Mää oikeasti kadun että tapasin tämän miehen että olen jakanut 30 vuotta elämästäni tässä paskassa enkä pääse irti. Ainut paras asia mitä sain suhteelta oli lapset ja ne tulee menemään aina puolison edelle.

Mulla olis niin paljon kerrottavaa kun tämähän on vaan pintaraapasu hänen manipulointi keinostaan ja kaksnaamasuudestaan. Olen kirjoittamassa myös hänen terapeutilleen jolla hän käy silloinkun hänelle aina sopii jossa hän käy haukkumassa aina minut. Että mikä tää tilanne on täällä kotona, en tiedä onko siinä edes järkeä.

Jos mieheni lupaisi ja pysyisi lupauksissaan että pelaa vastasuudessa avoimilla korteilla ja rehellisellä toiminnalla että joskus omasta aloitteestaan huomioisi minua silloin tällöin, jonka kanssa voisin puhua mistä vaan ettei riidan tullessa käyttäisi niitä minua vastaan. Haluaisin jakaa lopouelämäni hänen kanssaan.
En tiedä onko tällaisia miehiä edes olemassa.

Toivon etten olisi vuoden päästä samassa tilanteessa, toivottavasti ymmärtäisin lähteä tai toivottavasti jos minun toiminnassa vika saisin avun, muuten tämä käy liian raskaaksi.