KESKUSTELUFOORUMI

Hei kaikki!
Kirjoitan, koska tunnen, että sekoan kohta.

Suhteeni alkoi työpaikalla. Olimme tahoillamme molemmat varattuja. Oma parisuhteeni oli päättymässä ja juttelimme jonkun verran aiheesta. Minä avauduin omasta suhteesta ja hän omasta liitostaan - joka oli ihan ok. Pitkä liitto melkein 18 vuotta, kolme lasta. Näiden keskusteluiden tiimoilta ystävystyimme ja viikkojen jälkeen huomaisimme molemmat ettemme enää muuta ajattelekaan, kuin toisiamme. Puhuimme kaikesta maan ja taivaan välillä. En ollut koskaan ollut kenenkään kanssa niin avoin ja auki omasta elämästäni, tuntui että hän ymmärsi minua, luki kuin avointa kirjaa. Suhteemme eteni ja rakastuimme, se oli kuin elokuvasta. Tätä kesti reilun vuoden. Sinä aikana hän jätti vaimonsa kolme kertaa vuokseni. Koskaan en pyytänyt jättämään, rakastin niin paljon, että annoin hänen itse päättää missä hänen on hyvä olla. Olin hänelle täydellinen, paras mahdollinen, kauneinta mitä oli nähnyt, loistava sängyssä. Sanoi, että kanssani tuntee olevansa elossa. Yhtä monta kertaa kuin jätti vaimonsa jätti myös minut. Yritimme erota monesti, riidoissa ja sovussa kuitenkaan niissä onnistumatta. Hän teki kaikkensa että saisi olla kanssani. Sanoi ettei katuisi mitään vaikka hän menettäisi kaiken. Tyyli miten hän minut aina jätti oli hylkäys, jota hän tiesi minun pelkäävän eniten lapsuuden traumojen takia. Täysi hiljaisuus, esti joka paikassa. Aina kuitenkin löysin itseni hänen sylistään. Hän olisi voinut puhua minut raskaaksi, niin hyvä hän suustaan oli.

Nyt kuitenkin, hän hylkäsi minut joulun alla. Olimme virallisesti seurustelleet reilun kuukauden ja hän jo asui luonani. Kunnes tulin kotiin kaupasta, lappu pöydällä, ilmoitus että haluaa olla hetken yksin, ei erota. Pari päivää viestittelimme jota seurasi täysi hiljaisuus. Annoin aikaa ja tilaa, en pommittanut viesteillä kuin kertoakseni että ajattelen häntä. Jouluna sain kuitenkin kasan syytöksiä, järkyttäviä puheita menneisyydestäni, voin vieläkin pahoin.

Kului 7 viikkoa ja hän oli minulta salaa palannut kotiin. Hän manipuloi minua siitä huolimatta, että pysyisin hämilläni hänen tarkoitusperistään - jätti viestejä, puhui ystävilleni miten kaipaa minua ja monia muita joita en nyt jaksa tässä kirjoittaa.

Meni hetki, kun aloin taas saamaan viestejä. Sellaisia jotka eivät kestäisi päivänvaloa ja toisessa sanoi haluavansa pelastaa liittonsa. Päätin pelata itseni pois pelistä ja lähetin nämä viestit hänen vaimolle. Pyysin anteeksi ja kerroin, että tässä on miehesi, viestit olivat muutaman päivän vanhoja.

Nyt se seuraus, olen töissä ilmaa. Hän on löytänyt uuden uhrin. Häntä itseään 13 vuotta nuoremman tytön. Kuhertelee minun silmieni edessä. He näyttävät onnellisilta, ihan kuin katsoisin sitä elämää, jolloin olin vielä toinen näyttelijöistä. Onnelisen tietämättömänä millaisen ihmisen kanssa olen tekemisissä. Hän on edelleen naimisissa. Töissä kaikki pitävät miehestä, on hauska seuramies. Olen ottanut välillä sairaslomaa kun tuntuu etten kestä. Päivät hymyilen ja autoon päästessäni alan itkemään. Järkeni huomaa nyt kaiken, kaiken sen epävarmuuden joka minuun kohdistettiin. Kaikki perusteettomat syytökset joihin aloin itsekin uskomaan, kaikki ne hylkäämiset ja manipuloinnit, mutta sydämeni muistaa miten onnellisia olimme, tai ainakin minä olin. Nyt sydäntäni särkee nähdä heidät "onnellisina". Kaikki ovat huomanneet heidät töissä. Tiedän, ettei se suhde tule koskaan olemaan sitä mitä me olimme, mutta en ymmärrä miten monia elämiä mies on valmis pilaamaan. Pilasi jo perheensä, minun ja kohta tuon tytön, jolla myös on poikaystävä, toistaiseksi.

Mistä saan voimia kestää tämän, haluaisin vaan kadota.

Jatkaakseni vielä tähän, että olen sen 1v3kk suhteemme aikana laihtunut 14 kiloa, psyykkeeni puolesta olen alkanut pelkäämään myös fyysisestä kunnostani. Mitä kaikkea tämä kokemus tuo tullessaan vielä. Suhde on vienyt ajoittain ruokahaluni täysin, viimeisin jakso on nyt kestänyt useamman viikon. Olen keskustellut loputtomasti ystävilleni, olen hakenut kriisiapua, ollut sairauslomalla, mutta en voi loputtomiin olla pois töistä. Siellä kaikki pitäisivät minua hulluna jos puhuisin asiasta, he eivät tunne miestä niinkuin minä. Mies vie tilan hengittää ja tämä nuori tyttö on vienyt ns. minun paikkani joka suhteessa. Mies ei tunne minkäänlaista empatiaa. Ei rakasta ketään, tuskin edes itseään. Tunnen hänet, hän on epävarma ja haavoittuvainen, mutta ulosanti on kukkoilua ja oman egonsa nostattamista.

Onko sulla mahdollisuutta vaihtaa työpaikkaa? Koska kuulostaa siltä, että tuon ihmistyypin pelailu ei lopu tähän uuteen uhriin vaan jatkuu nyt eri muodoissa. Onhan hänellä monta naista ns. tulilla ja olo on varmaan todella mahtava hänellä, kun saa pyöritellä tätä kuviota. Eli tiedossa voi olla pitkäänkin kaikenlaista ikävää ja kestääkö siinä sitten oma pää?!? Siksi itse varmaankin vaihtaisin maisemaa ja katkaisisin kaikki yhteydet entiseen. Ei näistä muuten eroon oikein pääse.

Niin ja halaukset sinne, TIEDÄN mitä käyt läpi, aika ja tieto kyllä parantaa, vaikka sitä ei heti uskoisi. On tuhannen taalan paikka tutustua itseesi tämä kokemus