KESKUSTELUFOORUMI

Kirjoitin jo aiemmin tänne, otsikolla ystävä, rakkain, pilkan kohde, mutta pilkan kohde oli lievästi sanottu mitä tunnen. Tapasin miehen siis töissä. Hän oli naimisissa - on edelleen, mutta rakkaus jota häneltä sain oli uskomatonta, liian hyvää ollakseen totta. Olin toinen nainen, mutta tunsin olevani ainut ja oikea. Olimme tehty toisillemme.

Suhteen aikana hän hylkäsi minut kolmesti. Yhtä monta kertaa hän hylkäsi perheensä. Jouduin vähän väliä puolustuskannalle hänen syyttäessä minua milloin mistäkin. Vaikka kävin syvässä päässä monesti hänen takiaan janosin rakkautta jota olin saanut ja kun pystyin puolustautumaan hän palkitsi minut, sillä rakkaudella jota toivoin. Yritin ja yritimme lopettaa suhteen monesti, mutta ei mennyt montaa päivää kun hän sanoi asioita kuten ettei olisi enää ikinä onnellinen ilman minua.

Suhteemme kuitenkin päättyi rumasti ja olemme edelleen samassa työpaikassa. Hän on vienyt minulta kaiken tilan hengittää ja pahinta kaikessa hänellä on uusi uhri. Häntä itseään 13 vuotta nuorempi, 20 vuotias tyttö. Katson vierestä miten he kuhertelevat, miten mies piirtelee sydämiä hänelle, kun he viettävät kaiken ajan kahdestaan lahjomalla toisiaan. Mies tekee täsmälleen samat asiat hänen kanssaan niinkuin silloin aikoinaan minun kanssani. Katson sitä ja muistan miten onnellinen itse silloin olin. Hän on edelleen naimisissa. Kerroin lopulta meidän suhteesta hänen vaimolleen, joka suuttui minulle ja ylpeästi ilmoitti että mies on hänen paskakasansa. Kerroin, jotta pääsisin siitä pelistä ulos, tiesin ettei mies enää ottaisi minuun yhteyttä ja pystyisi siten manipuloimaan minua. Nyt seuraan vierestä kun hän pettää vaimoaan toisen kanssa..

Kukaan täällä ei tunne miestä niinkuin minä. Hän on epävarma, empatiakyvytön, muita hyväkseen käyttävä sairas ihminen. Ulkopuolisille hän on kaikkea muuta, itsevarma, hauska, karismaattinen ja fiksu kaveri.

Olen ottamassa lopputiliä, en hänen, vaan itseni takia. Laitoin taloni myyntiin, vaihdan paikkakuntaa lapseni kanssa. Olen hänelle osittain kiitollinen, että löysin elämääni uuden suunnan, mutta eikö hänellä mikään riitä? Välillä toivon että hän kuolisi pois ja voisin taas hengittää. Olenko minä sitten kamala ihminen? Ehkä, mutta kukaan ei koskaan milloinkaan ole minua niin pahasti loukannut eikä hän aio sitä lopettaa, hän kuitenkin rakasti minua "yli kaiken".

Olen käsitellyt tätä eroa nyt 4 kuukautta mm terapiassa, eromme oli minulle shokki, täydellinen yllätys. Hänen toiminta eron jälkeen oli samaa mitä suhteen aikana, kylmää, kuumaa, kylmää jne. Sitä kesti noin 2 kuukautta - niin kauan kunnes tämä tyttö ui verkkoon. Hän ei varmasti tee kaikkea sitä minua ärsyttääkseen, hän paskat välittää miltä minusta tuntuu. Siinä tulee hänen itsekkyys ja empatian puute esille.

Et ole kamala ihminen.On luonnollista kokea tarvetta tulla rakastetuksi,hyäksytyksi ja kaipaamme hyväksyntää,hellyyttä ja turvallisuutta. Narsistille tämä kaikki on kylmää peliä. Hän viis veisaa toisen tunteista. Hän hämmentää omaa soppaansa ja näkee vain itsensä. Ei hän näe ,välitä siitä tuskasta,kyyneleistä ja pettymyksestä jota heittää ympärilleen. On vain suuri minä minä.Musta sulla on oikea suunta. Terapiassa saa purkaa kaiken sen ikävän ulos ja täällä narsistin uhri sivustolla huomaa,että niin paljon meitä on täällä. Paljon väärin kohdeltu ja monin tavoin. Meissä on kuitenkin voimaa,kun haemme apua ja puhumme tuskan ulos. Ja sekös narskua harmittaa. Valo kirkastuu aikanaan,älä anna periksi.Vika ei ole sinussa vaan hänen korvien välissä. Harmittaa varmasti ja on petetty olo,sekin on normaalia ikävän kokemuksen jälkeen. Häpeä ei ole sinun vaan narskun joka ei edes sitä tunne.Purraan siis hammasta ja jatketaan kohti valoa,päästetään höyryt ulos,kaikki ne vahvat tunteet joita vääryys on aikaansaanut. Turvallisesti terapiassa tai hyvän ystävän kanssa kahvikupposen ääressä. Mulla on kirjoittaminen pakokeino ja sisareni joka myös syntipukki. Näillä mennään olka olkaa vasten Jaksamista,et ole yksn