Tekisi mieli mennä vaan nukkumaan
Lähetetty: 31 Maalis 2023, 13:53
Moikka,
Vuosi sitten sain kuulla olevani syy hänen juomiseensa ja sama päivä oli minulle jo itsessään vaikea. Kyllästyin, niin totaalisesti että poistin koko What's Upin, kun en vaan jaksanut enää. Nyt alkutalvella hän soitteli humalassa ja mätti jotain taas. Kun olen yrittänyt puhua minulle tärkeistä asioista, niin hän alkaa korottamaan voimakkaasti ääntään, jotta hiljenisin ja antaisin asian vain olla. Minusta tuntuu todella pahalta tuolloin. Yritin myös keskustella, että yhdestä asiasta jota hän tekee tulee minulle hankala olo, niin hän sanoi ymmärtävänsä mutta seuraavassa viestissä jo laittoi nauruhymiön asialle. Mä mietin et kerta hän näkee tilanteet, niin että hän vähän korottaa ääntään, (mitä toki välillä tekee sitäkin,) mutta sitten on niitä hetkiä milloin katoaa kokonaan kontrolli, niin miten todennäköistä on, että hän ymmärtää tarvitsevansa apua vihanhallintaongelmiinsa...
Viime vuoden maaliskuussa mulla on oli pää ihan totaalisen pyörällä ja samaa vähän taas mulla tällä hetkellä, kun en jotenkin tunnu pysyvän mukana jutuissa.