KESKUSTELUFOORUMI

Kirjoitin kahden sivun dokumentin rikosuhripäivystykseen elämästäni. Heidän sivuillaan on kattavasti tietoa eri väkivallan muodoista. Minua on lyöty, tukistettu teini-iässäkin, haukuttu ja uhkailtu (mm. koirani viemisellä piikille) mutta he totesivat ettei siellä ollut mitään mikä riittäisi rikosprosessiin. Vähän ihmetyttää kyllä, siihen nähden miten kattavat sivut heillä on. Onko Suomessa ok, että vanhempi saa lyödä lasta? Lisäksi aikuisiällä ja vieläkin tekemisiäni ja sanomisisani vahditaan ja yritetään puuttua. Narsismin asianajaja oli sitä mieltä, että se on häirintää.

Mä en tiedä mitä mä tilanteessani tekisin, olisiko rikosprosessi viisas, mutta tuntuu varsin omituiselta että mitään noista ei sitten kuitenkaan tunnusteta missään. Apua ei ole, koulupsykologi ei oikein hiffaa ja tuntuu että enemmän mä laitan taas sanoja sen suuhun enkä tule tuetuksi. Se ei reagoi mun kertomiin mitenkään eikä edes lukenut sitä väkertämääni dokumenttia, jonka pyysin lukemaan yhteistyön pohjustukseksi.

Ikävää ettei kulttuuri ympärilläsi ole tukenasi, ei auta kuin purra hammasta. Vanhemmilla usein monopolin vapaudu vankilasta kortti. Suomalaisista 20% pitää lapsen tukistamista hyväksyttävänä. Herää kysymys jos kyse olisi parisuhteesta olisi monella eri äänikellossa. Vaikka väkivalta on aina väärin, riippumatta verisukulaisuudesta tai sen puutteesta. Voi vain tehdä oman kortensa kekoon ja koittaa muuttaa status quo. Surullista sanoa mutta yksi vaihtoehto on luovuttaa oikeusprosessi ja keskittyä oman elämään, mutta sinun asiasi. Kaikkea hyvää.

Ilman tukea on vaikea pärjätä. En mä voi keskittyä työ omaan elämääni, ei mulla ole sellaista ja vanhemmat soittelevat alvariinsa ja suuttuvat jos heitä kieltää. Mitään tarpeeksi järeää väliintuloa ei ole saatikka sitten tietoa joka tekisi asioista helpommin käsiteltävän ja lähestyttävän. Mielestäni on aika paksua väittää ettei väkivaltaa ole, vaikka fyysinenkin koskemattomuus on rikottu. Eri asia, onko lain puitteissa mahdollista tehdä mitään. Ehkä ei, mutta heidän olisi silloin valittava sanansa vähän paremmin. He osoittivat minut takaisin tänne - narsismin uhrien tukeen - mutta täällä valitettavasti kaikilla on se sama ongelma. Kamppailemme oikeuksistamme ilman ulospääsyä, olemme rikki ja kärsimme moninkertaisesti. Väkivallasta, surusta sillä samalla menetämme meille läheisiä ihmisiä, sekä raskaista lakiprosesseista jos nyt apua ylipäätään on saatavilla. Usein ei. Siispä olemme jengiytyneet tänne toivottomaksi joukoksi.

Väkivaltaa tapahtuu mielestäni juuri siitä syystä, että siihen ei reagoida yhteiskunnassa, joten väkivallan tekijät pääsevät tekemään tekonsa. Kun se on niin pimennossa. Ihminen lopettaa vasta, kun jostakin on itselleen enemmän haittaa. Näin se valitettavasti aina menee.