KESKUSTELUFOORUMI

Hei vaan kaikille!

Tässäpä minun tarinani.
Olen parisuhteessa joka on jo reilusti rippikouluikäinen. Parisuhde on alusta asti ollut hyvin riitainen ja riitaisina aikoina siihen liittyy todella myrkyllisiä piirteitä. Riitelyistä käsityksen saamiseksi kerron että aina suhteemme alusta lähtien, jos kultaista aikaa on ollut kuukausi niin sitä on aina seurannut viikosta kuukauteen kestävä sietämätön kylmyyden, vihanpidon, syyttelyn ja nöyryyttämisen aika.

En tiedä miksikä tätä myrkyllistä aikaa tulisi kutsua mutta kutsutaan sitä nyt riitelyn ajaksi.

Meidän riitelymme kaari menee niin että 1. kumppanini suuttuu jostain. Silmänräpäyksessä hän etääntyy kilometrien päähän. Hän on jäätävän kylmä, lopettaa kommunikoinnin, ei kosketa, ei huomioi - ei mitään.

2. Huomaan tilanteen ja yritän saada selville mikä hänen mieltään painaa. Tässä vaiheessa häntä ei todellakaan vaivaa mikään, hän on joko väsynyt tai jotain muuta. Eiks ihminen saa oikeesti olla väsynyt yms?

3. Ehkä vielä muutaman yrityksen jälkeen päätän antaa hänelle tilaa joka tarkoittaa että en yritä selvittää asioita ja keskustella.

4. Aikaa on kuluu. Joskus sitä kuluu kaksi päivää, joskus kaksi viikkoa (jäätävä kylmyys, etäisyys, puhumattomuus jatkuu) siinä vaiheessa tilanne on itselleni jo sietämätön ja alan uudelleen kaivaa asiaa esille.

5. Joko nyt tai sitten ehkä seuraavalla yrittämälläni kerralla hän avautuu hieman ja ilmenee että syy oli minussa (ja se on sitten aina minussa) Olen tehnyt jotain väärin. Syy voi olla vääränlaisesta katseesta tai äänensävystä kotiintullessa johonkin väärin tehtyyn asiaan illanvietossa, joka oikeastaan tapahtui jo aikaa sitten. Tai jokin muu asia suhteessamme tai minussa josta ei koskaan aikaisemmin välttämättä ole edes keskusteltu - tai sitten mitä tahansa muuta maan ja taivaan väliltä.

6. Olen tässä vaiheessa itsekin melkoisen tuohtunut ja loppu mutta yritän parhaani mukaan pyytää anteeksi. Tiedän että se voi olla keino saada hänet leppymään ja asiat lähtisivät aukeamaan.

7. Anteeksipyytelyni ei riitä. Se ei ainakaan aluksi ole yhtään mitään.

8. Minua syytellään, kaikesta. Kaikki yhteisenä aikanamme tekemäni virheet kerrataan (en voi käsittää miten joku voi muistaa niin pilkuntarkasti ja ikävä kyllä niitä vielä joskus höystetään, aivan kuin en itse olisi niissä ollut osallisena) Hän haukkuu minut ja kaiken mitä olen elämässäni tehnyt sekä kaiken mikä minuun liityy. Syyttely ja haukkuminen on veristä.

9. Olen loppu. Hänkin sanoo olevansa ja käytöksellään ei ainakaan peittele sitä. Tässä vaiheessa voi olla että yhtäkkiä hän esittää sopua - tietyin ehdoin. Minun pitää muuttua. Muutos pitää tapahtua minussa tai meidän elämässä. Muutosehdotus monesti kuulostaa utopistiselta - aivan kummalliselta. Esim. emme enää koskaan voi tehdä sitä ettei enää koskaan tapahtuisi tätä (ja tämä kyseinen tekeminen kun olisi aivan normaali ja asiaankuuluva osa normaalia elämää) tai sitten aivan jotain muuta, jälleen maan ja taivaan väliltä.

10. Myötäilen, annan periksi ja pyytelen anteeksi koska tiedän että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa. Voikin olla että jälleen salamaniskusta kaikki kääntyy taas parhain päin. Yhtäkkiä hän rakastaakin minua taas ja ei voisi kuvitella elämää ilman minua. Samassa salamaniskussa minun tulee olla myös valmis kertomaan hänelle kuinka rakastan häntä ja kuinka ihanaa meillä yhdessä on. Jos en ole, hän suuttuu ja kierre mitä todennäköisimmin alkaa alusta.

Kertomani tarinan toinen osapuoli on puolisoni. Hän on se lämmin, reilu, älykäs, hauska ja kaikin puolin aivan ihana nainen (jollaiseen minäkin silloin aikanani rakastuin) JA jollaisena kaikki jotka eivät häntä paremmin tunne, häntä pitävät. Olen pitkään jo miettinyt luovuttamista. Jos siihen päädyn ja sen teen, voi olla että kukaan ei tule ymmärtämään valintaani.

En ole ennen lukenut narsismista tai siihen tarkemmin perehtynyt. Tällä viikolla katsoin videoita aiheesta. Video haavoittuvasta narsistista pysäytti minut ja antoi kieltämättä melko paljon mietittävää, olenkohan viettänyt kaikki nämä vuodet sellaisen kanssa? Ja sitten toisaalta, enkai vaan itse ole se toisentyyppinen narsisti, kun aina tekemisilläni tällaista hänen mukaansa aiheutan?

Riidat eivät ole ainoa suhteemme ongelma. Siihen liittyy muitakin kummallisia seikkoja joita on vaikea ymmärtää. Fyysistä väkivaltaa tai päihteitä ei sentään ole.

Kaiken tämän jälkeenkin jos saisin varmuuden että asioihin tulisi muutos, olisin ehkä valmis jatkamaan. Erimielisyydet kuitenkin kuuluvat elämään mutta järkevät pystyvät ne heti ratkaisemaan ja sopimaan. Ikävä kyllä muutos parempaan ei tunnu kovin todennäköiseltä ja tämä tyyli taas ei kovinkaan oikealta. Mikä se sitten on oikein ja väärin, kun ei oikein tiedä enää itsekään.

Kuulostaako tämä kaikki jollekkin teistä tutulta?

Aivan samaa kuuluu tännekin. Tosin sille tuli viimein vuosien jälkeen loppu. Olen myös 17v ollut suhteessa/aviossa.
Ymmärsin hieman enemmän narsismista. Hänen täytyy kontrolloida kaikkea eikä voi myöntää omia virheitään. On aivan turha yrittää puhua noista ongelmista. Hän ei vain pysty puhumaan siitä eikä anteeksipyyntöä voi odottaa ikinä.

Lopuksi tein selväksi etten hyväksy enää tuollaista käytöstä. Halusin että jokaista kohdellaan kunnioittavasti ja jokainen ottaa vastuun tekemisistään. Sen jälkeen hän ei sitten puhunut 3kk kunnes sitten mielenosoituksellisesti muutti muualle. Ja teki sitten vielä noina aikoina pahimmat teot mitä aviopuolisolle voi tehdä. Vuosien ajan kohtelin ymmärtäväisesti ja kunnioittavasti, mutta aivan turhaa toivoin että voisin olla tarpeeksi hyvä.

Elämä ei ole ehkä kaikkein helpointa lasten kanssa totaaliyksinhuoltajana (hänellä ei ole kykyjä siihen) ja taloudestakin vastaan täysin itse, kuten kaikki vuodet tähänkin asti. Mutta viimeinkin voin tuntea olevani turvassa, samoin kuin lapset.

Voimia sinulle. Kehoitan asettamaan rajat ja pitämään niistä tiukasti kiinni. Sinulla on oikeus ja velvollisuus tehdä se. Näet silloin mikä hän on.

Selkeästi hän piinaa sinut ensin loppuun ja sitten tarjoaa ratkaisua johon väsyneenä tietysti suostut. On ihan tavallista haluta sopua, KAHDEN aikuisten ihmisten tulisi siihen kyetä. Narsisti ei kuitenkaan ole oikeasti pahoillaan, vaan manipuloi tätä mekanismia omaksi hyödykseen. Saa sinut pyytämään anteeksi muttei pyydä kuitenkaan itse. Lisäksi kuulostaa siltä, että hän itse rakentaa noita konflikteja alistaakseen sinut ja muuttaakseen oman tahtosi. Mulla oli just tuollainen kaveri, joka kaivoi kärpäsestä härkäsen, vääristely sanojani ja tekeytyä loukatuksi. Mustamaalasi minua muille ystävillemme ja kyttäsi kuka on kenenkin kanssa... Kontrolli haluinen tapaus. Valehteli varmaan taustansa ja asiat, mitä oikeasti edes tapahtui. En tiedä kyllä mihin tasan tarkkaan he luulevat tällä käytöksellään pääsevänsä.

Hänen puolisonsa olen kerran tavannut ja saman tien tunnistin siitä itseänikin. Puoliso vaikutti olevan tietämätön "miten päin olla", jotta vlttyisi tämän henkilön vahtaamiselta ja pilkkaamiselta. Tuollaisessa salakavalasti tilanteessa voi olla todella vaikea tunnistaa sitä, mikä on ongelma. Tämä henkilö on niin taitava ettei käytä edes sanoja vaan saa ikävän olon aikaiseksi muilla keinoin. Silloin hän voi aina väittää, ettei ole sanonut tai tehnyt mitään eikä toinen voi nimetä pahan olon lähdettään. Kuitenkin niin sanattomuuskin, kuin ilmeet ja eleet muodostavat ison osan ihmisten välisestä kommunikaatiota ja niitäkin voidaan pitää tekoina.

Kuulostaa hyvinkin tutulta kaavalta. Puolisoni ei myöskään kestä pienintäkään kritiikkiä, joten mikä tahansa sana tai lause voi käynnistää tämän tapahtumaketjun. Huomaan yleensä välittömästi, että nyt sanoin "väärin", mutta sen jälkeen mikään ei enää auta. Aluksi hän sanoo, että ei ole minulle kiukkuinen tai vihainen, mutta väsynyt ja poistuu nukkumaan kellonajasta riippumatta. Seuraavana aamuna tai päivänä hän sitten kaataa kaiken "paskan" päälleni, muistaen pilkuntarkasti mitä olen ajatellut, sanonut, tosin keksien myös täysin olemattomia asioita, tai tehnyt suhteemme aikana ja kuinka vika on minussa, minun lapsissa ja minun vanhemmissa. Sen jälkeen mykkäkoulu jatkuu, koska en enää pyydä anteeksi ja toisaalta hänkään ei pyydä anteeksi, eikä ole aidosti koskaan pyytänyt. Yhdessä vaiheessa hän opetteli pyytämään anteeksi kun halusi jälleen lähelle. Minä en voi olla se, joka tekee aloitteen sovinnosta. Seuraavaksi hän onkin jo unohtanut koko riidan ja harmittelee kun minä en puhu tunteistani. En todellakaan voi kertoa enään mitään, koska kaikkea mitä sanon käytetään minua vastaan ja todennäköisesti hän suuttuisi uudestaan koska kertoisin aitoja tunteita, enkä keksittyjä valheita siitä kuinka ihana ja rakas hän on minulle ja kuinka arvostan ja luotan häneen täysin. Ja kuinka haluan vanheta yhdessä hänen kanssaan ja kuinka hyvä meillä on olla yhdessä. Nämä ovat asioita joita hän kertoo sitten minulle.

Välillä tämä kierre tapahtuu vain kerran viikossa ja pahimmillaan meillä on mennyt suurin osa viikosta mykkäkoulussa, mikä oli hyvin raskasta aikaa, koska en ehtinyt toipua riitojen välissä ja riitojen aikana vastuu koko taloudesta, lapsista, koirista jää aina minulle ja hän vetäytyy peiton alle tai lähtee pois ilmoittamatta mihin ja kuinka pitkäksi aikaa. Ja sitten hän alkoi juomaan ja oli parin vuoden ajan joka päivä niin humalassa, että ei muista siitä ajasta kovin paljon. Minkä jälkeen hän jatkoi vain lääkkeiden väärinkäyttöä. Ja koko ajan hän ylläpitää ulospäin täydellistä kulissia. Hän "käy" myös tarapiassa, missä hän valitsee käsiteltävät aiheet ja ruokkii omaa uhrin roolia. Jos hänen tarinoita epäillään, hän lopettaa samantien terapien ja etsii uuden paikan.

Narsisti on myös mestari herättämään myötätuntoa ja käyttää sitäkin manipulaatio keinona. Esimerkiksi olemalla yliherkkä. Se saa sinut taas tuntemaan syyllisyyttä.

Kuulostaa kyllä hankalalta. Narsisti kun ei luonnostaankaan halua muuttua, häne ei tunne empatiaa tai katumusta tekosistaan ja olisi vaan mukava jos muut ja se koko maailma hänen ympärillään muuttuisi, itse ei tarvitsisi tehdä sitä työtä. Se olisi kuitenkin tehtävä.